Kristus herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan. 1 Kor. 15:4.
Puheessaan Kristuksesta on apostoli 1 Kor. 15:ssa aivan huomaamatta pannut mitä lujimman perustuksen kuolleista nousemisopin todistukselle, ennen kuin hän vielä oli edes maininnut korinttolaisille, mitä hän aikoi todistaa. Ensinnäkin oli hän näin johtanut heidät omien ajatustensa ja tunteittensa epävarmalta hietikkopohjalta kaiken tosiuskon lujalle perustukselle, nim. siihen, että Jumala on puhunut. - Jumala on puhunut maan päällä ja minkä Jumala on sanonut, sen täytyy ikuisesti kestää, kaikesta meidän viheliäisten päittemme ja sydäntemme vastaväitteistä huolimatta. Taivas ja maa katoavat, mutta ei piirtoa eikä rahtuakaan Jumalan sanasta. Tämä on tärkeätä huomata, sillä kaikki meidän tähän ja muihin uskonkappaleisiin kohdistuvat epäilyksemme johtuvat juuri siitä, että me emme käsitä, kuinka se on mahdollista.
Pieni päämme nousee suurta Jumalaa vastaan tahtoen, kuten Luther sanoo, »tarttua hänen niskaansa ja kysyä, miten hän voi siten sanoa». Emmekö me sokeudessamme ajattele, että emme edes käsitä omaa ruumistamme ja sieluamme, jotka ovat meitä niin lähellä. Emme edes pysty käsittämään omia kykyjämme, esim. muistiamme, ajatustamme, näköämme, puhetaitoamme. Jos vakavasti ajattelemme näitäkin lahjoja, täytyy meidän tunnustaa, että ne ovat ihmeellisiä Jumalan luomistekoja, jotka ovat meille käsittämättömiä.
Ja kuitenkin me tahdomme ymmärtää itse Luojaa, mestaroida häntä ja tehdä hänet valehtelijaksi, kun hän vaan sanoo meille jotakin, jota me emme käsitä. Kuka meistä oli hänen neuvonantajansa, kun hän loi ensimmäisen ihmispään maan päälle? Jumala, ole meille armollinen , älä anna meidän tulla mielettömiksi!
Katso, kun nyt apostoli alkoi muistuttamalla korinttolaisia siitä, mitä heille oli julistettu kirjoitusten mukaan, ei hän tahtonut jättää kysymystä ensinkään järjen ratkaistavaksi, vaan hän tahtoi johtaa sen suoraan sanaan.
Uskolla älköön olko edessänsä mitään muuta kuin sana älköönkä salliko järjen mestaroida pyhäin uskonkappaleita. Sillä muuten me pian kadotamme kaiken tosi valon emmekä ennen pitkää usko muuta kuin mitä silmillämme näemme ja käsin kosketamme.
Totisesti ei järki voikaan käsittää uskonkappaletta, jossa sanotaan: minä uskon kuolleista nousemiseen, että kaikki ihmiset yhtenä päivänä tulevat eläviksi jälleen, ja että ruumiimme ja sielumme yhtyvät uudestaan niin kuin ne nyt ovat. Sillä se näkee vain, mitä silmäin edessä on, että maailma on ollut olemassa kauan, että toinen kuolee toisensa jälkeen, ja että kaikki kuolee, tulee maaksi jälleen, ja aivan mullaksi muuttuu haudassa, ja ettei vielä yksikään ole takaisin tullut. Se näkee, että muutamat ruumiit ovat tuhkassa poltetut ja tuhka on hajotettu, ja toiset taas ovat pudonneet mereen ja kalat ovat ne syöneet.
Kun nyt järki koettaa tutkia, miten Herra, Jumalamme voi nyt muistaa nämä kaikki ja yhtenä päivänä tehdä niistä uusia ruumiita, silloin ei koko uskonkappale ole paljonkaan arvoinen. Ja niin käy aina, kun järki aikaa arvostella puhdasta uskonkappaletta eikä ihminen pitäydy vain sanaan.
jatkuu
Puheessaan Kristuksesta on apostoli 1 Kor. 15:ssa aivan huomaamatta pannut mitä lujimman perustuksen kuolleista nousemisopin todistukselle, ennen kuin hän vielä oli edes maininnut korinttolaisille, mitä hän aikoi todistaa. Ensinnäkin oli hän näin johtanut heidät omien ajatustensa ja tunteittensa epävarmalta hietikkopohjalta kaiken tosiuskon lujalle perustukselle, nim. siihen, että Jumala on puhunut. - Jumala on puhunut maan päällä ja minkä Jumala on sanonut, sen täytyy ikuisesti kestää, kaikesta meidän viheliäisten päittemme ja sydäntemme vastaväitteistä huolimatta. Taivas ja maa katoavat, mutta ei piirtoa eikä rahtuakaan Jumalan sanasta. Tämä on tärkeätä huomata, sillä kaikki meidän tähän ja muihin uskonkappaleisiin kohdistuvat epäilyksemme johtuvat juuri siitä, että me emme käsitä, kuinka se on mahdollista.
Pieni päämme nousee suurta Jumalaa vastaan tahtoen, kuten Luther sanoo, »tarttua hänen niskaansa ja kysyä, miten hän voi siten sanoa». Emmekö me sokeudessamme ajattele, että emme edes käsitä omaa ruumistamme ja sieluamme, jotka ovat meitä niin lähellä. Emme edes pysty käsittämään omia kykyjämme, esim. muistiamme, ajatustamme, näköämme, puhetaitoamme. Jos vakavasti ajattelemme näitäkin lahjoja, täytyy meidän tunnustaa, että ne ovat ihmeellisiä Jumalan luomistekoja, jotka ovat meille käsittämättömiä.
Ja kuitenkin me tahdomme ymmärtää itse Luojaa, mestaroida häntä ja tehdä hänet valehtelijaksi, kun hän vaan sanoo meille jotakin, jota me emme käsitä. Kuka meistä oli hänen neuvonantajansa, kun hän loi ensimmäisen ihmispään maan päälle? Jumala, ole meille armollinen , älä anna meidän tulla mielettömiksi!
Katso, kun nyt apostoli alkoi muistuttamalla korinttolaisia siitä, mitä heille oli julistettu kirjoitusten mukaan, ei hän tahtonut jättää kysymystä ensinkään järjen ratkaistavaksi, vaan hän tahtoi johtaa sen suoraan sanaan.
Uskolla älköön olko edessänsä mitään muuta kuin sana älköönkä salliko järjen mestaroida pyhäin uskonkappaleita. Sillä muuten me pian kadotamme kaiken tosi valon emmekä ennen pitkää usko muuta kuin mitä silmillämme näemme ja käsin kosketamme.
Totisesti ei järki voikaan käsittää uskonkappaletta, jossa sanotaan: minä uskon kuolleista nousemiseen, että kaikki ihmiset yhtenä päivänä tulevat eläviksi jälleen, ja että ruumiimme ja sielumme yhtyvät uudestaan niin kuin ne nyt ovat. Sillä se näkee vain, mitä silmäin edessä on, että maailma on ollut olemassa kauan, että toinen kuolee toisensa jälkeen, ja että kaikki kuolee, tulee maaksi jälleen, ja aivan mullaksi muuttuu haudassa, ja ettei vielä yksikään ole takaisin tullut. Se näkee, että muutamat ruumiit ovat tuhkassa poltetut ja tuhka on hajotettu, ja toiset taas ovat pudonneet mereen ja kalat ovat ne syöneet.
Kun nyt järki koettaa tutkia, miten Herra, Jumalamme voi nyt muistaa nämä kaikki ja yhtenä päivänä tehdä niistä uusia ruumiita, silloin ei koko uskonkappale ole paljonkaan arvoinen. Ja niin käy aina, kun järki aikaa arvostella puhdasta uskonkappaletta eikä ihminen pitäydy vain sanaan.
jatkuu
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun esim. synnit, lain ja omantunnontuomiot minua vaivaavat, täytyy minun menettää kaikki varmuus Jumalan armosta ja suosiosta, ellen minä koko ajan tarkasti suuntaa katsettani Jumalan armoliittoon Kristuksessa ja hänen siitä antamiinsa lupauksiin. Jos luovun tästä tuesta ja turvaudun vain omiin ajatuksiini ja tunteisiini, silloin usko pian on häipynyt. Niin on käynyt Kristus-opinkin, kun on tahdottu käsittää miten Jumala saattoi määrätä Poikansa meidän sovitukseksemme, tai kuinka Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi, saattoi itkeä, rukoilla, kärsiä, kuolla. Tai miten Jumala on jättänyt suuren osan maailmaa tietämättömäksi tästä eikä kaikkivallallaan esim. enkeleitten avulla levittänyt evankeliumiaan. Silloin on jouduttu kaikenlaisiin omituisiin ja mielettömiin ajatuksiin ja lopulta ei ole uskottu mitään.
Näin käy monen vielä nytkin sakramentteihin nähden. Kasteessa nähdään, että vesi on vettä, minkä eläinkin näkee. Ehtoollisessa nähdään, että leipä on leipää ja viini viiniä. Ja kun silloin unohdetaan, että Jumala on kaikkivaltias, ja vaikka suullansa tunnustaisikin sen, mutta sydämessänsä ajattelee: sitä ja sitä hän ei voi tehdä - silloin on se ihminen menettänyt ihanimmat uskontotuudet vain sokean ja kylmän järjen sekaantumisen vuoksi.
Jumala on sanonut, se riittäköön meille. Sillä pysyäkseni lujana uskossa, että saavutan iankaikkisen elämän ja saan kauniin ja kirkastetun ruumiin maattuani maan alla, tultuani tomuksi ja tuhkaksi, siihen tarvitaan jumalalallista ja taivaallista vakuutusta ja varmuutta. Se ei mukaudu minkään tuntemisen tai näkemisen mukaan, vaan voi katsoa kaiken sellaisen yli häneen, joka on sen sanonut, ja joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin me anomme tai ymmärrämme.
Eihän Kristuksen ylösnousemuskaan näyttänyt todennäköiseltä, kun hänet oli surkeasti tapettu ja hän makasi haudassa: sinetöidyn kiven alla, Silloin oli todellakin vaikeata uskoa, että hän olisi kuoleman ja haudan Herra. Mutta kun hän oli sanonut sen, hän, joka »vaaksallaan mittaa koko maan piirin», täytyi sen kuitenkin tapahtua. Sen perusteella täytyy meidänkin ylösnousemuksemme, niin käsittämättömältä ja mahdottomalta kuin se järjellemme tuntuukin, kerran tapahtua, niin totta kuin Jumala itse on niin vakuuttanut, hän, joka ei valehtele. Niin tärkeätä se oli, että apostoli itse tässä johtaa korinttolaisia Jumalan sanan perustukselle.
1Kor.15:3-4. Näin tapahtui kirjoitusten mukaan. 1Kor.15:4. Biblia. Ja että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä Raamattuin jälkeen. Jes.53:9. Mutta hänelle annetiin hauta jumalattomain joukossa........