Oletteko tutustuneet syväekologiaan?

Willizika

Kannattaisi. Syväekologinen pohdinta ihmisen ja ympäristön suhteesta avaa silmät - jollei sitten sysää ahdistukseen.

4

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan siihen pintapuolisesti tullut tutustuttua, ja periaatteessa olen sen kannattaja tietyin ehdoin ja poikkeuksin. Kannattaa ensalkuun ainakin huomioida se, että ekologia itsessään on tieteenala eikä mikään katsomus tai filosofia. Käsitteenä "syväekologia" on siis epämääräinen ja kyseenalainen. Aivan kuten ekologia ei ole maailmankatsomus, ei syväekologia ole tiedettä.

      Sikäli kun "syväekologia" perustuu tieteelliseen tietoon perustuviin rationalisiin näkemyksiin ja ratkaisuihin, on se mielestäni ihan hyvä aate. Tuo "spirituaalinen" puoli ynnä muu huuhaa ja hippeily taas on mielestäni jotain, jonka kautta mitään ongelmia ei ratkaista. Sellaisen kautta vaan päädytään myöhemmin uudelleen samaan tilanteeseen, kuin missä nyt ollaan. Epätietoisuus ja piittaamattomuus faktoista on johtanut meidät pinteeseen, josta ei päästä ilman järjenkäyttöä.

    • ååääppöö

      En ymmärrä tätä rationaalisuuden tai järjen ylistämistä. Järki ja tunteet ovat molemmat lähtökohtainen osa ihmistä, niitä ei voida lähteä erottamaan toisistaan ja jos ihminen sitä yrittää, niin tulokset ovat huonoja. Järjen ja tunteiden yhdistäminen on viisain ratkaisu.

      • Järkeä

        »En ymmärrä tätä rationaalisuuden tai järjen ylistämistä.»

        Mikäli olet tuon osalta rehellinen, niin siinä tapauksessa oikeastaan mitään mitä jatkossa sanot, ei ole syytä pitää järjellisen pohdinnan tuloksena. Mutta katsotaan nyt kuitenkin:

        »Järki ja tunteet ovat molemmat lähtökohtainen osa ihmistä, niitä ei voida lähteä erottamaan toisistaan ja jos ihminen sitä yrittää, niin tulokset ovat huonoja.»

        Ei niitä tarvitsekaan mitenkään erottaa toisistaan. Ne kun jo valmiiksi ovat eri asioita siitäkin huolimatta, että ne molemmat ovat jotain lähtökohtaista. Asioiden lähkökohtaisuus ei ylipäätään ole peruste olettaa ja väittää, että kaikki lähtökohtaiset asiat olisivat jotakin samaa ja erottamatonta.

        »Järjen ja tunteiden yhdistäminen on viisain ratkaisu.»

        Ylempänä esitit, ettei niitä edes voida erottaa toisistaan. Nyt kuitenkin esität, että ne ikään kuin ovatkin erillään ja ne pitäisi yhdistää. Tuossahan ei ole järkeä. Noh, toimipa tuo tokaisu osuvana allekirjoituksena ensimmäisen lauseesi ajattelulle.


    • Ekologia

      Jos syväekologian peruspointti on se, että luonnon tuhoaminen ihmisen toimesta (liika kansoitus, markkinatalous) lopulta johtaa sekä ihmisten, että muiden eliömuotojen lähes tuhoutumiseen, niin olen 100% mukana.

      Miksi kaikki pitäisi tuhota vain siksi, että saadaan lisää talouskasvua? Luonnon monimuotoisuus on jo nyt todella voimakkaasti uhattuna ja ekokatastrofi aivan ovella. Silti markkitalous, jossa pieni osa itsekkäistä ihmisistä omii valtavia omaisuuksia sen mukaan, mikä on heille edullisinta (sumeilematon saastuttaminen kehitysmaissa, yms.), on voimassa oleva suuntaus. Ja kuluttajilla ei ole juurikaan suuria vaihtoehtoja, vaan suurin osa tukee tietämättään tai silmät ummistaen näitä tuhon tekijöitä. Näin se vaan menee, tarvittaisiin todella iso muutos...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2512
    2. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      62
      2414
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2290
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1532
    6. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      32
      1520
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      37
      1442
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1220
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1186
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1171
    Aihe