Lokakuun 11 pnä

Roseniukselta kirjoitti:

Olkaa aina iloiset. 1 Tess. 5:16.

Joku sanonee tähän: »Ilo Herrassa on uskon ja Hengen hedelmä. Sitä ei voi ottaa, ennen kuin se annetaan. Kehotukset eivät voi sitä saada aikaan.» Se on totta. Mutta samoin kuin rakkaus, nöyryys ja lempeys ovat Hengen hedelmiä. Apostolit kuitenkin kehottavat meitä niitä omistamaan, niin ovat he myös kehottaneet meitä iloitsemaan Herrassa sanoen: »Olkaa aina iloiset, sillä se on Herran tahto teistä. Iloitkaa aina Herrassa.» Siis on meidän tavoiteltava tätäkin armoa ja käytettävä kaikkia keinoja, jotka sitä edistävät. Jos uskon ilo menetetään, menetetään myös kaikki muut ja voimat.
Mutta toinen sanoo: »Ilo riippuu olosuhteista. Kun minulla on ilon aiheita, olen iloinen, mutta kuinka voisin iloita, kun minua hätä ja murhe kohtaavat?» Tämä onkin oikea sana inhimillisestä ja lihallisesta ilosta. Mutta apostoli sanoo: »Murheellisina, mutta kuitenkin aina iloisina.» Hän sanoo: »Kaikessa murheessamme on minulla sanomaton ilo.» Hän sanoo: »Iloitkaa aina Herrassa, vielä minä sanon: Iloitkaa!»
Jos et vielä ole uskossa, et voikaan iloita Herrassa, ja silloin riippuu ilosi satunnaisista olosuhteista. Mutta uskovalla on suuri ja ihmeellinen rauha, niin että hän voi murheessakin iloita! Älköön kuitenkaan kukaan luulko, etteivät ulkonaiset olosuhteet vaikuttaisi uskovien sydämiin. Niin kauan kuin he ovat tässä majassa, tuntevat he hyvin kaiken tuskan. Aasaf tunnustaa itsestään: »Jos se saisi karvastella sydämessäni ja purra munaskuitani, olisin minä ymmärtämätön, enkä mitään tietäisi. Olisin niin kuin nauta sinun edessäsi.» Mutta kuule, mikä ilonlähde hänellä vielä oli jäljellä! Hän lisää: »Minä pysyn alati luonasi. Kun sinä vain omani olet, ei minua mikään taivaassa eikä maan päällä miellytä. Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuisi, olet sinä, Jumala, kuitenkin aina sydämeni turva ja minun osani.» Sellaisesta sydämestä tässä puhutaan.
Uskoton sielu ei voi iloita Herrassa. Se on joko täynnä epäjumalia, kokonaan kevytmielinen ja maallinen, tai sitten lainalainen, orjamainen ja Jumalaa kauhistuva. Jos kehottaisi sellaista sielua iloitsemaan Herrassa, olisi se yhtä mahdotonta kuin veden palaminen. Eikä uskottomalla ole mitään ilon syytäkään. Maailman lapsen hetkellinenkin hymyily on surkeinta hullutusta, koska hän elää kaikkivaltiaan vihan alaisena ja kulkee iankaikkista kuolemaa kohti. Sellaisia onnettomia sieluja ei yksikään apostoli ole kehottanut iloitsemaan, vaan niille kuuluu: »Itkekää ja valittakaa kurjuuttanne, joka on tuleva teille.»
Mutta tässä puhutaan uudestisyntyneille armonlapsille, jotka ovat kaikkivaltiaan liitossa. Ja heillä on tosiaankin syytä, niin, kaikkein eniten syytä ainaiseen iloon ja riemuun, vaikka pahimmat maalliset onnettomuudet ja surut olisivatkin kohdanneet heitä. He ovat kuitenkin joka hetki onnellisia - niin, onnellisia, vaikka ei ehkä aina iloisia. Siitä heidän aina pitäisi iloita. Ei yksikään kristitty osaa aina iloita. Tunteet katoavat ja vaihtuvat kuin taivaan pilvet.
Mutta syytä hänellä on ainaiseen iloon, sillä hän on onnellinen. Me pidämme autuaina niitä, jotka ovat kärsineet. Ja on olemassa syvempi ilo kuin tunteen, se on omantunnon, uskon ilo, joka sanoo: Olen kuitenkin iloinen - vaikken nyt tunnekaan mitään erikoista iloa, iloitsen sittenkin siitä, että minulla on Herra, ystävä, aarre, joka on kaikkea muuta kalliimpi. Kristityillä täytyy olla sellainen ilo.
Siihen kehottaa apostoli sanoessaan: »Olkaa aina iloiset!» Mutta hän ilmaisee myös ilonaiheen sanoessaan: »Herrassa.» Huomaa, Herrassa, ei hopeassa eikä kullassa, ei ylellisyydessä eikä laulussa, ei terveydessä eikä voimassa, ei taiteessa eikä viisaudessa, niin, ei myöskään hyvissä teoissa ja pyhyydessä. Sillä kaikki nämä aiheuttavat vain petollista ja väärää iloa, sellaisista ette kauan voi iloita, jos olette oikeita lapsia, Jumalan Pyhän Hengen kurituksen alaisia.
Se on joko vaarallista, iloa, joka vieroittaa sydämen Herrasta, joka yksin tahtoo olla lastensa ilo, aarre ja tyydytys, tai on se omiaan antamaan lyhyen ja petollisen ilon, joka pian loppuu. Siis jos tahdotte »aina» iloita, niin, iankaikkisesti, täytyy ilonne olla »iloa Herrassa».
Kaikki muu ilo, Hengen hedelmistäkin johtuva, kuten pyhityksestä, voimasta ja hyvistä teoista, on vaarallista iloa, siitä meillä on huomattava opetus lempeän, valvovan Herramme opetuslapsilleen lausumassa pikaisessa varoituksessa, kun he ihastuneina kertoivat, kuinka he Jeesuksen nimessä olivat karkottaneet pahoja henkiä: »Älkää siitä iloitko, että henget ovat teille alamaisia, vaan iloitkaa siitä, että nimenne ovat kirjoitetut taivaassa.»
Samoin Herran Henki varoittaa profeetan kautta: »Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, eikä väkevä voimastansa, rikas älköön kerskuko rikkaudestaan, vaan joka tahtoo kerskata, kerskatkoon siitä, että hän tuntee minut.» Herra on ankara kiivailija. Hän ei kärsi, että ihmisen varsinaisena sydämenilona ja aarteena on mikään

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä