Miksi vain seksiasiat luokitellaan synniksi?

Näin niinkuin yleisesti ottaen tietysti. Oliskohan tähän seksikielteisyyteen syynä se, että ollaan kateellisia kun joku nauttii orgasmistaan. Vallankin naiset siitä nauttii, hehän monesti tunnustavat, että orgasmi heille on tunne joka lähentelee jopa jumaluutta.
79158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Läheltä liippaa. Kysymys ei ole seksistä vaan naisista. Nainen oli se, joka Raamatussa flirttaili synnin kanssa ja sai aikaan syntiinlankemuksen. Jos lukee Raamattua niin tämä vanha miesvaltainen ajattelu näkyy kaikkialla. Nainen on pahan lähde, joka viekoittelee ajatuksen lihan eikä hengen maailmaan. Naiseutta pitää hallita, se pitää pistää Raamatun ja hellan väliin, niinkuin joku sanoi.

Nainen on Ilmestyskirjan portto, jonka mieskuninkaat tuhoavat lopulta. Ainoa hyväksyttävä nainen on neitsyt Maria, jossa ei ole enää yhtään mitään seksuaalista. Hän synnyttääkin ilman yhdyntää. Ilmankos katoliset palvovat häntä puhtauden symbolina.

Naisen ei tietenkään sovi osoittaa mitään seksuaalista, hänen pitää pukeutua miestä kiihottamattomalla tavalla ja olla luonteeltaan säyseä (taisi olla Paavali). Se, joka himoiten katsoo toisen vaimoa, sitä pitää rankaista -naisen himokkaita katseita ei edes mainita. Jeesuskin puhuu vuorisaarnassa isille annetusta laista ja veljien vihasta, naisella ei ole mitään roolia koko jutussa. Muuta kuin tietysti objektina miehen katseille....

Ja ajattele tätä uskovaisten suunnatonta kiinnostusta homoseksuaaleihin? Lesbot saavat olla täysin rauhassa, mutta auta armias jos MIES käyttäytyy naisellisella tavalla. Hän on hylännyt MIEHEN muotonsa ja alistuu kuin nainen toiselle miehelle. Tämä on luonnollisesti mitä luonnottominta, koska se sotii miehen ylivaltaa vastaan ja sekoittaa sukupuoliroolit täysin. Ihmekään jos unet menevät. Se on häpäisyä. Mies, joka "alistuu objektiksi", on jotain täysin epäluonnollista.

Uskontoihin, erityisesti fundis-sellaiseen, liittyy lisäksi alistaminen häpäisemällä. Se voi olla fyysisesti ympärileikkaus mutta varsinkin henkistä. Tungetaan lasten ja nuorten mieliin häpeää, syyllisyyttä ja itsensä inhoamista sekä pelkoa. Kaiken ytimessä on ihmisten ja erityisesti nuorten seksuaalisuus: on pakonomainen tarve saada jo siinä vaiheessa luonnollinen seksuaalisuus likaiseksi, kielletyksi, negatiiviseksi ja ihmiset halutaan tuntevan syyllisyyttä biologisista tarpeistaan (em. itsetyydytys). Ja kaikki sen vuoksi, että patriarkaalinen uskonto säilyttäisi muotonsa 2000-luvullakin. Että mies saisi olla edelleen tosi MIES.

Äänestä
  • Näin juuri, ei mitään lisättävää eikä pois otettavaa mielestäni.

    Äänestä

  • Allekirjoitan.
    >> Että mies saisi olla edelleen tosi MIES. <<
    Tämähän oli kuin suoraan Juha Ahvion "Täyteen miehuuteen" esitelmästä.
    Juha oli siellä ensimmäinen eli tärkein asian esittelijä.
    Noissa fundamentalistisissa fundispiireissä on selvä miehuusvaje ja he yrittävät kompensoida tuon testosteroni- eli munanpuutteensa todistelemalla toisilleen, että ollanhan me vielä miehiä.
    Ihan vinkiksi, että ette te ole, te olette Aidosti munattomia; sorry.
    http://tayteenmiehuuteen.blogspot.fi/

    Äänestä

  • En ihan tuota kaikkea allekirjoita, mutta tarkastelen tätä kohtaa:

    ”Tungetaan lasten ja nuorten mieliin häpeää, syyllisyyttä ja itsensä inhoamista sekä pelkoa. Kaiken ytimessä on ihmisten ja erityisesti nuorten seksuaalisuus: on pakonomainen tarve saada jo siinä vaiheessa luonnollinen seksuaalisuus likaiseksi, kielletyksi, negatiiviseksi ja ihmiset halutaan tuntevan syyllisyyttä biologisista tarpeistaan (em. itsetyydytys).”

    Kun seksi alkoi nousta ihmisten mieliin joskus 1000 luvulla, siitä alkoi hiljalleen muodostua synti. Se onkin melkoinen runsauden sarvi juuri siksi että se on normaali biologinen tarve. Lopulta se johti siihen, että mm, seksuaalista nautintoa jopa avioliitossa pidettiin syntinä.

    Jos Raamattua tulkitsee nykyajasta, näyttäytyy moni asia siellä seksikielteisenä – vaikka niin ei alun perin ole ollut. Yllättävän vähän siellä seksistä kirjoitetaan.

    Huorin tekemisen kielto perustuu siihen, että jälkeläisten tuli olla aviomiehelle ja vieraissa käynti saattoi johtaa raskauteen. Miesten pelehtiminen katsottiin kielteiseksi vain silloin kun nainen oli varattu, eli jonkun toisen miehen omaisuutta.

    Seksuaalisuuteen siis liitettiin häpeä niin vahvasti, ettei siitä oikein vieläkään ole eroon päästy. Häpeään liittyy vahvasti vallan käyttö. Kun ihanne olisi täydellinen kehon ja mielenkontrolli niin, jotta normaalit seksuaalisen tarpeen impulssit hallittaisiin, niin lopputulos ei voi olla muuta kuin loputon pettyminen ja häpeä siitä.

    Totta on että erityisesti naisen seksuaalisuus nousee tässä uhkaavaksi ja pahaksi asiaksi. Pariarkaalisuus kun perustuu juuri siihen, miehen ylivertaiseen asemaan kaikessa. Nykyaikana pelko korostuu, koska enää ei miehet, ei edes aviomiehet, voi kontrolloida naisen seksuaalisuutta kuten ennen. Ainoa tapa on häpäiseminen.

    Jos oman seksuaalisuuden pyrkii kieltämään ja tukahduttamaan, sen seurauksena se paradoksaalisesti vain saa vahvemman otteen. Sen huomaa mm. vaikka näissä keskusteluissa, joissa vaikka asia esitetään kielteisesti, niin sanasto on kuin jostain pornolehdestä. Mieli siis askartelee yllättävän paljon seksiasioissa.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    En ihan tuota kaikkea allekirjoita, mutta tarkastelen tätä kohtaa:

    "Sen huomaa mm. vaikka näissä keskusteluissa, joissa vaikka asia esitetään kielteisesti, niin sanasto on kuin jostain pornolehdestä. "

    Aivan ja justiin. - Tämä asia yllätti minut tällä palstalla että hartaista hartaimmiksi uskoviksi itsensä tituleeravat käyttävät ns. rantajätkien kieltä ellei pahempaa täällä..silmäänsä räpäyttämättä.

    Olen ymmärtänyt aikaisemmin että pyrkivät välttämään ja/tai lakkaavat tyystin alatyylin kielenkäytön nämä totiset uskovaiset. - Niin väärä oletusta ja tietoa on ollut mulla. :) Itsepä ovat tod. täällä aivan päivastaista, mutta niputtaahan ei tässään sovi.

    Äänestä

Synnit löytyy lähinnä 10 käskyistä. On totta, että kaksi käskyä liittyy seksiin eli "Älä tee huorin!" ja "Älä himoitse". Jälkimmäisessä kielletään myös omaisuuden, ahneuden ja vallan himotkin. Eli ei uskovat puhu juuri koskaan seksistä kuten JKKKK toi asian hyvin esiin. Mutta homoagendan toteuttajat pitävät kyllä tätä homoasiaa ja samalla seksiasioita hengellisillä foorumeilla esillä päivittäin. Tämä on kulttuurimarksistien taktiikkaa, koska seksin kautta voidaan rappeuttaa kaikkein kätevemmin länsimaisen yhteiskunnan.

Äänestä
  • Kyllä uskovat ja nimenomaan fundisuskovat homoasiat tuovat esiin joka päivä niinkuin sinäkin nyt. Sehän liittyy oleellisena osana teidän liberaalien tuomitsemisen kampanjaan.

    Äänestä

  • täydellinen.usko kirjoitti:

    Kyllä uskovat ja nimenomaan fundisuskovat homoasiat tuovat esiin joka päivä niinkuin sinäkin nyt. Sehän liittyy oleellisena osana teidän liberaalien tuomitsemisen kampanjaan.

    Täällä ei ole ainuttakaan viestiä, jossa joku uskova olisi tuonut homoasian esiin oma-alotteisesti. Uskovat kertoo ja tuo esiin evankeliumia uskosta Jeesukseen.

    Äänestä

  • "Älä himoitse" käskynä ei liity seksiin. Siinä kielletään himoitsemasta mitään naapurin "omaa" kuten härkää tai vaimoa. Ei naapurin taloakaan saa himoita.

    Äänestä

  • Himoitsemisesta on tehty väännös, koskien seksuaalista halua. Sitä käsky ei tarkoita vaan pikemminkin ahneutta tai kateutta. Käsky siis voisi kuulua että ”älä kadehdi toisen omaisuutta”.

    2Moos. 20:17
    Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

    5Moos. 5:21
    Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    "Älä himoitse" käskynä ei liity seksiin. Siinä kielletään himoitsemasta mitään naapurin "omaa" kuten härkää tai vaimoa. Ei naapurin taloakaan saa himoita.

    Jeesus määritteli hyvin tuon himoitsemiskäskyn sisältöä. Hän viittasi naisen himoon eli siis seksin himoon ylipäätään. Lisäksi Jeesus tuomitsi ahneuden, vallan ja rahan himon. Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri, rahanhimo kytkeytyy vallanhimoon. Jeesus siis kielsi himoitsemisen sen kaikissa muodoissaan riippumatta onko ihminen hetero taikka homo. Himo on jollain tavalla epäjumala, joka vie ihmisen mennessään. Ääriesimerkkejä ovat ylettömät pornonjanoiset ihmiset, vallan turmelevat ihmiset ja ahneuden riivaamat ihmiset. aineiden himon valtaan joutuneet ihmiset ... näiden on vaikeaa enää palata normaaliin elämään, jossa Kristus on se keskipiste.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Niin Jeesus. Mutta tuo käsky ei koske juuri sillä lailla. Käsky kieltää himoitsemasta toisen omaisuutta. Sitä ahneutta koskee kylläkin.

    Jeesus itseasiassa vaati luopumaan omaisuudesta vähän kaikilta: myös opetuslasten piti myydä mitä heillä on, ja Pietari sanokin heidän luopuneen KAIKESTA mitä heillä OLI. Kaikki omaisuus kun voi olla niin tärkeää, ettei juuri mistään voi millään luopua. Siihen kiinnittyy niin helposti, mukavuuteen,

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Täällä ei ole ainuttakaan viestiä, jossa joku uskova olisi tuonut homoasian esiin oma-alotteisesti. Uskovat kertoo ja tuo esiin evankeliumia uskosta Jeesukseen.

    >Täällä ei ole ainuttakaan viestiä, jossa joku uskova olisi tuonut homoasian esiin oma-alotteisesti.
    Kannattaisi seurata palstoja jonkin aikaa ennen kuin esittää niistä väitteitä. Tai sitten myös sanalla "oma-aloitteinen" on teillä jokin muu merkitys kun muilla.
    Toki fundisuskovaisten todisteettomiin väitteisiin on jo totuttu.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Jeesus määritteli hyvin tuon himoitsemiskäskyn sisältöä. Hän viittasi naisen himoon eli siis seksin himoon ylipäätään. Lisäksi Jeesus tuomitsi ahneuden, vallan ja rahan himon. Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri, rahanhimo kytkeytyy vallanhimoon. Jeesus siis kielsi himoitsemisen sen kaikissa muodoissaan riippumatta onko ihminen hetero taikka homo. Himo on jollain tavalla epäjumala, joka vie ihmisen mennessään. Ääriesimerkkejä ovat ylettömät pornonjanoiset ihmiset, vallan turmelevat ihmiset ja ahneuden riivaamat ihmiset. aineiden himon valtaan joutuneet ihmiset ... näiden on vaikeaa enää palata normaaliin elämään, jossa Kristus on se keskipiste.

    >Hän viittasi naisen himoon eli siis seksin himoon ylipäätään.
    Ei. Jeesus ei sanonut sanaakaan naisen tuntemasta himosta miestä kohtaan. Jos mielestäsi sanoi, näytä missä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Täällä ei ole ainuttakaan viestiä, jossa joku uskova olisi tuonut homoasian esiin oma-alotteisesti.
    Kannattaisi seurata palstoja jonkin aikaa ennen kuin esittää niistä väitteitä. Tai sitten myös sanalla "oma-aloitteinen" on teillä jokin muu merkitys kun muilla.
    Toki fundisuskovaisten todisteettomiin väitteisiin on jo totuttu.

    Hyvä huomio - uskovat eivät oma-alotteisesti puhu homoudesta, vaan julistamme evankeliumia uskosta Jeesukseen. Ja tietenkin selitämme Jumalan sanaa kun siitä joku kysyy.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Hän viittasi naisen himoon eli siis seksin himoon ylipäätään.
    Ei. Jeesus ei sanonut sanaakaan naisen tuntemasta himosta miestä kohtaan. Jos mielestäsi sanoi, näytä missä.

    Jeesus tosiaan varoitti miehiä, että jo pelkkkä himoitseva katse naiseen on syntiä. Eli Jeesus myös näki "Älä himoitse" - käskyn myös seksiin suunnattuna. Kuten myös mammoman, rahan, ahneuden ja vallan himokin on syntiä.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Hyvä huomio - uskovat eivät oma-alotteisesti puhu homoudesta, vaan julistamme evankeliumia uskosta Jeesukseen. Ja tietenkin selitämme Jumalan sanaa kun siitä joku kysyy.

    Kah, et ymmärtänyt sanaakaan sitä mitä kirjoitin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Kah, et ymmärtänyt sanaakaan sitä mitä kirjoitin.

    No sinä onneksi ainakin ymmärsit sen tosiasian mitä minä kirjoitin :)

    Äänestä

Väärin ymmärretty, jos vain seksiasiat olis syntiä. Kun Raamatun mukaan kaikki, mikä ei nouse uskosta,on syntiä. Ja pahin mahdollinen synti on siten EPÄUSKO. Kaikki yksittäiset epäuskossa tehdyt teot ovat sitten vain niitä "pikkuporsaita" mutta varsinainen "emäsika" on se epäusko josta nuo "pikkuporsaat" sikiää.

Äänestä
  • Tuo,että epäusko on pahinta, on valetta. Se, että on epäuskoinen ja tunnustaa sen, on rehellisyyttä. Pitäisikö teeskennellä uskovaa, niinkuin useimmat täälläkin tekee ja se sitten olisi muka pyhää ja hienoa?

    Äänestä

  • Se mitä tämä palsta on "opettanut", niin mikään ei ole syntiä, jos uskoo Jeesuksen pelastukseen. Mutta homous on synti aina. Siinä ei uskokaan auta.

    Äänestä

  • Näinhän se on.Siihen koko fundamentalistinen fundisusko perustuu. Se, vaikka se onkin paradoksaalista koska fundamentalistisuuden pitäisi perustua koko Raamatun kirjaimen pilkuntarkkaan noudattamiseen, on heidän ainoa pointtinsa.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Se mitä tämä palsta on "opettanut", niin mikään ei ole syntiä, jos uskoo Jeesuksen pelastukseen. Mutta homous on synti aina. Siinä ei uskokaan auta.

    " Se mitä tämä palsta on "opettanut", niin mikään ei ole syntiä, jos uskoo Jeesuksen pelastukseen. Mutta homous on synti aina. Siinä ei uskokaan auta. "

    - ei usko Jeesukseen merkitse sitä, että silloin kun uskoo, mikään (homoutta lukuunottamatta) ei ole syntiä.

    Kukaan koskaan ei näillä palstoilla ole moista väittänyt, se on teidän omia juttujanne.

    "joka tahallaan jatkaa synnin harjoittamista tultuaan Totuuden (Jeesuksen) tuntoon, sile ei ole enää mitään sovitusta olemassa"

    Hepr. 10:
    '26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
    28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
    29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
    30. Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."

    Kehotan lukemaan Raamattua, ennekuin alkaa väittämään asioista.

    Äänestä

  • Tutki.Raamattu kirjoitti:

    Minä kyllä tunnen Raamatun, ei siinä mitään. Tarkoitinkin, että tällä palstalla oppii toisenlaista Raamattua, joka ei ole lainkaan Raamattua, vaan ihmisten ajatuksia Raamatun sanaksi väitettynä.

    Tällä palstalla ei tunnusteta muuta syntiä kuin homous. Kaikki muu on tavallista uskovan elämää, vailla syntiä. Eli tavallaan lakaistaan Raamatun synnin maton alle piiloon.

    Äänestä

Homoudesta voi parantua. Se on hillitön himo, joka kiehtoo kiimoissaan pyöriskelevää. Homouden ja lesbouden saa myös anteeksi jos katuu ja luopuu synnistään. Usko syntisi anteeksi Jeesuksen veren tähden, niin pelastut kuoltuasi taivaaseen Jumalan luo.
Seksi on voimakas maallinen himo. Siksi mies tarvitsee naisen siis vaimon, jonka kanssa voi purkaa paineita. Nainen tarvitsee miespuolisen kaverin, jonka syliin voi käpertyä. Yksinäisellä on muut avut.
Vain miehen ja naisen välille voi syntyä lapsia ja heistä muodostuu perhe, eli pienoiskoossa yhteiskunta.

Äänestä
  • Tuokin on valetta. Yksikään täyspäinen tutkija ei tuollaista absurdia mielipidettä allekirjoita puhumattakaan homoista, jotka ovat asian parhaita asiantuntijoita. Multinikin useilla nikeillä tätä asiaa koskeva jankkaus näillä palstoilla on todella säälittävää.

    Äänestä

  • Älä viitsi noin pöllöjä ajatuksia tuoda julki. Että homous on joku hillitön himo, joka kietoo kiimoissaan pyöriskelevää. Ota selvää homoista ja homoudesta ja tule sitten kertomaan tietosi.

    Raamattu puhuu useaan otteeseen heterojen himoista; katsovat naisia himoiten, vaihtoivat suhteen samaa sukupuolta olevien kanssa, pitää mennä naimisiin, etteivät palaisi himon tulessa. Kyllä on kovat himot!

    Äänestä

  • Myös Jumala tukee tätä monien tiedemiesten esiintuomaa ajatusta, että homouden eräs syy voi olla hillitön himo, joka ei tyydyty ollenkaan. Jumalahan ilmoittaa, että "he ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ...". Jos kiima menee jossain ihmisessä kohtuuttomuuksiin, niin kaikki käy - myös eläimet.

    Äänestä

  • tietomiesi kirjoitti:

    Myös Jumala tukee tätä monien tiedemiesten esiintuomaa ajatusta, että homouden eräs syy voi olla hillitön himo, joka ei tyydyty ollenkaan. Jumalahan ilmoittaa, että "he ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ...". Jos kiima menee jossain ihmisessä kohtuuttomuuksiin, niin kaikki käy - myös eläimet.

    Todellisuus on täällä. Näetkö kun viittoilen? Täällä!

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Todellisuus on täällä. Näetkö kun viittoilen? Täällä!

    No psyykkinen torjunta todellisuudelta ei nyt auta, teet vaan henkistä väkivaltaa itsellesi.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    No psyykkinen torjunta todellisuudelta ei nyt auta, teet vaan henkistä väkivaltaa itsellesi.

    Ole sitten kiltti ja esittele nuo ylempänä mainitsemasi "monet tiedemiehet".

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ole sitten kiltti ja esittele nuo ylempänä mainitsemasi "monet tiedemiehet".

    Kuten sanoin niin psyykkinen torjunta on väärin sinua itseäsi kohtaan. Herää todellisuuteen sinäkin.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Kuten sanoin niin psyykkinen torjunta on väärin sinua itseäsi kohtaan. Herää todellisuuteen sinäkin.

    Esittele nyt heidät ensin, jotta olisi jotain mitä torjua. Vai veditkö hatustasi?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Esittele nyt heidät ensin, jotta olisi jotain mitä torjua. Vai veditkö hatustasi?

    Kunhan lopetat tuon psyykkisen torjunnan. Tälläkin foorumilla on paljon keskustelu tästä tiedemiesten ja tutkijoiden esiintuomasta asiasta, että eräs homouden syy on yletön ja hallitsematon seksuaalinen himo. Eli selaamaan vaan, jos .....hmmmm .... aidosti olet kiinnostunut asiasta ;)

    Mutta ei ole kerrottu keitä nuo tutkijat ovat, kun heitä joko ei ole tai sitten ovat konservatiiviuskovaisia.
    No, jos et sinäkään tiedä mistä puhut niin antaa olla.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Mutta ei ole kerrottu keitä nuo tutkijat ovat, kun heitä joko ei ole tai sitten ovat konservatiiviuskovaisia.
    No, jos et sinäkään tiedä mistä puhut niin antaa olla.

    No monessa ketjussa heidänkin nimiä on ollut. Ja muutenkin turhaan kinuat nimiä, emme tee nyt tiedettä. Keskustelemme vain.

    Mitä mieltä muuten olet? Vaikuttaako ylettömän suuri seksuaalinen himo homoaktin syntymiseen mitenkään? Voisiko olla mahdollista, että näin on päässyt joskus historian saatossa käymään ...hmmmm :)

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Mutta ei ole kerrottu keitä nuo tutkijat ovat, kun heitä joko ei ole tai sitten ovat konservatiiviuskovaisia.
    No, jos et sinäkään tiedä mistä puhut niin antaa olla.

    Jos konservatiiviuskova sanoo klo 14:45, että kello on viisitoista vaille viisitoista niin sinä et sitä voi uskoa koska sanoja on konservatiiviuskova?

    Äänestä

  • fundis.mä.oon kirjoitti:

    Jos konservatiiviuskova sanoo klo 14:45, että kello on viisitoista vaille viisitoista niin sinä et sitä voi uskoa koska sanoja on konservatiiviuskova?

    Sanotaan niin, että kuulisin mielelläni toisenkin käsityksen kellonajasta.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Sanotaan niin, että kuulisin mielelläni toisenkin käsityksen kellonajasta.

    Ongelma on täysin sinun omasi ja sen purkaminen tällä palstalla on huvittavaa.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    No monessa ketjussa heidänkin nimiä on ollut. Ja muutenkin turhaan kinuat nimiä, emme tee nyt tiedettä. Keskustelemme vain.

    Mitä mieltä muuten olet? Vaikuttaako ylettömän suuri seksuaalinen himo homoaktin syntymiseen mitenkään? Voisiko olla mahdollista, että näin on päässyt joskus historian saatossa käymään ...hmmmm :)

    Tuskin on mahdollista, että en olisi noita nimiä nähnyt, jos ne täällä on mainittu.
    Eli valehtelit apologeettisesti, eikä väittämiäsi tyyppejä ole olemassakaan. Jotenkin en yllättynyt.:(

    Äänestä

  • fundis.mä.oon kirjoitti:

    Ongelma on täysin sinun omasi ja sen purkaminen tällä palstalla on huvittavaa.

    Tuo on totta - Repen outo jankkaaminen ei vaikuta kovin terveelta-

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tuskin on mahdollista, että en olisi noita nimiä nähnyt, jos ne täällä on mainittu.
    Eli valehtelit apologeettisesti, eikä väittämiäsi tyyppejä ole olemassakaan. Jotenkin en yllättynyt.:(

    "Eli valehtelit apologeettisesti, eikä väittämiäsi tyyppejä ole olemassakaan. Jotenkin en yllättynyt.:("

    Miten todistat että näitä tutkijoita ei ole olemassa, jotka ovat todenneet homoseksin erääksi syyksi ylettömän himon?

    Mitä mieltä muuten olet? Vaikuttaako ylettömän suuri seksuaalinen himo homoaktin syntymiseen mitenkään? Voisiko olla mahdollista, että näin on päässyt joskus historian saatossa käymään ...hmmmm :)

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Eli valehtelit apologeettisesti, eikä väittämiäsi tyyppejä ole olemassakaan. Jotenkin en yllättynyt.:("

    Miten todistat että näitä tutkijoita ei ole olemassa, jotka ovat todenneet homoseksin erääksi syyksi ylettömän himon?

    Mitä mieltä muuten olet? Vaikuttaako ylettömän suuri seksuaalinen himo homoaktin syntymiseen mitenkään? Voisiko olla mahdollista, että näin on päässyt joskus historian saatossa käymään ...hmmmm :)

    Haha! :D
    Positiivisen väitteen esittäjällä on velvollisuus todistaa väitteensä, ei suinkaan sillä joka epäilee (todistamatonta) väitettä. Siis länsimaissa ainakin.

    Äänestä

  • tietomiesi kirjoitti:

    Myös Jumala tukee tätä monien tiedemiesten esiintuomaa ajatusta, että homouden eräs syy voi olla hillitön himo, joka ei tyydyty ollenkaan. Jumalahan ilmoittaa, että "he ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ...". Jos kiima menee jossain ihmisessä kohtuuttomuuksiin, niin kaikki käy - myös eläimet.

    Oletpa tosiaan typerys. Paavali sanoo, ei suinkaan Jumala, että jotkut heterot ovat kiimoissaan alkaneet olemaan saman sukupuolen kanssa.

    Homous on sukupuolinen suuntaus, jossa mielenkiinto kohdistuu samaan sukupuoleen. Ei siis riipu himon määrästä. Et taida saada ikinä Raamatusta tietoja mitä on homous?

    Äänestä

"Siksi mies tarvitsee naisen siis vaimon, jonka kanssa voi purkaa paineita. Nainen tarvitsee miespuolisen kaverin, jonka syliin voi käpertyä."

Tästä toteamuksesta voi lukea, miten vuosisataisen naisen seksuaalisuuden tarpeen häivyttäminen näkyy vieläkin joissain piireissä. Siinä on ajatuksena, että mies tarvitsee seksiä ja naisen tulee antaa sitä. Naisella ei tuon mukaan ole itsellään seksuaalisia tarpeita vain tarvetta hellyyteen. Tässä on hyvin mieheinen näkökulma (tosin suurin suurin osa miehistäkään ei enää nykyään ole kiinnostunut kaiketi harrastamaan seksiä naisen kanssa, joka ei sitä hänen kanssaan halua?) ja hämmentävää, että vielä tänä päivänäkin joku haluaa esitellä tälläistä näkökulmaa.

Patrikaalisen maailman (jollaisesta Raamattu esim kertoo) avioliitto oli naisen sosiaaliturva. AU-lapsen synnyttäminen oli naiselle katastrofi niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Samaa se oli myös syntyvälle lapselle. Syntyvät lapset olivat ja ovat yhteiskunnalle keino uusiutua ja jopa lisätä oman heimon populaatiota, jolloin voidaan katsoa lisääntymisen lisäävän heimon merkittävyyttä ja valtaa. Tässä ehkä joitain syitä, miksi Raamattu on antanut tiukkoja ohjeita seksin suhteen. Yksi syy voi olla myös se, että seksi on herkkä asia ja toinen osapuoli on voinut käyttää seksiä saadakseen toisen tunteita hyväkseen ja siten loukata toista.

Eiköhän naisella ole yhtälailla seksuaalisia tarpeita kuin miehelläkin. Nykyään Suomessa useimmat naiset voivat myös tuoda julki niitä ja voimme keskustella niistä piilottamisen sijaan.

Tänä päivänä naiset ovat usein taloudellisesti riippumattomia ja AU-lapsen syntyminen ei enää ole taloudellinen onnettomuus ja sen myötä se on sosiaalisestikin ihan hyväksyttävää. Myös yhteiskunna sosiaaliturva on tasoittamassa taloudellista puolta. Toisaalta me voimme ehkäisyn myötä itse valita haluammeko lapsen vaikka harrastammekin seksiä, voimme päättää milloin haluamme lapsen ja kuinka monta lasta haluamme ellei meillä ole ongelmia hedelmällisyyden vuoksi.

Äänestä

Nykylääketieteenkin mukaan käsky: "älä tee huorin", suojelee terveyttä.

NelosTV:n 3.3.15 Lääkärit-sarjan mukaan USA:ssa on jo 110 miljoonaa ihmistä sairastunut sukupuolitauteihin, ja vuosittain esiintyy noin 20 miljoonaa uutta tartuntatapaustatapausta. Puolet sairastuneista on 15 - 24 vuotiaita.
Veronmaksajille langenneet kustannukset yltävät jo 16 biljoonaan (biljoona on tuhat miljardia).

Jostain syystä seksitautien aiheuttamia kustannuksia Suomen veronmaksajille lisättynä yli 10 000 tuhannella vuosittaisella abortintekokustannuksella, ei ole saatavissa.

Äänestä
  • Mistä opimme, että kannattaa käyttää kondomia, jos on satunnaissuhteissa.

    Äänestä

  • >(biljoona on tuhat miljardia).
    Mutta amerikan billion on miljardi.

    Äänestä

  • >Jostain syystä seksitautien aiheuttamia kustannuksia Suomen veronmaksajille lisättynä yli 10 000 tuhannella vuosittaisella abortintekokustannuksella, ei ole saatavissa.
    Koska Yhdysvallat on uskonnollisempi maa, siellä oletettavasti on myös seksitauteja enemmän – päätellen myös noista kerrassaan hurjista luvuistasi. Se tietysti oli selvää jo entuudestaan, että sikäläinen järjestelmä hoitaa sairaita tuhlaavammin eli kalliimmin kuin meikäläinen.

    Äänestä

  • Hyvä huomio että USAssa on alueita, joissa homous on yleisempää kuin heterous ja siksi myös seksitaudit kattaa lähes koko väestön. LAn seutu ja New York vain mainitakseni. Mutta Raamattuvyöhykkeeltä, missä uskovat ovat, niin seksitaudit ovat paljon vähäisempiä.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Hyvä huomio että USAssa on alueita, joissa homous on yleisempää kuin heterous ja siksi myös seksitaudit kattaa lähes koko väestön. LAn seutu ja New York vain mainitakseni. Mutta Raamattuvyöhykkeeltä, missä uskovat ovat, niin seksitaudit ovat paljon vähäisempiä.

    Korjataas taas Raamattupiirin asiantuntijoiden tarjoamat faktat:

    USAssa ei ole yhtään aluetta, jossa homous on yleisempää. NY 4,5%, LA 5,6%. San Franciscossa on muuten eniten 15,6%.

    Raamattuvyöhykkeeltä löytyy hivin kohdalla kärkiviisikosta seuraavat alueet: Florida, Texas, Georgia - kaikki siis top5 yhdessä Kalifornian ja NY:n kanssa.

    USAssa on arviolta 1,8 miljoonaa HIV-tartuntaa, vuosittain tulee 50 000 uutta tapausta. Sukupuolitauti-infektioita on 20 miljoonaa vuosittain, kuten lääkärit ilmoittavat. Suurin osa tartunnan saaneista on nuoria ja mustia eli 15-24 vuotiaita. Kustannukset sp-taudeista ovat siis vuositasolla 16 miljardia. Joka on siis USAn budjetista 0,000? jotakin prosenttia. Alueelliset erot on samat kuin hivin kohdalla.

    Lähde: cdc.gov

    Äänestä

  • "USAssa ei ole yhtään aluetta, jossa homous on yleisempää. NY 4,5%, LA 5,6%. San Franciscossa on muuten eniten 15,6%."

    Et näköjään nyt oikein ymmärrä asiaa. NY, LA ym näissä on alueita, joissa suurimmalla osalla on myös homoseksuaaleja kokemuksia. Taisit nyt vahingossa mainita vain ns. virallisesti homoseksuaaliseksi määritellyt ihmiset.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "USAssa ei ole yhtään aluetta, jossa homous on yleisempää. NY 4,5%, LA 5,6%. San Franciscossa on muuten eniten 15,6%."

    Et näköjään nyt oikein ymmärrä asiaa. NY, LA ym näissä on alueita, joissa suurimmalla osalla on myös homoseksuaaleja kokemuksia. Taisit nyt vahingossa mainita vain ns. virallisesti homoseksuaaliseksi määritellyt ihmiset.

    Homous vaihtui yllättäen homoseksuaaliseksi kokemukseksi. New York vaihtui samantien New Yorkin osaksi. Olet ihan vapaa pistämään väitteesi faktoihin linkit tähän samaan ketjuun. Katsotaan vaikka yhdessä pitävätkö väitteesi faktat paikkaansa? Muutoinhan sinua pidetään valehtelijana, eikö vain?

    Äänestä

  • J-K.K kirjoitti:

    "Homous vaihtui yllättäen homoseksuaaliseksi kokemukseksi. New York vaihtui samantien New Yorkin osaksi. "

    Hyvä huomio! Homoseksi ja homoseksuaalinen kokemus ovat sama asia käytännössä. Synti mikä synti. Kuten sanoin niin NYn ja LAn seudulla on alueita, joissa nämä synnit ovat yleisempää kuin heterous.

    Eli jälleen kerran yksi tiedottaja, jolla ei ole mitään faktoja väitteidensä pohjaksi. Väite ei muutu uskottavaksi sillä, että sen toistaa uudestaan.
    Joskus ihmetyttää tämä kaksinaismoralismi. Toinen suupieli vannoo puolustavansa (jumalan) totuutta ja toinen valehtelee minkä ehtii, jos se sopii agendaan. Miten te ajattelette, että joku teitä edes ottaisi vakavasti?

    Parempi nyt vaan itsellesi että hyväksyt tosiasiat. Onhan USAssa alueita joissa homous on täysin vallalla eikä sinne paljon heteroita edes päästetä.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Homous vaihtui yllättäen homoseksuaaliseksi kokemukseksi. New York vaihtui samantien New Yorkin osaksi. "

    Hyvä huomio! Homoseksi ja homoseksuaalinen kokemus ovat sama asia käytännössä. Synti mikä synti. Kuten sanoin niin NYn ja LAn seudulla on alueita, joissa nämä synnit ovat yleisempää kuin heterous.

    Ensin osassa USA:a oli homoutta enemmän kuin heteroutta. Sitten olikin homoseksuaalisia kokemuksia, joka on sama kuin homoseksi.

    Mutta tämä taas ei ole aina homoutta, vaan niitä kokemuksia.

    Ja turhaan yrität vääntää, että missään maailmassa homous olisi vallalla. Sinun uskottavauus on mennyt jo pakkasen puolelle. Olet varsinainen valekettu. Valheelliset eivät ainakaan peri Jumalan valtakuntaa; se on selvää.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Parempi nyt vaan itsellesi että hyväksyt tosiasiat. Onhan USAssa alueita joissa homous on täysin vallalla eikä sinne paljon heteroita edes päästetä.

    Eikä mitään faktaa edelleenkään. Noinko sinä toimit Jumalan nimissä? Valehtelet ja vääristelet asioita tahallasi. Tietämättömyyden ja erehdyksen voi vielä ymmärtää, mutta suoranainen valehtelu on käsitykseni mukaan teillekin väärin. Vai oletko sinäkin niitä, joka lukee Raamatusta vain ne kohdat, jotka sattuvat itseä miellyttämään ja sopivat omaan "totuuteen"?

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ensin osassa USA:a oli homoutta enemmän kuin heteroutta. Sitten olikin homoseksuaalisia kokemuksia, joka on sama kuin homoseksi.

    Mutta tämä taas ei ole aina homoutta, vaan niitä kokemuksia.

    Ja turhaan yrität vääntää, että missään maailmassa homous olisi vallalla. Sinun uskottavauus on mennyt jo pakkasen puolelle. Olet varsinainen valekettu. Valheelliset eivät ainakaan peri Jumalan valtakuntaa; se on selvää.

    Hyvin osasit sanoittaa mitä olen sanonut :)

    Äänestä

  • J-K.K kirjoitti:

    Eikä mitään faktaa edelleenkään. Noinko sinä toimit Jumalan nimissä? Valehtelet ja vääristelet asioita tahallasi. Tietämättömyyden ja erehdyksen voi vielä ymmärtää, mutta suoranainen valehtelu on käsitykseni mukaan teillekin väärin. Vai oletko sinäkin niitä, joka lukee Raamatusta vain ne kohdat, jotka sattuvat itseä miellyttämään ja sopivat omaan "totuuteen"?

    "Eikä mitään faktaa edelleenkään."

    Eiköhän se fakta löydy elävästä elämästä jossain päin USAta. Sinä et sitä täältäkäsin paljon määräile.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Hyvin osasit sanoittaa mitä olen sanonut :)

    Helppoahan se. Valehtelu on kuitenkin pahaa ja syntiä. Tee siitä pikainen parannus.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Eikä mitään faktaa edelleenkään."

    Eiköhän se fakta löydy elävästä elämästä jossain päin USAta. Sinä et sitä täältäkäsin paljon määräile.

    Surullinen tapaus tämä Tiedote. Tässä näkee hyvin sen, kun usko on niin heikko ja epäusko niin voimakas, että on pakko alkaa vääristellä asioita ja valehdella. Niistä valheista sitten pikkuhiljaa muodostuu ihan oma henkilökohtainen todellisuus, jossa kaikki - syntikin- on sallittua kun vain tarpeeksi tulkitsee asioita itselleen sopivaksi. Nämä totuuden puolestapuhujat ovat sitten ensimmäisenä kertomassa joka asiaan mikä on Jumalan (lue:hänen itsensä) tahto milloin missäkin asiassa. Ja ensimmäisenä jonossa julistamassa tuomiota Jumalan sijaishahmona milloin homoille ja milloin millekin asialle. He kun aina tietävät parhaiten sen "totuuden".

    Voi olla, että tiedotteella on jonkinlainen psykosomaattinen sairaus.

    Hänellä on pakkomielle vääristellä ja valehdella, keksiä päässään "totuuksia", jotka ovat valheita. Jos on psykopaatti, niin OK, mutta jos tekee kaiken täysissä voimissa, niin hänen tilanteensa on huolestuttava.

    Eihän se haittaa vaikka omissa maailmoissaan joku elää. Mutta se tuo huonoa ”hedelmää” kun joku ottaa tuollaiset totuutena ja vieläpä puolustaa sitä.

    Äänestä

Kun seksi on syntiä niin kaikki ihmiset saadaan syntisiksi.

Äänestä
  • Ei seksi todellakaan ole syntiä aviolpuolisoiden välillä. Luehan Korkea Veisu Raamatusta.
    Raamatussa tuomitaan vain haureus.

    Äänestä

No kaikki ihmiset ovat jokatapauksessa syntisiä. Mutta seksi on sallittua vain miehen ja naisen välisessä avioliitossa ja siksi on väärin homoja kohtaan, että kirkko valehtelee heille. Myös himoitseminen on syntiä eli seksin, vallan, mammonan ja ahneuden himo ovat myös syntiä. Edelleen suvaitsevaisuus on syntiä, koska siinä hylätään heitteille se lähimmäinen, sillä Jeesus käskee meitä rakastamaan lähimmäisiämme, ei hylätä heitä heitteille julmasti ja raakalla tavalla kuten suvaitsevaiset tekevät.

Äänestä
  • Tuota noin... missäs Suomen laissa kielletään muu kuin avioseksi?

    Äänestä

  • Kerro minulle Zorbas.
    Kun tämän palstan yleisin aihe liittyy seksuaalisuuteen, niin ovatko samat teemat yhtä yleisiä kirkoissa, seurakunta yhteisössä ja pyhäkoulussakin?
    Niin en todella tiedä kun en käy em. tilaisuuksissa.

    Äänestä

  • Kyse on nyt synnistä ja synnin määrittää Jumala Sanassaan - ei Suomen laki.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Kyse on nyt synnistä ja synnin määrittää Jumala Sanassaan - ei Suomen laki.

    Missäs siellä raamatussa sanotaan, että seksi on sallittua vain avioliitossa? Puhutaanko siellä edes mistään meidän ymmärtämästä avioliitosta?

    Äänestä

  • duodanoin kirjoitti:

    Missäs siellä raamatussa sanotaan, että seksi on sallittua vain avioliitossa? Puhutaanko siellä edes mistään meidän ymmärtämästä avioliitosta?

    "meidän ymmärtämästä avioliitosta"
    Mitä te ymmärrätte avioliitosta?

    Äänestä

  • duodanoin kirjoitti:

    Missäs siellä raamatussa sanotaan, että seksi on sallittua vain avioliitossa? Puhutaanko siellä edes mistään meidän ymmärtämästä avioliitosta?

    Älä tee huorin!

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Älä tee huorin!

    Raamattu tietää ja tuntee "avioliittoja", joissa miehellä (pyhällä miehellä) on useita vaimoja ja sivuvaimojakin. Raamattu ei anna seksisuositusta, mutta kaiken järjen mukaan seksiä oli kaikkien naisten kanssa soppelisti. Siinä ei tehty yhtään "huorin".

    Äänestä

Kristitty on Jumalasta ja ihmisyydestään luopunut saatanaa palveleva peto:

"teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"
-- (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
teuta.
21.8.2012 14:29
Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"

---

"...enkä ollut yksin , näkemiin" Siis oliko hän pelkästään raatojen kanssa, vai oliko hänellä toisia RAISKAAJIA mukana ("... nämä raiskaukset..") jotka käytti vainajan ruumista hyväkseen, en tiedä... ei kertonut.... mutta jo pelkästän tuollainen teko ja julki tuominen melkein leuhkien on niin saatanallisuuden sairasta, että ei minulla ole sanoja ilmaisemaan sanoilla.....

Äänestä

En tiedä tuosta miksi "vain" seksiasiat luokiteltaisiin. Seksin voi kyllä luokitella synniksi. Eräs tulkinta voisi olla se että seksuaalisuus on turhamaisuutta joka on syntiä.

- Samana päivänä Jeesuksen luo tuli saddukeuksia, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: "Opettaja, Mooses on sanonut: 'Jos mies kuolee lapsettomana, hänen veljensä tulee naida leski ja hankkia jälkeläinen veljelleen.' Keskuudessamme oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä meni naimisiin, mutta kuoli, ja koska hänellä ei ollut lapsia, leski jäi hänen veljelleen. Samoin kävi toiselle veljelle, niin myös kolmannelle ja lopulta kaikille seitsemälle. Viimeisenä kaikista kuoli nainen. Kenen vaimo hän on oleva ylösnousemuksessa? Hänhän on ollut naimisissa heidän jokaisen kanssa." Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. (Matteus 22:23-30)

En sitten tiedä tulisiko tuohon ylösnousemukseen juurikin tähdätä. Sitä taivasten valtakuntaahan piti tavoitella. En tiedä noustaanko tossa ylösnousemuksessa taivasten valtakuntaan koska siis Jumala on elävien Jumala, ei kuolleiden. Tuo ylösnousemushan koski kuolemaa.

- Mutta ylösnousemuksesta puheen ollen -- ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on teille sanonut: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien." (Matteus 30:31-32)

Ehkä toi ylösnousemus on jonkin sortin psykologinen huijaus jolla ihminen luopuu sellaisesta kuolemanpelosta mistä on haittaa. Vaikka se ei olisi huijausta, niin se on hieman epäselvää mihin ihminen menee ylösnousemuksessa. Ihmisenhän tulisi tavoitella taivasten valtakuntaa tässä elämässä. Jos Jumala ei ole kuolleiden Jumala, pääsevätkö kuolleet näkemään Jumalaa ikinä? Pääsevätkö he tällöin taivasten valtakuntaan?

- Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. (Matteus 13:44)

- Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. (Matteus 5:34-35)

Jos taivasten valtakunta on Jumalan valtaistuin eikä Jumala ole kuolleiden Jumala, mihin ylösnousemuksessa noustaan? Seksi ei liene tarpeellista siihen että pääsisi taivasten valtakuntaan. En sitten tiedä antaako Jumala kehoituksen lisääntyä tuolla taivasten valtakunnassa. Tai ehkä se on vain sellainen peltoon kätketyn aarteen kaltainen paikka eli käsite josta ihminen tulee iloiseksi kun kuvittelee Jumalan todelliseksi siinä missä ikuisen elämän ja taivasten valtakunnankin.

Mutta siis koska useat kristilliset henkilöt Youtubessakin toitottavat sitä ettei Raamattua tulisi asettaa Jumalan asemaan, kysy vaikka siltä Jumalalta näistä asioista. Ehkä se vastaa jonain päivänä sulle. Jos ei vastaa niin so not. Kato elämä on. Voin kuitenkin antaa ohjeen sille mitä voit tehdä munkaltaisille harhaanjohtajille jonain päivänä nyt kun ehdotin sulle sitä että otat Jumalaan yhteyden:

- Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Matteus 18:6)

Kato kyllä se Jessekin hyväksyy ihmisten tappamisen samaan tyyliin mitä mafiosot ovat harjoittaneet jo pidemmän aikaa. Uskonnolliset psykopaatit kuitenkin puolustautuvat esiintymällä raivoisana ihmisenä syyllistämällä toista ihmistä syntiseksi jos toinen ihminen vaikuttaa siltä että haluaisi pistää kyseisen uskonnollisen psykopaatin vastuuseen sanoistaan tai teoistaan. Mutta toki se hieman ottaa päähän jos on ite ajautunut näiden psykopaattien leikkikaluksi johonkin uskonnolliseen yhteisöön tai muulla tavoin narsistipsykopaattien palloteltavaksi.

Mun henkilökohtanen ohje on se että sinä saat lisääntyä, ne psykopaatit jotka aivopesevät sut uskonnolla, eivät. Tää on kenties se Jumalan tahto koska se Jumala puhuu yleensä vaan näille psykopaateille, ei tavallisille normaaleille ja järkeville ihmisille. Mutta siis kannattaa nyt kuitenkin pikkasen miettiä sitä lisääntymistä koska ei se lapsen kasvatus välttämättä ole helppoa tai halpaa lystiä. Äläkä multa kysy lupaa tähän, vaan siltä Jumalalta! :D

Nojoo eikai näitä raivoisia psykopaatteja liiemmin ole evlut-kirkon piirissä.

Mutta siis jos haluut olla uskonnollinen niin kyllä sun pitää luopua tästä tavallisesta maallisesta elämästä. Alat elämään niiden ohjeiden mukaan mitkä edustavat "pyhyyttä". Eikä siihen välttämättä edes Raamattuakaan tarvita että ihminen itse tajuaa mikä tässä elämässä toimii ja mikä ei toimi. Mutta voi siitä Raamatusta silti olla hyötyä.

Äänestä
  • Ton seksin suhteen kattelet omasta lähipiiristä mitä tapahtuu niille henkilöille jotka harjoittavat seksiä. Heistä tulee yleensä hörhöjä. Rakkaus tai seksi sekoittaa ihmisen pään. Ei liene hyvä asia. Useille naisille tulee myös masennusta lapsen syntymän jälkeen. Jotkut päätyvät tappamaan omat lapset koska he tulkitsevat lasten edustavan pahuutta jos ne tuovat pahoinvointia omaan elämään. Joskus muinoinhan lapsia poltettiin elävältä ja muurattiin talon seinään tuomaan onnea. On tämäkin yksi keino huijata omaa psyykettä. Mutta tuollaisista hullutuksista ei välttämättä tarvitse välittää koska evlut-kirkon piirissä niistä taidetaan olla melko hiljaa.

    Äänestä

  • se_on_vähän_fifty_sixty kirjoitti:

    Ton seksin suhteen kattelet omasta lähipiiristä mitä tapahtuu niille henkilöille jotka harjoittavat seksiä. Heistä tulee yleensä hörhöjä. Rakkaus tai seksi sekoittaa ihmisen pään. Ei liene hyvä asia. Useille naisille tulee myös masennusta lapsen syntymän jälkeen. Jotkut päätyvät tappamaan omat lapset koska he tulkitsevat lasten edustavan pahuutta jos ne tuovat pahoinvointia omaan elämään. Joskus muinoinhan lapsia poltettiin elävältä ja muurattiin talon seinään tuomaan onnea. On tämäkin yksi keino huijata omaa psyykettä. Mutta tuollaisista hullutuksista ei välttämättä tarvitse välittää koska evlut-kirkon piirissä niistä taidetaan olla melko hiljaa.

    Voikohan lopullinen totuus löytyä Paavalista ja Jeesuksesta. Heillä ei ollut naisia, ja Paavali suositteli muillekin naimattomuutta. Seksittömyyttä siihen aikaan.

    Äänestä

Hei!

Synnin määritelmäksi voitaisiin sanoa; "Jumalan lain -synnin opettavan moraalilain rikkominen. Se laki minkä Jumala itse kirjoitti kivitauluihin 2 Moos 20, 5 Moos 5, on esitetty selkeässä muodossa ns. 10-käskyn lakina. Tällä lailla on useita nimityksiä.
Tämä sama laki on ihmisen sydämessä uuden liiton aikana, Pyhä Henki puhuttelee aina lain arvoja vasten kun ihminen on kiusattu tai langennut; Hebr 8:10, 10:12-18.
Laki on aina voimassa; Matt 5:17-18, Luuk 16:16-17, Jaak 1:25, 2:8-13, Ilm 14:12/12:17, 1 Joh 2:1-6, 5:3, lyhyesti.

Synti johtaa eroon Jumalasta jos ihminen ei taistele syntiä vastaan.
Kaikki missä ihminen tekee vastoin omaatuntoaan näkemyksessä mikä on oikein ja väärin Jumalan edessä käsi sydämellä, ihminen on synnin puolella; 10-käskyjen lain 1§.
Tämä laki on täydellinen 10- käskyllään. Lain toinen puoli opettaa miten rakastetaan Jumalaa ja toinen puoli miten lähimmäiset rakastetaan. Tiivistelmä lain periaatteista (ei lain korvike) löytyy Matt 22:36-40, 5 Moos 6:4-6.

Kristus antoi elämässään esimerkin lain noudattamisesta. Laissa ilmenee Jumalan rakkaus sekä se, mikä ihmisen käyttäytymisessä ja ihmissuhteissa on Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista, ja ne velvoittavat kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Nämä käskyt muodostavat perustan liitolle, Jer 31:31-33, Hebr 8:12, 10:12-18, jonka Jumala on tehnyt kansansa kanssa, ja mittapuun Jumalan tuomiolla. Pyhän Hengen vaikutuksen kautta ne osoittavat synnin ja herättävät ihmisen tajuamaan Vapahtajan tarpeensa.
Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, mutta sen hedelmänä on kuuliaisuus Jumalan käskyille. 1 Joh 5:3. Tämä kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja edistää hyvinvointiamme. Se on osoituksena rakkaudestamme Herraan ja huolenpidostamme lähimmäisiämme kohtaan. Uskon kuuliaisuus osoittaa Kristuksen voiman muuttaa ihmiselämää, ja siten se vahvistaa kristillistä todistusta. 2.Moos. 20:1-17; Ps. 40:8,9; Matt. 22: 36-40; 5.Moos. 28:1-14; Matt. 5:17-20; Hepr. 8:8-10; Joh. 15:7-10; Ef. 2:8-10; 1.Joh. 5:3; Room. 8:3,4; Ps. 19:8-15.

Tästä löydät synnin olemuksen.

Lisää var god;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/4

Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
ingen pappi
Kurpan torpan sepän pojanpoika

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vain.kateusko.syynä kirjoitti:

Näin niinkuin yleisesti ottaen tietysti. Oliskohan tähän seksikielteisyyteen syynä se, että ollaan kateellisia kun joku nauttii orgasmistaan. Vallankin naiset siitä nauttii, hehän monesti tunnustavat, että orgasmi heille on tunne joka lähentelee jopa jumaluutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu