Jääkiekon mm-kisojen pelisysteemi

väke

Mitä mieltä olette mm-kisojen pelisysteemistä? Kun kukin joukkue pelaa seitsemän alkusarjaottelua ja alkusarjan neljä parasta pääsevät puolivälieriin, näiden voittajat välieriin ja näiden häviäjät pronssiotteluun ja voittajat loppuotteluun. Joskus vähän tuntuu, että alkusarja on loppujen lopuksi merkityksetön. Vaikka pelaisi kuinka hyvin alkusarjassa mutta häviää puolivälierän, joutuu lähtemään kotiin. Esim. Kanadahan oli viime vuoden kisoissa lohkonsa paras, mutta hävisi puolivälierässä Suomelle, joka oli vaarassa jäädä puolivälierien ulkopuolelle.

2

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyy_jyy

      Reiluintahan se olisi niin, että kaikki pelaisivat toisiaan vastaan yhtä monta kertaa. Tämän perusteella ykköselle kulta, kakkoselle hopeaa ja kolmoselle pronssia. Tosin tämä toimisi tuollaisissa turnauksissa parhaiten, mikäli sarjatasolla pelaa korkeintaan 8-10 joukkuetta kerrallaan. Joukkuemäärä on paisutettu niin suureksi, että pakko jakaa lohkoihin ja peluuttaa pudotuspelejä. Ja toisaalta, pudotuspelejähän on sanottu jääkiekon suolaksi.

      Nykyisen formaatin eduksi verrattuna edelliseen lienee se, että pelaajat saavat pitkän alkusarjan aikana paremman tuntuman turnauksen "tosipelejä" varten. Pelaajat ovat kuitenkin aina hiljattain saaneet kautensa päätökseen seurajoukkuetasolla ja totuttelu yhtäkkiä eri pelaajien kanssa pelaamiseen hitsautunee paremmin näin. Tosin se kyllä pitää paikkansa, miksi joukkueen pitää pelata ensin peräti 7 ottelua alkusarjassa, jos sillä ei loppujen lopuksi ole juurikaan merkitystä. Tappio puolivälierissä niin se on sillä selvä.

      Itse kyllä kyseenalaistan myös sen, miksi kolme parasta joukkuetta pitäisi palkita nykyisellä kaavalla. Kun pronssi saavutetaan voittamalla pronssipeli ja hopea häviämällä finaali, saattaa pronssi tuntua paremmalta. Vaikkakin se mitaleiden oikean arvojärjestyksen pitäisi olla ylhäältä alaspäin lueteltuina kulta-hopea-pronssi. Nykyisellä mallillahan se on helposti kulta-pronssi-hopea. Näin ollen joukkue saattaa helposti löysäillä sen välierämatsin, koska saattaisi mieluummin ottaa pronssin kuin hopean. Mielestäni pitäisi formaatin olla sellainen, jossa tuo ensin mainitsemani arvojärjestys korostuisi. Tosin sen voisi kääntää näinkin päin: Jos tavoitteenasi on voittaa mestaruus mutta tiput välierissä, mitä intoa sinun on enää pelata jostain kolmannesta sijasta. Nykyisellä playoff-formaatilla pitäisi mielestäni luopua pronssipelistä ja palkita vain finaalin voittaja. Mutta todennäköisesti siihen ei kuitenkaan mennä.

    • jyy_jyy

      Toisaalta ei jääkiekon olympiaturnauksenkaan formaatti mikään häävi ole. Alkusarjan jälkeen kaikki 12 joukkuetta saavat mahdollisuuden turnauksen mestaruuteen. Mieluummin päästäisi jokaisen lohkon kaksi parasta ja kaksi parasta lohkokolmosta pudotuspeleihin. Muiden joukkueiden turnaus päättyisi alkusarjaan.

      Yksi vaihtoehto jääkiekon olympiaturnauksen formaatiksi voisi olla se, että jokaisesta kolmesta lohkosta pääsee kaksi parasta otteluparein pelattavaan mitalikarsintaan. A-lohkon voittaja kohtaisi B-lohkon kakkosen, B-lohkon voittaja kohtaisi C-lohkon kakkosen ja C-lohkon voittaja kohtaisi A-lohkon kakkosen. Yhdellä otteluvoitolla pääsee mitalisarjaan. Mitalisarja olisi kolmen joukkueen yksinkertainen sarja, jonka perusteella ykkönen saisi kultaa, kakkonen hopeaa ja kolmonen pronssia. Tiedä sitten poistuisiko siitä se kiima, kun kerta tiedetään ennen mitalisarjan alkamista, että kaikki mukana olevat saavat joka tapauksessa mitalin. Toisaalta, tiedetäänhän nykyformaatillakin finaaliin lähdettäessä, että molemmat mukana olevat pääsevät mitaleille. Ja voisipa tämä ehdottamani malli korostaa mitalien oikeampaa arvojärjestystä paremmin kuin nykyisin käytössä oleva malli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      106
      2679
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      117
      2031
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      69
      1596
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      28
      1294
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      25
      1149
    6. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      96
      1054
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1052
    8. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      85
      1044
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      127
      1032
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      363
      970
    Aihe