Niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. Matt. 6:12.
Tätä viidennen rukouksen lisäystä pitävät monet hurskaat sielut kauheana, niin että he tästä usein masentuvat. Mutta se johtuu väärinkäsityksestä. Tämä lisäys on päinvastoin omiaan vahvistamaan uskoamme, jos me oikein ymmärrämme sen. Nimikristityille, jotka saattavat elää riidassa ja vihassa, on se todella kauheaa, onpa se heille lisäksi sideavain, joka sitoo heidät iankaikkiseen kadotukseen.
Tutkikaamme siis tätä lisäystä: »Niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.» Moni on ihmetellyt, tarkoittiko Herra Kristus todella, että mikäli me annamme lähimmäisellemme anteeksi, antaa hänkin meille. Hänhän on Jumala eikä ihminen eikä hän tuomitse näön mukaan, kuinka me enää milloinkaan voisimme olla oikein varmoja anteeksisaamisesta, jollei Jumala anna anteeksi enemmän kuin me? Mutta meidän ei tarvitse olla epätietoisia tämän lisäyksen tarkoituksesta, kun näemme, miten Herra itse selitti sen heti sen jälkeen kun oli opettanut Isä meidän.
Ensimmäinen asia, josta hän silloin puhui, oli juuri tämän kohdan selittämistä, ja hän sanoi: »Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.» Ja Matt. 18:ssa kertoo Herra erikoisen vertauksen teroittaakseen tätä asiaa. Hän puhuu palvelijasta, joka oli velkaa kymmenentuhatta leiviskää ja sai kaiken anteeksi, mutta joka sitten vaati viimeisenkin rovon kanssa palvelijansa sadan denarin velasta. Tämän sydämettömyytensä tähden hän joutui uudelleen velalliseksi ollen pakotettu maksamaan velkansa viimeistä ropoa myöten.
Silloin Herra selittää: »Näin taivaallinen Isänikin tekee teille, jollette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.» Kaikesta tästä huomaamme hyvin Herran vakavan tarkoituksen antaessaan meille tämän lisäyksen. Mutta vertauksesta ymmärrämme myös, että tämä kohta ei ollenkaan koske maailmaa. Se tarkoittaa: Jos hyvä ihminen, joka ei kuitenkaan omakohtaisesti ole selvittänyt välejänsä Kuninkaan kanssa, toisin sanoen ei uskossa ja parannuksessa ole tullut elämänyhteyteen Jumalan kanssa, vaan elää luonnollisessa tilassaan - jos sellainen ihminen on kuinkakin tyytyväinen tietäessään, ettei hänellä ole yhtään vihamiestä maailmassa, vaan että hän sydämen halulla antaa kaikille pahoille ihmisille anteeksi heidän hänelle tekemänsä rikokset, heitetään hänet kuitenkin syvyyden ulkoisimpaan pimeyteen vain sen takia, ettei hän omakohtaisesti ollut selvittänyt välejään Kuninkaan kanssa. Tämä tässä ensinnäkin huomattakoon.
Mutta toiselta puolen: Jos ihminen Jumalan suuresta armosta ja Isän kutsumuksesta tuleekin parannukseen ja sovintoon Jumalan kanssa, mutta sitten taas tullessaan maailmaan joutuu sellaisiin pyörteisiin, että tuo ainoa, joka kääntymyksessä oli hänen päämääränsä, nim. Jumalan armo ja ystävyys, häipyy, niin että saattaa esim. ihmisten suuren pahuuden ja vääryyden takia ruveta vihaamaan, heitä eikä voi sydämestään antaa heille anteeksi, silloin se sielu on uudelleen menettänyt armoituksensa Jumalan luona ja on kärsinyt suunnattoman tappion ihmisten pahuuden tähden - tai oikeammin oman henkensä lankeemuksen tähden.
»Mutta onko mahdollista», sanot sinä, »että Jumala niin tuomitsee heikon ihmisen sen mukaan, miten hän antaa anteeksi kaikille pahoille ihmisille?» Se ei ole vain mahdollista, vaan se on sitä, mitä Kristus selvillä sanoilla viittaamassamme vertauksessa on sanonut. Ja siksi hän on tästä tärkeästä suhteesta muistuttanut jokapäiväisessä rukouksessamme. Katso, asia on niin, että nekin, jotka ovat ärsyttäneet sinut vihaan, rangaistaan. Kyllä Kristuksen veri on pyyhkinyt pois niinkin suuret synnit kuin sinun vihasi. Mutta se, että voit pysyä vihassasi, osoittaa, että olet langennut, ettet enää ole uuden syntymisen armossa. Sillä kaikki, mikä on Jumalasta syntynyt, voittaa maailman, voittaa sen suurimmankin pahan, kuten näemme pyhien marttyyrien iloisin ja lempein mielin antaneen polttaa itsensä jne. Ja se voitto, joka maailman voittaa, on meidän uskomme.
Asianlaita on se, että oikea Jumalan armo, joka osoitti sinulle omat syntisi niin suureksi pahaksi, että niiden rinnalla kaikkien muiden ihmisten pahuus oli mielestäsi vähäistä. Jumalan ystävyys oli sinulle niin kallis aarre, että kaikki muu sai sen hyvän tähden mennä. Tämä mieli on nyt kaikonnut, koskapa annat pahan osoittaa itsesi, koskapa pysyt vihassa. Sillä tämä kaikki riippuu aina siitä, miten suurena pitää oman syntinsä ja Jumalan armon. Jos oma syntisi tulee sinulle suureksi, silloin toisten ihmisten pahuus näyttää sinusta pieneltä. Jos Jumalan armo tulee sinulle kalliiksi, silloin jätät helposti kaiken muun.
Jatkuu...
Tätä viidennen rukouksen lisäystä pitävät monet hurskaat sielut kauheana, niin että he tästä usein masentuvat. Mutta se johtuu väärinkäsityksestä. Tämä lisäys on päinvastoin omiaan vahvistamaan uskoamme, jos me oikein ymmärrämme sen. Nimikristityille, jotka saattavat elää riidassa ja vihassa, on se todella kauheaa, onpa se heille lisäksi sideavain, joka sitoo heidät iankaikkiseen kadotukseen.
Tutkikaamme siis tätä lisäystä: »Niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.» Moni on ihmetellyt, tarkoittiko Herra Kristus todella, että mikäli me annamme lähimmäisellemme anteeksi, antaa hänkin meille. Hänhän on Jumala eikä ihminen eikä hän tuomitse näön mukaan, kuinka me enää milloinkaan voisimme olla oikein varmoja anteeksisaamisesta, jollei Jumala anna anteeksi enemmän kuin me? Mutta meidän ei tarvitse olla epätietoisia tämän lisäyksen tarkoituksesta, kun näemme, miten Herra itse selitti sen heti sen jälkeen kun oli opettanut Isä meidän.
Ensimmäinen asia, josta hän silloin puhui, oli juuri tämän kohdan selittämistä, ja hän sanoi: »Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.» Ja Matt. 18:ssa kertoo Herra erikoisen vertauksen teroittaakseen tätä asiaa. Hän puhuu palvelijasta, joka oli velkaa kymmenentuhatta leiviskää ja sai kaiken anteeksi, mutta joka sitten vaati viimeisenkin rovon kanssa palvelijansa sadan denarin velasta. Tämän sydämettömyytensä tähden hän joutui uudelleen velalliseksi ollen pakotettu maksamaan velkansa viimeistä ropoa myöten.
Silloin Herra selittää: »Näin taivaallinen Isänikin tekee teille, jollette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.» Kaikesta tästä huomaamme hyvin Herran vakavan tarkoituksen antaessaan meille tämän lisäyksen. Mutta vertauksesta ymmärrämme myös, että tämä kohta ei ollenkaan koske maailmaa. Se tarkoittaa: Jos hyvä ihminen, joka ei kuitenkaan omakohtaisesti ole selvittänyt välejänsä Kuninkaan kanssa, toisin sanoen ei uskossa ja parannuksessa ole tullut elämänyhteyteen Jumalan kanssa, vaan elää luonnollisessa tilassaan - jos sellainen ihminen on kuinkakin tyytyväinen tietäessään, ettei hänellä ole yhtään vihamiestä maailmassa, vaan että hän sydämen halulla antaa kaikille pahoille ihmisille anteeksi heidän hänelle tekemänsä rikokset, heitetään hänet kuitenkin syvyyden ulkoisimpaan pimeyteen vain sen takia, ettei hän omakohtaisesti ollut selvittänyt välejään Kuninkaan kanssa. Tämä tässä ensinnäkin huomattakoon.
Mutta toiselta puolen: Jos ihminen Jumalan suuresta armosta ja Isän kutsumuksesta tuleekin parannukseen ja sovintoon Jumalan kanssa, mutta sitten taas tullessaan maailmaan joutuu sellaisiin pyörteisiin, että tuo ainoa, joka kääntymyksessä oli hänen päämääränsä, nim. Jumalan armo ja ystävyys, häipyy, niin että saattaa esim. ihmisten suuren pahuuden ja vääryyden takia ruveta vihaamaan, heitä eikä voi sydämestään antaa heille anteeksi, silloin se sielu on uudelleen menettänyt armoituksensa Jumalan luona ja on kärsinyt suunnattoman tappion ihmisten pahuuden tähden - tai oikeammin oman henkensä lankeemuksen tähden.
»Mutta onko mahdollista», sanot sinä, »että Jumala niin tuomitsee heikon ihmisen sen mukaan, miten hän antaa anteeksi kaikille pahoille ihmisille?» Se ei ole vain mahdollista, vaan se on sitä, mitä Kristus selvillä sanoilla viittaamassamme vertauksessa on sanonut. Ja siksi hän on tästä tärkeästä suhteesta muistuttanut jokapäiväisessä rukouksessamme. Katso, asia on niin, että nekin, jotka ovat ärsyttäneet sinut vihaan, rangaistaan. Kyllä Kristuksen veri on pyyhkinyt pois niinkin suuret synnit kuin sinun vihasi. Mutta se, että voit pysyä vihassasi, osoittaa, että olet langennut, ettet enää ole uuden syntymisen armossa. Sillä kaikki, mikä on Jumalasta syntynyt, voittaa maailman, voittaa sen suurimmankin pahan, kuten näemme pyhien marttyyrien iloisin ja lempein mielin antaneen polttaa itsensä jne. Ja se voitto, joka maailman voittaa, on meidän uskomme.
Asianlaita on se, että oikea Jumalan armo, joka osoitti sinulle omat syntisi niin suureksi pahaksi, että niiden rinnalla kaikkien muiden ihmisten pahuus oli mielestäsi vähäistä. Jumalan ystävyys oli sinulle niin kallis aarre, että kaikki muu sai sen hyvän tähden mennä. Tämä mieli on nyt kaikonnut, koskapa annat pahan osoittaa itsesi, koskapa pysyt vihassa. Sillä tämä kaikki riippuu aina siitä, miten suurena pitää oman syntinsä ja Jumalan armon. Jos oma syntisi tulee sinulle suureksi, silloin toisten ihmisten pahuus näyttää sinusta pieneltä. Jos Jumalan armo tulee sinulle kalliiksi, silloin jätät helposti kaiken muun.
Jatkuu...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siitä johtuu, että heikoimmat ja viheliäisimmät kristityt, joita heidän omat syntinsä ja vaivaisuutensa painavat, hyvinkin helposti voivat kestää anteeksiantamisen kokeen. Niin, mitä heikommat ja kurjemmat he ovat omasta mielestään, sitä helpompi heidän on antaa toisille anteeksi. Katso, siinä piilee tämän lisäyksen salaisuus. Oi, se on niin hieno, niin kaunis, että se hyvin ilmaisee mestarinsa!
Rakastakaa vihollisiamme, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat!
Amen.
Siinä sitä Raamatunopetusta.