UUTISET
TURVAPAIKANHAKIJAT
Turvapaikanhakijat 2.10.2015 klo 13:35 | päivitetty 2.10.2015 klo 13:46
Arvio turvapaikanhakijoista kasvaa yhä: Uusi luku 50 000
Suomeen on saapunut tänä vuonna yli 18 000 turvapaikanhakijaa. Kaikkiaan turvapaikanhakijoita voi tulla noin 50 000, sisäministeriö kertoo uudessa arviossaan.
.
Ministeriön mukaan Suomeen saapui syyskuussa liki 11 000 turvapaikanhakijaa. Se on väkilukuun suhteutettuna suunnilleen saman verran kuin Saksaan ja Ruotsiin saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä.
Määrän kehitystä on vaikea ennustaa luotettavasti, tiedotteessa todetaan. Sisäministeriön mukaan käynnissä on useita kotimaisia ja Euroopan unionin tason toimia, joilla hakijamääriä pyritään hillitsemään.
Uusia turvapaikanhakijoita rekisteröidään noin 500 ihmisen päivävauhtia. Suomessa on rekisteröity tämän vuoden aikana yhteensä 18 413 turvapaikanhakijaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt tulee jo yli tuhat kappaletta päivässä. Voi vittujen vittu., aika ottaa rynkyt käteen ja tehdä selvää tuollaisten terroristien invaasiosta maahamme.
"Lauantaina 3.lokakuuta avautuva toinen raideyhteys Etelä-Ruotsista Luulajaan voi puolestaan kasvattaa hakijoiden määrää Suomeen lyhyellä aikavälillä."
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/uusi arvio turvapaikanhakijoiden maarasta on 50 000/a1070183