Tuulilasi: VW-huijaus paljastui osin suomalaistekniikalla
8
7.10.2015 18:50
Auto
VW:n päästöhuijaus paljastui osin suomalaistekniikalla.
VW:n päästöhuijaus paljastui osin suomalaistekniikalla. Kuva: EPA
Volkswagenin päästöhuijauksen paljastumisessa oli mukana myös suomalaista osaamista, kirjoittaa Tuulilasi.
Länsi-Virginian yliopiston tutkijat käyttivät päästömittauksissa lehden mukaan suomalaisen Pegasorin hiukkasanturia. Vuonna 2008 perustettu tamperelainen startup siirtyi tammikuussa 2015 amerikkalaisen CoorsTek Sensorsin omistukseen. Sitä ennen se kehitti toimintaansa muun muassa pääomasijoittajien ja Tekesin tuella.
Pegasorin PPS-M-anturimallin avulla pakokaasun pienhiukkasarvoja mitattiin suoraan pakoputkesta ja tulokset saatiin reaaliaikaisesti. Hiukkasarvoissa ei kuitenkaan havaittu poikkeumia, ja julkisuuteen nousseet korkeat NOx-päästöt mitattiin Horiban laitteilla.
Tiedot ilmenevät tutkimuksen virallisesta raportista, joka valmistui toukokuussa 2014. Itse mittaukset tehtiin jo 2013. Raportin toi julkisuuteen Yhdysvaltain ympäristönsuojelujärjestö EPA syyskuussa 2015.
Eri medialähteiden mukaan Volkswagenille tarjottiin mahdollisuus korjata tietyllä dieselmoottorilla varustettujen autojen päästöongelma ajoissa ennen raportin julkistusta. Viimeisimmän selvityspyynnön yhtiö sai heinäkuussa 2015. VW ei kuitenkaan ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin, kunnes sille selvisi, että vuoden 2016 dieselit eivät saisi tyyppihyväksyntää.
Päästöjä testauksen aikana alentava ohjelmisto löytyy 11 miljoonasta Volkswagen-konsernin dieselautosta.
Suomi VW autot
8
150
Vastaukset
- eienääVWtuotetta
Miten Suomi uskaltaa puhua huonoa VW autoista?
- oikeusVWseataudiskoda
Huonosti
- Intoa_riittää
oikeusVWseataudiskoda kirjoitti:
Huonosti
Onneksi kuitenkin sinä jaksat ja sinulla on aikaa toistella sitä jatkuvasti
- VWtunnustus
Intoa_riittää kirjoitti:
Onneksi kuitenkin sinä jaksat ja sinulla on aikaa toistella sitä jatkuvasti
Kiina toistaa nyt VW Saksan huutoa.
Koko päästömittaus näillä Eu 2-6 normeilla on suuri kusetus,nythän siitä on jäänyt kiinni muitakin auton valmistajia
Ko testissä ajetaan laboratorio olosuhteissa käynti läämintä autoa tietyn taajama ajoohjelman mukaan
Ei kylmässä kylmää autoa eikä täyskaasu kiihdytyksiä
Eu virkamiehet tekee näitä lakeja ja sitten tehdään testi ohjelma millä kusetetaan kun tiedetään"kai sillä joku ymmärtää ettei nyky tekniikalla päästä noihin tavoitteissin mitä 5-6 määrittää varsinkaan typen oksiidien osalta
Erg ei toimi kylmänä eikä täys kaasulla
Urea ei toimi kylmänä osalla järjestelmiä pakkas raja on 11c
Työkoneissa kaupungin luoppotöissä mis koneet käy tyhjäkännillä päivät pitkät on jatkuvasti vika ilmoja milloin järjestelmä pudotta tehoa 40- seataudiskodaVWsama
Onko muilla harkittua kiertämistä kuin VW valmistajalla?
- Uskoo_jos_uskoo
seataudiskodaVWsama kirjoitti:
Onko muilla harkittua kiertämistä kuin VW valmistajalla?
Ei tietenkään. Muillahan nuo vääristellyt tiedot ovat viattomia vahinkoja.
- VWlakikaikillesama
Uskoo_jos_uskoo kirjoitti:
Ei tietenkään. Muillahan nuo vääristellyt tiedot ovat viattomia vahinkoja.
Eihän muilla petosta ainakaan vielä?
VW ihan omassa luokassaan vielä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat10516685Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä
Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell1527422Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"
"...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."884038Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k263002Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa
Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve712702Hotelli Kainuu konkurssiin
Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin992337"Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"
Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt1012156Tikkunenällä on kovat luulot itsestään
Mut ei tarjottavana muuta kuin katkeruutta, ilkeyttä ja ilkeä luonne hyih.. oikea miesten nielijä Onneksi kaivatullani162155Mitä Purra oikeasti sanoi ennen vaaleja...
...pienituloisten leikkaamisesta? Tässä se on. "Esimerkiksi se, mistä aiotaan leikata, perussuomalaisten ero muun muass1262127Huomentaaaa
Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil382022