YLE uutisoi, kuinka " Ruotsi vetää huippuosaajia" Pohjanmaan sururannikolta. Kuulemma nimenomaan ruotsin ja kaksikieliset ovat menossa ja menneet. Ja kuulemma jopa hieman suomenkielisiäkin.
Tiedä siten tuosta "huippuosaamisesta"? Mutta tunnetustihan suruja yhä enenevissä määrin on Ruotsiin viime vuosina muuttanut. Eli ovat pahentamassa maan mamutilastoja. Ja parantamassa Suomen vastaavia. ;-)
Tiedä siten tuosta "huippuosaamisesta"? Mutta tunnetustihan suruja yhä enenevissä määrin on Ruotsiin viime vuosina muuttanut. Eli ovat pahentamassa maan mamutilastoja. Ja parantamassa Suomen vastaavia. ;-)
Vastaukset 20
Vanhimmat
Svekomedia on selvästi on tyytyväinen, kun Suomi luovuttaa huippuosaajia Ruotsiin ja Norjaan!? Aiemmissakin samanlaisissa uutisoinneissa on sama sävy.
Mitä se kertoo svekomedian isänmaallisuudesta?
Nämä Pisa-flopit voi mennäkin Ruotsiin. Lopputuloksena taso nousee sekä Suomessa että Ruotsissa.
Äläs muuta virka.
Suruja on muuttanut vuosittain jo tuhat Ruotsin. Tuskin he kaikki mitään huippuosaajia ovat? Paitsi ehkä etuilussa. ;-)
Kyllä Ruotsin se pitää kestää. Tuleehan Suomeenkin huippuosaajia Somaliasta kaiken aikaa.
Lähtevät itse tänne homaamiaan terroristimamuja karkuun....
Fennot jää nuolemaan näppejään ja velkakierre vaan kasvaa.
Suomalaiset ovat tyytyväisiä kun hurrit häipyy.
Tyhmimmätkin surulliset svekopaatit alkavat vähitellen tajuta, että heitä ei tarvita täällä jaloissa pyörimässä ja pakkorutsinkielistä palvelua vaatimassa. Helvetin hyvä että lähtevät jonkun muun maan riesaksi.
Eläteiksi menevät Holmenin tavoin.
Täytyy olla täydellinen pässi, jos riemuitsee hyvien veronmaksajien maastamuutosta. Siinähän tulee todistettua, että ovat työkelpoisia ja osaavia - lehden mukaan jopa huippuosaajia - eivät äitiensä eläkkeellä keppanaa kittaavia peräkamarin poikia.
Itsekin jouduin lähtemään 14 vuodeksi Ruotsiin ja auttoi kovasti alkuun keskikoulun pakkoruotsi jööteporskan opettelussa.
Ja ilmeisesti suuntana oli Slussen, nyt olet psyykelääkkeiden turvottama työeläkeläinen Vantaalla.
Slussen ei ole Göteborgissa, katso vaikka kartasta jos osaat lukea. Eikä ole turvotuksia kuten sinun päässäsi. En ole eläkeläinen ja asuinpaikassakin erehdyit 300 km; ei tule lottovoittoa tuolla arvauskyvyllä.
Joo, tää on uus ilmiö: On ihmisiä, jotka iloitsevat vilpittömästi Suomen taloudellisesta alasmenosta. Neffeille ei ole väliksi, vaikka koko Suomi menisi konkurssiin. Neffelle on tärkeintä oma itse, se, että neffen päivittäin vaihtuviin oikkuihin ja v*tutuksiin saa välittömän tyydytyksen, vaikkapa vaatimalla jalkaa polkien, että surut on ajettava maasta. Neffe ei ajattele maan parasta, yhteiskunnan parasta, tulevaisuutta, yhteistä hyvää, ei mitään sellaista, mikä edistäisi tämän maan tulevaisuuden näkymiä.
Jööttipurkissa on ihan riittäviin slummeja joissa kaltaisesi työeläkeläiset kukkii.
Tuohan kuulostaa ihan teiltä ketunnylkijöiltä ja tukijusseilta.
Ai niin, unohdin lisätä, että neffeille maistuu pussikalja.
Ei alue kuitenkaan tyhjene, koska surulähtijöiden tilalle muuttaa suomalaisia ja mamujakin. Mikä on mainio asia.
Muuttaa vain mamuja. Fennoja ei hyväksytä; ne vain'ylpeilee enemmistöllään ja valittavat kaikesta ja eivät tykkää suruista.
No on mamutkin parempi kuin surut! Nimittäin mamut EIVÄT vaadi kielipalvelua ja muuta ylenmääräistä hyysäämistä pääväestöltä.