Kokoomus, ajamme talousrikostutkimuksen alas

Kokoomus on vuosikausia koittanut epätoivoisesti ajaa kokonaan alas poliisin veronkierto ja talousrikostutkimusta, nyt Kokoomus on pääsemässä päämääräänsä eli ovat onnistumassa siinä. Kokoomus on jo salaa tuuletellut koska on saamassa hallintarekistereille lainvoiman, elikkäs suurten vero ja talousrikosten tutkinta vaikeutuu entisestään. Tutkimukseen uhrattuja määrärahoja leikataan taas vaikka se on ainoa poliisin yksikkö mikä tuottaa taloudellista hyötyä. Sisäministeri Petturi Orvolla oli kyyneleet silmissä kun hän sai ilon ilmoittaa että tälläkertaa saimme vähennettyä viidenneksen tutkijoiden määrästä, hän ilmoitti sen silmiinnähden liikuttuneena eilen lehdistölle. Myös RKP:ssä ollan hurmioituneena Petturi Orvon onnistumisesta ja he ovatkin kiitelleet sisäministeriä estottomasti tapauksen johdosta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HitsariKolvi kirjoitti:

Kokoomus on vuosikausia koittanut epätoivoisesti ajaa kokonaan alas poliisin veronkierto ja talousrikostutkimusta, nyt Kokoomus on pääsemässä päämääräänsä eli ovat onnistumassa siinä. Kokoomus on jo salaa tuuletellut koska on saamassa hallintarekistereille lainvoiman, elikkäs suurten vero ja talousrikosten tutkinta vaikeutuu entisestään. Tutkimukseen uhrattuja määrärahoja leikataan taas vaikka se on ainoa poliisin yksikkö mikä tuottaa taloudellista hyötyä. Sisäministeri Petturi Orvolla oli kyyneleet silmissä kun hän sai ilon ilmoittaa että tälläkertaa saimme vähennettyä viidenneksen tutkijoiden määrästä, hän ilmoitti sen silmiinnähden liikuttuneena eilen lehdistölle. Myös RKP:ssä ollan hurmioituneena Petturi Orvon onnistumisesta ja he ovatkin kiitelleet sisäministeriä estottomasti tapauksen johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu