SDP: Turvapaikanhakijoiden tukea pitää nostaa

SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Sanna Marin kritisoi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) esitystä alentaa sosiaaliturvaa valikoitujen väestöryhmien osalta.

Perussuomalaisten Mäntylä kertoi viime viikolla, että hänen johdollaan ministeriössä valmistellaan lakimuutosta, jonka myötä oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille maksettaisiin pienempää sosiaaliturvaa kuin kantaväestölle.

SDP:n Marin puolestaan katsoo, että Suomen sosiaaliturvan tasoa pitäisi pikemminkin nostaa kuin laskea.

– Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut, että sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistaso on Suomessa riittämätön. Monet ihmiset sinnittelevät jo nyt aivan liian pienen sosiaaliturvan varassa ja heidän elämänsä on hyvin hankalaa. On täysin kestämätöntä, että sosiaaliturvan tasoa laskettaisiin entisestään ja on perustuslain vastaista asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan heidän taustansa perusteella, Sanna Marin kertoo tiedotteessaan.

Hanna Mäntylän johtaman sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien perusteella yksi turvapaikanhakija aiheuttaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmälle vähintään 13 200 euron vuotuisen kustannuksen.

– Tietyistä maista tulevien osalta voidaan sanoa, että elämisen kustannukset katetaan erilaisten sosiaalitukien avulla, Mäntylä kertoi viime viikolla tiedotustilaisuudessa.

– Tanskassa turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut huomattavasti sen jälkeen kun tiukennukset ovat tulleet voimaan. Poimimme Tanskan mallista ne hyvät osat, jotka vievät meidän omaa kotouttamisjärjestelmäämme eteenpäin, Mäntylä painotti.
26124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kuka idiootti on tämä Marin? SDP:n varapuheenjohtaja? Nostaa pakolaisten sosiaalitukia?? Mitä vielä?

Äänestä
  • Kuka idiootti on tämä Marin? SDP:n varapuheenjohtaja? Nostaa pakolaisten sosiaalitukia?? Mitä vielä?

    sehän onkin täys idiootti koko akka
    nyt saa pakolainen jo 21000€/kk

    Äänestä

  • Todellinen idiootti. Teki nyt poliittisen itsemurhan ja vei samaaan aarkkuun koko demaripuolueen. Ei suomalaiset niin tyhmiä ole, että hyväksyisivät tämänSanna Marinin älynvälähdyksen. Kansanpinnan alla muhii nyt ankka tyytymätömyys poliitikoita kohtaan. Tämä mamuhysteria ja paapominen eikä kustannuksista haaluta puhua, osuu poliitikoiden omaan nilkkaan. Kansaa kuritetaan ja mamuja hyysätäänja tälle mielivallalle ei ole loppua. Nyt sai demarit Sanna marinin johdolla kansan vihat niskaansa. Kyllä oli ajattelematon ämmä. Kalastelee ööniä näiltä lukutaidottomilta ja ymmärtämättömiltä matuilta.

    Äänestä

Tyypillistä vajakkivasurin ajatusmaailmaa.

Äänestä

Minne unohtui suomalaisten tukien nostot? Jos tuo toteutuu, alkaa todellinen kapina. En katso enää tätä sortoa ja islamien invaasiota, suvakkipoliitikkojen takia!

Äänestä
  • Sanotaahan, että on tyyntä myrskyn edellä. Hallitus on hiljaa, kuin kusi sukassa, kunnes räjähtää. Suurempi, tai pienempi kapina kytee.
    Kun perussuomalaiset ovat hallituksessa, niin eivät edes he uskalla kertoa, mitä tästä pakolaiskriisistä Suomelle seuraa.

    Äänestä

Tämä selvä, SDP rypee yhden gallup tutkimuksen varassa ja kuvittele että kansa hyväksyy suomalaisen hyvinvointivaltion tuhoamisen.
Kokoomus ja keskusta ei uskalla päästää tämän kommentin jälkeen vihervasukkeja hallistusvastuuseen ja kansalaiset ei uskalla heitä enää tukea. Akateeminen realismi vahvistaa asian.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/professorin-kylmaava-arvio-maahanmuuton-kustannuksista-hyvinvointivaltio-voi-romahtaa/5350072
`Hyvinvointivaltio on mahdollisesti tulossa tiensä päähän. Suomeen pyrkivät siirtolaiset voivat romahduttaa jo valmiiksi velkaisen suomalaisen hyvinvointivaltion.´

Äänestä

Tottahan tämä visertää.....90 luvun laman aikaan mmm. opintorhan ostovoima oli paljon parempi vaikka se oli jotain 400 mk /kk kuin nykypäivänä se 300€/kk..

mutta todelisuus on että sitä rahaa ei ole jaettavaksi....toisin kuin 90 luvullla suomessa kerättyjä rajoja kupataan ennennäkemättömästi ulkomaille

Äänestä

Itse työttömänä saan valtiolta tukea 500€ kuukaudessa eli alle puolet maahanmuuttajan minimimäärästä. Työtä olen tehnyt 12 vuotta, joista kaikista verot maksanut Suomeen. Toimeentulo on pienestä kiinni ja jos ilmaista ruokaa olisi tarjolla en valittaisi, vaikka mitä olisi. Jos ilmainen majoitus olisi tarjolla saattaisi rahaa jäädä elämiseenkin. Ei naurata kun suvakit jakavat ne eurot, jotka maksoin veroina jokaiselle, joka maahan kykenee tunkeutumaan. Toivottavasti joku saisi vähitelle jotain konkreettista aikaiseksi ja sulkisi sen rajan. Mutta taitaa olla turha toivo. Sipila vajonnut harhoihinsa ja Soinista tullut totaalisen munaton, jonka ykköshuolenaike on puolueen yhtenäisyys: kaikkien persujen on oltava yhtä munattomia kuin Soini tai alkaa puoluekurin ruoska viuhua.

Äänestä

Positiivinen syrjintä on paikallaan tässä kohti. Yleltä ja Helsingin sanomista olen lukenut, että nuo suomeen tulevat ihmiset, lapset,perheet jne pakenevat vainoa ja kidutusta. Me täällä suomessa taas elämme yltäkylläisyydessä.
Kyllä aivan hyvin voimme nostaa pakolaisten sosiaaliturvan tasoa suomalaisia korkeammaksi ja jos rahat ei riitä, niin nostetaan pakolaisten ja lasketaan suomalaisten sosiaaliturvan tasoa. Osoitetaan näin solidaarisuuttamme. Muistakaa, että pääministerimmekin antoi asuntonsa vainottujen käyttöön. Kannetaan kaikki kortemme kekoon!

Äänestä
  • Haista vittu! Suomessa 200000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella ja heille pakolaisten luksuselämää on pelkkä haave.
    Suomessa kuolee joka päivä köyhyyden vuoksi 50 ihmistä, tajuatteko te paskapäät että suomella löytyy todella hädänalaista ihan omasta maasta ja lisää tulee kun Sipilä poistaa ansiosidonnaisen työttömyyskorvuksen korvauspäiviä.
    Suomalainen sairas ei pääse hoitoon jos sairastuu, siinäkin nämä elintasosurfarit ohittaa suomalaisen.
    Ihmettelen miten kauan tämä jatkuu, ennenkuin joku jolla ei ole mitään menetettävää alkaa toimia ja jakaa kärsimystään myös sen aiheuttajalle eli suomen päättäjille.

    Äänestä

  • On kyllä hauska katsoa kun teitä on niin helppo kusettaa. Heittää paperit pois ja tulee ilmaiseen elatukseen. Ei sitä tiedä kuinka monta naisen ja lapsen murhaa on tilillä lähtömaassa ja vielä kenen joukoissa: ISIS, Assad, muut kapinalliset. Henkilön identiteettiä ei varmisteta mitenkään. Menepäs sinä käymään vaikka Virossa. EI mitään asiaa ilman ilman passia tms. vaikka mennään sentään vain naapuriin.

    Varsinaisia Troijan puuhevosen muurien sisään kantajia te olette. Ettekä tajua edes hävetä, kun ette edes ymmärrä mitä te teette tälle maalle.

    Jos joskus olen tilanteessa, että teitä pitäisi auttaa jotenkin ja se olisi mahdollista niin apua ei tipu: en auta yhtään isänmaanpetturia. Teille on kyllä ennusteita ja varoituksia annettu ihan tarpeeksi, mutta ette halua niitä kuulla.

    Äänestä

Suomalainen on leipäjonossa ja pakolainen nälkälakossa. Näin se menee. Eiks niillä pakolaisille olisi enemmän aikaa olla leipäjonossa.

Äänestä

Sanna Marinilla on aiemminkin ollut näitä idioottimaisia avauksia. Hän on aivan pelle ja hänen ulostulonsa voi jättää omaan arvoonsa. Sanna Marin itse kieltäytyy antamasta viikon palkkaansa kansanedustajana. Sanna Marin eji ymmärrä talouspolitiikasta mitään, hänen älyllinen kapasiteettinsa ei yllä sille tasolle, että osaisi laskea mitä nämä matujen kustannukset tulevat meille suomalaisille maksamaan. Loppujen lopuksi tämä Sanna Marinin idioottimainen edotus tuli hyvään aikaan, nyt äänestäjät näkevät, että demareita ei hallitus todellakaan kaipaa. Suomalaisilta leikataan ja matuille on piikki auki, kuten Sanna Marin tavallaan ehdottaa.

Äänestä

Tuon Sanna Marinin täytyy olla järjiltään... Tänne voi periaatteessa tulla valtavat massat sosiaaliturvan perässä eivätkö ne tosiaankaan ole silloin tulossa töitä tekemään vaan loisimaan..Se on pienestä kiinni kuten nyt on nähty mitä tapahtui kun Suomen Irak linja hieman löysempi kuin muilla mailla.
Sanna Marinin ehdotus tuhoaa hyvinvointivaltiomme.

Äänestä

Törkeä ja röykeä nainen Sanna on. Mut en tunne myötähäpeää. Paheksuntaa tuollaista huonoa järjenkäyttöä. Hän kutsuu tänne enemmän pakolaisia matuja ja samalla tuhoaa meidän maamme. Sairasta touhua.

Äänestä

SDP ON SIELTÄ SYVÄLTÄ MIHIN EI AURINKO PAISTA! JK. OVAT KAUKANA TAVALLISESTA KANSASTA,AJAVAT VAIN ULKOMAALAISTEN ASIOITA JA NUOLEVAT MAMA MERKKELIÄ!

Äänestä

Minusta näissä avustuksissa pitäisi erottaa oleskeluluvansaanti-vähemmän tukea ja kansalaisuuden saanti=on sama kuin kantaväestöllä, poistumispäätös-ei tukia ollenkaan. En muuten kestänyt katsoa Rinteen naamaa Satakunnan Kansassa, kun oltiin niin tyytyväisiä, kun kannatus on noussut. Tällä hetkellä en todella ymmärrä, miksi ihmeessä kaikki haluavat tänne näitä salakuljetus"pakolaisia". Räsänen on oikeassa, heidät pitäisi ottaa leireiltä, he ovat oikeita pakolaisia.

Äänestä

Täysin järjetöntä Marinilta. SDP menettää kannatuksensa tälläisillä hullutuksilla. Minä en koskaan tule äänestämään demareita missään vaaleissa enää.
Syynä pakkoruotsi ja mamutus.

Äänestä

Meillä puoluekoneistot tuottavat tuollaisia konepuhujia, poliittisia broilereita, joilla ei ole järkeä eikä älyä rahtuakaan. Kansa äänestää ne eduskuntaan, koska meillä ei ole minkäänlaista testiä, kuka saa äänestää.

Äänestä

Älytön puhe no sehän olikin demarin. Vanhuksilta, elekäläisiltä, työttömiltä suomalaisilta leikataan ja demari puhuu tämmöstä. Alkaa jo mietityttään mihin oikein demarit pyrkiikään politiikallaan ja keitä he todellisuudessa ovatkaan.....

Äänestä

Kyllä minä sen ymmärrän, että jokainen haluaa pitää omista saavutetuista eduista kiinni kynsin ja hampain, mutta sitä minä en ymmärrä kuka näitä vihervasemmisto ääliöitä äänestää. Millä v*tun rahalla kaikki kustannetaan? Veroilla tietysti.. ja mitä tehdään jos verorahat ei riitä.. leikataan. Tämä ei mene näille sossuille kaaliin millään, luvataan tuhat ja yksi asiaa koko v*tun maailmalle... yäk.

Äänestä
  • Miksihän sivulle oli viittaus? Kävin. Ei jäänyt mitään kommentoitavaa. Tyhjä aukko!

    Äänestä

  • "Tyhjä aukko!"

    Niinpä!

    Äänestä

  • Naurettavaa, miten ihmessä tällainen ihminen on päässyt eduskuntaan!!???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urmas_Kala kirjoitti:

SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Sanna Marin kritisoi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) esitystä alentaa sosiaaliturvaa valikoitujen väestöryhmien osalta.

Perussuomalaisten Mäntylä kertoi viime viikolla, että hänen johdollaan ministeriössä valmistellaan lakimuutosta, jonka myötä oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille maksettaisiin pienempää sosiaaliturvaa kuin kantaväestölle.

SDP:n Marin puolestaan katsoo, että Suomen sosiaaliturvan tasoa pitäisi pikemminkin nostaa kuin laskea.

– Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut, että sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistaso on Suomessa riittämätön. Monet ihmiset sinnittelevät jo nyt aivan liian pienen sosiaaliturvan varassa ja heidän elämänsä on hyvin hankalaa. On täysin kestämätöntä, että sosiaaliturvan tasoa laskettaisiin entisestään ja on perustuslain vastaista asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan heidän taustansa perusteella, Sanna Marin kertoo tiedotteessaan.

Hanna Mäntylän johtaman sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien perusteella yksi turvapaikanhakija aiheuttaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmälle vähintään 13 200 euron vuotuisen kustannuksen.

– Tietyistä maista tulevien osalta voidaan sanoa, että elämisen kustannukset katetaan erilaisten sosiaalitukien avulla, Mäntylä kertoi viime viikolla tiedotustilaisuudessa.

– Tanskassa turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut huomattavasti sen jälkeen kun tiukennukset ovat tulleet voimaan. Poimimme Tanskan mallista ne hyvät osat, jotka vievät meidän omaa kotouttamisjärjestelmäämme eteenpäin, Mäntylä painotti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu