Sveitsin kansalainen Anne Berner, jolla on kokemusta veroparatiiseista petaa Suomen kansallisomaisuuden VR:n lahjoittamista brittimiljardöörille, jonka yhtiö on aiemminkin tehnyt rahaa juuri sellaisissa maissa, joissa valtiollisen rautatieyhtiön määräävä asema on lahjoitettu yksityisille toimijoille rahantekoa varten.
Sipilä&Berner leikkaa tavallisilta suomalaisilta ja voitot menevät kansainvälisille suursijoittajille.
Halpamyyntiyhtiö ajaisi kannattavimmat keikat, ei harjoita julkista palvelua, saisi valtiolta radat ja niiden ylläpidon ilmaiseksi ja käärisi verottomina osinkoina rahat ulkomaisille osakkeenomistajilleen. Kuinka paljon välittäjänä toiminut Berner tästä nettoaa ja paljonko uppoaa välikäsien kautta Sipilän tilille, molempien vaalirahoitus on selvitystä vaille.
Ennen vaaleja asiasta ei puhuttu. Hallitus on istunut muutaman kuukauden ja aikoo tehdä täyskäännöksen muutaman seuraavan kuukauden aikana ilman etukäteisvalmistelua ja kuulematta asiantuntijoita sekä kansalaisia, jotka ovat julkisesta palvelusta riippuvaisia.
Erityisen härskiä on, että yhtiö jota pedataan liikennöijäksi VR:n lakkautettaville reiteille, on sama brittimiljardöörin omistama yhtiö, joka ainoana suurena toimijana palkansaajien mielenilmauksen aikana 18.9. harjoitti rikkuritoimintaa ja ajoi sata bussivuoroa.
http://yle.fi/uutiset/vrlle_lisaa_murheita_onnibus_tahyaa_nyt_rautateille/8310304
Sipilä&Berner leikkaa tavallisilta suomalaisilta ja voitot menevät kansainvälisille suursijoittajille.
Halpamyyntiyhtiö ajaisi kannattavimmat keikat, ei harjoita julkista palvelua, saisi valtiolta radat ja niiden ylläpidon ilmaiseksi ja käärisi verottomina osinkoina rahat ulkomaisille osakkeenomistajilleen. Kuinka paljon välittäjänä toiminut Berner tästä nettoaa ja paljonko uppoaa välikäsien kautta Sipilän tilille, molempien vaalirahoitus on selvitystä vaille.
Ennen vaaleja asiasta ei puhuttu. Hallitus on istunut muutaman kuukauden ja aikoo tehdä täyskäännöksen muutaman seuraavan kuukauden aikana ilman etukäteisvalmistelua ja kuulematta asiantuntijoita sekä kansalaisia, jotka ovat julkisesta palvelusta riippuvaisia.
Erityisen härskiä on, että yhtiö jota pedataan liikennöijäksi VR:n lakkautettaville reiteille, on sama brittimiljardöörin omistama yhtiö, joka ainoana suurena toimijana palkansaajien mielenilmauksen aikana 18.9. harjoitti rikkuritoimintaa ja ajoi sata bussivuoroa.
http://yle.fi/uutiset/vrlle_lisaa_murheita_onnibus_tahyaa_nyt_rautateille/8310304
Vastaukset 31
Vanhimmat
Lisävalaistusta:
http://demokraatti.fi/suomi-alistetaan-markkinavoimien-temmellyskentaksi-raideliikenteen-kohtalo-kuumensi-tunteita-eduskunnassa
Kaikkien kolmen hallituspuolueenkin sisällä kansanedustajia jo tyrmää Bernerin. Sipilän henkilökohtaisena suojattinako hän vielä ministerinä istuu? Vaiko Sipilän henkilökohtaisena taloudellisena edunvalvojana?
Suunta on aivan oikea monopolit pitää purkaa ja vain kilpailu alentaa lipunhintaa ja kustannuksia.
VR yhtiö on yksi tehottommimmista ja tullut veronmaksajille kalliiksi. Yhtiöön mahtuu satoja suojatyöpaikkoja.
Muutenkin Henkilöliikenne on järkevää siirtää linja-autoihin ja keskittyä kiskoilla tavaraliikenteeseen. Sinne vaan kemikaalit ja muut vaaralliset aineet, pois henkilöautojen seasta maantieltä.
Maa jossa on pitkät etäisyydet ja vähän ihmisiä on kuin luotu tavaraliikenteen massoille junaliikenteeseen. Näinhän se on Venäjällä ja Amerikassakin.
Kiskot sopivat aivan samoin tavoin eri yhtiöiden toiminta tantereeksi, kuin: Tiet, meri tai ilma. Kiskojen käytöstä on helppo periä maksua ja valtio saa omansa.
Tukirahaa täällä on jaettu vähän kaikkeen ja nyt kun tuotto ei riitä tukirahan jakoon, niin tukia on leikattava, jotta velkakello pysähtyy. Yksinkertaista eikä paljonkaan vaadi älyä.
Olipa suomalaista työmiestä halveksiva puheenvuoro. Väite "sadoista suojatyöpaikoista" on heitä kohtaan loukkaava.
Raideliikenteen korvaaminen autoliikenteellä taas palvelisi menneen vuosisadan öljy- ja autoteollisuutta tilanteessa, jossa yhteiskunnan kokonaisetu edellyttää sekä taloudellisesti öljyvarojen ehtyessä että ympäristösyistä ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa öljynkäytön ja autoliikenteen aiheuttamien päästöjen tuntuvaa vähentämistä.
Kolmanneksi ja kaikkein välittömimpänä vaikutuksena raideliikenteen henkilökuljetusten supistaminen tai lakkauttaminen ilman perusteellista valmistelua johtaisi kymmenientuhansien suomalaisten arkisessa elämässä suuriin vaikeuksiin haja-asutusalueilla sekä samalla heikentäisi työvoiman liikkuvuutta.
Kyllä se on vallan toisinpäin, raideliikenne se toimii Suomessa lähes 1800 luvun tekniikalla ja VR yhtiön suojatyöpaikat kustantavat toiset veronmaksajat, juuri yksityisen sektorin työläiset kovina veroina.
Haja-asutusalueilla omaa autoa kätevämpää kulkinetta ei ole, autovero vaan alas ja yhteiskunnan tuki pienemmäksi VR yhtiön monopolilta.
Raideliikenteelle sopii tavaraliikenne paljon paremmin ja sillekin alkaa löytymään ratatilaa, kun nuo puolityhjät henkilöjunat ovat poissa tieltä.
Linja-autoliikenteessä monopolien purkaminen on laskenut lipun hinnat kolmasosaan, kalusto uusiutunut ja vuorotarjonta lisääntynyt. Näin on käynnyt myös kuorma-autoliikenteessäkin ja tulee toteutumaan kiskoliikenteessäkin.
Jostain kansallisomaisuuden myynnistä on turha vouhottaa, ne muutama kymmenen 50 vuotta vanhaa diesel veturia ja Venäläistä sähköveturia on paremminkin kansalle menoa, kuin tuloa tehottomassa monopolissa.
Kiskoliikenne on vajaatäytöllä juuri erittäin saastuttavaa, koska vaatii paljon painoa jotta rautapyörä pitää, niin rautatiekiellä läskin kuljettaminen vie paljon energiaa.
Yksi VR yhtiön dieselveturi työntää saastetta enemmän kuin tuhat uutta henkilöautoa, joten autoveron laskulle on jopa vihreät perusteet.
Kiskokaluston laipanvoitelulaitteet työntävät maaperän täyteen öljyä pisin ratapenkkoja jne...
Se ei kuitenkaan ollut pääasia, eniten sieppasi työntekijä vastaiseksi väitetyt kommentit. Ei Suomalainen työntekijä ole noin yksinkertainen mitä sinä kommari luulet, suuresta bruttopalkasta helpolla työllä ei ole iloa kenelekkään, nettopalkalla tässä maassa eletään.
Olipa sekavaa puhetta.
Hallitus alensi juuri autoveron tuottoa 200 miljoonaa. Suljettujen raideosuuksien ylläpitoon tarvittaisiin 12 miljoonaa. Kohtuullisuutta tässä ei näe Erkkikään.
Epäisänmaallisen Oikeistohallituksen rehellistä suomalaista työmiestä ja työläisnaista kurjistava politiikka perustuu kahteen asiaan:
Suursijoittajien verot ohjataan työntekijöiden maksettaviksi alentamalla pääomatulojen verotusta ja helpottamalla veronkiertoa. Leikkauspolitiikalla tämän lisäksi kuristetaan työntekijöitä, joiden nettotulojen pienuus johtuu edellisestä.
Ja tämä 200 miljonaa leikataan työttömyyskorvuksista.
Aloitukseen liittyen:
"Suomen pahimmat bisnesmokat
Suomalaisten poliitikkojen bisnesvainu on aina ollut vailla vertaa. Vuodesta toiseen päättäjämme ovat tehneet epäonnistuneita kauppoja toisen perään, ja lahjoittaneet samalla pois veronmaksajien euroja sekä kansallisomaisuuttamme pilkkahintaan ja ilman omantunnontuskia...."
http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203944-suomen-pahimmat-bisnesmokat
Suuri raha ja hyvävelijärjestelmä ei tunne mitään rajoja ahneudessaa .
Järkevämpää olisi KEHITTÄÄ VR:rää kun myydä se "KILPAILUN NIMISSÄ " ulkomaille ,
Kyllä bernerin bisnekset tiedetään ,ei olisi kun paita ja perse sipilän kanssa ilman YHTEISIÄ pöytälaatikkosopimuksia .
Eikä olis saanu palkkiovirkakaan .
Nykyhallitus ajaa kaikkea sosialismiin viittaavakaan alas. Ja minä olen sitä vastaan!
Kaikista idioottimaisen teko, jonka hallitus voisi tehdä, olisi juuri Valtion yhtiöiden myynti. Tähän kansa ei suostu.
Bernerin mielihokema on: "markkinaehtoinen korkeampi palvelutaso".
Kyllä tänne Suomeen saa miljardöörit rahojaan lähettää, ei tarvitse kaikkea yhteiskunnan velaksi hankkia.
Samalla kilpailun alkaessa VR:kin parantaa juoksuaan tai kuolee pois.
Rahastetaan me sitten sitä miljardööriä kiskojen käytöstä, kuten laivoilta satamamaksuilla ja lentokoneiltakin kentän käytöstä.
Ulkomaalaiset suursijoittajat vievät Suomesta veturimiesten työpaikat ja valtiolta verotulot. Kukaan ei tule ajamaan Joensuun ja Nurmeksen väliä taloudellisen voitontavoittelun toivossa.
On vaan niiin monta huonoa esimerkkiä siitä ulkolaisesta ONNEN RAHASTA ,
Mehiläistä ,terveystaloa..... ja monta muut ...verorahat menee ulkomaille ja kelakorvausten myötä veronmaksajien rahat pois tästä "yhteisestä kakusta "
Mehiläiset ja Terveystalot tuovat työpaikkojensa ja henkilökuntansa kautta Suomeen valtavasti verotuloja. Nämä ulkomaiset yritykset hankkivat kiinteistöomaisuutta, makselevat kiinteistöveroja , sekä energiaveroja, vesimaksuja jne...
Lisäksi ne säästävät valtavia summia kuntien terveyskeskuksien menoja, jotka muuten tulisivat kuntalaisten kustannettavaksi.
Koska ne toimivat markkinatalouden mukaisesti, on palvelu hyvää ja tehokasta, moni työssäkäyvä pääsee töihin kuukausia nopeammin, kuin julkisen sektorin jonojen kautta. Ainoastaan joku ekonomisti pystyy laskemaan paljonko yhteiskunta säästää sairaslomien kustannuksissa.
Ei yksityinen markkinatalouden ehdolla toimiva yritys nyt niin huono vaihtoehto ole, joten VR vaan kilpailuun mukaan. Jos joku tosiaankin haluaa sijoittaa rahojaan Suomeen, niin tänne vaan. Suomesta voisi tulla kaukoidän Hongkong .
Älkää vaan antako VR muuttaa miksikään.Joku janoaa rahaa veroparatiisiin,ulkomaille.
Voiko ulkomaalainen olla Suomen hallituksen ministeri?
Näköjään mamu voi olla. Pikapäätöksellä (ei käännytyksellä) suomalaiseksi ja siitä suoraan hallitukseen.
KEPULOINNILLA voi , ainutlaatuinen välistäveto Suomen politiikassa !
Vapautetaan kilpailulle ja yksityistetään on kaksi eri asiaa. Linja-autoliikennekin vapautettiin kilpailulle ja samalla otettiin yhteiskunnan haltuun.
VR vain joutuu kilpailemaan ja yleisesti silloin yhtiöiden hallintoa saneerataan, eikä se VR yhtiön kohdalla ole mitenkään huono asia.
Linja-autoliikenteen ottamisessa yhteiskunnan haltuun, ei hallintoa saneerattu, vaan sitä yhä edelleen turvotetaan vähin äänin.
Kilpailu tekee hyvää monopoleille ja kustannukset yleensä laskevat, sekä toiminta ja palvelu paranee.
Berner on täysin oikealla asialla, VR on ollut kallis yhtiö Suomelle ja huonohkoa ja epäluotettavaa palvelua kansalaisille.
Kiskojen omistus kun pidetään valtiolla ja hoitotyöt kilpailutetaan, niin kiskoista saadaan tuloja maahamme oikeaoppisesti.
Minkähän maan rautateillä sinäkin olet veliseni eläköitynyt?
VR:n hallintoa saneerataan koko ajan muutenkin. Oliko jo 2000-3000 YT-neuvotteluiden piirissä ja 500-1000 irtisanotaan etunenässä hallinnosta.
Joka puolella maailmaa yksityistäminen on tehty saman kaavan mukaan. Ensin avataan joku pikkupätkä Hikiältä Riihimäkeen ja sen jälkeen lisää. Solutustaktiikka.
Lakkautettaaksi aiottujen raideosuuksien vaatima 12,3 milj. on 0,0009 % VR:n liikevaihdosta. Aiheutettu yhteiskunnallinen menetys jo lähivuosina arviolta 50 milj.
Ei tässä ole kyse kuin oikeiston taikauskosta yksityistämiseen ja yksityistämistä solutustaktiikalla. (Voi kuitenkin olla myös ministerin oma lehmä ja se olisi rikos se.)
55 vuotiaana VR yhtiön palveluksesta eläkkeelle ja olen kyllä hyvin perillä miten tehokkaasti tuossa yhtiössä ollaan toimivinaan.
Hallinnosta on vähennetty johtajia kovin vähän, kyllä ne ovat olleet konepajojen ja varikoiden aivan tavallisia työntekijöitä.
Yhteiskunta ei siinä menetä mitään, jos palkan eteen tehdään töitä.
Onpa ollut taas sekavaa puhetta.
Palataan tuohon yksityistämiseen:
Media on tänään saanut käsiinsä liikenne- ja viestintäministeriön ja VR-yhtymä oy:n salassa pidettäväksi leimatun sopimuksen, jonka pitäisi taata henkilöliikenteen yksinoikeuden VR:lle 31.12. 2024 saakka.
Nyt liikenneministeri Anne Berner (kesk.) haluaa valtion irtautuvan sopimuksesta, jotta pääsee yksityistämään VR:n kaukoliikennettä.
Lue lisää: http://demokraatti.fi/valtio-pyristelee-irti-vrn-salaisesta-sopimuksesta-miten-kay-kolarin-yoliikenteen
Yksinoikeuksia ei pidä jakaa kenellekkään, se ei ole edes monopoliyhtiön etu. Olematta mukana kilpailussa firma pöhöttyy helposti, sen huomaa jo kunnaninsinööristäkin, kun ei kilpaile pöhöttyy ja lompakko turpoaa.
Sopimus purkuun vaan ja nopeasti, kyllä valtio saa omista yhtiöistään vielä sentään itse päättää.
Kiskot kannattaa jättää itselle ja rahastaa niistä, niin kuin muissakin maissa tehdään.
Kannattamatonta toimintaa ei pidä, eikä saa veronmaksajien rahoilla ylläpitää.
Valtion tehtävä on harjoittaa palvelutehtävää ja siihen se kokoaa veroja. Alaikäiset pitää kouluttaa, avoterveyspotilaatkin hoitaa, talousrikollisetkin jäljittää ja tavallisenkin suomalaisen on päästävä syrjäseuduilta muualle Suomeen ja takaisin. Kannattavutta mitataan aivan eri mittareilla kuin välitöntä taloudellista voittoa.
Mutta kun verojen korottaminen ja taksojen tarkistaminen ei enää riitä ja otetaan velkaa jopa palkkojen maksuun, on jotain tehtävä.
Pelkkä lain säätäminen palvelujen toteuttamiseksi on hölmöläisten hommaa, kuin säkillä kantaisi valoa sisään.
Paljon sitä pitää ja pitää, mutta ei velaksi, jostain on silloin tingittävä. Miten olisi julkisen sektorin palkat ja edut. Minkäänlaisen talousopin mukaan, ei julkinen sektori voi olla palkkajohtaja ja samalla pidemmillä lomilla ja paremmilla eläkkeilläkin.
Muistele sinä kommari vaan niitä ihania työläisvaltioita, joissa kaikki oli niin hyvin, mutta ei kovin pitkää aikaa.
Onpa sekavaa puhetta, kuin olisi havaittu lentäviä lautasia, tuskin liittyy otsikkoon.
Suomen julkinen velka on alle EU:n keskitason.
Julkisen sektorin päävastuun kantavat matalapalkkaiset naiset, jotka on tähän asti saatu alistumaan siihen, että heille oikeudenmukaisesti kuuluvat palkankorotukset onkin maksettu lomapäivinä.
Eläkkeet seuraavat palkkakehitystä ja silloin näiden Suomea pystyssä pitävien matalapalkkaisten opettajien, sairaanhoitajien, vanhustenhoitajien, kätilöiden ym. eläkkeetkin jäävät saman palkkakuopan vangeiksi.
Otsikon aiheesta ollaan kaukana, mutta kun sinusta kaikki yleensäkin tuntuu sekavalta, etkä oikein tahdo ymmärtää vaikka rautalangasta mallia vääntäisi.
Yksityisellä sektorilla pitää työskennellä vähintään kolme ihmistä, jotta pystyvät kustantamaan yhden julkisen sektorin työntekijän. Nythän suhde alkaa olla täysin väärä ja yhtälö ei toimi ja palkkoja maksellaan julkisella sektorilla velalla. Olkoon sitä paljon tai vähän, ei se ole oikein, että yksityisellä sektorilla irtisanotaan, lomautetaan, kilpaillaan ja etuja leikataan. Julkinen sektori ei tee mitään homman eteen.
Totuus on että valtio on palkkajohtajana tässä maassa ja se on kestämätön tilanne, joka ei voi pitkään jatkua.
Minä en voi käsittää miksi minun täytyy velkaantua ja olla lomautettuna, jotta jotkut kätilöt ja opettajat voivat nauttia palkkojaan ja korvauksiaan maailman lyhimmällä työajalla.
Verot ja veroluontoiset maksut sen kun kasvavat ja auta armias, kun korot lähtevät nousuun.
Kyllähän sinunkin pitäisi jo käsittää, että jotain on myös ennakkoon tehtävä, ettei julkinen velka karkaa käsistä.
Suomessa rikkaita oli ennenvanhaan 20 nyt noin 2000 , ei noista ole meidän yhteiskuntamme pelastajiksi. Nehän lähtevät jo maasta vähitellen, pääomat mukanaan.
- Suomen julkishallinto on Maailmanpankin vertailussa länsimaiden tehokkain.
- Pääomia verotetaan Suomessa muihin EU-maihin ja esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna poikkeuksellisen vähän.
- Suomen velkaantumisaste on EU-vertailussa keskitasoa tai hieman sen alapuolella.
http://www.sttk.fi/2015/03/11/suomen-julkinen-sektori-kansainvalisesti-vertailtuna-tehokas
Nyt ei puhutakaan julkisesta hallinnosta, vaan koko sektorista. Tilasto ja emävale voidaan tulkita miten halutaan.
Jokainen meistä Suomalaisista kyllä tämän maan julkisen sektorin tehokkuuden tietää.
Eilen näin 5 poliisia jotka ratsasivat yhtä pientä kuorma-autoa, 4 kaivoi takamustaan ja yksi puhutti kuljettajaa, ei kovinkaan tehokkaalta näyttänyt. Vieressä oli Vantaan kaupungin kaivanto, jonka vierellä myös noin viisi turvatakkimiestä jutteli mukavia.
Ja mitä tarkoittaa tehokkuus, onko se palkan suuruus vai askeleen pituus, vai miljardien määrä joka hallintoon kuluu.
Verottaa Suomessa kyllä osataan ja lähes kaikesta, sen huomaa hinnoistakin ulkomailla matkustellessa. Kalliimpaa ei ole enää kuin lentokentillä ja maailman metropoleissa.
Totuus on että Suomen hintakilpailukyky on huono ja Suomalainen yleisesti heikko ja laiska myyntimies maailmalla.
Jatketaan samaan tapaan. Esitä sinä ne emävaleet ja täältä tulevat tilastot.
Suomessa vain 24 prosenttia työllisistä on julkisen sektorin palveluksessa, Ruotsissa 27 prosenttia, Tanskassa 30 prosenttia ja Norjassa 32 prosenttia.
Muut esimerkit yllä osoittavat vain sen, että on olemassa yksityinen kansalainen, joka on turhautunut ja suuntaa purkauksensa suomalaisiin poliiseihin ja työmiehiin.