Median kautta on annettu kuva, että maahanmuuttoa vastustaa vain pieni osa Suomen kansaa - pääosin syrjäytyneet ja työttömät. Suurin osa suomalaisista taas suhtautuisi maahanmuuttoon "refugees welcome" -tyyppisesti maailmoja syleillen.
Olette varmaan huomanneet, ettei media ole julkistanut (eikä varmaan teettänytkään) yhtään galluppia, jossa kysyttäisiin kansan mielipidettä asiasta. Syy on niin kovin ilmeinen: ylivoimainen enemmistö vastustaa meneillään olevaa invaasiota sekä hallituksen kyvyttömyyttä hoitaa asiaa. Olisihan mahdottoman kiusallista julkaista tällaisia uutisia, jotka vetäisivät maton suvaitsevaiston alta.
Nyt täytyisi jonkun instanssin kiireesti teettää mielipidekyselyjä maahanmuuttoon liittyen ja julkaista niitä Paavo Väyrysen tavoin Helsingin Sanomien sivuilla maksettuna ilmoituksina. Muutenhan niitä ei lehteen otettaisi. Näin myös oikea informaatio pääsisi esille.
Olette varmaan huomanneet, ettei media ole julkistanut (eikä varmaan teettänytkään) yhtään galluppia, jossa kysyttäisiin kansan mielipidettä asiasta. Syy on niin kovin ilmeinen: ylivoimainen enemmistö vastustaa meneillään olevaa invaasiota sekä hallituksen kyvyttömyyttä hoitaa asiaa. Olisihan mahdottoman kiusallista julkaista tällaisia uutisia, jotka vetäisivät maton suvaitsevaiston alta.
Nyt täytyisi jonkun instanssin kiireesti teettää mielipidekyselyjä maahanmuuttoon liittyen ja julkaista niitä Paavo Väyrysen tavoin Helsingin Sanomien sivuilla maksettuna ilmoituksina. Muutenhan niitä ei lehteen otettaisi. Näin myös oikea informaatio pääsisi esille.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Yksi kysely on tehty! MTV3 kysyi, että tuleeko mamuja liikaa.
Peräti 87% vastaajista oli samaa mieltä.
Tuo tulos on varmasti kiirinyt mamuttajaeliitin korviin ja siksi muita kyselyjä ei ole tehty.
MTV3 kysyi: Pitäisikö Suomen pistää rajat kiinni? 88% vastasi kyllä, vain 12% vastasi Ei.
Viikkoa aikaisemmin Iltalehti kysyi puolestaan: Haluatko vastaanottokeskuksen naapuriisi? 75%vastasi Ei, 25% Kyllä.
Kauhavalla ilmestyvä Komiat-lehti kysyi samaa vielä Iltalehteä aikaisemmin ja 88% vastusti vastaanottokeskuksen perustamista Kauhavalle.
Emme ole vähemmistönä vaikka valtamedia ja poliitikot yrittävät niin uskotella. Päin vastoin, saatamme olla rasisteja koska meitä yritetään kyykyttää ihan omien hyysärien ja hallituksen toimesta asettamalla nämä "kulttuurin rikastajat" meidän hyvinvoinnin edelle. Ennenkaikkea olemme realisteja.
Kiitos korjauksesta! Kyse oli siis vieläkin selvemmästä kannanotosta. No ei siis ihme, että mamutusmediassa on sensuuri päällä!
Mtv3 kysyi pitäisikö rajat sulkea. 88% vastasi, että pitäisi. Tämän takia oikeita galluppeja ei voida pitää, koska kansan ääni pääsisi esiin. Suomen media on hyvin sairas. Katsokaa vaikka ylen toimittajia. Mitä niille on koskaan journalismista. Ne ovat hylänneet natsi saksan 30-luvun tapaan totuuden.
Ilman maahanmuuttoa Suomi tuhoutuisi talvella koska uuneihin ei olisi nokipiikkejä eikä muita korkeasti koulutettuja kehitysmaiden alkuasukkaita.
Voisko perussuomalaiset tilata oikean gallupin?
Siinä ei gallupit auta jos emme ota Suomeen viittämiljoonaa kehitysmaalaista huippu osaajaa.
Nyt on PS-puolueen aika toimia. Ennen eduskuntavaaleja puolueen ohjelma oli selvä, että holtitonta maahantunkeutumista on rajoitettava. Älkää pettäkö äänensä antaneita.
Onko Suomessa yhtään oikeata ja riippumatonta gallup yritystä. En ole toistaiseksi havainnut.
Iltalehti Ilta-Sanomat jne, poistivat silläkin kommentoinnin mamuihun liittyvistä jutuista, koska kielteisten kommenttien määrästä sai nopeasti käsityksen todellisesta enemmistöstä. Niissä ei kovin tiheästi mamumyönteisiä puolusteluja näy.
Kaikki maailman rikolliset ,terroristit ja loiset heti suomeen taikka revin peräaukkoni!!!!
Uutisoitiinko tätä MTV3:n gallup-tulosta muissa medioissa kuten YLE:n uutisissa tai Hesarissa?
Toivottavasti ensi viikon Ajankohtaisessa kakkosessa olevan maahanmuuttoillan aikana esitetään erilaisten kyselyjen tuloksia. Mielenkiintoista nähdä mitä ja kuinka on kysytty.
Ei oo tehty!!!!!!!
Miksei??????????
Koska kaikki suomalaiset vastustaa gourmee ruokaa ja sadan euron päivärahoja vaativia mamuja!!!!!!!
mielipidetiedustelujen mukaan 93 % suomalaisista haluaa somalit pois suomesta
Samoin 85 % ei halua ottaa suomeen alaikäisiä turvapaikanhakijoita
mutta media vaikenee
Olen ihan varma, että 80-90 % on maahantulijoita jyrkästi vastaan. Tämä perustuu siihen, että ihmiset, jotka eivät koskaan ole puhuneet yhtään mitään maahanmuutosta, ottavat asian melkeen heti puheeksi, kun tavataan. Ja aina mielipide on kauhistelu tilanteesta. Siksi tuntuu huvittavalta median hehkutus ihan toisesta "totuudesta ".
Joo, galluppeja pystyyn, jos ei haluta suurmielenosoituksia, vaikka meikäläiselle kansan mielipide on selvä ilman galluppejakin, en ole rasisti, olen realisti suomalainen.
Eduskuntavaalien edellä PS-puolueen ohjelma oli selvä,, holtiton maahantunkeutuminen on pidettävä hallinnassa. Nyt näyttää siltä, että olisi ryhtiliikkeen aika. Älkää PS-eduskuntaryhmä pettäkö äänensä antaneita.