Turvapaikkahakijoiden käytös huolettaa jumbossa

VS: Turvapaikanhakijoiden käytös huolettaa Jumbossa - asiakkaiden perään huudeltu ja vihelletty


Kotimaa Julkaistu 14.10.2015 10:40







1.1K

Jakoa





pakolaisia Suomessa2

Turvapaikanhakijoiden käyttäytyminen on aiheuttanut huolta asukkaille Vantaalla.

Lehtikuva






Vantaalla kauppakeskus Jumbossa asiakkaat ovat alkaneet tuntea olonsa tukalaksi. Vantaan Sanomat kertoo, että huoli turvallisuudesta Jumbossa ja sen lähiympäristössä nousi esille Pakkalassa järjestetyssä Naapurina turvapaikanhakijalle -asukastilaisuudessa.




Asukastilaisuuteen osallistuneet kertovat, että kauppakeskuksessa asiakkaita on alettu kosketella, heidän peräänsä on huudeltu ja vihellelty. Esimerkiksi pakkalalainen Marina Seppä sanoo, että hänen teini-ikäinen tyttärensä ei enää uskalla mennä Jumboon. Hänen mukaansa tytär on muutaman viikon sisällä saanut osakseen ehdotuksia, kosketteluita ja viheltelyjä.


Työntekijät pelkäävät lähteä illalla kotiin


Helsingin Uutiset puolestaan kertoo, että Jumbon työntekijät eivät uskalla lähteä illalla työvuorojensa jälkeen kotiin kauppakeskuksen ympärillä parveilevien turvapaikanhakijoiden vuoksi. Osa työntekijöistä on alkanut käyttää taksia turvallisuussyistä kotimatkallaan.


Komisario Jorma Ojala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta vahvistaa kuulleensa tietoja tyttöjen ja naisten kohtaamasta sopimattomasta käytöksestä. Hänen mukaansa ainuttakaan rikosilmoitusta ei ole kuitenkaan tehty.


– Asiat eivät johda mihinkään, jos rikosilmoituksia ei tehdä, Ojala sanoo Vantaan Sanomille.


Suurin osa Vantaalle sijoitetuista 1100 turvapaikanhakijasta on miehiä. Kaikki vastaanottokeskukset sijaitsevat Aviapoliksen alueen tuntumassa eli kauppakeskuksen Jumbon läheisyydessä.


Itä-Uudenmaan poliisi kiinnitti yhden poliisipartion pitämään huolta kauppakeskus Jumbon alueen turvallisuudesta, kun turvapaikanhakijat muutama viikko sitten saapuivat Vantaalle
15173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eihän näistä pitänyt tulla mitään ongelmia.

Äänestä

Noitten takia tarvitaan poliisipartio Jumbon lähellä.

Äänestä

Tätä eduskannassa halutaan, perkele!

Äänestä
  • Itis on jo menetetty,nyt menee Jumbokin.Mitens lähikauppojen kanssa?
    On tää vittu,jossei joku vatipää ala sielä eduskunnassa jo jotain tekemään.Kansannousu kenties.............

    Äänestä

Kaupoille tulee mittavat tappiot ihmiset siirtyy muualle ostoksille.

Äänestä

Yksi paikka vähemmän missä käydä.

Äänestä

Nuo ihmiset eivät ole ansainneet apua eikä kunnioitusta. He eivät edes ole minkään avun tarpeessa.

Äänestä

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vs-turvapaikanhakijoiden-kaytos-huolettaa-jumbossa-asiakkaiden-peraan-huudeltu-ja-vihelletty/5496854

VS: Turvapaikanhakijoiden käytös huolettaa Jumbossa - asiakkaiden perään huudeltu ja vihelletty
KOTIMAA JULKAISTU 14.10.2015 10:40
pakolaisia Suomessa2
Turvapaikanhakijoiden käyttäytyminen on aiheuttanut huolta asukkaille Vantaalla.
Lehtikuva
Vantaalla kauppakeskus Jumbossa asiakkaat ovat alkaneet tuntea olonsa tukalaksi. Vantaan Sanomat kertoo, että huoli turvallisuudesta Jumbossa ja sen lähiympäristössä nousi esille Pakkalassa järjestetyssä Naapurina turvapaikanhakijalle -asukastilaisuudessa.

Asukastilaisuuteen osallistuneet kertovat, että kauppakeskuksessa asiakkaita on alettu kosketella, heidän peräänsä on huudeltu ja vihellelty. Esimerkiksi pakkalalainen Marina Seppä sanoo, että hänen teini-ikäinen tyttärensä ei enää uskalla mennä Jumboon. Hänen mukaansa tytär on muutaman viikon sisällä saanut osakseen ehdotuksia, kosketteluita ja viheltelyjä.

Työntekijät pelkäävät lähteä illalla kotiin
Helsingin Uutiset puolestaan kertoo, että Jumbon työntekijät eivät uskalla lähteä illalla työvuorojensa jälkeen kotiin kauppakeskuksen ympärillä parveilevien turvapaikanhakijoiden vuoksi. Osa työntekijöistä on alkanut käyttää taksia turvallisuussyistä kotimatkallaan.

Komisario Jorma Ojala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta vahvistaa kuulleensa tietoja tyttöjen ja naisten kohtaamasta sopimattomasta käytöksestä. Hänen mukaansa ainuttakaan rikosilmoitusta ei ole kuitenkaan tehty.

– Asiat eivät johda mihinkään, jos rikosilmoituksia ei tehdä, Ojala sanoo Vantaan Sanomille.

Suurin osa Vantaalle sijoitetuista 1100 turvapaikanhakijasta on miehiä. Kaikki vastaanottokeskukset sijaitsevat Aviapoliksen alueen tuntumassa eli kauppakeskuksen Jumbon läheisyydessä.

Itä-Uudenmaan poliisi kiinnitti yhden poliisipartion pitämään huolta kauppakeskus Jumbon alueen turvallisuudesta, kun turvapaikanhakijat muutama viikko sitten saapuivat Vantaalle.

Äänestä

Olen lopettanut jo julkisilla paikoilla käymisen.

Äänestä

Sama meno muuallakin missä niitä on?

"klo 20 aikaan tyttäreni oli tulossa kotiin Pohjois-Hervannan koulun kohdalla.

Häntä oli lähtenyt seuraamaan ulkomaalaistaustainen mies.

Jonkin matkaa tytärtäni seurattuaan mies oli tavoittanut hänet ja käynyt kiinni.

Kouraisi takapuolesta ja piti kiinni tytön toisesta kädestä.

Tyttö hätääntyi ja purskahti itkuun.

Tämän jälkeen mies oli oli suukotellut otsaan ja toistellut "I'm sorry, I'm sorry" ja poistunut paikalta.

Tyttö oli lähtenyt kotia kohti Etelä-Hervantaan ja saanut puhelimitse kiinni kaverinsa.

Teekkarinkadun K-kaupan kohdalla kaveri oli tullut autolla äitinsä kanssa ja poiminut tytön kyytiin.

Tyttö keskustellut poliisin kanssa ja antanut tämän tyypin tuntomerkit.

Kuulimme myös että tuossa noin klo 21 aikaan Teekkarinkadulla oli käynyt samoin."

Mitä sanoisitte tällä tytölle ja hänen läheisilleen?!

Käskettekö heidän olla suvaitsevaisia ja sietää monikulttuurista käytöstä eikä porata turhista?

Entä suomalaisten lasten ja naisten oikeus koskemattomuuteen?

Miksei suomalaisten oikeuksen loukkauksista kukaan ole huolissaan?!

Äänestä
  • Joko nää lähetetään takaisin tai sitten tapetaan

    Äänestä

  • Kohta lähtee kuolemanpartiot kaduille. Porukkaa rupeaa vain katoamaan kummasti.

    Äänestä

  • Kai sitä nyt ainakin vois porukalla käydä lenkillä?

    Naapureiden lenkkipartio valvoo vastaanottokeskusta Halikossa:

    http://areena.yle.fi/1-2449130

    Onko Halikossa enemmän MIEHIÄ kun muualla Suomessa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


perään_huudeltu kirjoitti:

VS: Turvapaikanhakijoiden käytös huolettaa Jumbossa - asiakkaiden perään huudeltu ja vihelletty


Kotimaa Julkaistu 14.10.2015 10:40







1.1K

Jakoa





pakolaisia Suomessa2

Turvapaikanhakijoiden käyttäytyminen on aiheuttanut huolta asukkaille Vantaalla.

Lehtikuva






Vantaalla kauppakeskus Jumbossa asiakkaat ovat alkaneet tuntea olonsa tukalaksi. Vantaan Sanomat kertoo, että huoli turvallisuudesta Jumbossa ja sen lähiympäristössä nousi esille Pakkalassa järjestetyssä Naapurina turvapaikanhakijalle -asukastilaisuudessa.




Asukastilaisuuteen osallistuneet kertovat, että kauppakeskuksessa asiakkaita on alettu kosketella, heidän peräänsä on huudeltu ja vihellelty. Esimerkiksi pakkalalainen Marina Seppä sanoo, että hänen teini-ikäinen tyttärensä ei enää uskalla mennä Jumboon. Hänen mukaansa tytär on muutaman viikon sisällä saanut osakseen ehdotuksia, kosketteluita ja viheltelyjä.


Työntekijät pelkäävät lähteä illalla kotiin


Helsingin Uutiset puolestaan kertoo, että Jumbon työntekijät eivät uskalla lähteä illalla työvuorojensa jälkeen kotiin kauppakeskuksen ympärillä parveilevien turvapaikanhakijoiden vuoksi. Osa työntekijöistä on alkanut käyttää taksia turvallisuussyistä kotimatkallaan.


Komisario Jorma Ojala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta vahvistaa kuulleensa tietoja tyttöjen ja naisten kohtaamasta sopimattomasta käytöksestä. Hänen mukaansa ainuttakaan rikosilmoitusta ei ole kuitenkaan tehty.


– Asiat eivät johda mihinkään, jos rikosilmoituksia ei tehdä, Ojala sanoo Vantaan Sanomille.


Suurin osa Vantaalle sijoitetuista 1100 turvapaikanhakijasta on miehiä. Kaikki vastaanottokeskukset sijaitsevat Aviapoliksen alueen tuntumassa eli kauppakeskuksen Jumbon läheisyydessä.


Itä-Uudenmaan poliisi kiinnitti yhden poliisipartion pitämään huolta kauppakeskus Jumbon alueen turvallisuudesta, kun turvapaikanhakijat muutama viikko sitten saapuivat Vantaalle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu