Mein Kampf ilmestyy saksaksi ja ranskaksi

STT:n jutussa on sikäli virhe, että Hitler saneli vain 1. osan vankilassa ja 2. osa onkin jo ammattilaisten kirjoittamaa soopaa ja on kirjoitettu Hitlerin ollessa jo vallassa.


http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015101420518607_ul.shtml



Hitlerin Taisteluni ilmestyy taas saksaksi ja ranskaksi

Kirja kiellettiin Saksassa toisen maailmansodan jälkeen, eikä teosta ole painettu ranskaksi sitten vuoden 1934.

Adolf Hitlerin Taisteluni -kirjasta on luvassa uudet painokset saksaksi ja ranskaksi, kertoi ranskalainen kustantamo keskiviikkona. Kirja kiellettiin Saksassa toisen maailmansodan jälkeen, eikä teosta ole painettu ranskaksi sitten vuoden 1934.

Englanniksi kirjasta on sen sijaan tehty useita käännöksiä.

Kirjan oikeudet omistaa Baijerin osavaltio, mutta se menettää ne vuoden lopussa, 70 vuotta Hitlerin kuoleman jälkeen.

Sekä ranskan- että saksankieliset versiot varustetaan esipuheella tai reunahuomautuksilla, joissa korostetaan muun muassa teoksen historiallista merkitystä.

Hitler saneli alun perin kahdessa osassa ilmestyneen teoksen olleessaan vankilassa vuonna 1923.

STT
12115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mein Kampf pitäisi olla pakollinen luettava kirja yläasteella ja lukioissa. Ilman siihen tutustumista et tiedä vielä asioista yhtään mitään.

Äänestä
  • Olen lukenut. Oli tylsä.

    Äänestä

Pian se ilmestyy myös suomeksi ja täällä se otetaan heti lukioiden oppikirjaksi. Eikä jatko-opintoihin pääse ellei tuon kirjan tenttimistä ole hyväksytty ylempien oppilaitosten prepppauskurssilla.

Äänestä
  • Löytyy yleisistä kirjastoista suomeksi, hyvinkin vanhoina painoksina.

    Äänestä

Adolf Hitlerin Mein Kampf oli muutama vuosi sitten luettavissa täällä netissä. Se on poistettu. Tuo teos olisi voinut olla jopa vasemmistolaisen kirjoittama. Hitler teoksessaan tuomitsi huonot asunnot. Hitler piti niitä terveydelle vaarallisena. Tuomitsi prostituution.

Äänestä
  • Hitler vaati kansalle parempia asuntoja. Ennestään olleissa ihminen sai myrkytyksen. Hitler vaati prostituutiota lopetettavaksi. Se halventaa naisia.

    Äänestä

  • Kukahan tämän paskasivuston rahoittaa? Arabitko?

    https://www.radioislam.org/finish/index.htm

    Tuolta löytyy Aatun sillisalaattikin suomeksi ja pääsivulta lähes kaikilla yleisimmillä kielillä.

    Äänestä

Teiollisuuspotsku täällä. Eikun lisää huonoo asuntoomyrkytystä jaa horonaisii käytettäväksi.

Äänestä

Inflaatio tuolloin maailmansodan päätteessä lähenteli ilmeisesti jo kai tuhatta ylikin prosentia. Natsien tullessa valtaan 1933 demokraattisessa kansanäänestyksessä Hitler antoi juutalaisille luvan poistua maasta.

Äänestä
  • Nyt kannattaa miettiä sitäkin että Hitler syytti juutalaisia jotta ne olisi vehkeilleet ympärysvaltojen kera ja kanssa. Hitler itse oli ollut rintamalla kovissa paikoissa ja ylennyt korpraaliksi.

    Äänestä

  • Eikö juutalaisilla ennen Hitlerin valtaannousua sitten ollut lupaa poistua Saksasta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaisteluniYkkönen kirjoitti:

STT:n jutussa on sikäli virhe, että Hitler saneli vain 1. osan vankilassa ja 2. osa onkin jo ammattilaisten kirjoittamaa soopaa ja on kirjoitettu Hitlerin ollessa jo vallassa.


http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015101420518607_ul.shtml



Hitlerin Taisteluni ilmestyy taas saksaksi ja ranskaksi

Kirja kiellettiin Saksassa toisen maailmansodan jälkeen, eikä teosta ole painettu ranskaksi sitten vuoden 1934.

Adolf Hitlerin Taisteluni -kirjasta on luvassa uudet painokset saksaksi ja ranskaksi, kertoi ranskalainen kustantamo keskiviikkona. Kirja kiellettiin Saksassa toisen maailmansodan jälkeen, eikä teosta ole painettu ranskaksi sitten vuoden 1934.

Englanniksi kirjasta on sen sijaan tehty useita käännöksiä.

Kirjan oikeudet omistaa Baijerin osavaltio, mutta se menettää ne vuoden lopussa, 70 vuotta Hitlerin kuoleman jälkeen.

Sekä ranskan- että saksankieliset versiot varustetaan esipuheella tai reunahuomautuksilla, joissa korostetaan muun muassa teoksen historiallista merkitystä.

Hitler saneli alun perin kahdessa osassa ilmestyneen teoksen olleessaan vankilassa vuonna 1923.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu