Työttömys poistuu kolmessa kuukaudessa

Persujen aiempi inkarnaatio oli SMP, jota johti rautaisella otteella Veikko Vennamo. SMP oli tyypillinen populisti-puolue, jonka vaaliteemana oli työttömyyden poistaminen kolmessa kuukaudessa. Kun SMP sitten vihdoin sai valeissa jytkyn ja sen mukana 18 kansanedustajaa sekä ministerin salkkuja, odotti koko Suomi kuinka työvoimaministeri Urpo Leppänen nyt poistaa työttömyyden.
Leppänen kertoi aluksi että kolmekuukautta on liian lyhyt aika, mutta kuusi kuukautta riittää työttömyyden poistamiseen. Kun kuuden kuukauden kuluttua työttömyys olikin vain kasvanut, Leppäseltä kysyttiin syytä moiseen. Urpo Leppänen vastasi virnuillen, että "ei kai sitä vaalilupausta nyt kukaan tosissaan uskonut..." Seuraavissa vaaleissa SMP hävisi Suomen puoluekartalta.
Nyt ovat persut sitten täysin samassa tilanteessa, ensin saatiin populismilla aikaan suuri jytky mutta kaikki lupaukset on nyt syöty, ja edessä on vain romahdus sinne mutasarjaan, takaisin kahden edustajan puolueeksi.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipäs saanut 18 kansanedustajaa vaan 17 niissä 1983 eduskuntavaaleissa, joihin viittaat.
Muistelet 1970/72 vaaleja.
Sitäpaitsi työvoimaministeriölle ei annettu rahoitusta vaalilupauksen toteuttamiseen, kuten Leppänenkin totesi.

Äänestä
  • Kaava toimii samalla tavalla niin SMP/PerSu-tapauksessa kuin maailman muissakin populismiin nojaavissa puolueissa. ÄÄniä kalastellaan ensin halvoilla valheilla, ja aikansa vallassa oltuaan puolueet katoavat ja jäljelle jää vain puolueen ministerien eläkkeet sekä erilaiset sopeuttamisrahat ja palkkiovirat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


historia.toistaa kirjoitti:

Persujen aiempi inkarnaatio oli SMP, jota johti rautaisella otteella Veikko Vennamo. SMP oli tyypillinen populisti-puolue, jonka vaaliteemana oli työttömyyden poistaminen kolmessa kuukaudessa. Kun SMP sitten vihdoin sai valeissa jytkyn ja sen mukana 18 kansanedustajaa sekä ministerin salkkuja, odotti koko Suomi kuinka työvoimaministeri Urpo Leppänen nyt poistaa työttömyyden.
Leppänen kertoi aluksi että kolmekuukautta on liian lyhyt aika, mutta kuusi kuukautta riittää työttömyyden poistamiseen. Kun kuuden kuukauden kuluttua työttömyys olikin vain kasvanut, Leppäseltä kysyttiin syytä moiseen. Urpo Leppänen vastasi virnuillen, että "ei kai sitä vaalilupausta nyt kukaan tosissaan uskonut..." Seuraavissa vaaleissa SMP hävisi Suomen puoluekartalta.
Nyt ovat persut sitten täysin samassa tilanteessa, ensin saatiin populismilla aikaan suuri jytky mutta kaikki lupaukset on nyt syöty, ja edessä on vain romahdus sinne mutasarjaan, takaisin kahden edustajan puolueeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu