Shamaani vastustaa Moskovan ryöstökapitalisteja

Venäjällä on saanut julkisuutta hanteille pyhän Imlor-järven puolustajan, šamaani Sergei Ketšimovin tapaus. Venäläiset mediat ovat kirjoittaneet tapauksesta, ja valtakunnalliseen tietoisuuteen se nousi elokuussa, kun tv-kanava Dožd esitti aiheesta dokumentin.

Ketšimovia uhkaa jopa kahden vuoden vankeusrangaistus oikeudenkäynnissä, joka alkoi elokuussa Surgutin kaupungissa. Šamaanin väitetään esittäneen tappouhkauksia Surgutneftegaz-öljy-yhtiön työntekijöille. Surgutneftegaz on aloittanut poraukset Imlor-järvellä, jonka alueella on tutkimusten mukaan jopa miljoona tonnia öljyä.

Muut alkuperäisasukkaat ovat muuttaneet pois seudulta, vain Ketšimov on jäänyt kasvattamaan poroja. Hän ei ole suostunut sopimuksiin yhtiöiden kanssa, vaan arvostellut laitonta öljynporausta ja ympäristötuhoja alueella.

Tiettävästi Ketšimov piestiin pahoin jo noin vuosi sitten, kun hän pullikoi öljy-yhtiölle. Oppi ei mennyt perille. Nyt jugralaisen šamaanin taipumattomuus joutuu oikeusistuimen mitattavaksi. Šamaanin puolella ovat toistaiseksi olleet vain Obinugrilaisten nuorten järjestö ja Venäjän Greenpeace.

Hantien mytologiassa Imlor on paikka, jossa kaikki elämä alkoi. Imlor-järven saaressa tapahtui myös tärkeä kamppailu: jättimäinen karhu, taivaan jumalan Torumin sanansaattaja, taisteli Jugan-jumalan kanssa ja haavoittui kuolettavasti.

Seudun eri hantisuvuilla on ollut tapana kokoontua järven rannalle uhraamaan taivaan ja maan jumalille.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3439847/hantien-pyhan-jarven-puolustaja
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siinä on hieno periaatteen mies, joka uskaltaa vastustaa Putinin oligarkkirosvokavereita.

Äänestä

Valitettavasti Venäjän oikeuslaitoskin kienee Putin-oligarkkimafian käsissä, joten pieni kansalainen tulee todennäköisesti häviämään oikeustaistelun eliittiä ja energiayhtiöitä vastaan.

Äänestä

Venäjällä on sentään vielä joitain tolkullisia ihmisiä, jotka uskaltavat nousta riistäjiä vastaan!

Äänestä

Siinä on hyvä mies, mutta liian heikko voittaakseen Moskovan sortokoneiston. Valitettavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hieno_mies kirjoitti:

Venäjällä on saanut julkisuutta hanteille pyhän Imlor-järven puolustajan, šamaani Sergei Ketšimovin tapaus. Venäläiset mediat ovat kirjoittaneet tapauksesta, ja valtakunnalliseen tietoisuuteen se nousi elokuussa, kun tv-kanava Dožd esitti aiheesta dokumentin.

Ketšimovia uhkaa jopa kahden vuoden vankeusrangaistus oikeudenkäynnissä, joka alkoi elokuussa Surgutin kaupungissa. Šamaanin väitetään esittäneen tappouhkauksia Surgutneftegaz-öljy-yhtiön työntekijöille. Surgutneftegaz on aloittanut poraukset Imlor-järvellä, jonka alueella on tutkimusten mukaan jopa miljoona tonnia öljyä.

Muut alkuperäisasukkaat ovat muuttaneet pois seudulta, vain Ketšimov on jäänyt kasvattamaan poroja. Hän ei ole suostunut sopimuksiin yhtiöiden kanssa, vaan arvostellut laitonta öljynporausta ja ympäristötuhoja alueella.

Tiettävästi Ketšimov piestiin pahoin jo noin vuosi sitten, kun hän pullikoi öljy-yhtiölle. Oppi ei mennyt perille. Nyt jugralaisen šamaanin taipumattomuus joutuu oikeusistuimen mitattavaksi. Šamaanin puolella ovat toistaiseksi olleet vain Obinugrilaisten nuorten järjestö ja Venäjän Greenpeace.

Hantien mytologiassa Imlor on paikka, jossa kaikki elämä alkoi. Imlor-järven saaressa tapahtui myös tärkeä kamppailu: jättimäinen karhu, taivaan jumalan Torumin sanansaattaja, taisteli Jugan-jumalan kanssa ja haavoittui kuolettavasti.

Seudun eri hantisuvuilla on ollut tapana kokoontua järven rannalle uhraamaan taivaan ja maan jumalille.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3439847/hantien-pyhan-jarven-puolustaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu