Olen hehkussa. Juuri muutama päivä sitten kerroin, että äänestin perussuomalaisia eli Timo Soinia kaksissa viime vaaleissa. Heidän lässytykseen "meillä on valtakirja, äänestäjien lupa, me emme ole aiheuttaneet pakolaisongelmaa, joten jatkamme hallituksessa" - vittuunnuin totaalisesti. Minä en äänestänyt tuollaisia sopimuksia vaan siksi, että persut lupasivat hillitä maahanmuuttoa, sulkea rajoja tavallaan ja pitää vyöryn kurissa ja lupasivat paljon muitakin uudistuksia ja köyhien auttamisia..?
Niinpä kun muutama päivä sitten kerroin, jo toisen kerran vähälle aikaa, että olin erehtynyt perussuomalaisten suhteen ja pettynyt ja että oli tasan viimeinen kerta kun suosin heitä, sanoin lähipiirini...
Kerroin myös, että odotan innolla seuraavia kannatusmittauksia ja veikkasin Persujen totaalista tipahtamista jopa 10 prosentin pintaan kannatuksessa.
Eläköön viisaus! Silmissäni (nyt) Perseet (porvarien perseennuolijat) ovat tipahtaneet sinne mihin kuuluvat, roskaluokkaan, jäte puolueeksi!
Enää ei tarvitse viisautta tietääksemme, että Persut saavat huippulukeman seuraavissa vaaleissa. Se tulee olemaan 5 - 7% pinnassa. Ei yhtään enempää.
HAISTA ravihevosen perse sinä isänmaan petturi Timo Soini. Läskisi kätkevät alleen sairaan psykopaatin. Olen pien eläkeläinen ja olet pettänyt minut.
Täst edes yksikään sanasi ei ole edes puolikkaan miehen tai luottamuksen arvoinen vaan pelkkää valetta. Jäät historiaan miehenä joka TUHOSI puolueen jolla olisi ollut mahdollisuutta saada aikaan parempi tulevaisuus valtaosalle suomalaisista, taviksista.
Eikä tässä kaikki. Pieksäjäisenne tulevat jatkumaan ja me pettyneet äänestäjät , olemme iloisia jokaisesta tirvaisusta, jokaisesta hevosen potkusta tyhmiin naamoihinne. Esikuvanne Veikko Vennamon sanat pätee: "kyllä kansa tietää" ja se tietää miinus leimoja perussuomalaisten perseisiin. Joka viikko.
Voinko jo todeta, että ihanaa kusta hunajaa, kiitos perussuomalaisten lyhyen hallitus taipaleen ja kannatuksen romahtamisen.
Toivottavasti Persut lukevat tämän!
LainattuMailmanMenoa
1
77
Vastaukset
Kyllä olet täysin oikeassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041196Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104994Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74924- 59825
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,26718Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99699