Missä on nykyään Stasin kuulustelijat,agentit

Stasi
Vuonna 1950 perustettu turvallisuuspalvelu Stasi (Ministerium für Staatssicherheit) teki DDR:stä käytännössä poliisivaltion.
Stasi oli suoraan politbyroon alainen tiedustelukoneisto, joka valvoi kansalaisia ja pyrki tukahduttamaan valtion vastaisen toiminnan.
Muurin murtuessa Stasin palveluksessa oli peräti 91 000 täysiaikaista työntekijää ja arviolta 300 000 ilmiantajaa.

Siinä mallivaltio niille, joiden mielestä uskonnon poistaminen luo onnelan.
Sosialistimaat olivat hirvittäviä henkisiä vankiloita myös varsinaisten vankiloiden ulkopuolella. Onneksi sosialismia Suomeen.
Irvokasta, että näin on tapahtunut ja yhä tapahtuu maissa, joiden nimessä on sana demokraattinen tai kansandemokraattinen. Noiden maiden johdossa on yleensä yksinvaltainen ja palvottu, diktaattoriin verrattava henkilö ja hänen ympärillään erityisetuja nauttiva joomiesta klikki.

Suomen Staslilistat yhäkin avaamatta ???
Halonenkaan ei ollut pontevana presidenttinä, avaamiseen. Varmaa hänelläkin ihan yksinkertainen syy siihen. Olihan mukana DDR lonkeroissa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Suomen Stasilistat yhäkin avaamatta ???"

Mene heti maanantaina terveysasemalle ja kerro lekurille jankutusongelmastasi.

Äänestä
  • Eihän Halonen ***Stasi-listoja avannut eikä kukaan muukaan. Salauksen päätti Koivisto ja SUPOn Tiitinen. Sen sijaan presidentti Ahtisaaren neuvonantajalta ***Alpo Rusilta alettiin vetää mattoa jalkojen alta, kun kuulemma olisi Stasi-listalla. Siinä kovassa julkisuushälyssä Halonen pääsi livahtamaan presidenttiehdokkaaksi ilman, että hänen taustojaan perattiin.
    Aivan toinen henkilö, sukunimeltään Rusi, ilmoittautui myöhemmin itse. Stasi-listoja ei avattu Alpon puolustukseen, jolloin myös Alpo Rusin kansanedustajaehdokkuus jäi.
    Halosella salauspäätöksiä riittää. Presidentin valtuuksin hän julisti myös "häpeällisen" **Koiviston konklaavin dokumentit salaisiksi 60 vuoden ajaksi vuonna 2002. Siinä ajassa omaisuutensa ehkä virheellisin perustein 1990-luvulla menettäneet makaisivat jo horsmien alla. Moni teki itsemurhan piankin. Halonen oli kuulemma taivuttelemassa juristeja ja muita epäileviä tuomaita muuttamaan Korkeimman oikeuden linjaa.
    "Erittäin merkittävässä asemassa oleva suomalainen" lähetti **Nobel-komitealle kirjeen, jossa yksityiskohtaisesti perusteli, miksi Ahtisaarelle ei pitäisi myöntää Nobel-rauhanpalkintoa. Arveltiin, että ko. henkilö oli silloinen presidentti Halonen. Kirje julistettiin salaiseksi, en muista oliko 60 vai 70 vuodeksi. Halonen ei ollut kutsuttuna Nobel-juhlallisuuksiin eikä Ahtisaari kuulu kutsuneen Halosta muihinkaan merkittäviin tilaisuuksiin. Tieto haukkumakirjeestä tuli Suomeen Per Stenbäckin kautta (www.google.fi).
    Joku pisti liikkeelle huhun, että kirjeen kirjoittaja olisi ollut Keijo Korhonen. Hän kiistää itse, vaikka olikin arvostellut Ahtisaarta. Hän ei myöskään ollut "erittäin merkittävässä asemassa" eikä häntä yleisemmin tunnettu maan rajojen ulkopuolella.
    Myös ***SETAn sääntöjä muutettiin jälkikäteen. Toive olisi tullut presidentin kansliasta (google). Halonen oli toiminut SETAn puheenjohtajana, ja silloisten sääntöjen mukaan puheenjohtajana olisi voinut olla vain homo, lesbo, transsu ym. Halonen oli myös perustamassa SEXPOa 1969. Tietoa on vaikea löytää edes SEXPOn internet-sivuilta. Siellä se kyllä on, ainakin oli vielä muutama kuukausi sitten.

    Lähteet: Googlesta löytyy kaikki, myös Sexpon sivut

    Äänestä

  • terveellinenkö.salaus kirjoitti:

    Eihän Halonen ***Stasi-listoja avannut eikä kukaan muukaan. Salauksen päätti Koivisto ja SUPOn Tiitinen. Sen sijaan presidentti Ahtisaaren neuvonantajalta ***Alpo Rusilta alettiin vetää mattoa jalkojen alta, kun kuulemma olisi Stasi-listalla. Siinä kovassa julkisuushälyssä Halonen pääsi livahtamaan presidenttiehdokkaaksi ilman, että hänen taustojaan perattiin.
    Aivan toinen henkilö, sukunimeltään Rusi, ilmoittautui myöhemmin itse. Stasi-listoja ei avattu Alpon puolustukseen, jolloin myös Alpo Rusin kansanedustajaehdokkuus jäi.
    Halosella salauspäätöksiä riittää. Presidentin valtuuksin hän julisti myös "häpeällisen" **Koiviston konklaavin dokumentit salaisiksi 60 vuoden ajaksi vuonna 2002. Siinä ajassa omaisuutensa ehkä virheellisin perustein 1990-luvulla menettäneet makaisivat jo horsmien alla. Moni teki itsemurhan piankin. Halonen oli kuulemma taivuttelemassa juristeja ja muita epäileviä tuomaita muuttamaan Korkeimman oikeuden linjaa.
    "Erittäin merkittävässä asemassa oleva suomalainen" lähetti **Nobel-komitealle kirjeen, jossa yksityiskohtaisesti perusteli, miksi Ahtisaarelle ei pitäisi myöntää Nobel-rauhanpalkintoa. Arveltiin, että ko. henkilö oli silloinen presidentti Halonen. Kirje julistettiin salaiseksi, en muista oliko 60 vai 70 vuodeksi. Halonen ei ollut kutsuttuna Nobel-juhlallisuuksiin eikä Ahtisaari kuulu kutsuneen Halosta muihinkaan merkittäviin tilaisuuksiin. Tieto haukkumakirjeestä tuli Suomeen Per Stenbäckin kautta (www.google.fi).
    Joku pisti liikkeelle huhun, että kirjeen kirjoittaja olisi ollut Keijo Korhonen. Hän kiistää itse, vaikka olikin arvostellut Ahtisaarta. Hän ei myöskään ollut "erittäin merkittävässä asemassa" eikä häntä yleisemmin tunnettu maan rajojen ulkopuolella.
    Myös ***SETAn sääntöjä muutettiin jälkikäteen. Toive olisi tullut presidentin kansliasta (google). Halonen oli toiminut SETAn puheenjohtajana, ja silloisten sääntöjen mukaan puheenjohtajana olisi voinut olla vain homo, lesbo, transsu ym. Halonen oli myös perustamassa SEXPOa 1969. Tietoa on vaikea löytää edes SEXPOn internet-sivuilta. Siellä se kyllä on, ainakin oli vielä muutama kuukausi sitten.

    Lähteet: Googlesta löytyy kaikki, myös Sexpon sivut

    Lisäys lähteisiin: Koiviston konklaavi, Jorma Jaakkolan internet-sivut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kommunismi_pilaa_maat kirjoitti:

Stasi
Vuonna 1950 perustettu turvallisuuspalvelu Stasi (Ministerium für Staatssicherheit) teki DDR:stä käytännössä poliisivaltion.
Stasi oli suoraan politbyroon alainen tiedustelukoneisto, joka valvoi kansalaisia ja pyrki tukahduttamaan valtion vastaisen toiminnan.
Muurin murtuessa Stasin palveluksessa oli peräti 91 000 täysiaikaista työntekijää ja arviolta 300 000 ilmiantajaa.

Siinä mallivaltio niille, joiden mielestä uskonnon poistaminen luo onnelan.
Sosialistimaat olivat hirvittäviä henkisiä vankiloita myös varsinaisten vankiloiden ulkopuolella. Onneksi sosialismia Suomeen.
Irvokasta, että näin on tapahtunut ja yhä tapahtuu maissa, joiden nimessä on sana demokraattinen tai kansandemokraattinen. Noiden maiden johdossa on yleensä yksinvaltainen ja palvottu, diktaattoriin verrattava henkilö ja hänen ympärillään erityisetuja nauttiva joomiesta klikki.

Suomen Staslilistat yhäkin avaamatta ???
Halonenkaan ei ollut pontevana presidenttinä, avaamiseen. Varmaa hänelläkin ihan yksinkertainen syy siihen. Olihan mukana DDR lonkeroissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu