Miksi VALEHTELIJAT pääsee eduskuntaan?

VALEHDELLAAN kansalaisille päin naamaa silti pääsevät ministereiksi asti?
Miksi näin? Eikö kansanedustajan työ ole edustustehtävä eikä mikään valehtelijoiden klubi?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Johtuu kusipäisistä yksinkertasista äänestäjistä, joita voi jymäyttää joka kerta!

Äänestä

Vanhan sanonnan mukaan totuudenpuhuja ei löydä yösijaa. En oikein usko, että sellainen henkilö, joka aina sanoo kiertelemättömästi mielipiteensä niitä mitenkään pehmentämättä, voisi päästä eduskuntaan minkään puolueen listoilta. Täytyy jollei nyt valehdella, niin ainakin olla valtioviisaasti hiljaa tai jotenkin kierrellä ikäviä asioita. Yleisesti ottaen kaunis valhe myy paremmin kuin ruma totuus. Pitkässä juoksussa kuitenkin sellaiset poliitikot, jotka pystyvät rajoittamaan oman valehtelemisensa kohtuulliseen määrään, pärjäävät paremmin kuin ne, jotka valehtelevat usein. Ratkaisevampaa kuin se, valehteleeko joku poliitikko, on se, jääkö hän siitä kiinni vai ei. Ministeri jää siitä suhteessa helpommin kiinni kuin rivikansanedustaja.

Äänestä

Kokkareissa pääsee, kun vannoo nylkevänsä köyhät ja eläkeläiset. Lupaa veronkiertopörssin ja verot köyhien maksettavaksi?

Äänestä

Tätäkö on kokoomuksen politiikka? Yksityisiä palveluja kuten esim. lääkäripalveluja suositaan. Sitten kilpailu on sitä mitä tänään tv-uutisista kuulimme. Lääkärityötä tarjotaan jopa 0,5 euroa/tunti. Toisaalta taas laskutetaan mitä satuu. Ei ole luotettavaa tällainen toiminta.
Missä on yhteisöllisyys?

Äänestä
  • Rankalla lääkäripalvelujen myynnin dumppauksella yritys ilmeisesti pyrkii saamaan monopoliaseman vankiloiden lääkäripalveluissa. Jos se tässä onnistuu, niin sen jälkeen palvelujen hintataso nousee ja voi olla lopulta huomattavan korkea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


5555666 kirjoitti:

VALEHDELLAAN kansalaisille päin naamaa silti pääsevät ministereiksi asti?
Miksi näin? Eikö kansanedustajan työ ole edustustehtävä eikä mikään valehtelijoiden klubi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu