Esko Aho yritti ajaa 25 v. sitten läpi duunareita kyykyttääkseen ns. työreformin, mutta se estettiin joukkovoimalla. Sitten Matti Vanhanen yritti myöhemmin pääministerinä elvyttää, herättä henkiin työreformin, takapirunaan korvaan kuiskuttamassa Aho mutta taas aikomus, yritys saatiin torpatuksi.
Ei onnistunut Aho silloinkaan saamaan hyvitystä karvaalle tappiolleen, jos hänelle on jäänyt ikuinen vamma "sieluun".
Nyt on sitten menossa kolmas yritys, kolmas kerta toden sanoo? Nyt NukkeSipilän johdolla. (Kirjoitin muuten ensin ihan vahingossa Pipilä). Ja takapiruina Aho, Vanhanen ja Jorma Ollila, joka on Outokummun hallituksen pj, firman joka takonut miljardiluokan tappioita, sinäkin aikana kun alaisilleenkarjujaOllila on ollut puikoissa. Shellistäkin heittivät pellolle, en ihmettele.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihme touhua muutenkin hallituksen meininki. Sipilä haluaa nopeita päätöksiä, ei mitään vatulointia. Päätöksiä tuleekin nopeasti, mutta sitten joku ulkopuolinen kertoo mitä hallituksen päätökset aikuisten oikeesti merkitsevät.
Ja sitten se vatulointi vasta alkaakin, kun hallituksen Sipilän johdolla palattava piirustuspöydän ääreen, rukkaamaan Sipilän insinööri kavioita uuteen uskoon.
"Yksityikohdat selviävät sitten prosessin, lue vatuloinnin, hiljalleen edistyessä."
Kukaan ei ole niin viisas kuin insinööri?
Siinähän sitä on usa UMJ porukka koola
Mites tää brändityöryhmä (Stubb, Ollila)? Paljonko raahaa paloi. Myös tämä 700.000 euron Kataisen tilaama eepos kannattaisi kaivaa esiin.