Vanhemmat kuuteli lempari musaa, poika hälyytti po

"Saksalaisperheen automatka sai yllättävän käänteen, kun poliisit piirittivät auton. Aseistetut poliisit käskivät vanhempia nostamaan kätensä ilmaan, jotta heidän autonsa voitaisiin tutkia. Pian viranomaisille kuitenkin selvisi, että kyseessä olikin väärä erikoinen hälytys".

http://www.stara.fi/2015/10/17/vanhemmat-kuuntelivat-lempimusiikkiaan-teini-halytti-poliisit-paikalle/

Mirror-lehden mukaan poliisit olivat saaneet ilmoituksen mahdollisesta kidnappauksesta. Perheen auton takana ajaneet motoristit olivat soittaneet hätänumeroon, sillä he olivat saaneet autossa istuvalta teinipojalta lapun, jossa luki: ”Apua! Auttakaa!”. Lapussa luki myös auton rekisterinumero.

Viranomaisille selvisi, että teinipoika oli kirjoittanut lapun vitsillä, sillä hän ei kestänyt vanhempiensa soittamaa musiikkia. Vanhemmat olivat kuunnelleet koko ajomatkan The Beatlesia ja Tom Jonesia. Saksalaispoliisit kertoivat tapauksesta paikalliselle lehdistölle ja vakuutti, että kyseessä oli vain väärinkäsitys.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nuoret_on_ihania kirjoitti:

"Saksalaisperheen automatka sai yllättävän käänteen, kun poliisit piirittivät auton. Aseistetut poliisit käskivät vanhempia nostamaan kätensä ilmaan, jotta heidän autonsa voitaisiin tutkia. Pian viranomaisille kuitenkin selvisi, että kyseessä olikin väärä erikoinen hälytys".

http://www.stara.fi/2015/10/17/vanhemmat-kuuntelivat-lempimusiikkiaan-teini-halytti-poliisit-paikalle/

Mirror-lehden mukaan poliisit olivat saaneet ilmoituksen mahdollisesta kidnappauksesta. Perheen auton takana ajaneet motoristit olivat soittaneet hätänumeroon, sillä he olivat saaneet autossa istuvalta teinipojalta lapun, jossa luki: ”Apua! Auttakaa!”. Lapussa luki myös auton rekisterinumero.

Viranomaisille selvisi, että teinipoika oli kirjoittanut lapun vitsillä, sillä hän ei kestänyt vanhempiensa soittamaa musiikkia. Vanhemmat olivat kuunnelleet koko ajomatkan The Beatlesia ja Tom Jonesia. Saksalaispoliisit kertoivat tapauksesta paikalliselle lehdistölle ja vakuutti, että kyseessä oli vain väärinkäsitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu