Georgian konflikti oli koe siitä, miten länsi reagoisi pieneen rajansiirtoon. Kun siinä ei tapahtunut sen kummoisempaa, otettiin Krimin niemimaa haltuun ei sotilaallisilla joukoilla. Seuraavaksi oli vuorossa Ukrainan miehittäminen ainakin siten, että maayhteys Krimille saataisi. Tähän länsivallat sitten vastasi talouspakotteilla riittävän tehokkaasti ja polkemalla öljyn hinnan sellaiselle tasolle, että Venäjän vientitulot romahtivat.
Samaan aikaan Venäjä lähetti syyriaan n. 15000 miestä kouluttamaan hallituksen joukkoja salaisessa operaatiossa, nimellisestihän tuo määrä ilmoitettiin huomattavasti pienemmäksi. Venäläisiä sotilaita on samoissa tehtävissä myös Isisin joukoissa, ei vapaaehtoisina, vaan Venäjän määräyksestä. Venäjän tarkoitus oli saada mittava pakolaisvirta järkyttämään EU.n yhtenäisyyttä. Samalla ronkki koko ajan Ruotsin, Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan valtioita rajaloukkauksilla ja poliittisella uhkailulla. Ja saihan tuosta Britaniakin osansa.
Nyt Venäjä aloitti Syyrian kapinallisten pommittamisen, kun Syyrialle annettu aseapu ja koulutus ei näyttänyt tehoavan. Putin kävi uhoamassa tästä UK.ssa. Ja tuollakin retoriikalla oli tarkoitus kokeilla missä menee raja Syyrian hirmuhallinnon tukemisessa. Myös tuo Syyriasta välimeren yli kulkeva pakoreitti on Venäjän suojeluksessa, tosin siellä toimivat Venäläiset rikollisjärjestöt... joita on vaikea erottaa Venäjän valtion laillisista toimijoista.
Samaan aikaan Venäjä lähetti syyriaan n. 15000 miestä kouluttamaan hallituksen joukkoja salaisessa operaatiossa, nimellisestihän tuo määrä ilmoitettiin huomattavasti pienemmäksi. Venäläisiä sotilaita on samoissa tehtävissä myös Isisin joukoissa, ei vapaaehtoisina, vaan Venäjän määräyksestä. Venäjän tarkoitus oli saada mittava pakolaisvirta järkyttämään EU.n yhtenäisyyttä. Samalla ronkki koko ajan Ruotsin, Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan valtioita rajaloukkauksilla ja poliittisella uhkailulla. Ja saihan tuosta Britaniakin osansa.
Nyt Venäjä aloitti Syyrian kapinallisten pommittamisen, kun Syyrialle annettu aseapu ja koulutus ei näyttänyt tehoavan. Putin kävi uhoamassa tästä UK.ssa. Ja tuollakin retoriikalla oli tarkoitus kokeilla missä menee raja Syyrian hirmuhallinnon tukemisessa. Myös tuo Syyriasta välimeren yli kulkeva pakoreitti on Venäjän suojeluksessa, tosin siellä toimivat Venäläiset rikollisjärjestöt... joita on vaikea erottaa Venäjän valtion laillisista toimijoista.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Venäjä ja Usa ovat päässeet sopimukssen aluejaosta. Usa saaa öljymäät.
Venäläisiä kiinnostta ruotslaisten rahat ja Norjan öljy.
Viro lithunia ja Kronstad ovta alueita josta operoidaan.
Ahvenanmaalle tulee laivastotukikohta. Saari tyhjennetään asukkaista ja TILALLE TULEE SOTAVANGI. sUURIN OS A IRAQILAISIA
Yhdysvallat: Venäjän ilmaiskut Syyriassa ovat ”umpimähkäisiä”
Venäjä: Yhdysvaltojen ilmaiskut Syyriassa ovat "avomähkäisiä"
Johtopäätös: Venäjän toiminnassa on liikaa mähkää!
Hyökkäyksen aikana tiedustelupalvelut seurasivat Venäjän viestiliikennettä. Osin Pohjois-Ossetiaan sijoitettu Venäjän 58. armeija ei ollut ensimmäisenä yönä valmistautunut taistelutoimiin. Venäjä vastasi tuleen vasta kello 7.30 aamulla 8. elokuuta ampumalla lyhyen kantaman SS-21-ohjuksen Gor
Hyökkäyksen aikana tiedustelupalvelut seurasivat Venäjän viestiliikennettä. Osin Pohjois-Ossetiaan sijoitettu Venäjän 58. armeija ei ollut ensimmäisenä yönä valmistautunut taistelutoimiin. Venäjä vastasi tuleen vasta kello 7.30 aamulla 8. elokuuta ampumalla lyhyen kantaman SS-21-ohjuksen Gorin eteläpuolelle Bortshomin kaupunkiin Georgiaan. Vähän myöhemmin Venäjän ilmavoimat yhtyivät hyökkäykseen.
Venäjän joukot alkoivat marssia Pohjois-Ossetiasta Rokin tunneliin vasta kello 11 aamupäivällä.
Läntisten arvioiden mukaan tapahtumien järjestys osoittaa, ettei Venäjä ollut hyökkääjä, vaan se reagoi Georgian hyökkäykseen.
Venäjä siirsi 5 000 sotilasta Goriin ja 7 000 Georgian ja toisen kapinamaakunnan Abhasian rajalle operaation aikana.
Etäisyyttä
Saakashviliin
Tiedot elokuun todellisista tapahtumista ovat jo saaneet läntiset poliitikot ottamaan etäisyyttä presidentti Mihail Saakashviliin, jota he vielä äsken tukivat varauksetta.
Yhdysvalloissa demokraattien presidenttikamppailun hävinnyt Hillary Clinton vaati viime viikolla senaatissa selvyyttä siihen, rohkaisiko maa jotenkin Saakashviliä ryhtymään sotilaalliseen iskuun. Konservatiivisen Nixon Centerin johtaja ja Venäjä-asiantuntija Paul Sanders sanoi Spiegelille olevansa edelleen huolissaan Venäjästä, mutta myönsi, että konfliktissa oli kaksi osapuolta eikä Georgia ollut niinkään uhri kuin halukas sotaan.
Nyt myös Euroopassa on alettu vaatia puolueetonta tutkimusta konfliktista, kun vielä äsken puhuttiin pakotteista Venäjää vastaan.
Georgian asioita pitempään seuranneille Saakashvilin uhkapeli ei saksalaislehden mukaan tullut edes yllätyksenä. Hallituksesta 2006 erotettu ministeri Georgi Haindrava arvioi lehden haastattelussa silloin, että sisäpoliittisten vaikeuksiensa ratkaisemiseksi Saakashvili saattaa hyvinkin haluta pienen ja voittoisan sodan Etelä-Ossetiaa vastaan.
Samana vuonna myös entinen ulkoministeri Salomé Surabishvili arvosteli entistä pomoin eteläpuolelle Bortshomin kaupunkiin Georgiaan. Vähän myöhemmin Venäjän ilmavoimat yhtyivät hyökkäykseen.
Venäjän joukot alkoivat marssia Pohjois-Ossetiasta Rokin tunneliin vasta kello 11 aamupäivällä.
Läntisten arvioiden mukaan tapahtumien järjestys osoittaa, ettei Venäjä ollut hyökkääjä, vaan se reagoi Georgian hyökkäykseen.
Venäjä siirsi 5 000 sotilasta Goriin ja 7 000 Georgian ja toisen kapinamaakunnan Abhasian rajalle operaation aikana.
Etäisyyttä
Saakashviliin
Tiedot elokuun todellisista tapahtumista ovat jo saaneet läntiset poliitikot ottamaan etäisyyttä presidentti Mihail Saakashviliin, jota he vielä äsken tukivat varauksetta.
Yhdysvalloissa demokraattien presidenttikamppailun hävinnyt Hillary Clinton vaati viime viikolla senaatissa selvyyttä siihen, rohkaisiko maa jotenkin Saakashviliä ryhtymään sotilaalliseen iskuun. Konservatiivisen Nixon Centerin johtaja ja Venäjä-asiantuntija Paul Sanders sanoi Spiegelille olevansa edelleen huolissaan Venäjästä, mutta myönsi, että konfliktissa oli kaksi osapuolta eikä Georgia ollut niinkään uhri kuin halukas sotaan.
Nyt myös Euroopassa on alettu vaatia puolueetonta tutkimusta konfliktista, kun vielä äsken puhuttiin pakotteista Venäjää vastaan.
Georgian asioita pitempään seuranneille Saakashvilin uhkapeli ei saksalaislehden mukaan tullut edes yllätyksenä. Hallituksesta 2006 erotettu ministeri Georgi Haindrava arvioi lehden haastattelussa silloin, että sisäpoliittisten vaikeuksiensa ratkaisemiseksi Saakashvili saattaa hyvinkin haluta pienen ja voittoisan sodan Etelä-Ossetiaa vastaan.
Samana vuonna myös entinen ulkoministeri Salomé Surabishvili arvosteli entistä pomoaan järjettömästä sotavarustelusta ja varoitti tämän aikovan ratkaista Etelä-Ossetian ja Abhasian konfliktit sotilaallisesti.
Nyt Georgian suurimmat puolueet ovat vaatineet Saakashvilin eroa ja uutta hallitusta, joka ei olisi pro-venäläinen eikä pro-amerikkalainen, vaan pro-georgialainen.
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/09/nato-ja-lntiset-tiedustelupalvelut.html
Olet tekemässä kärpäsestä härkästä. Ehdit vielä pelastaa kasvosi, jos toimit ripeästi ja käyt kerran läpi ne asiat, jotka ovat mielessäsi kasvaneet niin suuriksi.
Hah...hah... Venäjän sotilastiedustelu oli jo puoli vuotta aikaisemmin "järjestellyt" asioita Georgiassa. Eli tuo toimintamalli on jotensakin sama kaikissa Venäjän aluevaltauksissa. Niin Ukrainassa kuin Syyriassakin.
Tuota kyseistä kaavaa Venäjä on menestyksekkäästi käyttänyt kaikissa aiheuttamissaan konflikteissa ja aluevaltauksissa.
Täyttä roskaa....
Karkeasti kokonaisuus Venäjän agressioista on tuossa aloituksessa. Pientä lisämaustetta myös oli sotilaallisen uhteistyön aloitusyritys Kiinan kanssa, joka tosin meni täysin pieleen. Ja yritettiinhän tuota Kreikkaakin saada naruun. Ja mitä sitten on tämä jatkuva maanhakinta Suomesta ja muista länsimaista Kremlin rahoilla? Sotilastukikohtien rakentaminen Suomen rajan läheisyyteen. Jne.
No hiljaista on, missäs Tiltut luuraa ?
Vaietaan ...kuoliaaksi....vaikea asia...
Georgian konflikti oli koe siitä, mitä tapahtuu kun Georgia tappaa venäläisiä rauhanturvaajia.
Vielä muutama lisäys:
Länsimediassa ei ole taidettu kauheasti mainita sitä, että Saakashvili on nykyään Georgian etsintäkuuluttama. Kyseinen idiootti työskentelee nykyään Kiovan regiimille Ukrainassa.
Kukaan ei voi myöskään kaiken järjen mukaan kieltää sitä, että Georgia itse aloitti konfliktin hyökkäämällä ihan itse Etelä-Osseetian kimppuun. (Ja siis siinä samalla tappoi venäläisiä sotilaita.)
Täh, mikä on Venäläinen rauhanturvaaja ?
No Venäläinen rauhanturvaaja on... Pakkas-Ukko:)
Venäjän rauhanturvaaja - oksymoron.
"Länsimediassa ei ole taidettu kauheasti mainita sitä, että Saakashvili on nykyään Georgian etsintäkuuluttama". Tuolla itäisellä maalla on paljon etsintäkuulutettuja toisinajattelijoita ja loput on seurannassa, vankilassa tai haudassa. Kyllä vaan on kauheasti mainittu..hah...hah
Ja tässä olisi jatkoa... Venäjä vie Syyriaan uudenaikaisinta sotakalustoaan taistelemaan Isisin Toyotalla ajavia, kiväärein ja miekoin taistelevia sotilaita vastaan. Tossa ei sitten ole mitään järkeä. Venäjän tarkoitusperät ovat aivan muut, kuin Isisin tuhoaminen.
Tämän tästä venäjä tappaa omia sotilaitaan tai kansalaisiaan jotta voi syyttää jotakin toista kansakuntaa näistä teoista. Sitten onkin taas syy hyökätä naapurimaahan.
Eli ihan sama tarina kuin Suomen kanssa, Mainilan laukaukset.
Niinpä, tuo kaava on sama pienellä muuntelulla.
Georgiassa etsintäkuulutettu mafioso vuonna 2004 Georgian presidentiksi valittu Kiovan valtionyliopistossa ja Yhdysvalloissa opiskellut Mikheil Saakašvili,joka nykyään huseeraa Kiovan rikollisen juntan miehittämässä Odessassa määräsi
Georgian armeijan hyökkäämään 7. elokuuta 2008 Etelä-Ossetiaan ja sen pääkaupunkiin Tskhinvaliin. Venäjän federaation 58. yleisarmeijakunnan pataljoonatason taktinen osasto teki pian vastahyökkäyksen saarrettujen eteläosseettien ja venäläisten tueksi Tskhinvalissa pohjoisesta Rokin tunnelin kautta kuljettamansa neljän moottoroidun rykmentin voimin vuorokauden kuluessa. Hyökkäys karkotti georgialaisjoukot Tskhinvalista ja ympäröiviltä kukkuloilta sekä otti hallintaansa Gorin ympäristöineen suoja-alueeksi osittain sen jälkeen, kun Georgian armeija oli käytännössä luopunut taistelusta ja vetäytynyt kymmeniä kilometrejä 20 kilometrin päähän Tbilisistä. Eli takkiin tuli mafioson rosvosakille.
Entäpä Syyriassa:
Lännen tukemat ns.maltilliset pakenevat paniikissa Syyrian armeijan iskiessä heidän asemiinsa.FSA-terroristien kasvoilta kuvastuu pelko,epäusko,paniikki,pakokauhu.
Miksi terroristeille tuli niin kova kiire,että löysät pöksyissä ryntäilevät edestakaisin terroristien itse kuvaamassaan videossa.Tuliko kiire kohti Turkin,Saudi-Arabian,Jordanian rajaa.
Tässä taisteluiden todellisia tuloksia lännen tukemia terroristeja vastaan ajalta 10.10.2015:
Syyrian armeija ylipäällikkönsä presidentti Bashar al-Assadin johdolla on valloittanut strategisesti tärkeän kukkulan Quneitrassa ja kaksi kylää Hamaassa,
Syyrian ilmavoimat tykistön tukemina nitistivät laajoissa operaatioissa enemmän kuin 125 Jabhat al-Nutran ja ISIS-terroristia Hamasin maakunnassa.
Atshan,al-Tamanaan ja Tal Skeakin kylissä 50 terroristia lähetettiin nikkelilääkityksellä Allahin valtakuntaan.Samalla Syyrian armeija tuhosi terroristien panssariajoneuvoja ja ammusvarastoja.
75 Jabhat al-Nustran terroristia nitistettiin ja heidän käyttämiään konekivääreillä varustettuja ajoneuvojaan ja rakentinlaukaisualustoja tuhottiin Um Haratainin kylässä.
Tämä tosiasia ottaa terroristien trolleille koville:
Vain viikossa Venäjän ilmavoimat tuhosivat toistasataa ISIS-terroristien kohdetta,joissa tuhottiin terroristien 19 komentokeskusta, 12 ammuskätköä, 71 tykkien valmistusasemia ja kuusi räjähdysten vamistuslaitetta.
Syyrian ilmavoimat iskivät rajusti terroristien asemiin lauantaiaamuna 10.10.2015 tuhoten terroristien lukuisia kranaatinheittimiä ja tykistöä Lattakian
maakunnassa. Terroristijärjestö Jabhat-al-Nustran rotankoloihin kohdistuneissa ilmaiskuissa nitistetiin joukko terroristeja ja tuhottiin kranaatinheittimiä,tykistöä ja Grad-raketinheittimiä.
Syyrian pohjoisosan siviililähteet kertovat,että Turkin ambulanssit kuljettavat haavoittuneitra terroristeja turkkilaisiin sairaaloihin.
Ei liene epäselvää mikä maa tukee terroristeja.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=13157
Kenraali Wesley Clark: Liittolaisemme rahoittivat ISIS:tä tuhotakseen Hizbollahin
ISRAELIN ILMAVOIMAT TASOITTAVAT ISIS TERRORISTEILLEEN TIETÄ DAMASCUKSEEN JA LIBANONIIN.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421630010324.html
19.1.2015 5:47 Israel teki sunnuntaina helikopteri-iskun Syyriaan Hizbollah-järjestöä vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli kuusi henkilöä.
Libanonin Hizbollahia lähellä olevan lähteen mukaan iskussa kuoli järjestön edesmenneen johtajan, Imad Moughniyahin, parikymppinen poika Jihad.
Lähteen mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizbollah-komentaja Mohammed Issa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421636739585.html
19.1.2015 11:21 ISIS/ISIL-Terroristijärjestön varsinainen kohde on Libanonin Hizbollah, jonka se haluaisi kukistaa.
Terroristijärjestö Isis on Telegraphin mukaan viime aikoina värvännyt ja harjoituttanut taistelijoita Syyrian ja Libanonin välisen rajan tuntumassa. Lounais-Syyriassa sijaitseva Qalamounin alue on sotilaallisesti tärkeä Syyrialle, mutta se saattaisi pahimmassa tapauksessa toimia myös rajanylityspaikkana terroristeille.
http://www.magneettimedia.com/israel-auttaa-aari-islamistista-terroristijarjestoa-leviamaan-syyriassa/
-Israelin tuoreet iskut Syyrian hallituksen puolella taistelevia Iranin Vallankumouskaartin ja Hizbollahin sotilaita vastaan osoittavat, että juutalaisvaltio tahtoo äärimmäisestä väkivallastaan tunnetun IS-terroristijärjestön voimistuvan.
https://www.youtube.com/watch?v=QdwksvcSzLE al-Baghdadi, a Mossad agent named "Elliott Shimon" report
-Published on Aug 7, 2014
Abu Bakr al-Baghdadi, so-called ,” the head of ISIL (Islamic State in Iraq and the Levant) is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon.
Publish Site American Veterans Today, a report in which he said that the leader of the "Daesh" Abu Bakr al-Baghdadi, is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon," was trained to head the organization Daesh in order to spread chaos in the Arab countries neighboring Israel.
The report, published by the site, the "Abu Bakr al-Baghdadi," was born to Jewish parents and picked up Israeli intelligence services, to get highly trained to spy, and then been planted in one of the countries to assess the organization "Daesh", which was published chaos throughout the Arab world and the demolition of states, which increases the chances of Israel's control over the region.
https://www.youtube.com/watch?v=TaH9LyYGjbk ISIS leader Abu Bakr Al Baghdadi is a Jewish Mossad Agent
https://www.youtube.com/watch?v=7OF5Gr086kw Zionist Author Admits ISIS is Israeli Secret Intelligence Service
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011919047649_ul.shtml
19.1.2015 klo 14.36 Iranilainen kenraali kuoli Israelin iskussa Syyriaan
Iran vahvisti maanantaina, että sen vallankumouskaartiin kuulunut kenraali sai sunnuntaina surmansa Israelin ilmaiskussa Syyriaan.
Iskussa kuoli myös kuusi Hizbollah-järjestön taistelijaa.
Hizbollah kertoi sunnuntaina omalla televisiokanavallaan, että taistelijat olivat tiedusteluretkellä. Ilmaisku tehtiin lähellä Kuneitran kaupunkia Golanin kukkuloiden Syyrian puoleisessa osassa.
Libanonilainen Hizbollah-järjestö tukee Syyrian hallintoa ja on lähettänyt taistelijoita maahan. Hizbollah kävi verisen sodan Israelia vastaan kesällä 2006
http://svenska.yle.fi/artikel/2015/05/22/kontrollerar-nu-halften-av-syrien
Turkiskt stöd för IS
Den turkiska underrättelsetjänsten ska ha hjälpt till med att förse islamistiska rebeller i Syrien med vapen.
Det kommer fram i hemliga dokument som nyhetsbyrån Reuters tagit del av. Turkiet vill få bort Syriens president Bashar al-Assad.
Vapensmugglingen har hjälpt extremistgruppen IS eftersom flera rebeller senare anslutit sig till extremistorganisationen.
Mutta koska se Venäjä vetäytyy Krimiltä ja Itä-Ukrainasta?
Do you really want to know how the war in Ukraine and Syria started, Can you tell truth from lies in mass media? RTD’s Miguel Francis-Santiago delves deep to try to understand the intricacies of information war. He meets media experts and puts together the Mosaic of Facts, showing how public opinion is manipulated, not just over the Ukrainian Crisis but throughout the world. Watch this it will shock you, and make sure to share it and share it again and again http://youtu.be/bkD8VFOz
Haluatko todella tietää miten sota Ukrainassa ja Syyriassa alkoi,voitko kertoa totuuden massamedian valheista? Uutistoimisto RTD:n toimittaja Miguel Francis-Santiago pureutuu syvälle informaatiosodan syövereihin.Hän tapaa tiedotusvälineiden asiantuntijoita ja osoittaa kuinka yleinen mielipide on manipuloitu ei vain Ukrainan kriisissä,vaan kaikkialla maailmassa.Tämän katsominen saattaa järkyttää.
Pietarintrollien touhut eivät järkytä. Säälittävät.
Älkää nyt haukkuko tuota Venäjän harjoittamaa propakandaa. Hyvä, että sitä on olemassa ja vielä noin tökerösti. Isoisäni sanoi, että ryssän haistoi puolen kilometrin päästä talvisodassa. Sama pätee tässäkin. Venäläiset kusevat omiin housuihinsa, ei Suomessa tuollainen mene läpi...
Avaaja on ollut täysin oikeassa Venäjän suhteen. Olen seurannut tuota Isis terrorimin kehitystä ja kyllä siinä on myös Venäläisillä sormensa pelissä. Venäläiset kouluttavat ja aseistavat ja myöskin palkkaavat noita tappajia Isisin riveihin. Tarkoituksena saada maailman huomio pois Ukrainasta tai Krimiltä.
Syyrian armeija ylipäällikkönsä Bashar al-Assadin johdolla etenee vääjäämättömästi kohti lopullista voittoa.Perjantain 23.10.2015 menestyksellissä sotilasoperaatioissa lisää kyliä ja kaupunkeja on vapautettu lännen tukemien terroristien julman terrorin orjuudesta.Armeija ja turvallisuusjoukot ovat vakiinnuttaneet täyden hallinnan useissa kylissä ja kaupungeissa tuhoten armottomilla ilma-ja maavoimien tuli-iskuilla terroristien linnoituksia, rotankoloja ja luolia,konekivääreillä varustettuja ajoneuvoja,aseita ja sotilasvarusteita.Kahden viimeksi kuluneen vuorokauden aikana sadoille terroristeille on annettu tarvittava nikkelilääkitys ja lähetetty allahin valtakuntaan.Lyhyen kantaman MLRS:n 40 -putkiset raketinheittimetovat tehneet ja tekevät tekevät karmeaa jälkeä terroristien asemiin.
Raketinheitinten ääni-ja tulivaikutus on saanut terroristit paniikin valtaan ja joukkopako on alkanut kohti Turkin rajaa.Pian ovat Suomessa.
More villages in Aleppo in the army’s hands
23 October، 2015
More areas are coming under the army’s control, with military operations on Friday resulting in establishing control over two more villages in the southwestern countryside of Aleppo where a special operation was launched a week ago.
Aleppo
An army unit in cooperation with popular defense groups established control over al-Amara village and Tallit al-Mahdia in the southwest countryside of Aleppo, according to a military source.
The source said that the army’s operation, which was marked by accuracy, inflicted heavy losses on terrorists.
Earlier on Friday, Army units, in cooperation with the popular defense groups, established control over al-Huweiz and al-Qarasi villages in the southwestern countryside of Aleppo after eliminating the last terrorists’ gatherings in the area.
Terrorists’ positions were destroyed in addition to a number of their vehicles, some of them equipped with heavy machineguns.
Engineering units in the army combed the two villages and dismantled a number of explosive devices which terrorists planted in citizens’ houses and farmlands.
The Army’s Air Force targeted ISIS’ gatherings in Tabara al-Sakhana and the area surrounding Tal Maragha in Aleppo countryside.
Hama
A military source told SANA that the Syrian Arab Army’s Air Force destroyed hideouts for ISIS terrorists south of Ethria and in Uqairibat in the eastern countryside of Hama province.
Sweida
An army unit eliminated many terrorists from ISIS in Tal Sa’ad and Khirbet Sa’ad in the northeastern countryside of Sweida province, a military source said.
Source: Syrian Arab News Agency - SANA
Jaha, se on portivartija taas kopioinut aikaisempia juttujaan. Tyypillistä rollitouhua, ei päätä ei häntää koko jutussa. Totenkin tuossa oli taas Natsi-Saksan historian huminaa. No, nykypäivänä tuota Venäläistä vastaavaa. Kohti lopullista ratkaisua...( voittoa ):D
Ei trollihommiin älyn perusteella värvätä.
Lukijat... huomioikaa tämä ! Jos tällä palstalla kirjoitetaan avauksena Venäjän vastaista faktaa, niin tyypilliset trollit yrittävät kääntää lukijoiden mielenkiinnon aivan muualle. Toinen tyypillinen tapa on kirjoittaa pitkiä "asiantuntijoihin" viittaavia lausuntoja. Noita asiantuntijoita ei ole, tai sitten ne ovat samaa trolliporukkaa tai noista "asiantuntijalausunnoista" on lainattu vain sopiva lause.
Tämän keskustelun avaus oli mielestäni selkeä ja nykyisiin tapahtumiin hyvin perehtyneen henkilön selkokielinen näkemys, ilman turhia kärjistyksiä tai provosointia.
Kiitos !
Näin on. Trolleille luu kurkkuun!!
Oletteko huomanneet, että Tiltut kirjoittavat vain pinnalla oleviin keskusteluaiheisiin, siis niihin, joita on luettu paljon:)
Olen sama mieltä tuosta keskustelun avauksesta ja myöskin noista asiantuntijoihin vetoavista vastauksista.
Mitenköhän Putinin naama vääntyis jos turkkilaiset kaappais Krimin. Venäläisethän valloitti Krimin joskus 1700-luvun lopulla turkkilaisilta.Että se siitä kotiinpalaamisesta
"äiti-Venäjän" helmoihin.
Missä totuus????
Jos etsit totuutta, se ei löydy Venäjältä, siellä opitaan ensin valehtelemaan ja sitten kävelemään. Ja mikä hirvittävintä, tuossa massa on aina ollut vain yksi totuus. Se mitä kulloinenkin hallitsija on pitänyt itselleen oikeana ja tärkeänä. Muu totuus on haudattu... kirjaimellisesti.
Pitää muistaa myös se että Venäjä toimi kaakkoisaasian alueella, jolloin se tarvitsi kiinan hyväksynnän toimilleen. Sama asia tässä Syyrian tilanteessa. Jotta asiaan saadaan laajempikuva niin pitää huomata se että Iranilla on läheiset suhteet Kiinaan. Näiden asioden pohjalta uskoisin Venäläisten harkinneen tarkoin toimiaan lähi-idän alueella. Nyt tästä on helppo kirjoitella kun tiedetään että, USA on juotunut muuttamaan sotilaallisia käytäntöjä Lähi-idässä. Sekä joutuu ottamaan etäisyyttä Saudiarapiaan.
Kiina ei lähde Venäjän kelkkaan missään sodassa. Kiinalaisten intressit ovat länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa. Varmasti Venäjä on suunnitellut ja harkinnut Syyrian sotaan lähtemistä ja kuten tuolla jo aikaisemmin kerrottiin, Venäjä on estänyt veto-oikeudellaan yk.n puuttumisen syyrian sodan lopettamiseen ja sitä myötä myös pakolaisvirran syntymisen Eurooppaan.
Usa on muutttanut sotilaallisia käytäntöjään ja painopisteitä konfliktin kehittymisen myötä, tämä on itsestäänselvyys:)
Niinpä, ei Kiina tuohon sekaannu. Venäläisten intressi on ollut Euroopan yhtenäisyyden ja erityisesti Nato- yhteistyön rikkominen. Syyrian sota, joka on Venäjän syytä, sekä sen myötä syntynyt pakolaisvirta kaikkine ongelmineen palvelee Venäjän sotilaallisia ja taloudellisia tavoitteita. Pitää myös muistaa, että Venäjä on diktatuuri, jossa asioista todellisuudessa päättää hyvin pieni joukko.
En sanoisi "Venäläisten harkinneen", kansa ei tuota päätöstä objektiivisessa tiedotustilanteessa ja ilman sisäistä uhkaa lähtisi tekemään.
Venäjä ja Kiina käyttivät veto-oikeuttaan kyseisessä osiassa.