Poikien ympärileikkaukset kiellettävä

"Lapsiasiavaltuutettu esittää Suomeen lakia, joka kieltäisi poikien ympärileikkaamisen muista kuin lääketieteellisistä syistä.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tehnyt asiassa aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle.

Nyt alaikäisten poikien ympärileikkauksesta on olemassa vain ministeriöohjeistus, mutta ei lakia.

Kurttilan mukaan ministeriöohjeistukset eivät ole riittävä sääntelykeino, sillä nykyisissä ohjeissa ei esimerkiksi velvoiteta vanhempia kysymään lapsensa mielipidettä ympärileikkauksesta.

– Ohjeissa ei myöskään edellytetä lapsen nimenomaista suostumusta toimenpiteeseen, vaikka lapsi kykenisi ymmärtämään ympärileikkauksen merkityksen, Kurttila sanoo tiedotteessa.

Kurttilan mukaan Suomessa on taattava jokaisen lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen."

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lapsiasiavaltuutettu-kieltaisi-poikien-ymparileikkaukset/5351736
862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olisi melkoinen superpilleri pakolaiskriisiin. Ei paljoa islamisteja enää kiinnostaisi tänne tulla.

Äänestä

Ympärileikkauskielto ajaisi Juutalaiset pois Suomesta: Jos juutalaisperhe ei suostuisi pojan ympärileikkaukseen, perhe ei enää voisi olla juutalaisyhteistön jäsen kuva Juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Gideon Bolotowsky.

Äänestä
  • En usko, että noin kuitenkaan kävisi. Kova poru ja parku alkuun, mutta äkkiä löytyisi muita käytäntöjä kuinka hoitaa homma, esimerkiksi jotenkin symbolisesti lasten kohdalla, ja täysi-ikäisenähän voi sitten käydä nipsauttamassa itsestään paloja ihan tarpeen mukaan, jos asia vielä mieltä vaivaa.

    Äänestä

Voihan sen laissa kieltää, mutta nykyään tytöt käytetään ulkomailla leikattavina. Ainoa millä sen voi estää on rangaistusvaatimus tai oleskeluluvan peruuttamisella uhkaus jos koululääkäri huomaa että sellainen on tehty.

Äänestä
  • >Voihan sen laissa kieltää, mutta nykyään tytöt käytetään ulkomailla leikattavina.
    Tietääkseni yhä pienempi osa tytöistä. Älä nyt sentään valehtele että kaikki tai edes lähes, kun Afrikassakin silpomiset ovan vähenemään päin. Tietysti voit esittää faktaa väitteesi taakse, jos on, vaan eipä taida olla.
    Aasialaisista kulttuureista tulleilla ei yleensä ole tyttöjensilpomisperinnettä ollenkaan, mutta pojat kyllä leikellään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


7584 kirjoitti:

"Lapsiasiavaltuutettu esittää Suomeen lakia, joka kieltäisi poikien ympärileikkaamisen muista kuin lääketieteellisistä syistä.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tehnyt asiassa aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle.

Nyt alaikäisten poikien ympärileikkauksesta on olemassa vain ministeriöohjeistus, mutta ei lakia.

Kurttilan mukaan ministeriöohjeistukset eivät ole riittävä sääntelykeino, sillä nykyisissä ohjeissa ei esimerkiksi velvoiteta vanhempia kysymään lapsensa mielipidettä ympärileikkauksesta.

– Ohjeissa ei myöskään edellytetä lapsen nimenomaista suostumusta toimenpiteeseen, vaikka lapsi kykenisi ymmärtämään ympärileikkauksen merkityksen, Kurttila sanoo tiedotteessa.

Kurttilan mukaan Suomessa on taattava jokaisen lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen."

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lapsiasiavaltuutettu-kieltaisi-poikien-ymparileikkaukset/5351736

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu