"Saavutetut edut" vievät tämän maan perikatoon

Ay-liikkeen änkyröinti kaikkea vastaan kuvastaa heidän pelkoaan asemansa menettämisestä!

Hyvinä aikoina kuten -70 ja -80 luvuilla meni Suomen taloudella hyvin. Valtio oli miltei velaton ja vienti veti. Silloin tuli kansalle monia sosiaalisia etuja, joihin oli silloin varaa. Nyt talouden alamäessä on jo monia vuosia rahoitettu etuuksia velalla, joka on kohta sietämättömällä tasolla. Uhkana on Kreikan kohtalo, jossa poliitikot surutta velkaa ottamalla pitivät kansansuosiota yllä ja keksivät aina vaan uusia etuuksia. Nyt Kreikan talous on katastrofaalisessa tilassa, eikä valoa näy kurjuuden keskellä. Etuuksia ei voida Suomessakaan karsia. koska mistään eikä keneltäkään saa leikata mitään. Ei edes tilapäisesti parempia aikoja odotellessa.

Työelämässä hyvinä aikoina, kun vienti veti ja maahan virtasi rahaa, työntekijät saivat monia etuuksia, joista nyt huonoina aikoina ei suostuta osaksikaan tinkimään. Mieluummin odotetaan, kuka milloinkin saa työstään kenkää yrityksen joutuessa supistamaan tai peräti lopettamaan toimintaansa. Saksassahan työntekijät ymmärsivät joustaa, ja nyt siellä vienti vetää ja talous porskuttaa.
On aivan turha vedota kaikenlaisten tutkimuslaitosten ja nobelistien teorioihin Suomen muka kohtuullisesta kilpailukyvystä, kun Suomen vientitilastot jo monia vuosia ovat menneet alaspäin. Sieltä se karu totuus näkyy.

Se talouden ankara laki, ettei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa, on aina ollut kumoamaton ja tulee aina olemaan. Se pätee niin yksityisessä kuin julkisessa taloudessa. Näin ollen ainoa oikea tie valtionkin suhteen on se, että eletään varojen mukaan. Annetaan etuuksia silloin, kun niihin on varaa, supistetaan niitä huonoina aikoina ja lisätään taas taloustilanteen salliessa.

Jos vaikkapa yleislakolla uhaten pakotetaan valtiota jättämään sikseen epämieluisat talouden tervehdyttämistoimet, se on oman oksan sahaamista ja edesvastuutonta toimintaa ay-pomojen taholta. Pitää ymmärtää sekin, että hallitus ja eduskunta vastaavat koko kansan hyvinvoinnista, mutta ay-liike vain jäsentensä eduista.
763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Portugalissa hallitus leikkasi kätilöiden palkkoja 50% ja nyt käydyissä vaaleissa portugalin kepu sai murskavoiton, kun kätilöt huomasivat valtion talouden kohentuneen. Tähän suuntaan mennään Suomessa.

Äänestä

Ay Aalto 241 000 € palkkaa Ay änkyröinnistä. muut lisukkeet päälle.
Ihalainen yli 250 000 € ministeri aikanaan, nyt pikkasen vähemmän.
Rinne Ay aikana 210 000 €
jne.
SAK-lakimies ex ei maksa 96 000 € eläkkeestään veroa lainkaan.
Pena ja Tarjan tulot 370 000 € (kun muunnetaan eläke verolliseksi)

Etteipä ihmetellä, jos eduistaan huutavatkin.

Äänestä
  • Mitä tuosta tulee yhteensä? Miljoona. Ei tunnu missään.

    Tukijussi ei kuitenkaan ole valmis luopumaan saavutetuista eduistaan ja siksi hän äänestää kepua.

    Tuossa on maakuntien tukijussien top10. http://www.iltalehti.fi/uutiset/201503120112020_uu.shtml

    Siellä vetää parhaat tukea yli kaksi miljoonaa per vuosi. Sillä summalla eläisi ay-pomot monta vuotta. Ajaen samalla palkansaajien etuja, parempaa ostovoimaa ja sitä kautta parempaa työllisyyttä – eli käytännössä terveellistä kansantaloutta.

    Tukijussi sen sijaan ostaa uuden Valtran, kun ei viitsi vanhaa huollattaa. Ainut kuka hyötyy on traktorikauppias. IKH tai Hankkija ei saa nykyisiltä juppijusseilta sentinjeniä.

    Sitten vielä ihmetellään, kun kansantalous on kuralla.

    Äänestä

Ei täällä ensi alkuun tarvitse puolittaa kuin maataloustuet. Tuet laiskistavat viljelijöitä ja kehitystä parempaan ei viitsitä hakea. Tehdään aina sitä missä saa parhaat tuet, ei sitä edes mille olisi eniten kysyntää.

Jos huudetaan turhista yritystuista, turhia suurimalle osalle on nykymittakaavassa maataloustuetkin.

"Se talouden ankara laki, ettei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa, on aina ollut kumoamaton ja tulee aina olemaan". Päteekö tämä paikkansa maataloudessakin?

Äänestä
  • Maataloustuet pois.
    Ay SAK johtajille lisää palkkaa.
    Demari presidenteille tuplata eläkkeet, ja edelleen verottomina.
    Sillä Suomi nousuun.

    Ay johtajien matkat lapin huviloille, verovähennys oikeutetuiksi.
    Jopa oma lentokone SAK:lle valtion lakuun.
    Pääsevät tärkeää tehtäväänsä hoitaman nopeasti.
    Nopeasti teollisuus pois.
    Ruokahuolto ei niin tärkeää.

    Äänestä

Heti ollaan valmiit luopumaa saavutetusta palkasta, jos saavutetut kulutkin lasketaan. Meillä ei ole tukia, on vain se omalla työllä saatu palkka josta maksamme ruokamme ja kulumme. Jos niitä alennetaan, niin sitten voimme miettiä sitä palkkojen leikkausta. Ei yhtään ennen.

Äänestä

niin sieltä vientitilastoista näkyy muun muassa: globaalin viennin alenema 5% ja Venäjä-pakotteet ja toki sieltä näkyy osin myös suomalaisten yritysten kyvyttömyys kilpailla markkinoilla joilla heillä on selkeä kilpailuetu huomattavasti halvemmasta työvoimasta. Ruotsiinkin verrattuna meillä on 10% alemmat työvoimakulut. siis suomalainen duunari on kilpailukykyinen, mutta valitettavasti usea suomalainen yrittäjä ei, paitsi valittajana.
Siinä olet oikeassa että valtion on elettävä tulojensa mukaan, mutta valtiolle eivät kuulu yksityisen/avoimen sektorin palkat, ei ne säästöt sieltä löydy, vaan omasta toiminnasta. Jos valtio haluaa toimia kuin yritys, on väkeä laitettava pihalle roppakaupalla, karsittava turhia hankkeita ja tukia, eikä näperrellä palkoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karu_totuus kirjoitti:

Ay-liikkeen änkyröinti kaikkea vastaan kuvastaa heidän pelkoaan asemansa menettämisestä!

Hyvinä aikoina kuten -70 ja -80 luvuilla meni Suomen taloudella hyvin. Valtio oli miltei velaton ja vienti veti. Silloin tuli kansalle monia sosiaalisia etuja, joihin oli silloin varaa. Nyt talouden alamäessä on jo monia vuosia rahoitettu etuuksia velalla, joka on kohta sietämättömällä tasolla. Uhkana on Kreikan kohtalo, jossa poliitikot surutta velkaa ottamalla pitivät kansansuosiota yllä ja keksivät aina vaan uusia etuuksia. Nyt Kreikan talous on katastrofaalisessa tilassa, eikä valoa näy kurjuuden keskellä. Etuuksia ei voida Suomessakaan karsia. koska mistään eikä keneltäkään saa leikata mitään. Ei edes tilapäisesti parempia aikoja odotellessa.

Työelämässä hyvinä aikoina, kun vienti veti ja maahan virtasi rahaa, työntekijät saivat monia etuuksia, joista nyt huonoina aikoina ei suostuta osaksikaan tinkimään. Mieluummin odotetaan, kuka milloinkin saa työstään kenkää yrityksen joutuessa supistamaan tai peräti lopettamaan toimintaansa. Saksassahan työntekijät ymmärsivät joustaa, ja nyt siellä vienti vetää ja talous porskuttaa.
On aivan turha vedota kaikenlaisten tutkimuslaitosten ja nobelistien teorioihin Suomen muka kohtuullisesta kilpailukyvystä, kun Suomen vientitilastot jo monia vuosia ovat menneet alaspäin. Sieltä se karu totuus näkyy.

Se talouden ankara laki, ettei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa, on aina ollut kumoamaton ja tulee aina olemaan. Se pätee niin yksityisessä kuin julkisessa taloudessa. Näin ollen ainoa oikea tie valtionkin suhteen on se, että eletään varojen mukaan. Annetaan etuuksia silloin, kun niihin on varaa, supistetaan niitä huonoina aikoina ja lisätään taas taloustilanteen salliessa.

Jos vaikkapa yleislakolla uhaten pakotetaan valtiota jättämään sikseen epämieluisat talouden tervehdyttämistoimet, se on oman oksan sahaamista ja edesvastuutonta toimintaa ay-pomojen taholta. Pitää ymmärtää sekin, että hallitus ja eduskunta vastaavat koko kansan hyvinvoinnista, mutta ay-liike vain jäsentensä eduista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu