SPR:n tehtävä on lakisääteinen, ette mahda mitään!

SPR:ää fanaattisesti vihaavien rasistien kannattaa pitää mielessä, että Suomessa tulee aina olemaan Punainen Risti, halusitte tai ette. SPR:n olemassaolo ja tehtävä on laissa määrätty, Suomessa on oltava Punainen Risti. Tämä asia on myös perustuslaissakin lähtökohtaisesti sanottu, että Punainen Risti puolueettomana auttajana tulee olla olemassa Suomessa.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000238

Laki Suomen Punaisesta Rististä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Nimi ja asema

Suomen Punainen Risti ― Finlands Röda Kors, jäljempänä järjestö, on Suomen valtion tunnustama julkisoikeudellinen yhdistys, jonka toiminta perustuu maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta, merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta, sotavankien kohtelusta sekä siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana Genevessä 12 päivänä elokuuta 1949 tehtyyn neljään Geneven yleissopimukseen (SopS 8/1955) sekä näiden yleissopimusten Genevessä 8 päivänä kesäkuuta 1977 tehtyyn kahteen lisäpöytäkirjaan, joista ensimmäinen koskee kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemista ja toinen kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemista (SopS 82/1980).

Järjestö kuuluu ainoana kansallisena yhdistyksenä Suomessa kansainväliseen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeeseen. Järjestö noudattaa toiminnassaan Punaisen Ristin kansainvälisissä konferensseissa hyväksyttyjä perusperiaatteita.

2 §

Tunnus

Järjestön oikeudesta käyttää Punaisen Ristin nimeä ja tunnusmerkkiä on voimassa, mitä 1 §:n 1 momentissa mainituissa yleissopimuksissa ja niiden lisäpöytäkirjoissa määrätään ja mitä eräiden kansainvälisesti suojattujen tunnusten käytöstä annetussa laissa (947/1979) säädetään.

3 §

Järjestön suojelija ja ansiomerkit

Tasavallan presidentti voi olla järjestön suojelijana suostumuksensa mukaisesti.

Tasavallan presidentti myöntää järjestön ansiomerkit. Tasavallan presidentti päättää järjestön ansiomerkkien myöntämisestä valtioneuvostossa ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta.

Järjestön ansiomerkeistä voidaan säätää tasavallan presidentin asetuksella.

4 §

Yhdistyslain säännösten soveltaminen

Järjestön ja sen paikallisten tai alueellisten toimintayksiköiden kelpoisuudesta saada nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata on järjestön säännöt huomioon ottaen voimassa, mitä yhdistyslain (503/1989) 6 §:n 1 momentissa säädetään rekisteröidystä yhdistyksestä. Järjestön jäsenten henkilökohtaisesta vastuusta järjestön sekä sen paikallisten tai alueellisten toimintayksiköiden velvoitteista on vastaavasti voimassa, mitä yhdistyslain 6 §:n 2 momentissa säädetään rekisteröidyn yhdistyksen jäsenten vastuusta. Järjestöstä ja sen jäsenistä on lisäksi soveltuvin osin voimassa, mitä säädetään yhdistyslain 8 ja 9 §:ssä, 3 luvussa, 26 §:n 2 momentissa, 27―29 §:ssä, 35 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 36―39 §:ssä.

5 §

Järjestön säännöt

Järjestön yleiskokouksen hyväksymät säännöt annetaan tasavallan presidentin asetuksella.

6 §

Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2000.

HE 156/1999

HaVM 3/2000

EV 4/2000

Helsingissä 25 päivänä helmikuuta 2000

Tasavallan Presidentti

MARTTI AHTISAARI

Sisäasiainministeri

Kari Häkämies
50157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

lakeja voidaan muuttaa ei Spr ole millän tavalla sen yläpuolella. Verottajan pitäisi alkaa tutkia Spr:n toimintaa ja erityisesti sen johtajien palkkoja.

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Äänestä

Hoitakaa hommanne laki velvoittaa, teltat pystyyn!!!

Äänestä
  • SPR on hoitanut lain mukaiset velvollisuutensa ja hoitaa tänäkin päivänä. Kodittomien teltat eivät ole lakisääteistä apua.

    Äänestä

  • pitäisi tutkia Spr:n toimia ja sen johtajien palkkoja.

    Äänestä

SPR fanaatikko sisäistä nyt lapsirukka realiteetit tässä

SPR ei ole viranomainen SPR on pelkkä järjestö

SPR:llä on huono maine

SPR kärähtää seuraavien vuosien verosotkuista Suomessa ja monesta muusta epäselvyydestä

Äänestä
  • Ah, siitä tulee ilonpäivä. Leivoskaffeet.

    Äänestä

  • SPR on Suomen ainoa järjestö, jolla on laissa määrätty status ja tehtävät. Mitään muuta järjestöä ei ole määritelty laissa. Eli SPR on lähes sama asia kuin viranomainen. SPR:llä on erittäin hyvä maine paitsi muutamien nettirasistien keskuudessa. Palaute työtehtävissä on kansalaisilta pelkästään hyvää.

    Äänestä

  • leivoskaffeet loppuu kun verottaja alkaa tutkimaan Spr:n toimia.

    Äänestä

  • sprlaissasäädetty kirjoitti:

    SPR on Suomen ainoa järjestö, jolla on laissa määrätty status ja tehtävät. Mitään muuta järjestöä ei ole määritelty laissa. Eli SPR on lähes sama asia kuin viranomainen. SPR:llä on erittäin hyvä maine paitsi muutamien nettirasistien keskuudessa. Palaute työtehtävissä on kansalaisilta pelkästään hyvää.

    Yritä nyt idiootti ymmärtää että SPR ei todellakaan ole viranomainen punaiset haalarit ei vastaa sinistä miekkaa eikä valtion symbolia

    SPR on pelkkä hassu yhdistys ei mitään muuta opi ymmärtämään tämä

    Äänestä

  • vittuoottyhmä kirjoitti:

    Yritä nyt idiootti ymmärtää että SPR ei todellakaan ole viranomainen punaiset haalarit ei vastaa sinistä miekkaa eikä valtion symbolia

    SPR on pelkkä hassu yhdistys ei mitään muuta opi ymmärtämään tämä

    Suomen valtion viranomaiset ovat

    Markkinavalvontaviranomaiset‎

    Suomen ministeriöt‎

    Viralliset Suomen pelastuslaitokset‎
    Helsinki
    Länsi-Uusimaa
    Keski-Uusimaa
    Itä-Uusimaa
    Varsinais-Suomi
    Kanta-Häme
    Päijät-Häme
    Kymenlaakso
    Etelä-Karjala
    Etelä-Savo
    Keski-Suomi
    Pirkanmaa
    Satakunta
    Etelä-Pohjanmaa
    Pohjanmaa
    Keski-Pohjanmaa
    Pohjois-Savo
    Pohjois-Karjala
    Jokilaaksot
    Kainuu
    Oulu-Koillismaa
    Lappi

    Suomen entiset viranomaiset ja keskusvirastot‎

    Suomen laillisuusvalvojat‎

    Suomen paloasemat‎

    Suomen poliisitoimi‎

    Suomen tuomioistuimet‎

    Suomen valtion virastot‎

    SPR EI TODELLAKAAN KUULU VIRANOMAISIIN

    Äänestä

  • Yhdistys jonka tehtävä on ainoana Suomessa määrätty laissa. Minkään muun järjestön olemassaoloa ei ole Suomessa turvattu erikseen laissa.

    Äänestä

  • vahvayhdistys kirjoitti:

    Yhdistys jonka tehtävä on ainoana Suomessa määrätty laissa. Minkään muun järjestön olemassaoloa ei ole Suomessa turvattu erikseen laissa.

    "Minkään muun järjestön olemassaoloa ei ole suomessa turvattu erikseen laissa"

    oletko tosiaan noin tyhmä vai leikitkö tyhmää?

    Suomessa on yhdistysrekisterissä yli 100 000 yhdistystä ja otetaan esimerkkinä muitakin yhdistyksia kuin SPR joiden olemassaolo on turvattu Suomessa lailla lain vaatimin perustein esimerkiksi asianajajien liitot ja terveyspalveluiden tuottajien liitot

    SPR ei todellakaan ole viranomainen vaan ihan tavallinen huijareitten yhdistys jonka imuroimat varat eivät mene valtion kassaan vaan huijareittensa yllen kylliseen elämään miksi muuten SPR:n autoissa on niin kalliit nahkasisustukset eikö halvemmallakin olisi päässyt ja miksi SPR:n pääjehu kuittaa yli sadantonnin liksat Suomessa ja hurjin juttu että oli yrittänyt myydä verta myös viroon mutta kun ei tullut kauppoja niin oli kuskannut kyseiset veret kaatopaikalle

    http://mvlehti.net/2015/09/08/suomen-punainen-risti-on-milla-mallata/

    Poliiseilla tulee lähivuosien aikana olemaan monia kysymyksiä SPR:n jehuille muutakin kuin verosotkut

    Äänestä

Paljonhan on suojelukohteita muun muassa Suomessa on suojeltuja puistoja 17 kpl eikä yksi SPR vielä kesää tee sillä vaikka sitten Paavi tai itse Jumala olisi suojelemassa SPR:n kaltaista huijareitten yhdistystä niin sekään ei vielä tee siitä viranomaista

SPR on pelkkä yhdistys ja tämä on vain totuus joka ei muuksi muutu

http://mvlehti.net/2015/09/08/spr-huijaa-ihmisten-hyvauskoisuudella/

http://mvlehti.net/2015/09/21/nalkapaivakeraykseen-sprn-houkuttelema-lipaskeraaja-pidattelin-itkuani/

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2010/01/punainen-risti-huijaa-rahasi.html

Äänestä
  • SPR on järjestö joka on naulattu lakiin, se on laissa, että Suomessa tulee olla SPR. Laki ei muuksi muutu, täällä tulee aina olemaan SPR AINOANA laissa säädettynä järjestönä.

    Äänestä

  • SPRseisoolaissa kirjoitti:

    SPR on järjestö joka on naulattu lakiin, se on laissa, että Suomessa tulee olla SPR. Laki ei muuksi muutu, täällä tulee aina olemaan SPR AINOANA laissa säädettynä järjestönä.

    Paljon on Suomessa muitakin järjestöjä jotka on naulattu lakiin ei SPR:n kaltaisen yhdistyksen työntekijä tai edustaja voi esiintyä viranomaisena jos sitä tekee niin se on rikos se

    Äänestä

  • Ei kukaan ole esiintynyt viranomaisena. Sanoin tarkalleenottaen LÄHES viranomainen. SPR on yhdistys, jonka tehtävä on vahvasti laissa määrätty. Opettele lukemaan niin luulet vähemmän!

    Äänestä

  • kannattaa_huomioida kirjoitti:

    Paljon on Suomessa muitakin järjestöjä jotka on naulattu lakiin ei SPR:n kaltaisen yhdistyksen työntekijä tai edustaja voi esiintyä viranomaisena jos sitä tekee niin se on rikos se

    Ei voi olla oikea laki, se on varma. Jos SPR on virasto eri asia,

    Äänestä

  • Kyllä se on ihan oikea laki ja sen voit tarkistaa sekä lakikirjasta ihan kirjana että finlexistä. SPR on määritelty laissa Punaisesta Rististä. Järkyttikö tieto sinua?

    Äänestä

  • opettelelukemaan kirjoitti:

    Ei kukaan ole esiintynyt viranomaisena. Sanoin tarkalleenottaen LÄHES viranomainen. SPR on yhdistys, jonka tehtävä on vahvasti laissa määrätty. Opettele lukemaan niin luulet vähemmän!

    Itsehän tässä yrität inttää että SPR olisi mielestäsi viranomainen kelaa ketjua ylöspäin jos et muista mitä olet tällä palstalla sepostanut

    Äänestä

  • En sanonut että SPR on viranomainen vaan sanoin LÄHES viranomainen, opettele pelle ymmärtämään lukemasi!

    Äänestä

Eli SPR on lähes sama asia kuin viranomainen. "

Niin "lähes" LOL. Minäkin olen "lähes" presidentti. Siis melkein.

Äänestä
  • Hassu.

    Äänestä

Spr:n viha ja inho kantasuomalaisia kotaan on aivan käsittämätöntä. Edes natsit eivät vihanneet juutalaisia yhtä paljon.

Äänestä

Punainen risti ei voi olla lakisääteinen. Jossain on virhe. Vatlio ei voi petoksetta lähteä ulkopuolista, yksityisyritysta näin sponsoroimaan lain avulla. Piste. Timo Soinin yritys nimeltä Persut, koittakaas hoitaa asiakas- ja kuluttajasuoja, jonka lupasi kautta rantain itse Timo Soini.

Äänestä
  • Kyllä SPR vaan on lakisääteinen. Lakia uudistettiin vuonna 2000, mutta SPR on aina ollut laissa turvattuna.

    Äänestä

  • Mitkä ovatkaan valtiomme tehtävät? Onko ne määritelty?

    Äänestä

  • spronlaissa kirjoitti:

    Kyllä SPR vaan on lakisääteinen. Lakia uudistettiin vuonna 2000, mutta SPR on aina ollut laissa turvattuna.

    Siis toihan ei voi olla laissa, se pitää purkaa.

    Äänestä

  • Kyllä se on laissa. Laki määrää yksiselitteisesti, että Suomessa tulee olla Punainen Risti ja sen päätehtävätkin on määrätty laissa.

    Äänestä

  • spronlaissa kirjoitti:

    Kyllä SPR vaan on lakisääteinen. Lakia uudistettiin vuonna 2000, mutta SPR on aina ollut laissa turvattuna.

    Suomessa laki määrää yksiselitteisesti että Suomessa tulee olla myös muitakin yhdistyksiä ja järjestöjä esimerkiksi metsänomistajien rahoittama ja hallinnoima metsänhoitoyhdistys

    eikä vieläkään SPR ole viranomainen

    Äänestä

  • hahahvittuolettyhmä kirjoitti:

    Oletteko kuulleet että esim metsänhoitoyhdistys olisi myös suomen viranomainen?

    En ole kuullut vaikka yksi SPR:n kusipää yrittää täällä jankata että SPR olisi viranomainen

    Äänestä

  • hahahvittuolettyhmä kirjoitti:

    Suomessa laki määrää yksiselitteisesti että Suomessa tulee olla myös muitakin yhdistyksiä ja järjestöjä esimerkiksi metsänomistajien rahoittama ja hallinnoima metsänhoitoyhdistys

    eikä vieläkään SPR ole viranomainen

    Kukaan ei sanonu että SPR on viranomainen. Sanoin LÄHES viranomainen ja vain ärsyttääkseni teitä idiootteja.

    Äänestä

  • opettelelukemaan kirjoitti:

    Kukaan ei sanonu että SPR on viranomainen. Sanoin LÄHES viranomainen ja vain ärsyttääkseni teitä idiootteja.

    Sekö on spr,n tehtävä ärsyttää meitä idiootteja.

    Äänestä

  • opettelelukemaan kirjoitti:

    Kukaan ei sanonu että SPR on viranomainen. Sanoin LÄHES viranomainen ja vain ärsyttääkseni teitä idiootteja.

    Lähes viranomainenkin voi tehdä kavalluksia ja petoksia ja jäädä niistä kiinni.

    Äänestä

"Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Sisäasiainministeri
Kari Häkämies"

Oliko jo silloin Bilderbergin pakolaissuunnitelma täyttää Suomi SPR:n suvakkien työllä? Tässä on siis mun mielestä nyt virhe, joka on muutettava. Siinä on tehty kriisin hyväksiköyttö lailliseksi, kuten EVM-syytesuojassa.

Äänestä

Suomen Sininen Risti ei tule saamaan erityiskohtelua lain edessä eikä järjestönä itseään merkityksi lakiin se on varma juttu.

Äänestä

Ei SPR voi tulla johonkin valtioon määräilemään lainsuojassa kansalaisia. Siitä laista on ehkä oltu erimielisiä tai sen on rkp etujensaajaryhmänä runnonut. Ei joku järjestö kerta kaikkiaan voi rahastaa verovaroja tai tulla ohjailemaan tänne, jos sen apua ei pyydä valtio.

Äänestä
  • Suomessa on aina ollut voimassa laki Punaisesta Rististä. Tuo laki uudistettiin juuri vuonna 2000 kuten lain allekirjoituksessa näkyy. Niin kauan kuin Punainen Risti on ollut olemassa on ollut myös laki sen olemassaolosta ja asemasta Suomessa.

    Äänestä

Älkää provosoituko. Tuo yksi tyhmyrihän on se sama sekopää joka mellastaa joka palstalla. Jakaa tappouhkauksia ja haukkuu henk.koht. ihmisiä. Täytyy olla mielisairas tai jotain muuta pielessä.
Luultavasti työtön varaton peräkamarin koulujakäymätön venpula jaka ei tahdo muuten saada aikaansa kulumaan.
Surkia tapaus.

Äänestä
  • Niinpä, mikähän moisen SPR-hörhön motiivi oikein on?
    Tarviiko sillä mitään motiivia ollakkaan, kaikki muumit kun on laaksostaan kerran karanneet niin tuskin ne sinne kovin helpolla takaisinkaan ovat valmiita palaamaan, hattivateista nyt puhumattakaan...

    Äänestä

Sekopää onkin siis SPR.n rahankerääjä joka on saanut tietää mediasta työnantajastaan realistisia faktoja ja sai niistä trauman kärsii nyt post traumaattisesta stressihäiriö ja yrittää uskotella mustaa valkoiseksi työnantajastaan jotta kehtaisi vielä edes mennä ostoskeskukseen SPR:n liivit ja keräsyslipas kädessä häiriköimään kansalaisia

Äänestä

Voipi olla, että nekkupäivänä ei lippaat kilise totuttuun malliin.

Äänestä

Mielenkiintoista, että palstan rasistivajakkien viha kohdistuu juuri SPR:ään vaikka SPR on vain yksi monista täysin kansainvälisistä järjestöistä Suomessa, mainittavimpina nyt Amnesty International, YK kokonaisuudessaan, Unicef YK:n järjestöistä, Reliefweb jne. SPR on vain yksi humanitäärisiä sopimuksia ja kansainvälisiä lakeja toteuttava auttajajärjestö. Taitaa ainoa rasistien vihan syy olla se, että SPR auttaa pakolaisia ylipäätään, eli kyse on rasistien rasismista joka purkautuu vihana SPR:ää kohtaan. Nämä samat rasistit haluaisivat kieltää kaikki kansainväliset epäisänmaalliset järjestöt Suomessa ihan vaan tyhmyyttään. Suomalainen on tyypillisesti rasistinen vähä-älyinen junttieinari. Jari Tervokin sanoi, että suomalaiset ovat yksinekertaisia ja tyhmiä rasisteja, se pitää täysin paikkansa.

Äänestä
  • Se johtuu pelkästään siitä, että olette röyhkeä natsijärjestö.

    Äänestä

  • SPR:llä on huonojen huonoin maine siitä syy ei kysymys ole välttämättä vihasta

    Äänestä

  • Joo, kyllä me halveksitaan myös Amnesty Internationalia. Mitä siitä?

    Äänestä

Aloittaja on naukkaillut jotain vahvempaa tänään sanamuoto "lakisääteinen" ei ole korrekti ilmaisumuoto sillä SPR:n touhu ei todellakaan ole lakisääteistä oppisit rassukka edes Suomen kielen perustat ennenkuin edes aloitat keskustelua tälläisestä aiheesta

Äänestä
  • Tuo SPR-hörhö on täysin seonnut. Mikä lie hieman yksinkertaisempi teinityttö kysymyksessä.

    Äänestä

Misää teltat suomalaisille asunnottomille viipyy?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lakivoimassa kirjoitti:

SPR:ää fanaattisesti vihaavien rasistien kannattaa pitää mielessä, että Suomessa tulee aina olemaan Punainen Risti, halusitte tai ette. SPR:n olemassaolo ja tehtävä on laissa määrätty, Suomessa on oltava Punainen Risti. Tämä asia on myös perustuslaissakin lähtökohtaisesti sanottu, että Punainen Risti puolueettomana auttajana tulee olla olemassa Suomessa.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000238

Laki Suomen Punaisesta Rististä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Nimi ja asema

Suomen Punainen Risti ― Finlands Röda Kors, jäljempänä järjestö, on Suomen valtion tunnustama julkisoikeudellinen yhdistys, jonka toiminta perustuu maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta, merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta, sotavankien kohtelusta sekä siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana Genevessä 12 päivänä elokuuta 1949 tehtyyn neljään Geneven yleissopimukseen (SopS 8/1955) sekä näiden yleissopimusten Genevessä 8 päivänä kesäkuuta 1977 tehtyyn kahteen lisäpöytäkirjaan, joista ensimmäinen koskee kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemista ja toinen kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemista (SopS 82/1980).

Järjestö kuuluu ainoana kansallisena yhdistyksenä Suomessa kansainväliseen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeeseen. Järjestö noudattaa toiminnassaan Punaisen Ristin kansainvälisissä konferensseissa hyväksyttyjä perusperiaatteita.

2 §

Tunnus

Järjestön oikeudesta käyttää Punaisen Ristin nimeä ja tunnusmerkkiä on voimassa, mitä 1 §:n 1 momentissa mainituissa yleissopimuksissa ja niiden lisäpöytäkirjoissa määrätään ja mitä eräiden kansainvälisesti suojattujen tunnusten käytöstä annetussa laissa (947/1979) säädetään.

3 §

Järjestön suojelija ja ansiomerkit

Tasavallan presidentti voi olla järjestön suojelijana suostumuksensa mukaisesti.

Tasavallan presidentti myöntää järjestön ansiomerkit. Tasavallan presidentti päättää järjestön ansiomerkkien myöntämisestä valtioneuvostossa ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta.

Järjestön ansiomerkeistä voidaan säätää tasavallan presidentin asetuksella.

4 §

Yhdistyslain säännösten soveltaminen

Järjestön ja sen paikallisten tai alueellisten toimintayksiköiden kelpoisuudesta saada nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata on järjestön säännöt huomioon ottaen voimassa, mitä yhdistyslain (503/1989) 6 §:n 1 momentissa säädetään rekisteröidystä yhdistyksestä. Järjestön jäsenten henkilökohtaisesta vastuusta järjestön sekä sen paikallisten tai alueellisten toimintayksiköiden velvoitteista on vastaavasti voimassa, mitä yhdistyslain 6 §:n 2 momentissa säädetään rekisteröidyn yhdistyksen jäsenten vastuusta. Järjestöstä ja sen jäsenistä on lisäksi soveltuvin osin voimassa, mitä säädetään yhdistyslain 8 ja 9 §:ssä, 3 luvussa, 26 §:n 2 momentissa, 27―29 §:ssä, 35 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 36―39 §:ssä.

5 §

Järjestön säännöt

Järjestön yleiskokouksen hyväksymät säännöt annetaan tasavallan presidentin asetuksella.

6 §

Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2000.

HE 156/1999

HaVM 3/2000

EV 4/2000

Helsingissä 25 päivänä helmikuuta 2000

Tasavallan Presidentti

MARTTI AHTISAARI

Sisäasiainministeri

Kari Häkämies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu