Syitä miksi varoa ateisti naisia!!

1. Varo meikkaavia ja helyjä kantavia naisia sillä himoitsevat vain miehiä.
2. Naiset osaavat pyydystää miehiä ja myös naisiakin omiin leikkeihinsä.
3. Varo eronneita naisia, se on kauhistus Jumalalle.
4. Naiset huoraavat etenkin nykyaikana.
5. Varo myös vieraan vaimon liukkaasta kielestä.
6. Tyhmä on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.
7. Varo akkavalta ja hallitsevia naisia.

Siinähän niitä tuli viikon jokaiselle päivällä ajattelemista
891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet oikeassa, samat asiat toi Raamattukin esille 2000 vuotta sitten

Äänestä

Eikö juuri ollut Hesarissa tutkimuksesta, jossa tutkittiin kielioppivirheiden vaikutusta deitti-menestykseen? Ehkäpä tuo yhdyssanaongelmasi onkin syy yksinäisyyteen ja sitä kautta paskanjauhamiseesi? Osasyy saattaa tietysti asenteesi muita ihmisiä kohtaan, mutta oliko ensin muna vai kana?

Äänestä
  • Aloittajan päiväuni.

    Äänestä

Miksi te hihhulihörhöt ette osaa kirjoittaa suomen kaunista kieltä, vaan raiskaatte sitä aina surutta kuin pappi kuoropoikia tai sukulaistyttöjä.

Ja miksi ne yhdyssanat pitää aina kirjoittaa erikseen? Onko sekin jotakin räävitöntä ja jumalatonta syntiä, jos sanat yhtyvät?

Päivän parhaat naurut toki aina saa, kun lukee teidän niin säälittäviä ja epätoivoisia kirjoittamisen yritelmiä, joissa ei koskaan pilkahda pieninkään järjen valo. Aina vain silkkaa sysimustaa umpipimeyttä.

Äänestä

Miehen tulee olla hyvin tarkka ja varovainen ollessaan tekemisissä naisten kanssa. Maailma on täynnä varoittavia esimerkkejä, mitä voi tapahtua ja mihin kaikkeen naiset kykenevät. Toisilta nainen vie kaverit ja harrastukset ja pakottaa miehen hoitamaan lasta, kokkaamaan ja siivomaan, vaikka nainen itse käy töissä ja häärää uranaisena ties missä! Mutta on vieläkin pahempia tapauksia, jotka luulisi saavan jokaisen miehen harkitsemaan vallan antamista naiselle.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/nain-aitipuolen-oikea-henkilollisyys-selvisi-valehtelu-ei-aiheuttanut-toimenpiteita/4777348

Äänestä

Miksi et varoita kuvaamasi kaltaisista kristityistä naisista? Onko kuvaamasi käytös siis mielestäsi ok silloin, kun sen takana on kristitty nainen?

Äänestä

"1. Varo meikkaavia ja helyjä kantavia naisia sillä himoitsevat vain miehiä."
Olisiko parempi, että he himoitsisivat myös naisia, pikkupoikia ynnä naapurin villakoiraa, lammasta tai mitään, mikä on hänen omaansa?

"2. Naiset osaavat pyydystää miehiä ja myös naisiakin omiin leikkeihinsä."
Entinen helluntailainen työkaverini kutsui usein pyntättyä naista "pyydyksiksi". Vanhassa komennusmiehen kalenterissa luki keskiviikkoillan kohdalla "nainen liikkuu ja käy hyvin pyydykseen".
Eiköhän kyseinen urheilulaji ole molemminpuolista. Olisi jäänyt lisääntymättä ja maa täyttämättä, jos ei vastakkainen sukupuoli kiinnostaisi. Luonnon kannalta niin voisi toki olla parempi.

"3. Varo eronneita naisia, se on kauhistus Jumalalle."
Miksi eronneiden naisten varominen on kauhistus Jumalalle?

"4. Naiset huoraavat etenkin nykyaikana."
Eivät kuitenkaan yhtä paljon kuin miehet. Huoraamisellahan tarkoitit tuolla kohtaa avioliiton ulkopuolista seksiä, etkä "rakkauden ammattilaisia", kuten Juice asian ilmaisi. Taisi se Maria Magdaleenakin olla huora. Vai?

"5. Varo myös vieraan vaimon liukkaasta kielestä."
Tarkoitit varmaan liukasta kieltä. Tuossa muodossa lauseesi ei ole kunnollista suomea. Entä jos vaimo on vaikka perhetuttu. Senkö liukasta kieltä ei tarvitse karttaa ja varoa. Hyi sinua.

"6. Tyhmä on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
Parempi on asua katon kulmalla kuin toraisan naisen huonekumppanina.
Ja nainen oli kavalin kaikista kedon eläimistä.
Nainen poliisi ja taksi.

"7. Varo akkavalta ja hallitsevia naisia."
Parempi tossun alla kuin taivasalla, sanoo suomalainen sananlasku.

"Siinähän niitä tuli viikon jokaiselle päivällä ajattelemista"
Siinä tuli ajatelmiisi vastausta.

Äänestä

Varo naisia, tosiaan! Toissapäivänä kaunis nainen vei minut kotiinsa, ja harrastimme seksiä koko yön. Seuraavana päivänä huomasin, että hän oli varastanut minulta 50€.
Sama toistui eilen, ja varmaankin tapahtuu myös tänään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VarokaaIhanTosissaan kirjoitti:

1. Varo meikkaavia ja helyjä kantavia naisia sillä himoitsevat vain miehiä.
2. Naiset osaavat pyydystää miehiä ja myös naisiakin omiin leikkeihinsä.
3. Varo eronneita naisia, se on kauhistus Jumalalle.
4. Naiset huoraavat etenkin nykyaikana.
5. Varo myös vieraan vaimon liukkaasta kielestä.
6. Tyhmä on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.
7. Varo akkavalta ja hallitsevia naisia.

Siinähän niitä tuli viikon jokaiselle päivällä ajattelemista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu