Vanhukset väistyvät Porissa

Porin perussuomalaiset moittivat kaupunginhallituksen pikavauhdilla läpirunnomaa päätöstä Liinaharjan vanhainkodin muuttamisesta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi.

Liinaharjan vanhainkoti muutetaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi. Porin kaupunginhallitus päätti asiasta kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen (sd.) esityksen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin maanantaina äänin 9-2. Asiaa vastustivat kaupunginhallituksen perussuomalaiset jäsenet Tommi Salokangas ja Arto Nurmi.

Porin perusturvakeskus aloittaa välittömästi Liinaharjan tyhjentämisen, ja muutostyöt vanhainkodin muuttamiseksi pakolaiskeskukseksi aloitetaan heti. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan vanhainkoti pitää tyhjentää vanhuksista marraskuun aikana.

Perussuomalaisten mielestä asiassa on toimittu väärin.

– Kuntalain henki on ollut se, että kuntalaiset otetaan mukaan päätöksentekoon. Nyt tehtiin niin, että tänään on tehty päätös, ja huomenna on tiedotustilaisuus, Arto Nurmi toteaa.

– Ei tämä ole mennyt oikein. Haluttiin valtavalla nopeudella ajaa vanhukset yksityisiin hoitokoteihin. Moni vanhuksista on sänkypotilaita, muutto on heille rankka operaatio, Nurmi jatkaa.

Rakennuksessa on aikaisemmin ollut paljon kosteusongelmia.

Perussuomalaisten porilainen kansanedustaja Ari Jalonen oudoksuu sitä, että vastaanottokeskusta ajetaan sisään tällaisella vauhdilla, vaikka vanhusten hoidon yksityiskohdista ei ole vielä täyttä selvyyttä.

– On monia asioita, joita ei vielä tiedetä – esimerkiksi omaishoitajien intervallipaikat, Jalonen huomauttaa
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kait paikkakuntalaiset seuraavissa vaaleissa
ulostaa tällaiset päättäjät.

Äänestä

SPR on saatana. Se pitäisi tuhota ydinpommilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urmas_Kala kirjoitti:

Porin perussuomalaiset moittivat kaupunginhallituksen pikavauhdilla läpirunnomaa päätöstä Liinaharjan vanhainkodin muuttamisesta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi.

Liinaharjan vanhainkoti muutetaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi. Porin kaupunginhallitus päätti asiasta kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen (sd.) esityksen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin maanantaina äänin 9-2. Asiaa vastustivat kaupunginhallituksen perussuomalaiset jäsenet Tommi Salokangas ja Arto Nurmi.

Porin perusturvakeskus aloittaa välittömästi Liinaharjan tyhjentämisen, ja muutostyöt vanhainkodin muuttamiseksi pakolaiskeskukseksi aloitetaan heti. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan vanhainkoti pitää tyhjentää vanhuksista marraskuun aikana.

Perussuomalaisten mielestä asiassa on toimittu väärin.

– Kuntalain henki on ollut se, että kuntalaiset otetaan mukaan päätöksentekoon. Nyt tehtiin niin, että tänään on tehty päätös, ja huomenna on tiedotustilaisuus, Arto Nurmi toteaa.

– Ei tämä ole mennyt oikein. Haluttiin valtavalla nopeudella ajaa vanhukset yksityisiin hoitokoteihin. Moni vanhuksista on sänkypotilaita, muutto on heille rankka operaatio, Nurmi jatkaa.

Rakennuksessa on aikaisemmin ollut paljon kosteusongelmia.

Perussuomalaisten porilainen kansanedustaja Ari Jalonen oudoksuu sitä, että vastaanottokeskusta ajetaan sisään tällaisella vauhdilla, vaikka vanhusten hoidon yksityiskohdista ei ole vielä täyttä selvyyttä.

– On monia asioita, joita ei vielä tiedetä – esimerkiksi omaishoitajien intervallipaikat, Jalonen huomauttaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu