Painavaa puhetta meneillään olevasta katastrofista

Hesarin juttujen kommentoinnista löytyi kirjoitus joka kertoo millä tavalla meneillään oleva maahanmuuttovyöry tulee tuhoamaan kaikkien suomalaisten vähäosaisten elinolosuhteet ja elintason.
Päättäjät ovat täysin edesvastuuttomia o0miaan kohtaan.


Hra Luonnollinen
4.10. 14:00
Ollaan nyt aluksi positiivisia ja kiitetään "punavihreän kuplan" vankinta tukilinnaketta Hesaria siitä, että yhdelle harvoista selväjärkisyytensä säilyttäneille on annettu mahdollisuus esittää näkemyksensä.
Kaikki mitä Halla-aho sanoo, osuu täysin naulan kantaan. Valitettavasti, sillä ne näkymät ovat nimenomaan köyhimmälle osalle suomalaisista suorastaan helvetillisiä.
Toimittajan yritykset "ampua alas" Halla-ahon väitteitä ovat toinen toistaan säälittävämpiä ja typerämpiä. Huippu on hänen vastauksensa Halla-ahon sanomaan siitä, että tämän sopan suurimpia häviäjiä ovat vuokra-asunnoista kamppailevat ja sosiaaturva-etuuksista riippuvaiset suomalaiset.
Mikäli esim. vuokra-asuntotuotannossa edes yritettäisiin vastata tällaiseen äkilliseen liikaväestön ilmaantumiseen, tilanteen "normalisoimiseen" kuluva aika olisi jotain vuosikymmenen luokkaa. Mutta kun puuttuu ymmärrys, tahto ja kohta talouslaman johdosta myös resurssit, niin tuskin sitä edes yritetään.Todella helvetillisiä näkymiä on siis tiedossa kasvukeskuksien asuntotilanteeseen. Niille, joilla nyt on asettaa asunto myyntiin tai vuokralle näillä paikkakunnilla, on tiedossa taivas. Heillä on siis syytä rientää halaamaan näitä elintasopakolaisia tervetulleeksi ja leimata kaikki kritiikki junttien rasismiksi.
Esimerkiksi Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle lähivuosina opiskelemaan tulevia nuoria käy todella sääli.
Myös julkinen terveydenhuolto, julkinen liikenne, kaikki julkiset tilat ja palvelut tulevat menemään entistä enemmän tukkoon tämän äkillisen liikaväestön ilmaantumisen ansiosta.
Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joista kärsii vain vähävaraisin osa suomalaisista. Varakas keskiluokkakin toki menettää osan elintasostaan, mutta kaikkein "vapaamielisimmät" maahanmuuton kannattajat eli rikkaat eivät joudu kärsimään mistään.
Ja sitten tätä kehitystä vastaan reagoivat leimataan rasisteiksi!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Totta joka ikinen sana. Ja suomessa hallituksen johdolla siis köyhimmät ovat rasisteja. Pol Pot jää toiseksi kansanmurhan suorittamisessa. Suomen johto on suorastaan barbaarista.

Äänestä

Hesari kuten muukin valtamedia tekee silkkaa propagandaa mamutuksen puolesta. Kuin armosta joskus joku lukija pääsee kommentoimaan vastaan. Myös Iltiksessä voi kommentoida, mutta "vääriä" uutisia ei voi, koska kommentointi estetään.

YLE on kaikkein härskein! VAIN ruotsinkielisellä puolella saa kommentoida. Kuulemma ei ole resursseja suomenkieliselle puolelle?! Pääväestön edustajat saavat kommentoida vain toimittajien ehdottamia aiheita. Voitte olla varma, että vakavat ja kiistanalaiset aiheet loistavat poissaolollaan.

Äänestä
  • ns 'suuret ikäluokat' jopa ovat olleet ongelma Suomelle. Näistä tummista partalapsista saamme siihen ratkaisun, kun hoivaavat ja maksavat kantisten suuren ikäluokan eläkkeet.

    Nerokasta(!)

    Irakilaisissahan on insinöörejä ja kirurgeja. Kovia veronmaksajia, kunhan oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Somalitkin ovat hyysärien mielestä kovia työmiehiä.

    Äänestä

On se järkyttävää katsella leipäjonoissa kärvisteleviä suomalaisia ja verrata heitä sitten ruoasta kränääviin, vasta maahan muuttaneisiin hyväkuntoisen näköisiin nuoriin irakilaismiehiin. Jotain tässä on pahasti pielessä, jos maalla ei ole varaa pitää omia kansalaisia pois tuollaisesta nälkäapujonosta, mutta varaa tuntuu olevan ottaa avosylin vastaan kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia elätettäväksi vuosikausiksi, osa "loisiksi" tähän yhteiskuntaan koko loppuelämäkseen. En arvosta Suomea enää yhtään, täällä ei enää pidetä minään omia kansalaisia, heillä ei tunnu olevan mitään arvoa, isänmaallisuus on tipotiessään. Euroopassa on takuuvarmasti vielä monia maita, joissa sentään oman maan kansalaiset ovat aina ja kaikessa etusijalla ja nämä maat tulevat vielä menestymään ja hyvin. Yhteiskunta, joka ei pidä omistaan huolta, tulee tuhoutumaan. Kun valloittajakansa astuu Suomen kamaralle, se on helppo nielaista olemattomiin, koska minkäänlaista isänmaallisuutta, veljes- ja sisarrakkautta ei tunnu löytyvän kuin pieneltä osalta - päinvastoin vihamielisyyttä ja halua tuhota osa omasta kansasta.

Äänestä

Totta joka sana vähävaraisten sosiaalietuisuudet menee ensimmäiaenä leikkuriin ja sosiaalisen asuntotuotannon kämpät mamuille...köyhät joutuu tappelemaan keskenään samoilla slummialueilla..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tavataanmaaliskuussa kirjoitti:

Hesarin juttujen kommentoinnista löytyi kirjoitus joka kertoo millä tavalla meneillään oleva maahanmuuttovyöry tulee tuhoamaan kaikkien suomalaisten vähäosaisten elinolosuhteet ja elintason.
Päättäjät ovat täysin edesvastuuttomia o0miaan kohtaan.


Hra Luonnollinen
4.10. 14:00
Ollaan nyt aluksi positiivisia ja kiitetään "punavihreän kuplan" vankinta tukilinnaketta Hesaria siitä, että yhdelle harvoista selväjärkisyytensä säilyttäneille on annettu mahdollisuus esittää näkemyksensä.
Kaikki mitä Halla-aho sanoo, osuu täysin naulan kantaan. Valitettavasti, sillä ne näkymät ovat nimenomaan köyhimmälle osalle suomalaisista suorastaan helvetillisiä.
Toimittajan yritykset "ampua alas" Halla-ahon väitteitä ovat toinen toistaan säälittävämpiä ja typerämpiä. Huippu on hänen vastauksensa Halla-ahon sanomaan siitä, että tämän sopan suurimpia häviäjiä ovat vuokra-asunnoista kamppailevat ja sosiaaturva-etuuksista riippuvaiset suomalaiset.
Mikäli esim. vuokra-asuntotuotannossa edes yritettäisiin vastata tällaiseen äkilliseen liikaväestön ilmaantumiseen, tilanteen "normalisoimiseen" kuluva aika olisi jotain vuosikymmenen luokkaa. Mutta kun puuttuu ymmärrys, tahto ja kohta talouslaman johdosta myös resurssit, niin tuskin sitä edes yritetään.Todella helvetillisiä näkymiä on siis tiedossa kasvukeskuksien asuntotilanteeseen. Niille, joilla nyt on asettaa asunto myyntiin tai vuokralle näillä paikkakunnilla, on tiedossa taivas. Heillä on siis syytä rientää halaamaan näitä elintasopakolaisia tervetulleeksi ja leimata kaikki kritiikki junttien rasismiksi.
Esimerkiksi Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle lähivuosina opiskelemaan tulevia nuoria käy todella sääli.
Myös julkinen terveydenhuolto, julkinen liikenne, kaikki julkiset tilat ja palvelut tulevat menemään entistä enemmän tukkoon tämän äkillisen liikaväestön ilmaantumisen ansiosta.
Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joista kärsii vain vähävaraisin osa suomalaisista. Varakas keskiluokkakin toki menettää osan elintasostaan, mutta kaikkein "vapaamielisimmät" maahanmuuton kannattajat eli rikkaat eivät joudu kärsimään mistään.
Ja sitten tätä kehitystä vastaan reagoivat leimataan rasisteiksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu