Kehonrakennus on jättänyt hurjat jäljet Suomen suurimman lajilegendan käsiin
Tiistai 13.10.2015 klo 08.37
Marko Savolaisen nimi on tuttu kaikille kehonrakennusta pidempään seuranneille.
"Supermassa" lempinimellä tunnettu oululainen kohosi ammattilaiseksi jo parikymppisenä. Hän on kaikkien aikojen suomalainen mieskehonrakentaja.
Vuonna 1997 Savolainen nousi lavalle Helsingin GP:ssä ja kisasi tasapäisesti maailman huippujen kanssa. Vastassa oli muun muassa Ronnie Coleman - yksi suurimmista lajilegendoista, kahdeksankertainen Mr Olympia.
Savolainen kuvitteli ennen kisaa, että huiput olisivat toiselta planeetalta.
- Pumppihuoneessa sitten tajusin, että ei perhana, ihmisiähän nekin vaan ovat, Savolainen sanoo.
Savolainen tunnettiin huippuvuosinaan erityisesti vahvoista käsistään. Hauiksen ympärysmitta oli mykistävät 62 senttiä.
Huippu-ura kuitenkin jätti jälkensä. 42-vuotiaan Savolaisen käsien taisteluarvet ovat melkoiset, kuten jutun ohessa olevasta kuvasta näkyy. Kuvassa oleva Savolaisen vasemman käden hauis myös repesi kilpauran aikana.
Vasemmassa kädessä ranteen yläpuolelle on laitettu ihon alle fisteli suoneen pääsyä varten, sillä Savolaisen munuaiset pettivät uran loppupuolella. Hän on kuitenkin saanut uuden munuaisen, joten tällä hetkellä hän ei tarvitse dialyysihoitoja.
Savolainen heittää, että ehkä olisi kuitenkin kannattanut ottaa maila käteen ja laittaa luistimet jalkaan.
- Eiköhän tällä työmoraalilla olisi voinut päästä pitkälle myös vaikkapa jääkiekossa. Siitä hommasta olisi myös tienannut rahaa, hän nauraa.
RIKU KORKKI, LAHTI
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2015101220511241_bs.shtml
Marko Savolainen Iltalehdessä
13
2147
Vastaukset
- BBDSSS
Yksi treeni pelotti legendaarista Supermassaa -
"Vatsa oli jännityksestä ripulilla jo pari päivää aiemmin"
Tiistai 13.10.2015 klo 09.11
Suomen kaikkien aikojen mieskehonrakentaja Marko Savolainen liikutti mielettömiä rautoja huippuvuosinaan 1990-luvulla.
Vahvoista käsistään tunnettu "Supermassa" on esimerkiksi tehnyt hauiskääntöä kahdeksan sarjan 120 kilon painoisella tangolla, kyykkyä kasin 360 kilolla ja vinopenkkiä kutosen 240 kilolla.
Lisäksi hän on vääntänyt takaolkapäitä kasin 60 kiloisilla käsipainoilla.
- Tuo viimeinen on hurja, kun miettii sitä asentoa. Miten olen edes pysynyt pystyssä? Nyt en jaksaisi minkäänlaista liikettä sellaisilla painoilla, Savolainen kertoo.
Savolainen sanoo, että fyysisesti suoritukset vaativat aina aivan kaiken kropasta. Jokainen toisto oli maksimi. Henkinen paine oli vielä kovempi.
- Minulla ei koskaan ollut kevyitä viikkoja. Huonoinakaan päivinä en tiputtanut painoja vaan tein toistot väkisin. Jalkapäivät olivat kaikista pahimpia. Vatsa oli jännityksestä ripulilla jo pari päivää aiemmin, ja seuraavalla viikolla taas kaikki uusiksi.
Päälle tulivat jatkuvat dieetit.
- Silloin sitä palelee saunassakin. Nälkä kalvaa koko ajan. Ja kun syöt, nälkä vain kasvaa.
RIKU KORKKI, LAHTI
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2015101220511334_bs.shtml - UUJJNN
Supermassa lisäravinteista:
"Jos aivan kaikki laitettaisiin mukaan, purkki maksaisi sata euroa"
Tiistai 13.10.2015 klo 09.57
Marko Savolainen kertoo, että kehonrakennus vei aina viimeisetkin latit lompsan pohjalta.
Nyt lajipiireissä hankittu legendan maine kantaa kuitenkin hedelmää. Hän on suunnitellut oman Supermass Nutrition -lisäravinnemallistonsa Manninen Nutraceuticals Oy:lle. Menekki on kovassa kasvussa.
Oululaisella yrityksellä on myös toinen lisäravinnemerkki M-Nutrition. Lisäksi tarjolla on verkkovalmennuspalvelu Fit Club Finland. Yrityksen omistajiin lukeutuva Savolainen toimii yrityksen valmennustiimin päävalmentajana.
Viime vuonna yrityksen liikevaihto kasvoi sata prosenttia. Samansuuruista kasvua odotetaan myös tältä vuodelta fitnessbuumin vauhdittamana.
Marko Savolaisen Hanna-vaimo on yrityksen toimitusjohtaja. Body fitnessissä kisannut Hanna Savolainen kertoo, että hänen miehensä haluaisi lisäravinteisiin mukaan aivan kaiken mahdollisen.
- Siinä tulee hyvin ilmi hänen ehdottomuutensa, Hanna nauraa.
Marko Savolainen lisää, että jos aivan kaikki laitettaisiin mukaan, purkki maksaisi sata euroa.
- Ei kukaan halua sellaisia summia maksaa. Toki samat aineet voisi myydä myös 20 erilaisessa purkissa, mutta sellaisten tuotteiden kylkeen en suostuisi nimeäni laittamaan.
RIKU KORKKI, LAHTI
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2015101220511490_bs.shtml - make.s
Kaikkien aikojen paras ja menestynein kehonrakentaja Suomessa-euroopassa ja maailmalla. Makella oli älyttömän huippu fysiikka aikoinaan. Voimaa oli h.lvetisti! Uskon kaiken mitä hän sanoo. Ei moni pystyisi samoihin tuloksiin-ja kehitykseen.
Vaikka miehen terveys meni, mutta niin sanontakin menee että kaikella on hintansa. Kun on uransa huipulla, se on tärkeintä, sen ajan kohtaa..- kjjkjjlkk
Jorma räty on kyllä menestynein suomalainen kehonrakentaja...
- ihmehyssyttelyä
Miksi Iltalehti ei kirjoita näitten hormonien käytöstä mitään?
- Turhakirjoittaa
kun se ei ole huijaamista kun kaikki lajin parissa käyttää! Millä meriiteillä Savolainen on muka menestynein??! Potentiaali voittaaisoja kisoja oli hirmuinen,kovempi kuin kellään,mutta se ei tee hänestä menestyneempää! Suomessa on kymmenen ukkoa jolla on paljon enemmän mitaleja sm,em ja mm-areenoiltakin kuin Savolaisella.
- aineetlaskeearvostusta
Savolainen on yhden kerran ollut todella kovassa kunnossa ja Bull Mentula ei kertaakaan, silti näitä hehkutetaan Suomen kovimpina. Molemmilla sen lisäksi karmeat kuurit käytössä kisatouhuissaan.
- flywaya
Vittua kiinnostaa iltasanomien artikkeli. Pastee mielummin artikkelin kommentit.
- Pekkapoutamoshpitissä
Osaako joku kertoa, että onko Antti Savolainen(voimanoston MM voittaja alle 66kg-sarjassa) jotain sukua Markolle?
- Mikäänmikä
painaa alle 66kg ei voi olla sukua Marko Savolaiselle.
- dfhdshdshsh
Suomen kehonrakentajakuninkaan huimia kisakuvia julki - näki ne itse vasta nyt, 18 vuoden jälkeen
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2015111220652328_bs.shtml - TTGGVVFF
Suomen kehonrakentajalegenda teki hauista 120 kilolla, nainen kantoi silti ostoskassit!
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016041321410820_bs.shtml
Suomen kehonrakentajalegenda myöntää: lajin huipulle ei pääse ilman dopingia
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016041421418129_bs.shtml
Kehonrakennuksen lajilegenda dopingaineista: "Jotkut vetävät rekkalastillisen, eikä tapahdu mitään"
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016041421418259_bs.shtml
Suomen kehonrakentajalegendan ura päättyi karmealla tavalla: "Olisin voinut olla jo kuollut"
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016041521422092_bs.shtml
Tekevätkö dopingaineet salilla kävijästä yli-ihmisen? Supermassa kertoo, miltä ne tuntuvat
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016041521424316_bs.shtml - YYHHKLP
Legenda laittoi Sofia Ruusilan todella koville: "Molemmat melkein itki"
http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016041721431828_bs.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po994826Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi202867Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242714Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441896- 251796
- 1351664
- 1521570
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1111521Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2821449Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.941380