Olen ateisti ja sitä en kiellä, mutta en myöskään tuomitse muita ihmisiä uskonnosta riippuen.
Olen kuullut monelta ihmiseltä, kuinka he ovat saaneet avun Jeesukselta tai Jumalalta.
Mielestäni kun ihminen uskoo johonkin se antaa voimaa. Uskoitpa sitten Jumalaan, Jeesukseen tai mihin muuhun tahansa, mutta pääasia on, että uskoo. Jos vain uskot esim. omaan tulevaisuutesi, se antaa voimaa sinulle jaksamaan elää samalla tavalla kuin uskomalla Jumalaan. Mielestäni tekemällään tilin itselleen selväksi, mitä elämältä haluaa, auttaa ihmistä paljon enemmän kuin uskominen "yliluonnollisiin" henkilöihin. Silloin ollaan realistisella pohjalla, eikä kurkotella mitään "taivasosuuksia" ja ihminen voi elää elämänsa onnellisena sillälailla kun haluaa.
Eri uskonnoissa on omat jumalansa. Sitä en voi vaan ymmärtää, että me "kristityt" (kuulun kirkkoon, vaikka en uskokkaan Jumalaan enkä Jeesukseen) voimme tuomita muiden uskokuntien jumalat. He ovat niitä uskoville aivan yhtä tärkeitä kun Teille Jeesus, hyvät kristinuskovat. Jos esim. muslimeille menee sanomaan, että kristinusko oikea usko ja teidän Allah on pelkkää potaskaa, tiedätte varmaan miten siinä käy.
Summa summarum: en varmaankaan tämän jälkeen kirjota tälle palstalle, mutta halusin kertoa tämän: jos uskotte johonkin jumalaan, miksi olette valmiit tuomitsemaan ilman todellisia todisteita (ei käy runokokoelma Raamattu) muut jumalat ja uskonnot sekä ateistit. Siitähän suurimmaksi osaksi sodat johtuvat maailmassa. Te ette varmaankaan ole eläneet Jeesuksen aikoihin, jotta voitte sanoa, että hän on se oikea.
En halua haastaa riitaa ateistien ja uskovaisten välille, vaan haluan herättää keskustelua siitä, että tuomitsetteko ihmisen, siitä että hän uskoo eri Jumalaan, siitä että hän on ateisti vai siitä , että hän on yksikertaisesti erilainen kuin me muut.
Me emme kaikki ole uskovaisia, mutta Te jotka olette olkaa ihan vapaasti. Mutta älkää tyrkyttäkö uskonne meille, jotka emme sitä halua.
Hyvää Joulua Kaikille tasapauolisesti!
Olen kuullut monelta ihmiseltä, kuinka he ovat saaneet avun Jeesukselta tai Jumalalta.
Mielestäni kun ihminen uskoo johonkin se antaa voimaa. Uskoitpa sitten Jumalaan, Jeesukseen tai mihin muuhun tahansa, mutta pääasia on, että uskoo. Jos vain uskot esim. omaan tulevaisuutesi, se antaa voimaa sinulle jaksamaan elää samalla tavalla kuin uskomalla Jumalaan. Mielestäni tekemällään tilin itselleen selväksi, mitä elämältä haluaa, auttaa ihmistä paljon enemmän kuin uskominen "yliluonnollisiin" henkilöihin. Silloin ollaan realistisella pohjalla, eikä kurkotella mitään "taivasosuuksia" ja ihminen voi elää elämänsa onnellisena sillälailla kun haluaa.
Eri uskonnoissa on omat jumalansa. Sitä en voi vaan ymmärtää, että me "kristityt" (kuulun kirkkoon, vaikka en uskokkaan Jumalaan enkä Jeesukseen) voimme tuomita muiden uskokuntien jumalat. He ovat niitä uskoville aivan yhtä tärkeitä kun Teille Jeesus, hyvät kristinuskovat. Jos esim. muslimeille menee sanomaan, että kristinusko oikea usko ja teidän Allah on pelkkää potaskaa, tiedätte varmaan miten siinä käy.
Summa summarum: en varmaankaan tämän jälkeen kirjota tälle palstalle, mutta halusin kertoa tämän: jos uskotte johonkin jumalaan, miksi olette valmiit tuomitsemaan ilman todellisia todisteita (ei käy runokokoelma Raamattu) muut jumalat ja uskonnot sekä ateistit. Siitähän suurimmaksi osaksi sodat johtuvat maailmassa. Te ette varmaankaan ole eläneet Jeesuksen aikoihin, jotta voitte sanoa, että hän on se oikea.
En halua haastaa riitaa ateistien ja uskovaisten välille, vaan haluan herättää keskustelua siitä, että tuomitsetteko ihmisen, siitä että hän uskoo eri Jumalaan, siitä että hän on ateisti vai siitä , että hän on yksikertaisesti erilainen kuin me muut.
Me emme kaikki ole uskovaisia, mutta Te jotka olette olkaa ihan vapaasti. Mutta älkää tyrkyttäkö uskonne meille, jotka emme sitä halua.
Hyvää Joulua Kaikille tasapauolisesti!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin ,vaikka sillä mihin uskoo (vaikka metri halkoon) ei näyttäisi olevan käytännön merkitystä, tai ehkä lopulta esim. "usko" materiaan osoittautuu riittämättömäksi ajattelevalle ihmiselle kun huomaa ettei se tavara lopulta ole autuaaksi tekevä asia.
niin...--->>
Mutta,, siis ajatukseni on se että, jos onnellisuuden siis syvältä kumpuavan ja aidon, kestävän onnellisuuden saavuttamiseksi ja sen löytämiseksi ei uskottomuus riitä?
Tarvitaan siis joitain mekanismeja joiden ilmenemistavat ovat ajatusperäisiä
(>> ajatuselämyksellisiä ajatuselämystä > ainoan oikean totuuden omistamiseen puhkea kukkaan < vaan päinvastoin.
Olet ateisti, joka kuuluu kirkkoon ja sanoo 'me 'kristityt'" - mielenkiintoinen yhdistelmä. Oletko siis ateismissasi kuitenkin jotenkin lähempänä 'kristillistä maailmankuvaa' kuin muita uskontoja? Tahtoisin tietää, onko ateismissasi perimmältään kysymys siitä, että et pysty uskomaan mihinkään ihmistä korkeampaan voimaan, vai siitä, että olet saanut jotenkin huonon kuvan uskovista ja heidän 'Jumalastaan'. Itse olen teisti, mutta minulla on kyllä iso ongelma nykyisen kristillisen jumalakuvan kanssa. Minusta se ei kyllä johdu Raamatusta eikä Jeesuksen opetuksista, vaan siitä, että nykykristillisyys (ainakin protestanttisissa kirkkokunnissa) on monessa kohdin ristiriidassa Jeesuksen omien opetusten kanssa.
Olen monta kertaa törmännyt kristittyjen piirissä sellaiseen näkemykseen, että uskomattomat tuomitaan helvettiin. Tämä on minusta kristinuskon suurin ongelma, joka vesittää kokonaan ajatuksen Jumalan rakkaudesta, vaikka juuri se on Uuden testamentin pääteema. Esim. Johannes kirjoittaa ensimmäisen kirjeensä 4. luvussa (jakeet 8 ja 18):
"Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus." ja
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa."
Tämä ongelma on vaivannut minua jo kymmeniä vuosia. Siksi olen opetellut Uuden testamentin kreikkaa ja tutkinut Uutta testamenttia sekä alkuperäisistä kreikankielisistä tekstilaitoksista että erikielisistä käännöksistä. Omien havaintojeni perusteella olen vakuuttunut siitä, että ajatus uskomattomien helvettituomiosta perustuu raamatun tekstien tahalliseen tai tahattomaan väärinymmärtämiseen ja käännösvirheisiin ainakin suomalaisessa kirkkoraamatussa. Esimerkiksi Markus 16:16 on käännetty: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Kreikankielisessä tekstissä ei ole sanaa kadotus vaan ainoastaan verbi "katakrinoo", tuomita (syylliseksi). Antiikin Kreikassa verbi katakrinoo saattoi viitata mihin tahansa oikeuden antamaan tuomioon sakkorangaistuksesta kuolemantuomioon. Jeesus itse opettaa (esim. Matteuksen 25 luvussa), että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan - tosin hän lupaa uskoville armahduksen (ks. ed). Pelkästään uskoon perustuva tuomio lienee Lutherin peruja, ja siitä ei puhuta Raamatussa mitään, pelastuksen tosin voi saada 'yksin uskosta'.
Olen itse kokenut, että keskiajan mystikot ja nykyiset kveekarit ovat oikeassa opettaessaan, että jokaisessa ihmisessä asuu 'jumalallinen kipinä', johon voi saada yhteyden hiljaisen rukouksen ja mietiskelyn kautta. Monet uskovat eivät ymmärrä hiljentymisen merkitystä, mutta minulle se on ollut apu ja voimanlähde elämän suurimpien kriisien keskellä. Koen saaneeni myös konkreettisia rukousvastauksia, joko tapahtumien tai uusien oivalluksien muodossa.
Oma uskoni on vuosien saatossa pelkistymistään pelkistynyt. Uskon että on olemassa Jumala sekä elämä kuoleman jälkeen. Minusta kuitenkin tuntuu, että mikään uskonto ei kykene välittämään meille niistä täydellistä kuvaa. Jos joku ei kykene uskomaan, en minä voi häntä tuomita, enkä usko että Jumalakaan sen perusteella tuomitsisi.
Jos on Jumala olemassa joka on noin voimakas kuin Raamatussa ilmoittaa niin helposti hän meille sen ilmoittaa muuten hän ei olemassa. Kysykää häneltä äläkää ohita häntä, niinkuin joku koulussa keskustelu, porukassa jostain ihmisistä, joka ei oo palkalla eikä voi puolustaa itsees koska hän ei otettu mukaan keskusteluun! Tällainen kehotus mulla on kysypäs Jumalalta eikä iteltä tai kaverilta eikä minulta ! Hienoa että saan julistaa eläköön, eläköön syntymäsankarille annetaan hänelle paljon lahjoja ens vuonna! Paljon sieluja niistä hän rakastaa!!! Siunaten teit (minä)
Olet tutkinut Raamattua ja yrittänyt ymmärtää sitä. Jotenkin sain sellaisen kuvan, että pidät kadotus/helvetti -käsitteen ymmärtämistä kynnyskysymyksenä. Se ei ole tärkeää. Ei ole ihmistä, joka olisi ymmätänyt Raamatusta kaiken tyhjentävästi. Keskity siis oleelliseen.
Jumalan tarkoitus ei ole, että tuntisit "saatanan syvyydet", vaan Herran Jeesuksen, Pelastajasi. Raamatun mukaan synnistä seuraa ero Jumalasta, kadotus. Jokainen on Jumalan kirkkautta vailla. Jeesus on sovittanut syntisi. Sinulla on pääsy Jumalan kirkkauteen - jos suostut pelastettavaksi.
Raamatun mukaan Jeesus asuu Häneen uskovan sydämessä. Ihmisen sisällä asuvaan 'jumalallinen kipinä' kuulostaa tosiaan mystiikalta, ihmisestä itsestään lähtevältä. Sellaisesta Raamattu ei puhu. Ei ainakaan uskon ja rukouksen kohteena.
Onko uskolle löydettävä jokin nimi erotukseksi Jeesuksesta? Jeesus rukoili, että Hänen omansa olisivat yhtä. Totuudessa. Kuppikunnat toimivat juuri päinvastoin. Siis: "kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa."