Kuopiolaisen tutkijan mukaak al-Assadin suistaminen vallasta aiheuttaisi ennennäkemättömän pakolaistulvan.
Miksi yhdysvallat haluaa että näin tapahtuu?
Miksi yhdysvallat haluaa että näin tapahtuu?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
73 % syyrian pakolaisista pakenee as-Assadia.
Eurooppaan saapuneista pakolaisista 53 % on ilmoittanut etteivät lähde takaisin syyriaan ennenkuin kemikaali-assad on lyöty.
Venäjä tukee sitä mitä syyrialaiset ENITEN pakenevat. Iranin Hidbollah taistelee samalla puolella kuin Venäjä, joten kyllä pakka on syyriassa aika sekaisin.
Mistähän tilastosta nuokin prosenttiluvut on kaivettu esiin? Vahva epäilyni on, että niillä luvuilla on sama totuusarvo, kuin oman maammekin luvuilla kansamme suhtautumisesta hallituksen politiikkaan ja pakolaistilanteeseen, eli täyden nollan tilastoarvo!
MONEEN KERTAAN ON TODISTETTU ETTÄ SINAPPIKAASUA KÄYTTIVÄT SUNNI-WAHHBIT JA NYTTEMMIN ISIS SEKÄ KURDEJA VASTAAN ETTÄ FALSE-FLAG OPERAATIOISSA SYYRIASSA. KEMIKAALISOTA-VÄITE ON USA:N VIIMEINEN VIIKUNANLEHTI TÄYSKATASTROFISSA LIBYASSA, IRAKISSA JA SYYRIASSA. OBAMA EI OLE SISÄPOLIITTISENA TOIMIJANA YHTÄ PAHA KUIN EDELTÄJÄNSÄ MUTTA NAIVI JA KOKEMATON ULKOPOLIITTINEN TÄYSIDIOOTTI.
^ juuri tuli televisiosta aivan erilainen tieto. Voisitko Chersiss kertoa mistälähteestä tietosi on?
tää selventää?
https://pbs.twimg.com/media/CQfwkI2WwAALwwn.jpg:large
Ai tilanne on noinkin yksinkertainen :)
Kun Syyrian ja Irakin alueen suuresta sisällissodasta saapuu Suomeen pakolaisia, usein kuulee etenkin vanhemmalta väestönosalta: Miksi nämä miehet eivät ole rintamalla puolustamassa maataan?
Syy on se, ettei mitään rintamaa oikeastaan ole.
Katsotaanpa:
1. Syyriaa johtaa sortovaltias Bashar Al-Assad, ennen häntä syyrialaisia tappoi myös hänen isänsä.
2. Assadia vastaan sotii monta kapinallisryhmää. Itse asiassa niin monta, että kukaan ei ole enää pysynyt pitkään aikaan mukana laskuissa. Mukana on sellaisia ryhmiä kuin Kotkien Zawiya-vuoren prikaati, Eufratesin tulivuori, Turkmeeniprikaatit, Oikeuden ritarit -pataljoona, Autenttisuuden ja kehityksen rintama, Al-ghabin haukat ja niin edelleen ja niin edelleen. Maassa on kymmeniä järjestöjä, joilla on paljon aseita ja paljon mielipiteitä.
3. Assadia vastaan taistelevat myös kurdien yhtyneet joukot, jotka yrittävät luoda omaa valtiota Pohjois-Syyrian ja Irakin alueelle.
4. Kaikkea tätä seuraa kauhulla Turkki, joka tukee ristiin sodassa vähän kaikkia ja pelkää sekä islamisteja, kurdeja, Assadia että muun muassa Hamasia (joka myös on sotkeutunut sotaan Assadia vastaan).
5. Turkki pommittaa sortojärjestö Isisiä, joka taas vastustaa kiihkeästi sekä Assadia että tätä vastaan taistelevia kapinallisia.
6. Turkki vastustaa myös kurdien omaa valtiota, koska sen omalla alueella on kytevä kurdikapina, joka haluaisi irrottaa osan Turkista kurdivaltioon. Joten alueen mahtivaltio Turkki - ja Nato-maa - pommittaa paitsi ääri-islamisteja myös niitä vastaan taistelevia kurdeja. Turkki on koko sodassa itse asiassa niin sekaisin, että sen on väitetty jopa tukeneen Isisiä tai seuranneen sivusta sen toimia, koska maa pelkää niin paljon kurdivaltiota. Alueella ei voi olla ihan varma, ketä Turkki seuraavaksi pommittaa.
7. Yhdysvallat taas tukee sodassa kapinallisia, joille se on jakanut muun muassa raskaita aseita ja antanut ilmatukea – erityisesti Isisiä vastaan.
8. Sotaan on sotkeutunut myös koko joukko muita maita. Britannia on alueella pommikoneineen, ja Ranska on myös tulossa alueelle.
9. Isommilla panoksilla mukana on Venäjä, joka taas tukee aseilla Assadia sekä Isisiä että kapinallisia vastaan. Kapinalliset siis ampuvat Amerikan antamilla aseilla Venäjän aseistamia Assadin joukkoja, samalla kun Turkki pommittaa kapinallisten kanssa liittoutuneita kurdeja ja on samalla liitossa Yhdysvaltain kanssa. Kapinnalisryhmien välillä on myös riitoja siitä, kuka saa länsiaseita ja kuka ei –Yhdysvallat on yrittänyt poimia kymmenistä taistelijaryhmistä ne, joiden mielipiteet eivät ole liian äärimmäisiä.
10. Lisäksi Assadilla on puolellaan esimerkiksi Syyrian palestiinalaiset ja Iranin vallankumouskaarti - Myös Iran on sotkeutunut sotaan - hizbollah ja eräitä muita alueellisia voimajärjestöjä. Palestiinalaisten ja assadin liittouma tosin on syntynyt lähinnä Isisiä vastaan, ja välit ovat muuten horjuvat. Assadin armeijan ytimessä taas ovat alaviitit, joiden uskonto on eräänlainen shiialaisen islamin alahaara. Moni kapinallinen on sunnimuslimi, mutta mielipiteiden rajuus taas ulottuu Isisin murhanhimosta maltilliseen kansanvalta-ajatukseen.
11. Itse asiassa sodassa on osapuolia niin paljon, että ei tarvitse kuin hetki googlata niin löytää tämän metrejä pitkän Wikipedia-sivun, jolle yritetään urheasti koota kaikki pelkästään Syyrian alueella toimivat aseelliset ryhmät. Kannataa huomata, että listalla ovat vain Syyrian alueella toimivat ryhmät. Sota jatkuu myös Irakin puolella, jossa osapuolina ovat Isis, maan hallitus, ja sekalainen joukko sunni- ja shiiapataljoonia. Irakin sisällissodan osapuolista on ihan oma listansa.
Syyriasta löytyy kaikkea: arabeja, kurdeja, kristittyjä ja muita vähemmistöjen edustajia. Syyriassa eri kapinanallisryhmissä löytyy paljon myös venäjän suurimpia vihollisia eli militantteja maista jonne venäjä on aikojen saatossa melskannut mm. tsetseenikapinallisia (17.000), kirgiisejä ja kuka ties ketä muita. Saudi-arabiasta syyriassa on 12.000 taistelijaa, jordaniasta 5000, tunisiasta 1000.
Jordanian arvion mukaan syyriassa taistelee yhteensä 50.000 militanttia 50 eri maasta.
Joukossa on myös ISIS ja Al-Queda.
Syyria sodan osapuolet,
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_armed_groups_in_the_Syrian_Civil_War
Kyllä kai se niin vaan on, että arabeja pitää johtaa joku orjapiiskuri diktaattorin tavoin. Ennen kuin Saddamin valta kaadettiin, monet asiantuntijat varoittelivat noin 40 klaanin tulevasta valtataistelusta. Jos Assad kaadetaan, seuraukset ovat kauheat. Pakolaisvyöry mahdoton. Todennäköinen vallanpitäjä on isis. Pitäisi jo uskoa, ettei arabit halua demokratiaa. Ne haluavat vahvan diktatoorisen johtajan, joka pitää kansan kurissa. Siis vahvan henkilön, ei mitään isisin kaltaista rosvokoplaa.
Syyriasta löytyy enimmäkseen hyviä ja tavallisia ihmisiä, hyviä arabeja, kurdeja, kristittyjä ja muita vähemmistöjen edustajia. Valitettavasti myös toisenlaisia ihmisiä ja he heiluttavat tahtipuikkoa tässä konfliktissa.
Kurdit ovat onnistuneet pysyttäytymään sodan ulkopuolella, taivaalta ei putoa Syyrian ilmavoimien helikoptereista pudotettuja tynnyripommeja. Kapinalliset eivät kostoiskuissaan ammu kranaattejaan keskelle siviilejä. Ääri-islamistit on saatu padottua alueen reunoille.
Kun Syyrian sisällissotaan johtava kansannousu 2011, harva uskoi, että neljä vuotta myöhemmin Damaskoksessa istuisi vallassa mies nimeltään Bashar al-Assad, jonka hallituksen joukot ovat pommittaneet oman pääkaupunkinsa esikaupunkeja tykistöllä ja ilmasta. Samaan aikaan ääri-islamilaisesta Isis-liikkeestä on erityisesti lännen silmissä kasvanut uhka, joka on saanut al-Assadin melkeinpä unohtumaan.
Al-Assad on tämän sodan voittaja ainakin lyhyellä tähtäimellä. Mutta muuten voittajia on harvassa. Lännen, erityisesti Yhdysvaltain, tukemat niin sanotut maltilliset kapinalliset ovat kukistumaisillaan ääri-islamistien ja Syyrian hallituksen puristuksessa. Yhdysvallat ja Turkki ovat sopineet kapinallisten koulutuksesta. Mutta onko enää mitään maltillisten kapinallisten tukialuetta minne koulutetut voivat palata ? Bashar al-Assadin turvallisuusjoukkojen silmitön väkivalta ei anna tähän mahdollisuutta. Myös kapinallisten väkivalta on raaistunut eikä kumpikaan osapuoli tunnu piittavan siviilien kärsimyksistä, jos siviilit ovat ”vastapuolen siviilejä”.
Sitten kuvaan astuivat ulkovallat, jotka sotivat keskenään syyrialaisten verellä. Turkki, Qatar ja Saudi-Arabia vastaan Iran ja Libanonin Hizbollah-liike. Putinin Venäjä yrittää samalla turvata omia strategisia etuja vainoharhaisen maailmankuvansa kautta tukemalla al-Assadia.
Ääri-islamilaisen Isis-liikkeen vahvistuminen nosti sodan raakuuden uudelle tasolle, vaikka numeroita tarkastellessa suurin tappaja on Syyrian asevoimat. Isisin "taistelijat" teurastavat siviilejä tavalla, joka viittaa sadistiseen nautintoon. Isis-liikkeen omat videoesitykset kertovat käsittämättömistä raakuuksista. Keskeisessä roolissa näyttävät olevan ulkomailta tulleet, osittain häiriintyneet, nuoret epäonnistujat eri puolilta maailmaa, myös Suomesta. He ovat saaneet uuden elämän. Eksyneistä ja ehkä lähtömaissaan syrjityistä pojista on tullut uhoavia tappajia, kun heille on annettu ase käteen ja heidän mieleensä on iskostettu väkivaltaan oikeuttava uskonnontulkinta.
YLE tänään:
"Ilmaiskujen kohteet Syyriassa näyttävät Venäjän ja Yhdysvaltain strategioiden erot Venäjä on väittänyt taistelevansa Syyriassa Isisin kaltaisia terroristiryhmiä vastaan, kuten myös Yhdysvaltain johtama kansainvälinen liittouma. Julkilausutuista tavoitteista huolimatta Venäjä on pommittanut pääosin hallitusta vastustavia kapinallisjoukkoja."
http://yle.fi/uutiset/ilmaiskujen_kohteet_syyriassa_nayttavat_venajan_ja_yhdysvaltain_strategioiden_erot/8362309
Edelleen tänään avautui lähi-idän tutkimuksen professori asiasta. ISIS vastaan venäjän offensiivi ei juurikaan ole suuntautunut.
"Venäjän tuki saattaa jopa merkittävästi vahvistaa presidentti Bashar al-Assadin hallinnon asemaa Syyriassa meneillään olevassa sisällissodassa, arvioi Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta.
– Regiimin asema on tämän vuoden kuluessa sotilaallisesti eri alueilla heikentynyt selvästi, ja nyt se saa sitten hyvin voimakkaan toimijan mukaan tähän, Juusola arvioi.
Itse sotaa Venäjän toimet voivat sen sijaan entisestään pidentää.
– Vastapuoli, ennen kaikkea Persianlahden valtiot ja Turkki, tulevat puolestaan lisäämään voimakkaasti tukeaan opposition ryhmittymille ja sitä kautta tämä konflikti vain jatkuu, Juusola sanoo.
Assadin hallinto taas kokee, että se voi Venäjän ja Iranin tuella voittaakin sodan eikä siten ole halukas vakaviin rauhanneuvotteluihin.
– Todennäköisesti tämä on kehityskulku, joka vain jatkaa ja jatkaa tätä konfliktia ja hinnan maksavat sitten tavalliset syyrialaiset, professori Juusola pohtii.
Kohteena voitokkain kapinallisryhmittymä
Venäjän iskut näyttävät kohdistuneen erityisesti Syyrian pohjoisella Idlibin alueella ja keskisellä Haman alueella toimivaa Jaish al Fatah -ryhmittymää vastaan.
Kyseinen kapinallisryhmä on tämän vuoden aikana ollut Syyriassa voitokkain ja se uhkaa pahiten Assadin hallinnon kannalta elintärkeää aluetta Välimeren rannikolla.
– Se, että käydään näiden voimien kimppuun, todistaa nimenomaan siitä, että Venäjän lähtökohtana on ennen kaikkea Syyrian regiimin etu. Se on se, minkä pohjalta iskuja tehdään – ei se, että käytäisiin terrorisminvastaista sotaa Isisiä vastaan, Juusola sanoo.
Jaish al-Fatah sisältää lukuisia erilaisia aseellisia ryhmiä, niin jihadisteja kuin maltillisempiakin ryhmiä. Tärkeässä asemassa kapinallisliittoumassa on terroriverkosto al-Qaidan virallinen edustaja Syyriassa eli al-Nusran rintama.
– Ryhmän synty ja vahvistuminen liittyy ennen kaikkea siihen, että aikaisemmin tänä vuonna Turkki ja Persianlahden maat ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, ketä tuetaan ja sitä kautta oppositio on muodostanut yhtenäisemmän kokonaisuuden, Juusola kertoo.
Venäjä astui aluemahtien varpaille
Toimillaan Syyriassa Venäjä on siis astunut raskaasti Assadin hallintoa vastustavien alueellisten mahtivaltojen varpaille.
Nato-maa Turkki on jo jyrkin sanoin tuominnut Venäjän ilmatilaloukkaukset alueellaan. Toinen keskeinen peluri on öljyvauras mahtivaltio Saudi-Arabia
– Venäjän ja Saudi-Arabian välillä oli menneen kesän aikana pyrkimyksiä parantaa välejä. Tämä kehitys kyllä vie kaiken pohjan tältä pois, Juusola sanoo.
– Suurimmalta osaltaan Venäjän toiminta huonontaa sen suhteita alueen arabivaltioihin. Ehkä Egypti on ainoa poikkeus.
Venäjä näyttää Lähi-idän valtakamppailussa siis liittoutuneen vahvasti shiialaisen blokin – Assadin hallinnon, shiiajohtoisen Iranin, Libanonin Hizbollahin ja Irakin nykyhallinnon – kanssa sunnijohtoisten valtioiden kuten Turkin, Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden monarkioiden intressejä vastaan.
– Tämä tulee varmasti vahvistamaan tätä alueellista valtataistelua, ei pelkästään liittyen Syyrian tilanteeseen tai Irakiin vaan helposti koko alueella. Täällä on tapahtumassa niin monessa paikassa vaarallisia kehityskulkuja, professori Juusola sanoo.
Samaan aikaan myös Arabian niemimaalla sijaitsevassa Jemenissä käydään sisällissotaa, jossa alueen suurvaltojen Saudi-Arabian ja Iranin intressit ovat vastakkain."
Joka edes hitustakaan ymmärtää arabikulttuuria, tajuaa oitis sen, että "demokratia" ei todellakaan istu tippaakaan heille.
Jopa USA:n Donald Trump sanoi äsken, että oli USA:lta paha virhe kaataa Irakin Saddam Hussein ja Libyan Muammad Gaddafi. Trumpin mukaan se laukaisi nykyisen valtavan pakolaiskriisin. Se oli paljon sanottu yhdysvaltalaiselta, vahvimmin potentiaaliselta presidenttiehdokkaaksi pyrkivältä mieheltä. Täällä Euroopassakaan ei kukaan noista parrasvaloissa jatkuvasti keekoilevista ketkuista saa kakistettua samaa ulos suustaan - ei sitten kirveelläkään!
Joten lyhyesti: Antakaapa jo olla al-Assadin pilkkaaminen ja solvaaminen, ellette vielä väen väkisin halua 10 miljoonaa pakolaista lisää entisten lisäksi huollettaviksenne ja elätettäviksenne!
Haha, Trump on täysi pelle, jos olet lainkaan seurannut hänen heittojaan - nykyisin päivittäin amerikkalaisten "kymppi-uutisten" loppukevennys huumoripläjäys kanavalla kuin kanavalla.
Äänenpainot kyllä ovat muuttuneet aivan päinvastaiseen suuntaan viimeisten päivien aikana. Syyriassa on 4 miljoonaa pakolaista maan sisällä.
"Pakolaisten määrä voi vielä moninkertaistua Euroopassa, jos presidentti Bashar al-Assadin hallinto kaatuu, varoittaa kriisinhallintakeskuksen entinen johtaja ja nykyinen Afganistanin poliisioperaation suunnittelupäällikkö Ari Kerkkänen."
Eilen tästä samasta asiasta varoitti EU nokkamiesten puheenjohtaja Donald Trusk, joka on puolan entinen pääministeri - hän ei suinkaan maasta joka olisi mitenkään erityisesti kunnostautunut pakolaisten maahan ottamisessa.
"Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk varoittaa uudesta siirtolaisaallosta. Donald Tuskin mukaan yli kolme miljoonaa syyrialaista saattaa paeta Eurooppaan, mikäli presidentti Bashar al-Assadin hallinto selviää voittoisana maan sisällissodasta.
Tusk viittaa turkkilaisarvioihin, joiden perusteella Syyrian Aleppossa ja sen lähialueilla on miljoonia mahdollisia lähtijöitä. Hän tapasi maanantaina Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin.
Tuskin mukaan al-Assadin voitto on entistä todennäköisempi Venäjän ja Iranin antaman avun ansiosta. Hän toteaa se johtavan ”uuteen siirtolaisaaltoon”.
Niin, toinen varoittaa isosta pakolaisaallosta, jos Al-Assad voittaa.
Toinen varoittaa isosta pakolaisaallosta jos Al-Assad häviää.
Turkin Erdogan, kaapissa oleva äärimielinen sunni, vetelee naruista ja kiristää Eurooppaa viisumivapaudella. Siihen ei pidä ikinä suostua, ei koskaan viisumivapautta turkkilaisille Eurooppaan! Mieluummin kovat piippuun Kreikan rajalle, jos ei muuten salakuljettajien bisnekset lopu.
Syyrian kristityt sanoivat että Bashar al Assad on AINOA joka puolustaa kristittyjä Syyriassa, joten ihan sekopäinen, huvikseen massamurhaava hallitsija hän ei kuitenkaan taida olla, vaikka hänestä yritetään sellaista luoda?
Syyrian kristityt olivat presidentti Obaman luona vaatimassa ettei hän holtittomasti hyökkäisi Assadia vastaan, koska se aiheuttaa kristittyjen vainoa jos Assad kaatuu.
Tässä tarinassa ei ole hyviksiä, vaan pelkkiä pahiksia. Tulee mieleen Apulannan biisi "Pahempi toistaan". Bašar al-Assad on hirmuhallitsija, joka tappaa omaa kansaansa. Jos al-Assad syrjäytetään, valtatyhjiön täyttää nopeasti ISIS, joka on yhtä paha, ellei jopa pahempi. Ainoa merkittävä ero näillä tahoilla on siinä, että al-Assadin ikeen alla kaikki ovat tasavertaisesti sorrettuja, kun taas ISIS:n sortotoimien kohteeksi joutuu ensisijaisesti ei-muslimit - ja tietysti myös ne muslimit, jotka eivät jihadistien mielestä ole tarpeeksi islamilaisia.
Aika isot mielenosoitukset Erdogania vastaan tänään pitkin eurooppaa ja turkkia.
Tässä pitääkin alkaa seuraamaan myös Turkin tilannetta miten tuo kehittyy.
Kiehuva kattila on nyt koko lähi-itä.
Minusta tästä saisi hienon lautapelin. Suomessahan pelintekoon löytyy osaamista. Kävisikö nimeksi vaikka Lähi-idän helmi?
Tulisikohan lopultakin niin vaikea simulaatiopeli, ettei voisi kilpailla siitä, ketkä oppisivat ikinä pelaamaan sitä.
Kiinassa muutos kovaan hallintoon on tullut ylhäältä päin (sikäli kuin on tullut) ja lopputulos on paljon parempi kuin arabikevään jäljiltä. Arabinationalistiset kovat hallinnot tukahduttivat ennen kaikkea ääri-islamisteja ja juuri he vapautuivat synkistä vankiloista. Heidän organisaationsa, jotka pystyivät toimimaan näiden maiden tehokkaista ja tappavista turvallisuuselimistä huolimatta, ovat ottaneet nyt helposti vallan omilla alueillaan salaisten poliisien lakattua olemasta. Rauhanomaisilla demokratian tavoittelijoilla, sikäli kuin heitä edes kovin montaa on, ei ole mitään keinoa pärjätä edes järjestäytyneisyydessä, saati väkivaltaisuudessa, näille karaistuneille taistelujärjestöille.
Me näimme tämän kaiken tapahtuvan jo kertaalleen Iranissa. Nyt se tapahtuu koko Lähi-idässä. Kummassakin tapauksessa USA:lla on ollut vahvasti lusikkansa sopassa. Se on lyhytnäköisesti tavoitellut taloudellisia etujaan sen sijaa, että olisi todella tukenut näiden maiden kehitystä kohti sekulaaria nykyaikaisuutta.
Mutta 'kovista' (ilmenee lähinnä kykynä tappaa tai vahingoittaa itseään selvästi heikompia), dollarin perään olevista miehistähän ne melkein kaikki Hollywoodin tarinat kertovatkin.
"Syyrian kristityt sanoivat että Bashar al Assad on AINOA joka puolustaa kristittyjä Syyriassa, joten ihan sekopäinen, huvikseen massamurhaava hallitsija hän ei kuitenkaan taida olla, vaikka hänestä yritetään sellaista luoda?"
Assad, kuten Saddam oli, on arabinationalisti. Arabinationalistit ovat sekularisteja, jotka ovat julmia vain heidän vallastaan irti pyrkiviä ryhmiä kohtaan, ovat nämä sitten uskonnollisia, etnisiä tai poliittisia. Siksi kurdit ovat saaneet kärsiä. Siksi ääri-islamistit on tukahdutettu kovin ottein. Toki myös ne harvat, jotka ovat vaatineet vapaampia oloja muilta perusteilta, ovat saaneet tuta. Mutta heitä ei niin paljon ole ollut, sillä hallinto ei muuten ole ollut järin huonoa.
USA:n öljy-yhtiöt vihaavat arabinationalisteja ja heitä tukevat siinä israel-mieliset juutalaiset. OPEC on arabinationalismin tuote ja siksi myös USA:n öljynkuluttajat vihaavat, suurin osa tietämättään, arabinationalismia.
USA olisi tietenkin voinut kehittää vaihtoehtoisia energiamuotoja ja korvata suurelta osaltaan öljyn, mutta oikeiston talousneuvoja jakelevat valopäät eivät ole valmiita tinkikään katteettomista eduistaan (että ovat perineet paikkansa öljy-yhtiöiden hallituksissa mutta eivät aivoja keksiäkseen mitään uutta tai edes hahmottaakseen tilannetta ympärillään jota kuinkin järkevästi). Siirtyminen kohti uusia energiamuotoja vaatii investointeja ja totta kai nostaa hintatasoa (joka voidaan kompensoida tullipolitiikalla helposti), mutta karvas lääke, joka hetkellisesti pienentäisi korviaan myöten itsensä velkaannuttaneiden rolekseilla pullistelijoiden tuloja, ei tunnu kelpaavan nieltäväksi. Heidän mielestään vain lääke, jonka pakkonieletetään jollain muulla, auttaa. Heidän vaivaansa, muiden vaivat ovat tietenkin heidän oma asiansa, ja syynsä.
Onpa siellä aika soppa syntynyt. Kun sota joskus luultavasti loppuu, on varmaan aika vaikea sanoa kenen voitto toisi aleelle eniten vakautta?
Ketä kannattaa kannattaa?
Yhdysvallat on kaatanut jo Irakista ja Libyasta vahvat johtajat, jotka pitivät maitaan järjestyksessä ja tilalle tuli surempi väkivalta ja terrori. Mielenkiintoista nähdä saako Usa myös Syyrian samanlaiseen kurimukseen tuhoamalla Assadin, vai voiko Venäjä palauttaa järjestyksen sinne.
Milloin sodat loppuneet maailmasta? Tsekkaatko ihmiskunnan historian. C'mon hei, aina tulee uusia ja lisää. Ja pakolaisuuden lähtöalueet vain muuttuu. Sota on ihmiskunnan luonnollista toimintaa ikuisesti eli niin kauan kun me kilpaillaan suljetussa ympäristössämme rajallisuuden resursseista selviämiskamppailun säännöillä - never ending story! Ihmiskunta voi toki tuhoutua kokonaan jossain sodassa tai asteroiditörmäyksessä. Ja ydinvoimalat samalla hoita säteilyllään muutkin lajit tuhoon. ;)
Humanismi ei tätä isoa kuvaa pysty muuttamaan.
Huomaatteko muuten miten aseteollisuudet ja tappovärkit vain kehittyvät? Ja millä panostuksella.
Niinhän se on, politiikan pitempi käsi. Kasvava väestönryhmä kyllä väittää että aavikoituvilla seuduille kuten lähi-idässäkin soditaan puhtaasta juomavedestä, jos asiaa tutkii tarpeeksi syvälle.
Joo, sotia in käyty mistä syystä milloinkin, varmaan ihan sotimisen ilosta vain. Mausteet, öljy, elintila, vesi, joki, kukkula, saari, rotu, heimo, nainen, mies, parempi luola...sanokaa te mistä ei olisi?
Ja jostain kumman syystä löytyy mujaheedeja jotka vaikuttavat nauttivan actionista tai viiden tähden kenraaleja jotka siirtelevät laivastojaan tälläkin hetkellä fläppitaululla.
Ihmisen taipumus in kieltää todellisuus, olla kuplassa ja värittää se jollain eskapismillä. Näin sulkea tietoisuus siitä mitä suuri joukko lajitovereita kokoajan samassa painovoimakentässä jota Maaksi nimitämme tekevät, suunnittelevat tekevänsä tai varautuvat tekemään. Ikäviä asioita on ikävä kohdata.
Kyllä, ei ole montaa tuhatta kilometriä Syyriaan jossa helvetti irti elämisen kannalta. Yksi Aurinkomatkojen lomalento vähän vinoon niin matkustajien silmät avautuisi, 5 tähden hotellista kaikki paskana meininkiin...
Kuplilla on tapana puhjeta sanoi Volkswageningin väki! :)
"""""Ihmisen taipumus on kieltää todellisuus, olla kuplassa ja värittää se jollain eskapismillä. Näin sulkea tietoisuus siitä mitä suuri joukko lajitovereita kokoajan samassa painovoimakentässä jota Maaksi nimitämme tekevät, suunnittelevat tekevänsä tai varautuvat tekemään. Ikäviä asioita on ikävä kohdata."""""
Joku terhakka tutkija vois tehdä apurahaa vastaan diskurssianalyysin suomi24 jäsenistön välisistä puhetyylieroista.
Ihmisen pitää sotia ainoastaan vanhuutta vastaan. Terve ihmiskuva on tiketti vauraampaan ja turvallisempaan tulevaisuuteen. Tämän suhteen voidaan vielä petrata. Me voimme eräänä päivänä tarvita muiden apua apua. Auta armias, miten pelisilmä pettää näin ilmiselvissä tilanteissa.
Uhkaava vaara ja saapuva muutos poistuu parhaiten kun kieltää sen olemassaolon, laittaa silmät kiinni. Toisella kertaa se koputtaakin jo sinun kotioveasi.
Maahanmuuttajat lisää rikollisuutta" sanoi rasisti kun ilotulitteilla bussia ampui.
Jos et epäile sinulle tarjottua totuutta, olet ehkä kuutamokävelyllä. Ei häirinnyt pakolaiset suvena kun välimeren rannoille huuhtoutui muukalaisia, elävinä tai kuolleina, kuivina tai märkinä - ei haitannut suomalaista myöskään YK rahoitusvaje. Me olemme huolissamme wolkkarimme diesel päästöistä, ISIS ajaa ainoastaan Toyota Land Cruiserilla. Ei haitannut edes suomen sisäministeriötiä, ei myöskään maahanmuuttovirastoa.
Perutaan kaikki. Pakolaiset ja leikkaukset. Tilataan mietintö. Palataan eiliseen. Silloin kaikki oli ihan fantastista. Joka syntyy hyvinvointiin, pitää muuta maailmaa velallisenaan. Elämä ei ole reilua. Koskaan, kenenkään mielestä. Et saa myöskään nuoruuttasi tai menetettyjä mahdollisuuksia takaisin.
Argumentointi normaalijakauman ääripäiden esimerkeillä on usein pehmeää ajattelua, joskus suoranaista pelkuruutta. Syvässä kriisissä uinuu suuri mahdollisuus.
Pohditaanpa tunne-elämän porttiteoriaa: katkeruus avaa portin vainoharhoille, jonka jälkeen saa valita voimattomuuden ja väkivallan väliltä. Jos pelko alkaa hellittää, voi alkaa rakentaa yhdessä parempaa tulevaisuutta. Nousukausi on silloin alkanut. Espanja kasvaa kolmatta vuotta: 3,1% pa. Irlannissa kasvu vielä hurjempaa: 4% pa. Työntekijät ovat ulkomaalaisia. Karvaat lääkkeeensä ottaneet kriisimaat tervehtyvät.
Tuetaan kasvuyrittäjyyttä asymmetrisesti. Paradoksi: tämä lisää heikkojen turvaa.
"Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Tämän turvin voi mennä kuuntelmaan mörköjen kuiskuttelua sängyn alta.
Nobelin kirjallisuuspalkinnon Svetlana Aleksijevitj sanoin: Men jag tycker inte om Berijas, Stalins och Putins värld. Det är inte min värld.
Jälleen kerran yksi seikka, joka tukee ajatusta väestönkasvun omaehtoisesta rajoittamisesta. Kaikki pakolaiskriisit johtuvat pohjimmiltaan väestön määrän kasvamisesta alueen kantokykyä suuremmaksi.
Voisivat tietysti vielä toistaiseksi lisätä kantokykyä paremmalla teknologialla ja kehittyneemmillä toimintatavoilla, mutta se tuskin kivikautisilta kulttuureilta onnistuu.
Poikkeuksena tietysti saudit, jotka kaikessa vanhanaikaisuudessaan ovat onnistuneet keskeisissä asioissa.
"Elämä ei ole reilua. Koskaan, kenenkään mielestä"
Oikeisto valjastaa epätoivoissaan jo keittiöpiikansakin filosofoimaan psykologisoiden. En käsittänytkään tilanteen olevan heille näin epätoivoinen.
"Espanja kasvaa kolmatta vuotta: 3,1% pa. Irlannissa kasvu vielä hurjempaa: 4% pa. Työntekijät ovat ulkomaalaisia. Karvaat lääkkeeensä ottaneet kriisimaat tervehtyvät."
Kasvua, joka ei hyödytä suurta osaa väestöstä lainkaan, koska se ei ole osallisena tulonjaosta. Vierastyövoima on jonkin verran lisännyt kulutusta, mutta pääosin kasvu tulee sieltä mistä se aina tulee: sijoittaen rahavirroista, jotka taas muutaman vuoden kuluttua muuttuvat velkaongelmaksi.
Muuten kaava on tuttu, köyhimmät ja jälkeenjääneimmät pystyvät kilpailemaan huonollakin laadulla polkemalla hintoja. Mikäli kaikki muutkin nielevät ehdottamasti karvaat lääkkeet, tämäkin rupusakki menettää kilpailuetunsa ja ongelmat ovat jälleen edessä. Sama typerä kierre jatkuu koko unionin alueella vuosikymmenestä toiseen ja sen seurauksena kansanterveys romahtaa, sosiaaliset ongelmat lisääntyvät räjähdysmäisesti ja elinajanodote tulee laskemaan.
Kaikki vain siksi, että sinä et halua joustaa ja luopua omastasi vaan vaadit työtätekeviä tekemään niin. Mutta he eivät tee, joten parasta, että opettelet syömään näkkileipää. Ehkä se karvas lääke auttaa sinuakin, kun vain tuskalla nautit sen.
Mie en noist assatiloist tiiä, mut sen mie tiiä et yhysvollat kirjoteta isol alkukirjaimel.
Oot ollu kyl hyvä koulusa. Ite en kyllä mitenkään muistais millo iso milloin pien. Onneks iipati tietää, mut ei sekään aina. Varsinkaan jos sana on lauseen keskellä, silloin ei iipatikaan tiiä. Vitsit mun käy kyllä kateeks sun päätäs. Varmaan isäs ja äitiski viisait, ja pappas.
Sitähän Usa vaatii mutta Usan järjestämät vallankaappaukset ovat kuitenkin syynä tuohon kansainvaellukseen jota nyt todistamme.
Tapatti Saddamin ja Gaddafin ja nyt ovat maat täydellisessä kaaoksessa,
maat,jotka olivat lähi-idän kehittyneimmät.
Mutta Usa halusi niiden öljyn valtaansa ja samalla tuli päästäneeksi todella
raaát voimat liikkeelle.
Kai nuo kaksi kovapintaista miestä tiesivät kuinkas noita heimoja tulee hallita jotta järjestys säilyy.
Olet puoleen väliin oikeassa, USA:n kuten Natonkin olisi pitänyt ottaa syyrian tilanne haltuun jo vuosia sitten. Venäjän toimet vain aiheuttavat 4 miljoonan pakolaisen tulvan ja etenkin ääriryhmien maastakarkoituksen eurooppaan.
Pohdintaa: mitä jos noita ihmisiä ei olisi ollenkaan maanpäällä? Olisiko maailma huonompi paikka? Parempi paikka? Vai olisiko tilanne muiden puolesta yhdentekevää? Eli esim. koko Syyrian 23 miljoonan väki ns. Wipe out?
Ei olisi sotaa, ei pakolaishätää ja kärsimystä. Ei pelastuisi vain osa, vaan kaikille sama kohtalo? Reilua, tasapuolista?
Ainakin maapallo jatkaisi radallaan ja pyörimistä vaikka Syyria tai Irak tai Libya olisi vain asumatonta aavikkoa.
Varmaa Suomessa alkaisi uudi Putous ja HBO:n sarjatkin telkasta normaalisti?
Monta kyyneltä vierität lukiessasi lehdestä tuntemattomien kuolinilmoituksia? ( tietämättä mikä rigor mortis tilaan vei).
Mihin asti välität ihmisistä? Lähisuku? Kaikki täällä pallolla? Miten valikoit välityksesi kohteet ja painotukset? Kaunis on välitettävämpi kuin ruma? Rikas ja terve välitettävämpi? Oma perhe ja veriside välitettävämpi? Jne ja etc.
Ihmisoikeus on arvo itsessään, ei sitä ole pakko noudattaa mutta joudut kysymään itseltäsi kuka olet ja mikä sinusta on tullut, ja miettimään vastaustasi pitkään mikäli vastauksesi oli kielteinen.
Vapaus on sitä että voi valita myös sinulle.
... Ja joudut kysymään onko nuovain sanoja paperilla tai bittejä ruudulle.
Uskoa mielessä kun systeemi ja tapahtumat osoittavat arvojentodellisuutta. Mielen linnake - sinne voi paeta ja siellä vaalia.
Lopulta kun kaikki on sanottu ja tehty, lopputulos näyttää mitä tapahtui. Ei sanat, eikä edes teot vaan tulos. ;)
Nuku hyvin. "Vapaudessasi", ääriviivoissasi, systeemimme reunaehdoissa.
Minä nukun aina hyvin toisin kuin useimmat syyriassa tai irakissa.
Voisi ehkä sanoa että YK on epäonnistunut tehtävässään viime vuosina, tosin maailmassa ei nykyisin pysty juuri mitään tekemään ilman rahaa.
Ei tarvitse mennä aavikkomaihin asti huonoista uniolosuhteista. Minkä tahansa kaupungin vuokra-asunnoissa ( tai maailman slummeissa) joku nukkuu huonosti kun parhaimmassa tapauksessa joka ilmansuunnassa naapureissa sattuu ja tapahtuu. Joku köyhä kunnollinen opiskelija siinä menoa ihmettelee kun poliisin ja ambulanssienvalot verhoista vilkkuu....
Valitettavasti joskus huonostinukkuja on samassa huoneistossa oleva lapsi joka ei köyhän opiskelijankaan tavoin voi valita vaihtoehtoja.
YK ei tuohonkaan auta. Paitsi mielessä, jalona ajatuksena. Toivona jonka myöhemmin ymmärtää että lyhyt elämä ei kerkiä sen taivaanrannan unelmaa kokemaan... Vieno, sarkastisen kyyninen realismin hymy kasvoilla kuolinvuoteella jonka onnekkaimmat saavat kokea, pohtien onko kuoleman jälkeinen tila yhtä mahtava kuin tila ennen syntymistä. Absoluuttinen olemattomuus.
Sinä taas olet kokonaan väärässä, Jos länsi olisi pitänyt näppinsä kokonaan erossa Lähi-idästä ja kehittänyt vaihtoehtoisia energiamuotoja, ei meillä olisi nyt käsissämme minkäänlaista kriisiä. Keskittymällä kehittämään Euroopan aluetta ja sulkemalla rajat halpatuonnilta ja lopulta jopa öljyltä meillä ei olisi sen paremmin työttömyyttä kuin halpaa kiinalaista paskaa kauppojen hyllyillä.
Sinun kaltaisesi idiootit sen sijaan ovat saaneet aikaan nykyisen kaaoksen. Kun puupäät, jotka juuri ja juuri ovat oppineet yhteen- ja vähennyslaskun, alkavat esiintyä kansantalouden asiantuntijoina omassa testosyndroomassaan, päädytään jatkuvaan taloudelliseen kaaokseen, jossa juuri nyt ollaan. Kun siitä seuraavia ongelmia aletaan ratkoa, kovia poikia kun ollaan, väkivallalla, päädytään humanitääriseen kriisiin. Jossa siinäkin nyt jo ollaan ja joka edelleen ruokkii taloudellisia ongelmia, eli aiheuttaa velkaantumista. Toisaalta aiheuttaa myös kasvua yhteiskunnallisten investointien ja kulutuksen kautta, mutta kuten aina, ei maksa itseään takaisin, koska riittävää inflaatiota ei sallita.
Oikeistolaiset ovat patatyhmiä. Aina. Niin tosin ovat monet vasemmistolaisetkin ja ne keskustalaiset, jotka voidaan laskea joko oikeistolaisiksi tai vasemmistolaisiksi ihan silkan typeryytensä vuoksi. Tahtoo sanoa, me uimme tässä vielä pitkään.
UNCHR rahojen loppuminen alkaa näkyä lisääntyvinä pakolaisten määrinä eurooppaan. Esim. Jordanian 650.000:estä pakolaisesta ja yhä lisääntyvä määrä on lähdössä takaisin syyriaan koska pakolaisleireiltä on ruoka ja muukin apu loppunut varojen puutteeseen, he menevät takaisin syyriaan ainoastaan myydäkseen omaisuutensa jotta voivat rahoittaa pakomatkansa eurooppaan.
Huffingtonpost artikkeli asiasta ohessa.
Syyrialaisille pakolaisille tuskin nähdään loppua aivan heti, enpä ihmettelisi vaikka talvikaan ei sitä merkittävästi tyrehdyttäisi, niin tai näin, on ensi keväänä todnäk. euroopalla sama edessä. Syyriassa on jo ennestään 7,6 miljoonaa pakolaista maan rajojen sisällä ja heidänkään määrä tuskin on vähenemään päin kun katsoo venäjän ilmapommituskarttoja.
http://www.huffingtonpost.com/entry/refugees-return-to-syria-after-jordan-cuts-food-assistance_5613d997e4b0368a1a60fee4?ncid=tweetlnkushpmg00000017
Ehkä meidän pitäisi muuttaa tätä rahajärjestelmäämme hieman. Nythän se 'taistelee inflaatiota vastaan' luomalla rahaa vain rikkaiden taskuun toimien näin sosiaalitoimistona jo muutenkin toimeentuleville rikkaiden kakaroille, kuten Nalle.
Pitkillä (käytännössä tietenkin ikuisilla, ellei oikeaa, indeksisidonnaisuuksin suojattua inflaatiota sallita) lainoilla voitaisiin rahoittaa nyt UNHCR:n toimintaa ja siten luoda liikettä myös talouteen. Tosin lähinnä Kiinan ja Intian talouteen, sillä siellähän ne pakolaisleireillä tarvittavat tarvikkeet valmistetaan. Lääketieteellistä kamaa ehkä voitaisiin hankkia täältä lännestäkin, mutta se nyt ei suureen kuvaan paljon vaikuta. Työllistävä vaikutus olisi pieni ja välillinen työllistävä vaikutus sekin aika olematon hyödyttäen lähinnä japanilaisia autonvalmistajia ja kaukana Euroopasta sijaitsevia lomakohteita. Mutta näkyisihän se sentään tilastoissa ja oikeisto voisi hurrata saaneensa aikaan 'kasvua'.
Intian ja Kiinan heijastekasvuvaikutus länteen on heikko, koska tulonjako on siellä niin epätasaista. Pääosin tästä lopulta hyötyisivät kansainvälisten firmojen omistajat ja johtoportaat, jotka voisivat pikavoitoillaan ja tämän loton tuloksena käytännössä aivan sattumalta voittamillaan bonuksilla ostella taas lisää kaikkea sellaista, jota eivät tarvitse ja jonka avulla voivat ikävystyä tyhmään elämäänsä vielä enemmän. Nuo itkevät raukat.
on Yhdysvaltojen etu kun eurooppa notkahtaaa polvilleen pakolaisten takia
Yhdysvaltojen etu on aina ollut muiden notkahtaminen, 90 % usan väestöstä on pakolaisia, ennen ja nykyään, eilen, tänään ja huomenna.
Ei ole. Pakolainen ja manu ei välttämättä ole sama,, eikä normaalisti olekkaan.
Ainoa ero tuossa talousmoottorissa on Eurooppaan verrattuna ettei meillä ollut orjia, Venäjällä työt taas teki sotavangit & kidnapatut, kun orjat loppuivat kommunismi kaatui.
Mamu
Mikis Putin (Venäjä) haluaa, että Syyriassa soditaan mahdollisimman pitkään eikä pyritä neuvotteluratkaisuun?
1. Venäjän asetehtaat tarvitsevat ison asiakkaan
2. Putin haluaa perustaa uuden laivastotukikohdan välimerelle
3. Ohjuksia pitää päästä kokeilemaan tositilanteessa.
4. Öljyn hinta on romahduttanut Venäjän kauppataseen
Kuopiolainen tutkija on saanut varakkaan sponsorin.
Ihan järkeenkäyvät syyt.
Putin on Venäjälle kimpale kultaa.
Mikä helvetin kuopiolainen tutkija?
Jonkun Juusolan kommentteja tuolla lainailtiin, mutta hän ainakin on HY:n palkkalistoilla.
Suomessa yliopistolaitos on pelkkä pelleinstituutio. Ne idiootit istuvat siellä vain kehuakseen itseään sukulaisilleen ja ne kerrat, kun suunsa julkisuudessa avaavat, vahvistavat käsitystä, että luultavasti heidän sukulaisensakin ovat niin tyhmiä, että uskovat.
Katsokaahan tätä juttua.
Syrien-Strategie: EU diskutiert Assads Ende
http://www.spiegel.de/politik/ausland/buergerkrieg-syrien-eu-diskutiert-assads-ende-a-1057412.html
Focus
http://www.focus.de/politik/