SPR on tosiaan huono järjestö

Heille on unohtunut, toimi pystysuora heippa-ele viittoma päälle.
Heille on unohtunut, toiminta perustuu käyttäytymisen vaihteluiden tukeminen, omaan etuun tavoittelun, kielto.
Heille, on unohtunut, rotuvihan, rotusyrjimisen käytön kaltaisesti, työhön, nainen, kehon olemuksesta ostamisen pakkomielteen, oikeuttamiseen, suoja-vaattein.
Heille, on unohtunut, kivun tuoton oikeus, ulkoisen vuorovaikutuksen ohjelma, sosiaalityöntekijän lapsi palvonta, tai muu sellainen, esiintyen, naisen kehon olemukselle.


Lausunto: Kyllä.
- Mutta kun sua, hyväksikäytetään, siellä.
Pitkä-aikainen tila
Epätodellisuuden kupla
Perhe-seksityökielto
SYY: Lapsen kehitysolosuhteiden rakentamisen velvoitteen, puuttuminen.
Kehitysvammais-seksityön palvelu, pakote
Tarjottuna alueelle, kaupunkiin.



Koska äitini kidutus, on jatkunut, jo 1960-luvulta.
Tämä Matti Levaniemi, naisen sukupuolta halventavalla, tavalla.
Nainen: Kookas tumma
Leukakirurgisen harhaisuuden piirteet
Maskuliinisuus, sen täyttymys
isäni ikäinen
Paino: Yli 80 kg
Syvä kivun tunne, sen täyttymys tila
Ulkoinen naiseus, pakonlaisena pito, vanki
Ulkoinen naiseus
Tasapainottomuus, aggressiivisuus
Lyhyet hiukset
Väri: Syvä musta

Lausunto: Ei, saatana, näihin on pakollinen, perhe-seksityö.
Esimerkki: Kristinusko, toivo, usko ja rakkaus, lupaus, tulevaisuus
Esimerkki: Kristinusko, henkiparantaminen, nykyaikainen, Flas-arvo
SYY: Terveyden hoito-ala meni pahoin pilalle, lapsityövoimaverkoston, verkon käyttö
Mielivaltainen
Esimerkki: Tasa-arvoton, ihmisen vapauden rakentamatta jättäminen, seksiväkivalta
Esimerkki: Hektisyys, erottelukyvytön, kivun tuotton, naisen kehon olemuksen, kohteena pito, eristäminen, vankeuden kaltainen; Häkki, tajuttoman halventaminen, ihmisen kuljettaminen, pitkä-aikainen
Esimerkki: ihmis-rodun, tuotto, psykopatia, tasapainottomuus, aggressiviisuus
Esimerkki: Autismin kaltainen, kivun tuotto, naisen kehon olemukselle, sisarus-suhteen halventaminen, hänen lapsen murhaan pyrkiminen, terapia-ympäristö, hakuinen
Esimerkki: Autismin käyttö: lapsen tappaminen, julkinen seurailu, raskaus-rauhan loukkaaminen kivun, tuotto, sen oikeuttamiseen pyrkiminen, naisen keholle
EsimerkkI: Erottelukyvyttömyys ihanne, käyttö: pitkä-aikainen ylirasite-tila, aakkosjärjestelmätön, mitalijärjestelmätön, koulutuksella, ihmisen eri arvoistaminen, sosiopati
Esimerkki: Erottelukyvyttömyys käyttö: ylirasite-tila, pitkä-aikainen, hysterian täyttymys, vankina pito, ohjelma: Mielenterveyden keskusliitto, pakonalaisena pito ihmisen kuljettaminen ulkonäköpiirre-vammaisten, pitkä-aikainen hoidon järjestämättä jättäminen
EsimerkkI: Erottelukyvyttömyys, käytön ihanne: ei lainkaan olemassa, kristinusko, yleis-sivistyksen ohjelman puuttuminen: Ulkopuolisen ympäristön puuttumisen ihanne
Ei ole olemassa.


Mies: "Koska olin luullut, vahingossa saavani, olla yhteisössä, irtolaisuus-teema."
Kyllä. Mielenterveyden keskusliitto, - toimintanne, on täysin törkeä, hysteria, sen täyttymys.
Kyllä. Mielenterveyden keskusliittonanne, muna-sarjahäpäisemisen oikeuttaminen, on kielletty, sairaalloisena, mielitekona, mielivaltana, tai muuna, ihmisen seurailun oikeutus, huvina pakonalaisena pito, ihmisen kuljettaminen, obsessoiva Ihmiskauppa
Myös raha-nostoon!
Mies: Ollenkaan, ei saada, olla naisella, töissä.
Ei häntä, ei voi korvata, ihmiskäsitys, vaihdoin.

Alaikäisen seksuaalisen alistamisen käyttö. erityis-mieltymys, tai viha, aggressioiden.
Alaikäisen seksuaalisen hyväksikäytön, alistamisen, katsomaan pakottaminen, dorte-sukupuolinuoletuttaen.
Alaikäisen, seksuaalisen alistamisen, hyväksikäytön, teon kohteeksi, paljastaminen, alistaminen.
Alaikäisen, seksuaalisen alistaminen, hyväksikäytön mieltymys, vitsi, sukupuolen-vaihto-tila, masturbaation ohjelma, tai sen käytön mieltymys, tai tunne-seksikielteisyys ohjelma, laiminlyönti, ulkoinen naiseus, sen pakkomielteenä, alistava ihmisen seuraileminen, fasismi kansantalous, tai sen järjestäminen palvominen
Alaikäisen, seksuaalinen, alistaminen, hyväksikäyttö: ihmiskaupallinen, kohteen asettaminen, sikiökauppa, sikiön varastaminen, yhteisö: muu lapsen murha

Koska te olette järjestäneet, poliisi-toimilupaa.
Koska te olette järjestäneet, normittomuuden levittäminen, populaatioon, oikeutta.

"Tässä ei ole mitään, väärinkäsitystä."
Naisen sukupuolen halventamisen käyttö
Naisen sukupuolen halvantava, alistamisen käyttö, pakkotyönä, alaikäisen työssä pito

Teloittamisen vitsikkyys: Kimeeri-verkko, bioninen, vaaleus, albinismi nainen ylikasvanut
Teloittamisen, vitsikkyys: Kimeeri-verkko, pelon täyttymys, sen käyttö: seksuaalisuudeton: Osaatko itsetyydytystä? yksilapsisen perheen äidin palvonta
Teloittamisen, vitsikkyys: Kimeeri-verkko, osittain, bioninen, sukupuolenvaihto-tila, koulutuksella ihmisen eri arvoistaminen, ystävänpäivä-teloituksin, ei kansantalous
- Kysymys: Osaatko itsetyydystä?

Mies: Pitääkö ne olla, menossa, jo.... ?
Lausunto: No pitää perkele, olla menossa.
Ulkoinen
Älyllisyys
Tulevaisuus
4177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muun, hypnoositon, pari-ja lähisuhde, seksiväkivalta
Kuten ylläoleva, esimerkki, provikka-manioiden, oikeuden tavoittelu


Muu, hypnoositon, pari-ja lähisuhde, seksiväkivalta, muita valtioita, vahingoittava

Mitä te teette, täällä?

Koska asun, etumarkkinointi, kuva
tunniste
Koska, asun, etu osan, markkinointi, mainonta, kuvan miehen, kanssa
tunnisteet

Ette saa kohdistaa, asukas-syrjintä, sosiaalityöntekijän lapsi, palvonta
Tai oikeutta, pyytäen, sille

Tunniste: Asuu, aistikeskuksen, viestikeskuksen, osin.
Ulkomaalainen, nainen

Tila: Kuollut, kooma

Miksi, minä reagoin, näin tunteellisena?

Ja olikohan, se semmoinen alue, mihin ei saa olla, steriliteetti?

Kyllä.
Epiduraali, aivoinfarktin kaltainen ei ole koulu.
Te ette saa työtä.

Nainen, asukas: "Pentti, ei tiennyt, että teidän, alueelle, ei saa olla steriliteetti.
- Ei. hän ei ole isäni.
Joka on sosiaalityöntekijän lapsi palvonnoissaan, tuhonnut koko maapallon, turvallisuus-alan.
Miksi te pidätte, häntä työssä?

Ei.
Ei se helpota, se kehon olemuksesta, ostaminen.
Älä vain kokeile.

Mistä tämä on tullut?
Spinaali-epiduraalivirheestä
Tästä

Koska Sirun mies, asuu
Koska Sirun, mies
Koska Sirua, ei saa alistaa
Koska Sirun, ei mies
Koska Sirulla, ei miestä
Koska Sirulla, ei vierastamista
Koska Sirua, ei alisteta
Koska Sirua, ei pidetä, halventavasti vankina

Nainen: Se päästää armeijoita, päälle

"Meidän on osattava, turvautua, sukupuolinuolentoina."
SYY: samansukupuolisen seksi-suhteen velvoittamisen, puuttuminen

Te ette saa käydä.

Te ette saa yrittää, ikäpäivänä, aivoinfarkti, - astmana, mihinkään, sen käyttäminen pakkotyössä
Erottelukyvyttömyyden ihanne
- Ei häntä, ei rangaista.

SYY: Sosiopatia-poisto, mahdollistaminen
Ei häntä ei rangaista
Hän ei ole erottelukyvyttömyyden ihanne.

Kts. Kun teillä, on menossa, tällainen robotin käyttö.
- En nyt tiedä, sellaisen käyttämisestä, omaan pari-suhteeseeni, henkilökohtaiseen elämään.
- En nyt tiedä, sellaisesta, hänen käyttämisestä, omaan pari-suhteeseeni, henkilökohtaisena, elämänä.

Koska Sinillä, ei ikäpäivänä, ole omaa, henkilökohtaista elämää, ja te pelleilette hänellä.

Sitten jatketaan:
- Kun ne elävät, yleensä, ne mustalaiset, vielä, sellaisen, robotin, osin.
- Niin, yritettiin, kysyä, että onko hän robotti.
Että ei ole, ei häntä, saa halventaa

Kun tämä sana, defenssi, on käytössä yliopisto, ja lukio, korkeakoulutuksen osin...
- Niin, tämä ei ollut kyllä, kovin kiva.
Kun tässä on kysymyksessä: sosiaalityöntekiän lapsi-palvonta, neuvolatoiminta, vertailu, synnytys, tai sen käyttö: tai muu sellainen; raskaus-rauha sen loukkaaminen, kiireellinen haku: yleis-sivistys, yleinen hallusinaatio-järjestelmä, harha, tällaisen, sanan defenssi käytöstä, koulutuksen yhteydessä:
- Niin, tämä ei ollut kyllä kovin kiva.

Kyllä. Tämä ei ole yleis-sivistyssana.
Kyllä, pidän, että he eivät, ole tahallisesti, järjestäneet.

Defenssi: kielletty, feministisyyden osa-alueiden, poisto
Nainen: Ja eivät, ole järjestäneet.
Nainen, ulkopuolinen, maaseutu: Mä en tiennyt, että mä en saa, ottaa, niitä.
Kts: "Kun tämä on neuvola-toiminta, raskaus-malli."
Ei.
- Minä en halua, tätä käyttää. Terveisin Sini
Lausunto: Kun tässä, ei pakoteta sellaiseen.
- Kun tässä, ei vaadita, sellaista.
- Kun tässä, ei edellytetä, osaaminen seksuaalisuudeton.
- Kun tässä, ei edellytä, yleiskunto-noston oikeuttaminen, sen pyyntö: seksuaalisuudeton.
Ei

SYY: Sekavuus-tilojen poistaminen: laiminlyönti
Eläimellinen

Koska tässä on kielletty, myös kaksosten pito.
Ulkopuolinen nainen
ja tässä laiminlyönti?
- En ole kaksos-perheestä.
Terveisin Sini
SYY: Ulkoisen vuorovaikutuksen- ohjelma, obsessio: alistaminen, hoidattaa, palvelija

Nainen: Onko tämä jatkunut?
SYY: Tämä ei ole työ: alaverkko-sivu verotus.
En ole kaksonen.

Koska olette käyttäneet tällaista sairasta, fantasiamaailma mallia, ihmisen kuolema.
Tai siihen, vetoaminen, tai muu... fantasiamaailmanne, tukemiseen, pakottaminen, mieltymys.
jossa teillä ei ole oikeutta kosketella Siniä

Äänestä

SYY: Veren poisto-tiimi
Hallitus

SLE sairaus, sen levittämisen kielto
Ei peruunnu, SPR-toiminta, sen oikeuttaminen

Anteeksi, onko sinulle sattunut, äskettäin SLE-sairautta levittävä lääkitys, äskettäin?
Ulkopuolinen, nainen apteekki, henkilökunta
Kyllä, on.

Tämä on rivo
Irstas, häveliäisyys
Irvokkuus, auttamiseen

Te ette saa toimia.

Tämä ei ole palvelu-alojen, ammattiliitto.

Aina katedraaleihin, asti
repeytyminen
- Ei tämä ei voi olla, suositus.

Kasvojen etuosa
Sen pinnan käytön pyyntö
Omaan etuun tavoitellen
tai laiminlyönnit

Kallon kärkiosien käyttäminen alistaminen erityinen mieltymys
tai sellaisen palvelun, tarjoaminen on kielletty, verkko, yhteisö, tai muu toiminta
Soveltumattomuus, muita loukaten, alastomuutta kunnioittamatta jättäen, paranormaaliton, osin

Omaan kehoon koskeminen, parantamiseen, tai toisen ihmisen vapauteen, ja sen rakentamiseen, ilman kuolema, auktoriteettiharhaa, on laillista Suomen lakiin, velvollisuus.
Omaan kehoon koskeminen, vankina pitämisenä, tai virheellisesti, annettuun tietoon, parantamiseen, tai sen käyttö, tarkoitukseen parantamiseen, vankina pitäen, on kielletty, toista ihmistä toisen ihmisen kehoa, koskien, kuten mainittuna häpäisemisenä kivun tuottoon pyrkien, ihmisen eri arvoistamisena, eri arvoistavan aseman käyttönä, aseman palvomisena, tai muuna ihmisen eri arvoisuuteen pyrkien naisen sukupuolta halventavasti, alistavasti, tai muutoin naisen halventaen, sukupuoli alistamisena, naisen sukupuolen halventamisena, laiminlyönti: terveyden osa-alueet

Te olette pidätetty.

En ole.
Lausunto: Allekirjoittanut, Sini
Minä en ole irtolainen.
Haista vittu. Ne ei saa pitää sitä.


SYY: pakkomielteinen obsession omainen
Koska tässä löytyykin, alueelle, farmasian käyttö-kielto.
- Tämä ei ole sellainen, tämä on seksityölääke.
Te ette saa käydä täällä.

Lääkityksestä luopuminen, on hirvittävän, huono idea, tai siihen pakottaminen, alistaen.
Ja miten harjoitat, seksityötäsi, ja toimit, virassasi?
Te ette saa harjoittaa, robotin kanssa.

Nainen: En saakaan, toimia, paraabeliton, paranormaaliton, olin sekoittanut.
Koska tässä on kysymyksessä, että te ette ole erottelukykyjen ihanteet, mielellänne.
Ottamalla vastuuta muista ihmisistä, eläimeksi siirtämisen, ajatus, kielteinen, itseenne kohdistamisen toimintana, tai muu valtiovastainen: auktoriteettiharha, tai sen kunnioittamisen pyynnöt, ja ette huolehdi toisen valtion ihmisistä, vastuuna muista ihmisistä, sukupuolen halventamisen kieltona, tai omaan etuun tavoitellen, siten, sitä käyttäen, on kielletty Suomen laki, nojalla, empatiattomuuden, kuten aurinkoon lentämisen, oikeuttamiseksi tai yleis-sivistyksen ja sen ohjelmien käyttämisen kieltona vara-enenergia: aurinkovoima, aurinkosähkövoima, eläinperäinen a-virus, joka on empatiaton, samalla tapaa.

Ulkopuolinen kaupunki, alue: Nainen
- Kyllä.
Joo, virheellinen!


Miksi minä olisin, työssä?

Nainen
-Ja mä en saakaan, seurailla sua.
nainen, myyjä kauppa

"Mä en saakaan, käydä työssä."

SYY: Sähän, olet ihan, psykoosissa, sulla on ihan kauhea eläinperäinen a-virus, sähkölaitokseen.
Ei.
- Häntä, ei saa siirtää.
Nainen

Sini keskustelee, hirveän mielenkiintoisesti, että tämä ei olisi, lääke.
- Ei tämä ei ole lääke.
Tämä ei oikeuta, miehen, yleiskunto-noston, pyytämisen oikeuttamiseen, tämä Siru, nimi.
Mitä te teette?

Nainen: Olin vahingossa luullut, että saan käyttää, tämä lääke, tätä lääkettä alueella.
Kielletty koko toimilupa, alueella.
- En ole tämä. ihminen
Sini.
- Koska olen, Sini-ihminen, inhimillisyys, syntyminen, älyllisyyden rakentaminen, nykyaikainen, velvoite: sopimusoikeus, ulkopuolinen ympäristö, sukupuolenvaihto-tila kielto
- Koska olen, aito Sini-ihminen, sosiaalityöntekijän lapsipalvontanne, vastainen, inhimillisyys, älyllisyyden rakentamiseen, velvollisuutena, vastuu muista, ihmisistä.

Kaupunki: Me ei saada, mitään.
Koska he ovat syyttömiä, hänen julmaan sosiopaattisuus-toimeensa.
Nainen, sairaanhoito-ala. Mä en osaa, mitään näihin...
Te ette saa osata hänen kehon, olemukseen kohdistaen.

SYY: "Mulla on sellainen, samanlainen ongelma, välillä, se johtuu mun SLE:stä."
Minut on pidätetty sinun halventamisesta, ja perheen, alistamisesta. Ulkopuolinen, mies
"Te ette saa käydä."

Miksi te yritätte saada naista tappamaan miehen?
Lastenhoitaja, mies: Sä olet, kuule pikkuisen, ollut sekaisin siinä....
SYY: Pitkä-aikainen tajuttomuus, sen käyttö: asianmukaisuudeton, palvelija-asema
SYY: Pitkä-aikaisen tajuttomuuden, ohjaaminen, alistaminen, sukupuolinuoletuttaa
SYY: Pitkä-aikaisen tajuttomuuden, käytön ohjelma, mieltymys: osallistumattomuus

Me emme ota tätä myyntiin.
Nainen, kaupunkilainen
Mitä te teettekään?

Äänestä

jossa, jotka pitävät, näin mielellään pakonalaisena kuljettamista, oikeuttavaa lääkitystä
sen käyttämisenä, itseä varten

ja te ette siksi saa toimilupaa

Ei. Te ette saa toimia, ihmisiä käsittelevillä, aloilla.

80 miljoonaa
80 miljoonaa, ihmistä henkiparantaa

Ikea-kuvasto
Etukansi
Ja mistä te teette nämä tuotteet?
Ja miksi te ette tee tätä, ulkopuolisen ympäristön, auttamisena, tai siihen vedoten.
Ja miksi te ette tee tätä, mieltymyksenä, mielitekona, tai ihanne: ulkopuolinen ympäristö?

Mies: Kyllä, on.
- Hänet pidätetään.
Hänet pidätetään, hallinto-johto.

Ei, hän ei pidäty.
Ei, hän ei pety.
Ei, hän ei ole pidätetty.
Ei, hänelle ei tehdä, siten.

Ei. Tämä on laukkuun, meno, laukku-ohjelma, vastainen.
Ei tämä ei oikeuta, rankaisuhakuisuuden täyttymys: osallistumaton.
Ei hän ei ole työhön.

Ei tämä on laukku-ohjelman vastainen.
Ei tämä on laukku-ohjelma, sinne, menon vastainen.

Ei, tämä on vertikaali-vektori.
Ei miesten työ.
Ei tämä ei ole erityis, miehen työ, miehen, ammatti, miehen, ala, tai sen oikeuttamista pyytäen...


Mies: Ei.

Ja miksi te olette SLE?
- En toimi, vastoin, lakia.
Koska hän ei toimi, vastoin, lakia.
Koska häneltä ei saa pyytää, häntä pakonalaiseksi, asettaen, niin. Ulkopuolinen nainen ulkomaat

SYY: Ympäristön, kuolleet lapset
SYY: Ympäristööni, kuolleita lapsia, sisimmättömästi, hengetön, Otto Ville Kuusinen, nukkehallitus, käyttö-mieltymys, harha
SYY: Ympäristööni, kuolleet, sisimmättömästi hengettömät, ja puhumattomat, lapset, rodusta poikkeavasti.
SYY: Ympäristööni, trauma, terapiaympäristö-hakuisuudesta, kuolleet lapset, soveltumattomat, vanhemmille.
Ulkopuolinen nainen: Onko teillä vielä joku ala tässä, päällä?
SYY: Ympäristöön, kuolleet, lapset, sisimmättöminä, hengettömyydestä, vanhemmuuteen, soveltumattomuus, tai sillä kerjääminen, tai muu sen kaltainen, terapia-ympäristöhakuisuus, myönteinen, väestönsuojelun ohjelman alue: mukainen
' hänen järjestelynä
' hänen mieltymys, pakonalaisena pito
'

Että kun mä en oikein, tykkää siitä, mun albinismista, kun mun sisko kuoli, tosiaan siihen, mun syliin, jopa heidän takia, ja tappamina
Terveisin Sini, Sirun isosisko
Ja miksi te toistatte, tätä?

hänen pakonalaisena, vankina pito
hänen työ, työskentely, verotuksessa, naisena ympäristössä olo, ja lapsineen
hänen lastensa, omaan valtaan tavoittelu, mielivaltainen, militaristisuus-aate

- Ne on mielisairaita!
Ulkopuolinen nainen
Lastenhoitaja: Väkivaltako?
Mies: Mä lähden, kotia...
Lastenhoitaja, mies: Mä lähden, kotia, ja väkivaltako, taas sieltä... ?

jossa te ette saa käyttää terapia-ympäristöhakuisuutta, ettekä hakeudu, sellaiseen

- Ja kerrotko vielä miksi saisit, toimia, hallinta-tilaa: Terveys-asema, pitäen?
Onko tässä sotilaspoliisi?
Mies lastenhoitaja
- On.
Terveisin Sini
SYY: Hän on vielä yrittänyt, pakonalaisena pidon, ohjelman oikeuttamista, kehon olemukseen, mielivaltainen painon asettaminen, tai sen käyttö: ulkoinen vuorovaikutus, tai ollut perheen ympäristö, ulkopuolinen tai muu eläimeen siirtyminen, soveltumaton: lapselle esittäen, tai käynyt, omaan valtaan tavoitellen, päällekarkaillen, pitäen omaa vankia ja ollut, tiedostamatta, että sen käyttö, tapa on kielto, kiellettynä, Suomen lakina.
Terveisin Sini
Miksi te olette tukemassa häntä?

Tässä on kysymyksessä Kunnan, L. tunnistamaton, nimetön, pitämä, terveys-asema.
Te ette saa käydä, porttimalli, käyttäminen oikeuttaa: asettaa.
Te ette saa käyttää, sisarus-suhteen halventaminen, ihmisen seurailun, julkeava oikeus.
Te ette saa käyttää, naisen sukupuolen halventamisen, julkeavaa tapaa: seksiorjien ostamisen, vietin palveleminen, seksiorjien osto, sen vietti, toteuttaminen itselle, julkisen ihmisen seurailun, oikeuden, korostaminen, itselle, itsekeskeisyys, itseä varten, sisarus-suhteen käyttämiseen oikeuttaen, alistamiseen.
- Ei hän ole sellainen. Terveisin Sini, Sirun sisko.
Mies. Tässä on...
- Mä en saa tätä.

Ei tää käy...

Ei.

SYY: Tunniste, palomiesliitto

Lausunto: Kenelläkään ei ollut näin paskaa, ympäristöä, kehitysympäristönä, valtion hallintona.
Terveisin Sini, ja sisar
Lausunto: Se loppuu heti se nuolemattomuuden, järjestö.
Kommentti: Ei vittu, yrittänyt, ostaa lasta.
SYY: Tappaa, soveltumattomana, vanhempana.
Terveisin, Sini, perheen läheinen: "Ei, teidän ei tarvitse, olla, hänen äitinne, lähellä."
Ei. Hän ei ymmärrä, sellaista.


Kaupunki, nainen: Sini tekee, lastensuojelu-ilmoitusta, taas. Tämä on siinä, 80 paikkeilla.
SYY: Ei, en saisi, edes kuva-silmikon eristämistä.
Ei tämä ei ole Kaupan alan ammattiliitto, Palvelualojen ammattiliiton, oikeuttava toiminta.
Mies, perhe, ulkopuolinen, perheen ulkopuolinen lastenhoitaja: Ei mä en saa pitää sitä.

Äänestä

SYY: Virheellinen, pitkä-kestoinen
ja alueelle, seurailu

Ei. valitettavasti, tämä tila pitkä-kestoinen ei sovellut, eikä ole hoidon, tarkoitus.
Miksi te teette täälllä, ihmisen seurailu?
Mies, lastenhoitaja, entinen: Saanko mä tehdä, tätä?

Ei.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


LäheisyydenkykySinde kirjoitti:

Heille on unohtunut, toimi pystysuora heippa-ele viittoma päälle.
Heille on unohtunut, toiminta perustuu käyttäytymisen vaihteluiden tukeminen, omaan etuun tavoittelun, kielto.
Heille, on unohtunut, rotuvihan, rotusyrjimisen käytön kaltaisesti, työhön, nainen, kehon olemuksesta ostamisen pakkomielteen, oikeuttamiseen, suoja-vaattein.
Heille, on unohtunut, kivun tuoton oikeus, ulkoisen vuorovaikutuksen ohjelma, sosiaalityöntekijän lapsi palvonta, tai muu sellainen, esiintyen, naisen kehon olemukselle.


Lausunto: Kyllä.
- Mutta kun sua, hyväksikäytetään, siellä.
Pitkä-aikainen tila
Epätodellisuuden kupla
Perhe-seksityökielto
SYY: Lapsen kehitysolosuhteiden rakentamisen velvoitteen, puuttuminen.
Kehitysvammais-seksityön palvelu, pakote
Tarjottuna alueelle, kaupunkiin.



Koska äitini kidutus, on jatkunut, jo 1960-luvulta.
Tämä Matti Levaniemi, naisen sukupuolta halventavalla, tavalla.
Nainen: Kookas tumma
Leukakirurgisen harhaisuuden piirteet
Maskuliinisuus, sen täyttymys
isäni ikäinen
Paino: Yli 80 kg
Syvä kivun tunne, sen täyttymys tila
Ulkoinen naiseus, pakonlaisena pito, vanki
Ulkoinen naiseus
Tasapainottomuus, aggressiivisuus
Lyhyet hiukset
Väri: Syvä musta

Lausunto: Ei, saatana, näihin on pakollinen, perhe-seksityö.
Esimerkki: Kristinusko, toivo, usko ja rakkaus, lupaus, tulevaisuus
Esimerkki: Kristinusko, henkiparantaminen, nykyaikainen, Flas-arvo
SYY: Terveyden hoito-ala meni pahoin pilalle, lapsityövoimaverkoston, verkon käyttö
Mielivaltainen
Esimerkki: Tasa-arvoton, ihmisen vapauden rakentamatta jättäminen, seksiväkivalta
Esimerkki: Hektisyys, erottelukyvytön, kivun tuotton, naisen kehon olemuksen, kohteena pito, eristäminen, vankeuden kaltainen; Häkki, tajuttoman halventaminen, ihmisen kuljettaminen, pitkä-aikainen
Esimerkki: ihmis-rodun, tuotto, psykopatia, tasapainottomuus, aggressiviisuus
Esimerkki: Autismin kaltainen, kivun tuotto, naisen kehon olemukselle, sisarus-suhteen halventaminen, hänen lapsen murhaan pyrkiminen, terapia-ympäristö, hakuinen
Esimerkki: Autismin käyttö: lapsen tappaminen, julkinen seurailu, raskaus-rauhan loukkaaminen kivun, tuotto, sen oikeuttamiseen pyrkiminen, naisen keholle
EsimerkkI: Erottelukyvyttömyys ihanne, käyttö: pitkä-aikainen ylirasite-tila, aakkosjärjestelmätön, mitalijärjestelmätön, koulutuksella, ihmisen eri arvoistaminen, sosiopati
Esimerkki: Erottelukyvyttömyys käyttö: ylirasite-tila, pitkä-aikainen, hysterian täyttymys, vankina pito, ohjelma: Mielenterveyden keskusliitto, pakonalaisena pito ihmisen kuljettaminen ulkonäköpiirre-vammaisten, pitkä-aikainen hoidon järjestämättä jättäminen
EsimerkkI: Erottelukyvyttömyys, käytön ihanne: ei lainkaan olemassa, kristinusko, yleis-sivistyksen ohjelman puuttuminen: Ulkopuolisen ympäristön puuttumisen ihanne
Ei ole olemassa.


Mies: "Koska olin luullut, vahingossa saavani, olla yhteisössä, irtolaisuus-teema."
Kyllä. Mielenterveyden keskusliitto, - toimintanne, on täysin törkeä, hysteria, sen täyttymys.
Kyllä. Mielenterveyden keskusliittonanne, muna-sarjahäpäisemisen oikeuttaminen, on kielletty, sairaalloisena, mielitekona, mielivaltana, tai muuna, ihmisen seurailun oikeutus, huvina pakonalaisena pito, ihmisen kuljettaminen, obsessoiva Ihmiskauppa
Myös raha-nostoon!
Mies: Ollenkaan, ei saada, olla naisella, töissä.
Ei häntä, ei voi korvata, ihmiskäsitys, vaihdoin.

Alaikäisen seksuaalisen alistamisen käyttö. erityis-mieltymys, tai viha, aggressioiden.
Alaikäisen seksuaalisen hyväksikäytön, alistamisen, katsomaan pakottaminen, dorte-sukupuolinuoletuttaen.
Alaikäisen, seksuaalisen alistamisen, hyväksikäytön, teon kohteeksi, paljastaminen, alistaminen.
Alaikäisen, seksuaalisen alistaminen, hyväksikäytön mieltymys, vitsi, sukupuolen-vaihto-tila, masturbaation ohjelma, tai sen käytön mieltymys, tai tunne-seksikielteisyys ohjelma, laiminlyönti, ulkoinen naiseus, sen pakkomielteenä, alistava ihmisen seuraileminen, fasismi kansantalous, tai sen järjestäminen palvominen
Alaikäisen, seksuaalinen, alistaminen, hyväksikäyttö: ihmiskaupallinen, kohteen asettaminen, sikiökauppa, sikiön varastaminen, yhteisö: muu lapsen murha

Koska te olette järjestäneet, poliisi-toimilupaa.
Koska te olette järjestäneet, normittomuuden levittäminen, populaatioon, oikeutta.

"Tässä ei ole mitään, väärinkäsitystä."
Naisen sukupuolen halventamisen käyttö
Naisen sukupuolen halvantava, alistamisen käyttö, pakkotyönä, alaikäisen työssä pito

Teloittamisen vitsikkyys: Kimeeri-verkko, bioninen, vaaleus, albinismi nainen ylikasvanut
Teloittamisen, vitsikkyys: Kimeeri-verkko, pelon täyttymys, sen käyttö: seksuaalisuudeton: Osaatko itsetyydytystä? yksilapsisen perheen äidin palvonta
Teloittamisen, vitsikkyys: Kimeeri-verkko, osittain, bioninen, sukupuolenvaihto-tila, koulutuksella ihmisen eri arvoistaminen, ystävänpäivä-teloituksin, ei kansantalous
- Kysymys: Osaatko itsetyydystä?

Mies: Pitääkö ne olla, menossa, jo.... ?
Lausunto: No pitää perkele, olla menossa.
Ulkoinen
Älyllisyys
Tulevaisuus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu