Intiassa 2,5 ja 5 vuotias raiskattiin!!

Kaksi pientä tyttöä raiskattiin Intiassa

Poliisin mukaan toinen tytöistä on 2,5-vuotias ja toinen 5-vuotias.

Poliisin kertoo, että kyseessä on kaksi erillistä tapausta, joista ainakin toisen on vahvistettu olevan joukkoraiskaus. Ketään ei vielä ole otettu kiinni tapausten vuoksi.

Poliisin tietojen mukaan kaksi miestä oli napannut nuoremman tytöistä uskonnollisesta tapahtumasta myöhään perjantai-iltana kaupungin länsiosassa. Tyttö oli jätetty myöhemmin puistoon kotinsa lähelle. Hänet oli raiskattu ainakin kerran.

Vanhempi raiskatuista tytöistä oli poliisin tietojen mukaan houkuteltu naapurin taloon kaupungin itäosassa, jossa hänet oli joukkoraiskattu. Mukana raiskauksessa on poliisin mukaan ollut kolme miestä. Joukkoraiskaus vahvistettiin testien perusteella.

Molempien tyttöjen vammat ovat vaatineet hoitoa, mutta heidän ei uskota olevan hengenvaarassa.

BBC:n mukaan viikko sitten perjantaina New Delhistä löydettiin junaradalta raiskattu 4-vuotias tyttö.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015101720527542_ul.shtml
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


rikaskulttuuri kirjoitti:

Kaksi pientä tyttöä raiskattiin Intiassa

Poliisin mukaan toinen tytöistä on 2,5-vuotias ja toinen 5-vuotias.

Poliisin kertoo, että kyseessä on kaksi erillistä tapausta, joista ainakin toisen on vahvistettu olevan joukkoraiskaus. Ketään ei vielä ole otettu kiinni tapausten vuoksi.

Poliisin tietojen mukaan kaksi miestä oli napannut nuoremman tytöistä uskonnollisesta tapahtumasta myöhään perjantai-iltana kaupungin länsiosassa. Tyttö oli jätetty myöhemmin puistoon kotinsa lähelle. Hänet oli raiskattu ainakin kerran.

Vanhempi raiskatuista tytöistä oli poliisin tietojen mukaan houkuteltu naapurin taloon kaupungin itäosassa, jossa hänet oli joukkoraiskattu. Mukana raiskauksessa on poliisin mukaan ollut kolme miestä. Joukkoraiskaus vahvistettiin testien perusteella.

Molempien tyttöjen vammat ovat vaatineet hoitoa, mutta heidän ei uskota olevan hengenvaarassa.

BBC:n mukaan viikko sitten perjantaina New Delhistä löydettiin junaradalta raiskattu 4-vuotias tyttö.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015101720527542_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu