Petteri Orpo: Rajua toimintaa osa 1.

"Sua suojelemme, verin varjelemme.
Ollos huoleton, poikas valveil' on!" :D

VAROITUS! SISÄLTÖ EI SOVELLU ALAIKÄISILLE TOIMINNAN RAJUUDEN VUOKSI

Uusi Suomi/HS 27.5.2015
Kokoomus valitsi ministerinsä edellisestä hallituksesta. Näin Stubb esitteli valintansa Sisäministeriksi ja ministeriryhmän varapuheenjohtaja Petteri Orpo:
– Talousryhmän ja veroryhmän neuvotteluvastaava, YLEISPOLITIIKAN YKKÖSTYKKI, JONKA VOI HEITTÄÄ TILANTEESEEN KUIN TILANTEESEEN.
Tulevan sisäministerin Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomi ottaa SEURAAVAN NELJÄN VUODEN AIKANA SUURIN PIIRTEIN YHTÄ PALJON PAKOLAISIA KUIN TÄHÄNKIN ASTI.
–Luulisin, että me jatketaan suurin piirtein samalla tasolla, mutta välimeren akuutti ongelma PISTÄÄ MIETTIMÄÄN kuinka paljon nämä paineet kasvaa. Niihin pitää löytää Eurooppalaisia ratkaisuja
Orpon mukaan EU EI VOI SANELLA ASIAA SUOMELLE.
–Näissä asioissa pitää olla itsenäinen päätösvalta jäsenmailla. Osallistutaan yhteiseen pöytään ja haetaan yhteisiä ratkaisuja, mutta Suomi tekee itse päätökset omasta puolesta.

Turun Sanomat 26.6.2015
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) PITÄÄ MAHDOLLISENA, että suomessa pitää laajentaa tai avata uusia turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia.

HS 19.8.2015
Hallitus valmistautuu maahanmuuttajien määrän jopa kolminkertaistumiseen tänä vuonna. Sisäministeri Petteri Orpon (kok) mukaan heinä–elokuun tilastot osoittavat, että uusia maahanmuuttajia hakeutuu Suomeen satojen henkilöiden viikkovauhdilla. Maahanmuuttajien määrä voi nousta vuoden loppuun mennessä jopa 10 000:een.
"Ministeriössä tehdään paraikaa laskelmia ennusteesta. Nyt tieto on, että määrät ovat kovassa kasvussa.
Orpon mukaan MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI pitää vastedes selvittää, täyttyvätkö perusteet turvapaikalle ja käännyttää pois ihmiset, joilla ei ole todellista hätää.
"Tänne jäävien kohdalla turvapaikkapäätökset pitää saada sitten nopeasti ja löytää heille sijoituspaikka ja aloittaa heidän integrointinsa suomalaiseen yhteiskuntaan."
"Mitä tehokkaammin pystymme viemään prosessin läpi, sitä paremmin pystymme karsimaan turhat pois ja säästämään merkittävästi yhteiskunnan ja veronmaksajien varoja", Orpo lisää.

HS 22.8.2015
Sisäministeri Orpo: TURVAPAIKANHAKIJAT YLLÄTTIVÄT HALLITUKSEN
Hallitus yllätettiin, sisäministeri Petteri Orpo (kok) myöntää.
Kukaan ei vielä kesken hallitusohjelmaväännön aavistanut, että vain muutamaa kuukautta myöhemmin oltaisiin tilanteessa, jossa Suomeen arvioidaan tulevan tänä vuonna yli 15 000 turvapaikanhakijaa. Se on 10 000 enemmän kuin keväällä ennakoitiin.
"Ei Smolnassa käyty vielä mitään tällaista keskustelua kuin mitä nyt nähdään."
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on haaste koko hallitukselle. Erittäin vaikeaa se on perussuomalaisille, Orpo sanoo.
"Maahanmuuttopolitiikka on yksi heidän opinkappaleitaan."
Hän kuvaa itseään pragmaatikoksi – kun nyt on tulijoita, turvapaikkaprosessin PITÄÄ OLLA TEHOKAS.
Rasismia Orpo ei siedä. "On kahta kriittisyyttä. Maahanmuuttopolitiikkaan voi suhtautua kriittisesti tai voi olla niin sanotusti maahanmuuttajakriittinen. Esimerkiksi PAKOLAISTEN MOTIIVIEN ARVOSTELU ON RASISMIA."

Turun Sanomat2.9.2015
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia SAATETAAN tulevaisuudessa sijoittaa myös vastahakoisiin kuntiin, sanoo maahanmuutosta vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok) Helsingin Sanomille. Tähän ryhdytään hänen mukaansa tarvittaessa.

Turun Sanomat14.9.2015
Pohjois-Suomessa on TARKOITUS ALOITTAA tehostettu rajavalvonta pakolaiskriisin takia, kertoo sisäministeri Petteri Orpo (kok.). Toimet pyritään käynnistämään perjantaina. Orpo sanoo, että Suomessa on valmius myös vastaaviin sisärajatarkastuksiin kuin Saksa on ottanut käyttöön Itävallan vastaisella rajalla. Toistaiseksi tähän ei kuitenkaan nähdä Suomessa tarvetta.

Turun Sanomat21.9.2015
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoo, että Suomi VOISI SULKEA RAJANSA pakolaiskriisin vuoksi. Orpo sanoo Verkkouutisten haastattelussa, että jos kriisiin ei löydetä eurooppalaista ratkaisua, Suomen pitää itse piirtää rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle.
Orvon mukaan Suomen täytyy kantaa vastuunsa, mutta tietyn rajan jälkeen rajojen sulkemista voitaisiin harkita.
–  Se olisi raja, jossa Suomi voisi perustellusti sanoa kantavansa vastuunsa ja osuutensa, mutta jonka jälkeen Suomi voisi harkita rajojensa sulkemista. Tämänkin jälkeen Suomi siis kantaisi vastuunsa ottamalla kiintiöpakolaisia Etelä-Euroopan hotspoteista ja pakolaisleireiltä, Orpo sanoo Verkkouutisille.

Turun Sanomat 22.9.2015
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) KERTOO VÄLITTÄNEENSÄ POHJOISMAISILLE KOLLEGOILLEEN HUOLEN Pohjois-Suomeen saapuvista rekisteröimättömistä turvapaikanhakijoista. – On kestämätön tilanne, että laittomasti EU:n alueelle tulleet ihmiset matkustavat maasta toiseen ilman, että heitä rekisteröidään missään turvapaikanhakijoiksi, Orpo sanoo tiedotteessa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

InternetEiUnohda kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu