Sipilän SSS-hallituksen toimenpiteitä

Nauttiiko tämä SSS-hallitus teidän mielestänne kansan luottamusta?

Joko olisi aika riistää viikate lakeja kunnioittamattoman ja kansaa työkseen kurjistavan lahtarihallituksen käsistä?

Liisa Mariaporin julkisessa päivityksessä on ikävää todellisuutta.

Nauttiiko tämä SSS-hallitus teidän mielestänne kansan luottamusta ja vastaavatko heidän tekonsa heidän vaalilupauksiaan? Perussuomalaisena kansanedustajaehdokkaana minä lupasin kansalle aivan muuta. Olisiko nyt hallituksen vaihdoksen paikka, ennen kuin suurempia vahinkoa pääsee syntymään? Mitä mieltä olette?

Koostetta Sipilän hallituksen ”shokkihoitotoimista”

Eläkkeensaajien asumistuen pienennys

HS (7.10.15): 195 000 eläkkeensaajan asumistukea pienennetään enintään 60 euroa. Mutta siirtymäajan jälkeen uusien eläkkeensaajien tuet voivat pienentyä enemmänkin. Esimerkiksi tuhat euroa kuussa saavan eläkeläisen asumistuki pienenee yli sata euroa, jos vuokra on 600 euroa.

Lääkekustannusten omavastuun nostaminen

KU (14.7.15): Eläkkeensaajien omavastuu lääkkeistä nousee 45 euroon per lääke. ”Monilla eläkeläisillä on keskimäärin 3–4 eri lääkettä, joten he joutuvat maksamaan 180 euroa pienistä tuloistaan.”

Vanhustenhoitajien määrää vähennetään

Sairaanhoitajaliitto (7.10.15) vanhustenhoitajien vähentämisestä: ”Hallituksen kaavailut hoitajamitoituksen laskemisesta vaarantavat potilasturvallisuuden, sillä hoitajien alhainen määrä heikentää hoidon laatua ja nostaa pitkällä tähtäimellä kustannuksia lisääntyneinä komplikaatioina, haittatapahtumina ja pitkittyneinä hoitoaikoina.”

Sairauslomia leikataan

Helsingin Sanomien (7.10.15) selvityksen mukaan sairausloman leikkaus osuisi naisvaltaisten alojen pienipalkkaisiin työntekijöihin. Kansanterveystieteen professori Jussi Vahtera toteaa: ”Tämä on erittäin epätasaisesti työvoimaan kohdistuva tapa hankkia säästöä, sillä säästö haetaan kaikkein sairaimmista ihmisistä.”

Indeksipoistot ja -jäädytykset

Maria Ohisalo (7.19.15): ”Kun elinkustannukset nousevat, muun muassa asuminen, liikkuminen ja ruoka maksavat jatkuvasti enemmän (…) Nyt hallitus esittää lapsilisien ja opintotuen indeksisidonnaisuuksien poistamista täysin. Lisäksi peruspalvelujen valtionosuusindeksi jäädytetään. Indeksipoistot ja -jäädytykset kasvattavat tuloeroja, lisäävät pienituloisuutta, lapsiköyhyyttä ja vanhusköyhyyttä.”

Työnantajille 847 miljoonaa

Demokraatti (30.9.15): Sanna Marin ”arvostelee hallituksen aikeita alentaa yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua 1,72 prosenttiyksiköllä.(…) – Kyse on merkittävästä tulonsiirrosta yksityisten työnantajien hyväksi ja tämä maksaa valtiolle 847 miljoonaa euroa vuositasolla”.

Hallintarekisteri

Iltalehti (4.10.15): ”Ministeriön jo pitkään ajama hallintarekisteri on yksi tapa, jolla suomalaiset sijoittajat voisivat salata kotimaisten pörssiyhtiöiden omistuksensa. Vastustajien, kuten poliisin, mielestä se lisäisi siten mahdollisuuksia veronkiertoon ja sisäpiirikauppoihin. Harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvonen on arvioinut, että Suomi menettää hallintarekisterin kautta tehtyjen muodollisten omistusjärjestelyjen kautta vuosittain 300–600 miljoonan euron verotulot.”

VR:n yksityistäminen

Demokraatti (1.10.15): ”[…] liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on esittämässä VR:n koko henkilöliikenteen yksityistämistä. Tarkoitus on avata rautateiden henkilökuljetukset kilpailulle vielä tämän hallituksen aikana.”

Yle hallituksesta riippuvaiseksi mediaksi

Outi Alanko-Kahiluoto (blogi 25.9.15): ”Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet (…) että Ylen rahoitusta vähennetään ja että se tehdään sekä jäädyttämällä Yle-indeksi että vähentämällä Ylen verotuloja. (…) Ylestä tulee hallituksen Yleisradio eikä se enää ole koko eduskunnan Yleisradio.”

Yli kaksi miljoonaa hehtaaria vesialueita liikelaitoskäyttöön

Suomen luonnonsuojeluliitto (tiedote): ”Suomen luonnonsuojeluliiton saamien tietojen mukaan valtavaa kansallisen vesiomaisuuden siirtoa kansalaisten vapaasta käytöstä valtion liikelaitoskäyttöön. Kyse on yli 2 miljoonasta hehtaarista meri- ja järvialueita. Metsähallituslain uudistusta on valmisteltu poikkeuksellisen salassa.”

Talousrikollisuustutkinnan vähentäminen

YLE (22.9.15): ”Hallitus esitti viime viikolla, että harmaan talouden torjunnan määrärahat putoavat 20 miljoonasta 13,5 miljoonaa euroon. Poliisi menettäisi rytäkässä 6,4 miljoonaa. Näin se joutuisi vähentämään talousrikostutkinnasta 94 henkilötyövuotta. (…) Talousrikostutkijat palauttivat valtion kassaan rikos- ja verohyötynä viime vuonna 47 miljoonaa euroa. Se on aika monta kertaa enemmän kuin harmaan talouden torjuntaan satsatut valtion varat.”

Veronkiertäjien armahtaminen

Finnwatch (30.9.15): ”Esitystä perustellaan hallinnollisesti kevyellä menettelyllä saatavilla verotuloilla, mutta verotulojen kokonaismäärä arvioidaan suhteellisen pieneksi, vain noin 1–10 miljoonaksi euroksi. Tällaisella määrällä ei voi olla sellaista huomattavaa valtiontaloudellista merkitystä, joka perustelisi näin poikkeuksellisen määräaikaislain.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Harmaan talouden torjunta hyytyy, vaikka tutkinta tuo valtiolle tuloja!

”Tässä ei ole mitään järkeä”, sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen (HS 15.10.2015).

Kannattaa klikata ja lukea!

http://www.hs.fi/talous/a1444797020493

ja tutustumalla myös hyvin valaisevaan grafiikkaan!

Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.

Viranomaiset pystyvät kamppailemaan harmaata taloutta vastaan nykyistä heikommin ensi vuonna, kun harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy ja poliisin talousrikostutkijoiden määrä on vähenemässä viidenneksellä.

Näin on tapahtumassa siitä huolimatta, että talousrikostutkijat ovat sisäministeriön mukaan tuoneet enemmän tuloja valtiolle kuin heidän palkkaamisensa on maksanut.

"Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tässä ei ole mitään järkeä. Valtiolle tuottoa tekevä toiminta hiipuu", sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen.

Hän kertoo, että yksi henkilötyövuosi maksaa noin 60 000 euroa, mutta valtio saa yhden talousrikostutkijan työpanoksella vuodessa keskimäärin 110 000 euron tulot.

Sisäministeriön mukaan talousrikostutkijoiden väheneminen viidenneksellä tarkoittaa, että yhden vuoden aikana selvitettyjen rikosten määrä voi laskea 1 900:sta 1 500:aan.

Edellisen hallituksen käynnistämä vuosien 2012–2015 harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy vuodenvaihteessa.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) vahvistaa HS:lle, ettei hallitus aio käynnistää uutta, nykyisenlaajuista torjuntaohjelmaa.

"Valitettavasti joudumme heikentämään määrärahoja."

[ ks. http://www.hs.fi/talous/a1444796881688 ]

Onko talousrikostutkijoiden määrän vähentäminen toimiva säästökeino, jos työ tuottaa enemmän rahaa kuin kuluttaa?

"Sisäministeriön näkökulmasta olisi tietysti sitä parempi mitä enemmän on resursseja. Nyt joudumme toimimaan näillä resursseilla mahdollisimman tehokkaasti", Orpo toteaa.

Sisäministeri sanoo, että hallitus aikoo arvioida eri hallinnonalojen toimia ja esittää näkemyksensä harmaan talouden torjunnasta julkisuudessa pian.

"Keskustelu on lähtenyt väärille urille. Harmaan talouden torjunta ei ole loppumassa."

Edellisen hallituksen aloittama torjuntaohjelma on saanut vuosittain 20 miljoonan euron lisärahoituksen.

Verohallinto ja syyttäjälaitos ovat saaneet lisäresursseilleen jatkoa myös ensi vuonna, mutta poliisi on menettämässä oman 6,4 miljoonan euron osuutensa.

"Se tarkoittaa, että noin 90 talousrikostutkijaa lähtee pikkuhiljaa muihin tehtäviin", poliisitarkastaja Simanainen sanoo.

Jäljelle jää noin 450 talousrikostutkijaa. Poliisi voi halutessaan paikata vähennystä sisäisillä siirroilla, mutta silloin muiden tehtävien hoito voi kärsiä.

Myös muun muassa kuluttaja- ja kilpailuvirasto, tulli ja valtakunnanvouti ovat jäämässä ilman nykyistä lisärahoitustaan.

Suomessa on ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien harmaan talouden torjuntaohjelmia. Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen kertoo, että ne ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi ohjata torjuntaan liittyvää lainsäädäntötyötä.

Ohjelmilla on Marttisen mukaan muun muassa vähennetty harmaan talouden toimijoiden saamia hyötyjä, kasvatettu kiinnijäämisriskiä ja saatu viranomaisille uusia toimivaltuuksia.

Ohjelmilla on saatu aikaan esimerkiksi rakennusalan käännetty arvonlisävero, työmaiden veronumerokortti, tilaajavastuulaki ja verovelkarekisteri.

Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.

"Kysymys ei ole vain edellisen hallituksen harmaan talouden torjuntaan myöntämien lisäresurssien leikkaamisesta vaan systemaattisen ja pitkäjänteisen lainsäädännön ja viranomaistoiminnan kehittämisen katkaisemisesta", Hirvonen arvostelee.

Myös Valtiontalouden tarkastusviraston mielestä torjuntaohjelmat ovat olleet varsin hyvä tapa torjua harmaata taloutta, sanoo johtava tuloksellisuustarkastaja Sami Vuorinen.

Myös hallituksen kaavailema osakkeiden hallintarekisteri voi vaikeuttaa rikostutkintaa.

Poliisin ja syyttäjälaitoksen mukaan hallintarekisteröinnin salliminen suomalaisille mahdollistaa rikokset nykyistä vapaammin.

Talousrikostutkintaa hankaloittaa sekin, että tutkijoita on siirretty muiden poliisien tapaan määräajaksi turvapaikkatutkintaan."

HS Lasse Kerkelä 15.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1444797020493

JK. SSS-hallitus näyttää olevan EK:n ja FK:n - ja talousrikollisten - aisankannattaja.
Liike-elämään on kuulunut ja kuuluu monimuotoinen vero"suunnittelu".
Ideologisesti Sipilällä ja Bernerillä & Co ei ole suurta halua laittaa tukijoitansa
epämiellyttäviin tilanteisiin, pikemmin pelastaa heidät ensin v. 2016 veronvälttelijäin armahdusvuodella ja sitten lopullisesti hallintarekisterillä...

Äänestä

Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.

Käykää allekirjoittamassa!

Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986

Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.

Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.

Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".

Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.

Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.

Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.

Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.

Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?

Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0

Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!

Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!

Äänestä

uiuiu uuuiiii uii punikkikoirat ulvovat ui uuiiii uiuiiii

Äänestä

Kommentoi aloitusta


köyhät_kyykkyyn kirjoitti:

Nauttiiko tämä SSS-hallitus teidän mielestänne kansan luottamusta?

Joko olisi aika riistää viikate lakeja kunnioittamattoman ja kansaa työkseen kurjistavan lahtarihallituksen käsistä?

Liisa Mariaporin julkisessa päivityksessä on ikävää todellisuutta.

Nauttiiko tämä SSS-hallitus teidän mielestänne kansan luottamusta ja vastaavatko heidän tekonsa heidän vaalilupauksiaan? Perussuomalaisena kansanedustajaehdokkaana minä lupasin kansalle aivan muuta. Olisiko nyt hallituksen vaihdoksen paikka, ennen kuin suurempia vahinkoa pääsee syntymään? Mitä mieltä olette?

Koostetta Sipilän hallituksen ”shokkihoitotoimista”

Eläkkeensaajien asumistuen pienennys

HS (7.10.15): 195 000 eläkkeensaajan asumistukea pienennetään enintään 60 euroa. Mutta siirtymäajan jälkeen uusien eläkkeensaajien tuet voivat pienentyä enemmänkin. Esimerkiksi tuhat euroa kuussa saavan eläkeläisen asumistuki pienenee yli sata euroa, jos vuokra on 600 euroa.

Lääkekustannusten omavastuun nostaminen

KU (14.7.15): Eläkkeensaajien omavastuu lääkkeistä nousee 45 euroon per lääke. ”Monilla eläkeläisillä on keskimäärin 3–4 eri lääkettä, joten he joutuvat maksamaan 180 euroa pienistä tuloistaan.”

Vanhustenhoitajien määrää vähennetään

Sairaanhoitajaliitto (7.10.15) vanhustenhoitajien vähentämisestä: ”Hallituksen kaavailut hoitajamitoituksen laskemisesta vaarantavat potilasturvallisuuden, sillä hoitajien alhainen määrä heikentää hoidon laatua ja nostaa pitkällä tähtäimellä kustannuksia lisääntyneinä komplikaatioina, haittatapahtumina ja pitkittyneinä hoitoaikoina.”

Sairauslomia leikataan

Helsingin Sanomien (7.10.15) selvityksen mukaan sairausloman leikkaus osuisi naisvaltaisten alojen pienipalkkaisiin työntekijöihin. Kansanterveystieteen professori Jussi Vahtera toteaa: ”Tämä on erittäin epätasaisesti työvoimaan kohdistuva tapa hankkia säästöä, sillä säästö haetaan kaikkein sairaimmista ihmisistä.”

Indeksipoistot ja -jäädytykset

Maria Ohisalo (7.19.15): ”Kun elinkustannukset nousevat, muun muassa asuminen, liikkuminen ja ruoka maksavat jatkuvasti enemmän (…) Nyt hallitus esittää lapsilisien ja opintotuen indeksisidonnaisuuksien poistamista täysin. Lisäksi peruspalvelujen valtionosuusindeksi jäädytetään. Indeksipoistot ja -jäädytykset kasvattavat tuloeroja, lisäävät pienituloisuutta, lapsiköyhyyttä ja vanhusköyhyyttä.”

Työnantajille 847 miljoonaa

Demokraatti (30.9.15): Sanna Marin ”arvostelee hallituksen aikeita alentaa yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua 1,72 prosenttiyksiköllä.(…) – Kyse on merkittävästä tulonsiirrosta yksityisten työnantajien hyväksi ja tämä maksaa valtiolle 847 miljoonaa euroa vuositasolla”.

Hallintarekisteri

Iltalehti (4.10.15): ”Ministeriön jo pitkään ajama hallintarekisteri on yksi tapa, jolla suomalaiset sijoittajat voisivat salata kotimaisten pörssiyhtiöiden omistuksensa. Vastustajien, kuten poliisin, mielestä se lisäisi siten mahdollisuuksia veronkiertoon ja sisäpiirikauppoihin. Harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvonen on arvioinut, että Suomi menettää hallintarekisterin kautta tehtyjen muodollisten omistusjärjestelyjen kautta vuosittain 300–600 miljoonan euron verotulot.”

VR:n yksityistäminen

Demokraatti (1.10.15): ”[…] liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on esittämässä VR:n koko henkilöliikenteen yksityistämistä. Tarkoitus on avata rautateiden henkilökuljetukset kilpailulle vielä tämän hallituksen aikana.”

Yle hallituksesta riippuvaiseksi mediaksi

Outi Alanko-Kahiluoto (blogi 25.9.15): ”Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet (…) että Ylen rahoitusta vähennetään ja että se tehdään sekä jäädyttämällä Yle-indeksi että vähentämällä Ylen verotuloja. (…) Ylestä tulee hallituksen Yleisradio eikä se enää ole koko eduskunnan Yleisradio.”

Yli kaksi miljoonaa hehtaaria vesialueita liikelaitoskäyttöön

Suomen luonnonsuojeluliitto (tiedote): ”Suomen luonnonsuojeluliiton saamien tietojen mukaan valtavaa kansallisen vesiomaisuuden siirtoa kansalaisten vapaasta käytöstä valtion liikelaitoskäyttöön. Kyse on yli 2 miljoonasta hehtaarista meri- ja järvialueita. Metsähallituslain uudistusta on valmisteltu poikkeuksellisen salassa.”

Talousrikollisuustutkinnan vähentäminen

YLE (22.9.15): ”Hallitus esitti viime viikolla, että harmaan talouden torjunnan määrärahat putoavat 20 miljoonasta 13,5 miljoonaa euroon. Poliisi menettäisi rytäkässä 6,4 miljoonaa. Näin se joutuisi vähentämään talousrikostutkinnasta 94 henkilötyövuotta. (…) Talousrikostutkijat palauttivat valtion kassaan rikos- ja verohyötynä viime vuonna 47 miljoonaa euroa. Se on aika monta kertaa enemmän kuin harmaan talouden torjuntaan satsatut valtion varat.”

Veronkiertäjien armahtaminen

Finnwatch (30.9.15): ”Esitystä perustellaan hallinnollisesti kevyellä menettelyllä saatavilla verotuloilla, mutta verotulojen kokonaismäärä arvioidaan suhteellisen pieneksi, vain noin 1–10 miljoonaksi euroksi. Tällaisella määrällä ei voi olla sellaista huomattavaa valtiontaloudellista merkitystä, joka perustelisi näin poikkeuksellisen määräaikaislain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu