Kertokaa totuus köyhyydestä.

KöyhäPorvari

Kerron ensin hieman taustaa.
Perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta ja naimisissa olevat vanhemmat. Asumme suurella paikkakunnalla ja tavallisella asuinalueella.

Äiti jäi työttömäksi vuosi sitten ja löysi heti uuden työpaikan jossa, tulotaso ei vastannut alkuunkaan vanhaa palkkaa. Hänen mies työskentelee tehtaassa johtotehtävissä.

Nykyisin Äidin mielestä olemme köyhtyneet niin, että kaikkea pitää ostaa alennuksesta ja valittaa jos on jotain törsännyt, esim ostanut 60€ maksavat farkut, koska H&M saa 30€:lla. Hän itse on ruvennut ostamaan halpoja euron vaatteita ja menettänyt tyylitajun. kaapit pullollaan merkkivaatteita, mutta kuulema liian hienoja nykyiseen työhön.

Olen yrittänyt kertoa, että olisi hiljaa ja valittaisi sitten jos olisi edes aihetta.

koska tilannehan on se että:

- vanhempien yhteenlaskettu bruttotulo viime vuonna oli 160tuhatta euroa ja se pysyy tänäkin vuonna aika samoissa, äidin osuus n.40t€
- asunto on velaton
- autoista ei ole velkaa
- luottokortti velkaa ei ole
- kenelläkään perheessä ei kalliita sairauksia

Äidin mielestä pitää oppia elämään säästeliäämmin, vaikkei meillä ole tuhlattu mihinkään. Nykyisin ruokana makaroonia ja jauhelihaa. Kun ennen sai lihaa, kalaa ja muuta parempaa. Ulkona emme ole syöneet enää.

Vanhemmat ovat käyneet tosin parin vuoden aikana kolme kertaa kaukomatkoilla pois euroopan sisältä.

Miten auttaa ihmistä selviämään lievästä alemmuuskompleksista. Tämä ei ole provo vaan ihan totisinta totta.

20

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikävaikeaa

      Miehen pitää etsiä toinen työ että tulotaso säilyy entisellään.

      Mies on perheen pää ja vastaa perheen tuloista.

      • töppähönö

        ja naisethan on jo vuosikymmeniä vaatineet samaa palkkaa kuin miehet?


    • sukellasote

      Tuo ei ole hyvätuloisuutta eikä rikkautta. Vaikka vuositulonna olisivat 200 000 € en haluaisi teitä lähipiiriini. Tuo köyhys tartuu masentaa ja pysäytää kaiken kehitymisen.

    • RöitäOn

      Röihin vaan!

      • fghgh

        Missä?


      • mistänäitätuleeprkl

        Jaa missä????????

        Pitääkö tulla saa..na vielä tekemäänkin ne puolestanne loiseläjät.


      • ryötyökuohyö

        röihin köäskijä, lue tarkemmin, nehön on jo röissä ja töissä ja tienaavat rutkasti enemän kuin viis tpätkätyhöläsitä yhteensä!. Kirjoittajahan kyselee, että miten se äidin järjen köysyys voitettasiin, kun todellista pulaa ei ole mistään.


    • dsadasdasgfddf

      Aloittajan vois olla aika muutaa pois vanhempien nurkista ja keskittyä elämään omaa elämäänsä.... liian usein aikuiset lapset jää notkumaan vanhempiensa nurkkiin ja siten se oma elämä jää elämättä.

      • sandelsivan

        Omaa elämäänsä... hahahaha tarkoitat kai yhteiskunnan maksamaa loispummin elämää.

        Sitähän ne lähes kaikki aikaisin kotoa löhteneet elää jotka täällä meuhkaavat elävänsä omillaan.

        Naaputeiden rahoilla tana.


    • köyhä.köyhempi.varas

      Totuus köyhyydestä on sellainen, että perheessä äiti ansaitsee vuodessa 20.000 € ja isä 25.000 €. Lapset lukiossa, ei ansioita. Perheellä asuntolainaa jäljellä 50.000 €. Auto on vanha ja pitäisi jo vaihtaa uudempaan.
      Nämä ovat vielä hyväosaisia köyhiä.

      Tosi köyhä on perhe, jossa molemmat vanhemmat työttömiä, asutaan vuokralla. Sosiaalihuolto maksaa vuokran suoraan vuokranantajalle. Lapset sosiaalisista syistä päiväkodissa, ilmaiseksi. Isä lähdössä suorittamaan vankeusrangaistusta, äiti mielenterveyskuntoutuja. Lasten huostaanottoa on harkittu, koska vanhempien alkoholin käyttö on hillitöntä. Tämä perhe on ns. huono-osainen.

      • hetihuostaan

        Ei ole huono-osainen. Vanhemmat ovat vain laiskoja. Huostaanotto pitää panna toimeen heti eikä mitään harkintaa enää.


    • Köyhyys.on.kamalaa

      Ja on muitakin köyhyystasoja, esim eläkeläismamma saa vajaan tonnin, maksaa vuokran 500 ja lopulla elelee. Toinen eläkeläismummeli saa alle sen, maksaa380 vuokraa ja lopulla elelee. Lääkkeitä on molemmilla, toisella vielä enemmän joten sekin nielaisee ison osan lopuista.
      Kallimmassa kämpässä asuvalle saa asumistukea 89e. Ja nämä molemmat kuitenkin ovat tyytyväisiä tilanteeseensa, pärjäävät samanlaisella vellillä, jota mamut ei suostuneet syömään kun oli koiranruokaa.
      Eli suomalaiset mummot elävät koiranruoalla, eivätkä valita.

    • Nunneli

      En tiedä, miten aloittaisin rohkaisusi. Miten ihmeessä voit kärsiä alemmuuskomplekseja vähän rahan tähden, kun on niin paljon, mitä voit saada aivan ilmaiseksi? Ensin otetaan liikunta. Ei tarvitse kuin hyvät kengät, että voi lähteä "retkeilylle" mielipaikkoihinsa lähistölle. Minulla on parin litran maitoporkkeja, jotka täytän vedellä voimistelun tehostamiseksi. Voit laittaa ne jonkin pitkän varteen, että voit tehostaa liikkeitä. Kirjastosta voit lainata ilmaisia kirjoja kaikilta aloilta. Löydä oma harrastuksesi, minkä parissa haluat kehittyä.
      Ruoka: minulla on kauraryynit välistä aamusta iltaan vaihdellen: kahvin kanssa vaniljasokeria hippusen ja päivällä suolaisten mausteiden ja juureksien kanssa vaihdellen. Nokare turkkilaista yoghurtttia päälle. Mumsis! Silloin, kun kukkaron pohja alkaa näkyä. Keitettyä vettä, ehkä omenanviipale koristeena, kun se on jäähtynyt.
      Ulkoilessa otan kotikahvia kauniiseen lasipurkkiin, kun toiset ostavat kalliita kahveja.
      Se on asenne kysymys, mutta ei taloudellisen tilan tulisi antaa vaikuttaa ihmisarvoon!
      Mieti nyt hyvänen aika omia mahdollisuuksiasi, joita on lukuisia!
      Vai vielä ulkomaan matkoja, kun kaunis kotimaa tarjoaa vaihtelua!
      Menehän auttamaan pakolaisia, apua tarvitsevia, niin saat perspektiiviä ja ymmärrät, miten paljon sinulla on, mistä kehittyä ja mitä arvostaa. Ystävällisesti tätä kirjoitan:-)

      • vaikkaalasti

        Aloittaja, ymmärsinkö oikein, teitä on kaksi aikuista kotona asuvaa
        lasta, mihin menee teidän tulonne.

        Ehkä äitinne valittaa juuri siksi että te ymmärtäisitte osallistua perheen menoihin niinkuin asiallista olisi.

        Hyvässä asemassa oleville ihmisille on kyllä vaikeaa pudota yhteiskunnassa alemmaksi mutta siinä ystävyys punnitaan,
        ystävät jää, muut katoaa.


      • Nunneli
        vaikkaalasti kirjoitti:

        Aloittaja, ymmärsinkö oikein, teitä on kaksi aikuista kotona asuvaa
        lasta, mihin menee teidän tulonne.

        Ehkä äitinne valittaa juuri siksi että te ymmärtäisitte osallistua perheen menoihin niinkuin asiallista olisi.

        Hyvässä asemassa oleville ihmisille on kyllä vaikeaa pudota yhteiskunnassa alemmaksi mutta siinä ystävyys punnitaan,
        ystävät jää, muut katoaa.

        Se viisaus, että nuoret osallistuisivat kodin menoihin kehittyy vasta, kun itse saa lauman lapsia helmoihinsa. Lapsesta asti kehitetään, tuputetaan kaikkia kalliita tarpeita ja tyytymättömyyttä, että yhteiskunnan rattaat pyörisivät.
        Kaupungit ovat steriiliä sementti-seinää, aivankuin joku vankila järjestelmä, eikä se ravitse ihmisten henkisiä tai tunneperäisiä tarpeita. Se juuri lisää kaikenlaisten huumeiden kulutusta ja niihin pakenemista.
        Mobiilit kaiken maailman appeineen tekevät niiden omistajat täysin riippuvaisiksi. Hirveää nähdä äitien kiinnittävän kaiken huomionsa kädessään olevaan aparaattiin lapsen tuijottaessa tyhjin silmin ilmaan kuin kuollut kala. Se ei olisi käynyt päinsä minun nuorena ollessani pienten lasten kanssa. Vauva jo vaistoaa, jos äidin ajatukset, huomio on muualla kuin lapsessa. Se alkaa rääkyä kuin henki vietäisiin.
        Työnantajat ovat löytäneet hyvän systeemiin saada kansa nukkumaan silmät auki odottaen viestiä, jos mahdollisesti saisi pari tuntia työtä, mikäli ehtii vastaamaan ensiksi. Palkasta ei voi enää paljon puhua, kun työnantaja otta leijonanosan saadessaan työvoimaa. Vanhemmilla on koko ajan toimeentulon huoli ja pelko tarpeiden karsimisesta. Sociaalinen elämä on kallista ja tulevat työpaikat saadaan suhteilla, joten on pakko hengailla oikeissa klubeissa.
        Mitä siihen nuoruusvuosiin tulee, niin hormoonitko lisäävät kaikenlaisia tarpeita? muistan sen hirveän ajan, kun halusi kaikkea kaunista ja tarpeetonta ja oli hetken tyytyväinen, kunnes taas tuli himo uuteen...Hirvittävä himo kimaltavaan ja kiiltävään!
        Kuinka moni nuori tarjoutuu osallistumaan kodin arkiaskareisiin näyttämättä hapanta naamaa? En minä ainakaan kahdenkymmenen pyörteissä! Työstä tultiin väsyneinä tietämättä mitä halusi, mutta kovasti kaipasi! Väsyneenä, happamana.
        Minulla oli sen verran tajua, että hakeuduin luonnon keskelle ja se sai koko kehon tasapainoon. Nyt ei enää paljoa tarvitse, koska olo on kuin Kroisoksella! Tunnen olevani niin s**marin rikas ja hemmoteltu sairaana köyhiksenäkin. Harrastukset saavat minut tuntemaan olevani suorastaan elämän hemmottelema!


    • terkut

      Tule yöksi makuupussiini lämpimään.
      Laitan nuotion kirkkaan tähtitaivaan alla. Otetaan yhet lämpimiks.
      Sain sen tänään lahjaksi. Jotain halpaa viiniä.
      Kävin leipäjonossa ja sain makkaroita laitetaan niitä pari mieheen.. Jotain wotkinsin herkkuja.. Sinappia ei ole. Hesen ketsuppi?
      Tulee kylmä yö. Pitää olla ihan liki.
      Huomenna on aamupala. Pitää löytää 3 tölkkiä niin saadaan leivät ja kahvit.
      Jakaiskohan ne uimalippui ni pääsis saunaan uimahalliin ja lämmittelee?
      Makkarat alkais olee.. vai otatko oikeen rapeen kuoren? Kyl se talvi tulee. Missähän ens yö.. No, peace my friend.

    • Pitkäaikatyötön

      "Äidin mielestä pitää oppia elämään säästeliäämmin, vaikkei meillä ole tuhlattu mihinkään. Nykyisin ruokana makaroonia ja jauhelihaa. Kun ennen sai lihaa, kalaa ja muuta parempaa. Ulkona emme ole syöneet enää."
      Tämä kuulostaa jonkinlaiselta äärireaktiolta alemmuuskompleksin sijaan. Jos äiti tienaa yli 3 tonnia kuussa, hän ansaitsee naisten mediaanituloa enemmän. Mahdollisesti hän pyrkii sopeutumaan työyhteisöönsä heikommin ansaitsevien kollegoidensa kanssa siten, että voi yhdessä valittaa elämän kalleutta ja kuinka pitää kaikesta säästää, kun jauhelihakin maksaa nykyään niin kauhean monta euroa.
      Mutta todennäköisimmin on kyse ketjussa ylempänä esitetystä arviosta; Hän tarjoaa täysihoidossa eläville aikuislapsilleen sellaisen ruoan, että pysyvät hengissä. Makunautintoja he voivat tavoitella tuomalla talouteen omia tienestejään tai muuttamalla omilleen. Sinänsä se on varsin vastuullista toimintaa, että kannustaa jälkikasvua hankkimaan erilaisia selviytymistaitoja. Sillä tavalla voi jonain päivänä saada lapsenlapsiakin.

    • lepsuJuha

      Ihan hyvä tuo omavastuu sairaspäivät olsi pitänyt olla vain kolme päivää aina sairautta kohden, joten voisi sairastaa vaikka 33 vrk omaan laskuun.
      Mulla on ollut samassa työssä ihmisiä joiden mielestä palkallinen sairasloma on etuus joka kuuluu käyttää, kun se on oikeus. He todella käyttivät vuosittain 30 vrk sairastamiseen ihan näilä tavallisilla 'sairauksilla' flunssa mikreeni vatsatauti ripuli.
      Mikreeni alkoi joskus kesken päivän, muissa vain ilmoitettiin olen sairas. Jokainen tiesi töissä oli itse puhunut sen verran että ei epäilyä lintsauspäivistä.
      Sipilä ei ollut asiasta oikein kartalla.

      • jyskisjysksiauts

        mikreeni eli migreeni on sen sortin vaiva että vie taatusti työtehon kun pää tuntuu tuskasta halkeavan, valo, ääni liike räjäyttää tajunnan' ja saa oksentamaankin. Ja se kohtaus voi tosissa, ja todennäköisimmin alkaa juuri kesken päivän kun jokin ärsyke, esim vilkkuva valo, kimeä ääni, jokin haju aiheuttaa laukeamisen. jose et usko tuskaa, iske vasaralla päähäsi lukaa viisi kertaa, niin saat jotain esimakua migreenistä


    • vanha_konsti

      Avioero on ratkaisu AP:n ongelmiin! Lusikat jakoon ja erisuuntiin, niin sitten on ihan oikeitakin ongelmia! Ei tarvi itse keksiä niitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2545
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2213
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1907
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1651
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1635
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1568
    8. 75
      1479
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      111
      1396
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe