IRAKILAISET MIEHET KUNNOSTAUTUNEET SUOMESSA

Joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen, kertoo Aamulehti.
Vuosina 2006-2009 raiskauksesta tuomituista 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Luvut ovat lehden mukaan pysytelleet vuosia samalla tasolla. Ulkomaalaisia on Suomen väestöstä noin kolme prosenttia.(TOTEUTUMA 10 kertainen)
Erityisesti Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet korostuvat raiskaustilastoissa. Etenkin irakilaisten kohdalla luvut ovat synkät: viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta, mikä on viisi prosenttia kaikista tilastoiduista raiskauksista. Irakilaisia on Suomen väestöstä noin 0,1 prosenttia. (TOTEUTUMA 17 kertainen)
19113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Miten bussissa voi raiskata lapsen niin ettei kukaan kanssamatkustaja huomaa tai kuski?

Keski-ikäinen mies vankilaan 16-vuotiaan raiskauksesta bussissa

Julkaistu: 6.10. 10:49
Helsingin hovioikeus tuomitsi keski-ikäisen miehen vankilaan 16-vuotiaan törkeästä raiskauksesta.
Hovioikeuden tiistaina antaman julkisen selosteen mukaan seksuaalirikos tapahtui julkisen liikenteen bussissa vuonna 2012.

Selosteen mukaan mies oli sukupuoliyhteydessä uhrinsa kanssa käyttämällä väkivaltaa tai hyödyntämällä tämän avutonta tilaa.

Jo käräjäoikeus piti tekoa erittäin nöyryyttävänä ja tuntuvaa kärsimystä aiheuttavana. 46-vuotiaalle Abdikadir Nure Elmille tuomittiin 2 vuotta 7 kuukautta vankeutta. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan korvauksia uhrilleen.

Hovioikeus ei muuttanut tuomion lopputulosta miehen vaatimuksista huolimatta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444094217955.html

Äänestä

Norjan malli Suomeen: Jo ensimäisetä rkoksesta tuomittu ulkomaalainen takaisin sinne mistä on tullutkin. Myös suomalaisia -pikkurikollisiakin- on karkoitettu Norjasta.

Äänestä

"Joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen". Eli ne kaksi ensimmäistä on taviksia, kolmas vasta mutiainen. Tavisraiskauksia on satakertaa enemmän, niitä vain ei ilmoiteta koska tapahtuvat alaikäisten änkyräkännikotibileissä ja insesti-isukeista ja setien raiskauksia ei varmaankaan ilmoiteta.

Äänestä
  • Kaikki on suhteelista ja varsinkin sitä, jos arvon "määräsuvakkivajakki" ei sitä viellä tähänkään mennessä ole ymmärtänyt.

    Äänestä

Totta. Suomalaiset raiskaa paljon enemmän! Niistä ei vaan ilmoiteta.
Somali ja Irakilaisnaisia raiskataan suomessa jatkuvasti. Niistä ei vaan mamutyttö tee ilmoitusta. Miksiköhän ei tee... Ehkä suku ei tykkää?

Äänestä
  • Onko Somali ja Irakilaistyttö suomalaisia?

    Äänestä

Jos luuletta että Norja ajaa kaikki raiskaajat ulos maasta!!
Täällä on aivan sama kuin SUOMESSA tänne kaikki raiskaajat jää!!
Mistä olet lukenut uutisen sinä "kirkovene"
Se olis jo hyvä jos niin tekis mutta mutta Norja yhtä saamaton kuin SUOMIKIN VALITETTAVASTI!

Äänestä
  • Asun pohjoisessa ja liikun paljon Norjassa ja Ruotsissa työni vuoksi.
    Pari tuttua suomalaista jotka syyllistyivät lähinnä kilikali-varkauksiin tuomittiin ja passitettiin takaisin Suomeen. Toinen henkilöistä (16v.) oli alaikäinen, isänsäkin joutui muuttamaan mukana, perheen äiti oli edesmennyt.

    Äänestä

Muistutan, että ko. vuosina 2006-2009 täällä oli hyvin vähän irakilaisia. Nyt määrä on moninkertaistunut ja kasvaa joka päivä. Tulevaisuudessa poliisilla riittää työllisyyttä pelkastään raiskaajien etsimisessä turvakamerakuvien perusteella. Ei papereita, ei henkilötietoja mutta onneksi kasvokuvaskannerit jos vaikka irakinkeppipoika olisi rikosrekisterissä jossakin. Muuten jää selvittämättä ja rankaisematta.

Äänestä

Suomessa raiskaamiseksi ei tulkita sitä, jos nuorukaisjoukko käy naisen kimppuun ja työntää sormensa naisen sukuelimiin ja peräaukkoon. Koko somaliporukka vapautettiin kaikesta ilman mitään rangaistusta!
Kukahan on ymmärrystä vailla, tuomari, somalimiehet vai uhri?

Äänestä
  • Somput ja ns. tuomari.

    Äänestä

Silloin jo joka kolmas, vaikkei heitä paljon täällä ollutkaan. No nyt heidän määrä on todella moninkertaistunut!!

Äänestä

Aikansa kuluksi veistelevät tietenkin puu-ukkoja !
Tarveaineina Suomalaiset puupäät jotka tänne niitä haluaa.

Äänestä

Nämäkin kaikki raiskukset ovat suvakkien aiheuttamia, ja myös SPR on ollut vahvasti raiskauksissa mukana.

Äänestä

E.o. tilastoista suoraan saadaan irakilaisille 50 kertainen raiskaustaipumus verrattuna kantaväestöön.
Ja asiassa pysymistä siten on inttää että "Tavisraiskauksia on satakertaa enemmän, niitä vain ei ilmoiteta..."?

Äänestä

Raiskauskulttuuri ei ole rikastamista. Nämä sairaat paperittomat pervot tulisi lähettää takaisin kotiin. Tai armeijan oppiin ja siitä sotimaan kotimaansa puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BOYSOFSADDAM kirjoitti:

Joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen, kertoo Aamulehti.
Vuosina 2006-2009 raiskauksesta tuomituista 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Luvut ovat lehden mukaan pysytelleet vuosia samalla tasolla. Ulkomaalaisia on Suomen väestöstä noin kolme prosenttia.(TOTEUTUMA 10 kertainen)
Erityisesti Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet korostuvat raiskaustilastoissa. Etenkin irakilaisten kohdalla luvut ovat synkät: viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta, mikä on viisi prosenttia kaikista tilastoiduista raiskauksista. Irakilaisia on Suomen väestöstä noin 0,1 prosenttia. (TOTEUTUMA 17 kertainen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu