Menetin siskoni, 61 vee, lauantaina. Oli elämäniloa pursuava isosisko. Kuolema tuli yllättäen. Yhdessä soitimme ambulanssin- hän ei pystynyt enää puhumaan- halvaantui puheessaan-pidin kädestä kiinni- alkoi elvytys hätäkeskuksen ohjeen mukaan-menehtyi. Haen vertaistukea surun käsittelyyn.
Sisaren kuolema 3.10.2015
pia1956
464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Osanotto suruusi.
Siskosi elämän päivät tulivat täyteen.
Kuolema tuli yllättäen, mikä on vielä raskaampaa, kuin että kuolema olisi tullut pitkän sairauden päätteeksi.
Oman läheisen rakkaan perheenjäsenen menettäminen koskettaa syväsi ja jättää suuren tyhjän aukon elämään.
Olet siskosi kanssa läheiset ja olitte kasvaneet yhteen, jolloin myös tunnesiteet sinun ja siskosi välillä ovat voimakkaat.
Koska kuolema tuli yllättäen, et pystynyt millään tavoin valmistautumaan siskosi poismenoon ja paljon varmaan jäi asioita sanomatta, joita siskollesi olisit halunut sanoa.
Sait olla siskosi lähellä ja pitää häntä kädestä kiinni elämän viimeisillä hetkillä, mikä toivottavasti lohduttaa, vaikka lohdutusta on vaikea löytää suuren surun keskellä.
Suurin lohdutus ja turva meillä on Jumalassa ja jälleen näkemisen toivossa Taivaassa.
Isosiskosi on nyt Taivaassa ja saat kohdata hänet, kun sinun aikasi on täältä lähteä.
Menetin oman isäni keväällä. Isäni menehtyi syöpään 78 vuotiaana.
Sain hoitaa isääni kotona ja omassa kodissa isä sain olla loppuun saakka.
Isä nukkui pois aamuyöllä, mutta kuolema ei tunnut yllätyksenä.
Jotenkin aavistin kuoleman hetken lähestyvän ja saimme olla isän vierellä, kun hän viimeisen kerran veti henkeä ja sen jälkeen isä nukkui pois.
Vielä pari viikkoa aikaisemmin kun isä oli paremmassa kunnossa, niin isä sanoi, että näkisipä vielä tämän kesän, mutta kesää täällä isä ei enää nähnyt.
Isälläkin oli elämän iloa, mutta sairauden edetessä maalliset asiat menettivät merkityksensä.
Isän kuolemasta tulee nyt 7kk, vielä on kaipaus ja suru, jotka eivät koskaan katoa.
Suru muuttaa muotoa, mutta kaipaus on ja pysyy.
Kyllä vieläkin itkettää, kun on esineitä ja muistoja, jotka isälle kuuluivat, mutta ei niitä esineitä halua poiskaan heittää.
Voimia ja jaksamista surun keskellä....
Kiitos että jaoit oman kokemuksesi.
Olimme todella kasvaneet taas yhteen ja hän asuikin täällä kodissani kolme kuukautta kesällä kun odottelimme hänen uuden asunnon vapautumista.
Siskoni oli päättänyt muuttaa kaupungista tänne taajamaan- sai asuntonsa myytyä alkuvuodesta- ostettua uuden tuosta 200 metrin päästä. Teimme pihasuunnitelmia-rakentelimme linnunpönttöjä ja nautimme taas siskoksina olosta.
Siskoni rakasti lintuja. Aamuisin istuimme tuolla ulkona kahvimukien kanssa ja tarkkailimme tämän talon linnustoa. Hankittiin oikein lintukirja kun ei kaikkia tunnistettu. Elämä tuntui oikein elämisen arvoiselta.
Kesäkuussa sai sitten muuttaa omaan kotiin. Pihaa ja nurmikkoa ja kukkia. Nyt alkoi hänen unelmiensa toteuttaminen. Sai taas tehdä mielipuuhaansa- istutti 238 kukkasipulia, rakensi uuden kukkapenkin, kaivoi ojat ulkovaloille, maalasi pation ulkoseinät...ja iltaisin istuimme yhdessä hänen pihallaan ja ihastelimme työnsä tuloksia.
Uskon Jumalaan, mutta tälläkin hetkellä koen Luojan olevan epäreilu. "Kaikella on tarkoituksensa"- saa nyt miettimään mikä tarkoitus tällä siskoni kuolemalla oli.
Siskoni oli selvinnyt kahdesta aivoinfarktista- yli 20 vuotta sitten. Myös selättänyt imusolmukesyövän ja saanut puhtaat paperit 7 vuotta sitten. Ainoa sairaus oli SLE joka oli hallittavissa pillereillä.
Täällä iso läheisjoukko, hänen aikuiset lapsensa ja 90-vuotias äitimme. Suru on suunnaton ja osa ei vielä ole pystynyt itkemään.
Siskona ja hänen viimeisen henkäyksen läpikäyneenä yritän saada otetta takaisin normaaliin elämään. Vertaistuki on yksi näistä apukeinoista.
Arvostan kaikkia teitä jotka pystyvät kertomaan omista kokemuksista ja siitä- miten olette surua läpikäyneet.
Isäni joutui kokemaan monta läheisen rakkaan menetystä lyhyen ajan sisällä.
Isäni menetti omat vanhempansa ja nuorimman veljensä 5 vuoden sisällä.
Ensin isä menetti äidin, isän ja veljen.
Sen jälkeen meni yli 10 vuotta ja tuli jälleen suru-uutisia, toiseksi nuorin veli nukkui pois äkillisesti kiikkutuoliin maaliskuun aamuna.
Isä joutui myöskin kokemaan paljon surua lyhyen ajan sisällä.
Suru yhdistää ihmisiä, koska jokainen joutuu jossain vaiheessa elämässään kokemaan menetyksen ja surun.
Vaikka surun kohdatessa tuntuisi, että olisi yksin surun kanssa.
Mummini nukkui pois 93-vuotiaana .minun mielestäni poisnukkuminen on rauhallisin kuolemantapa