Hallituksen rahantuhlaustako ei saisi arvostella?

Helsingin Sanomat ja useat mediat ovat viime aikoina sensuroineet hallituksen holtittomaan rahanäyttöön ja epäoikeudenmukaisiin tukien supistuksiin liittyviä kirjoituksia. Onko sananvapaus kielletty? Sama ilmiö esiintyi edellisinä päivinä
myös eduskunnassa, johon edustajat on valittu ilmaisemaan nimenomaan kansalaisten tahtoa ja etua. Onko sellainen rasismia, että haluaisimme oman maan julkisia varoja käytettävän ensi sijassa suomalaisten ja Suomessa jo pitkään asuneiden hyväksi.

Hallitus on laatinut supistuksia työttömyysturvaan, lomarahoihin ja julkisiin palveluihin kun se yhtäaikaa on panostamassa satoja miljoonia euroja sekalaisen pakolaiskatraan hyväksi. Myös Mehiläinen-konserni on aktivoitunut tukemaan ennemmin tuntemattomia ja osin parempaa elintasoa etsiviä kuin lapsiperheitä, vanhuksia, heikompiosaisia ja työssäkäyviä. Mehiläinenkin veisi pienten lasten vanhempien rahat ja uhraisi niitä arabimiesten majoitukseen ja ruokaan.

Ei kuulosta mitenkään järkeenkäypältä eikä suotavalta, että yhä useampi työtön suomalaisnuori kärsii hallituksen supistuksista, yksinhuoltajaperheet eivät enää pärjää taloudellisesti, eivät eläkeläiset eivätkä monet muut. Asunnottomien määrän kasvaessa kansalaisten keskuudessa, pakolaisia on aiottu asuttaa jopa kylpylöihin. Onko tällaisessa enää moraalia? Hallituksen politiikka ja toimet vaikuttavat mutaan tahriintuneilta. Voisivatko viralliset tahot ilmoittaa, kuinka paljon maahanmuuttajaperhe ansaitsee työttömiin, näiden perheisiin ja eläkeläisiin nähden?

On aloitettava kotimainen kampanja, jossa omien kansalaisten etu pistetään edelle. Kysymys ei ole rasismista vaan realismista. Valtion varoja tarvitaan näinä köyhinä vuosina ennen muuta omien kansalaisten ja palveluiden hyväksi eikä heiteltäväksi pohjattomaan kaivoon.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Upsalamies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu