Pakolaispolitiikan plussat ja miinukset

Listataan vähän sekä plussia, että miinuksia nykyisestä pakolais ryntäyksestä.
Kommentteihin mielelään lähde jotta saamme ketjuun myös faktoja, jotta jokaisen on helppo siitä sitten muodostaa mielipiteensä nykyisestä tilanteesta.
Toivon, että keskusteluun osallistuisivat niin "suvaitsevaiset" kuin "rasistitkin", joihin kansa tunnutaan jakavan.
17194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kahden ystävän tuttavien tyttöjä ovat pakolaiset hakanneet. Ihan syyttä suotta.
Ei yhtään plussaa valitettavasti. Miinuksia niin paljon ettei jaksa edes luetella.

Äänestä

Selvis ainakin millaisia äänestäjien pettäjiä ovat perussuomalaisten kopla. Ei mihinkään voi enää luottaa tässä maassa. Luotto on mennyt poliisiin, rajavartiolaitokseen, niinkuin poliitikkoihinkin. Oikeusjärjestelmästä nyt puhumattakaan.

Sylettää vatulointi(!)

Äänestä

Pakolaisissa on yksi ainoa vika ja se on islam....

Äänestä

Plussat:
sotaa pakenevat saavat suojaa
kulttuurinen väri lisääntyy
lisää kulutuskysyntää, työllistää hieman, injektoi rahaa yhteiskunnan investointeina luoden näin kasvua
pitkällä aikavälillä tuo meille kansainvälisyyttä lisää, ihmisiä, joilla on esim. natiivikielitaitoa hyvin monista kielistä ja omakohtaista tietoa hyvin useista kulttuureista

Miinukset:
- halpatyömarkkinat syntyvät
- niiden myötä syntyy etnisesti jakautunut luokkayhteiskunta, itse asiassa näyttää, että olemme tällä tiellä jopa USA:ta ja kenties Etelä-Afrikkaakin pahemmin. Kyse ei ole tietoisesta sorrosta, vaan siitä millaiseksi muuttajien enemmistön sosioekonominen asema yhteiskunnassamme ja siinä vallitsevassa ajatusilmastossa väistämättä muodostuu
- lisää velkaantumista, kasvu rahoitetaan velaksi, jota inflaatio ei syö
- islamismin vaara
- kulkutautien ja jopa vaarallisten trooppisten tautien esiintymisriski lisääntyy
- opetus vaikeutuu
- kaikenlaisten terveys- ja sosiaalipalvelujen kysyntä lisääntyy, toisaalta tämä työllistää ja luo kasvua, ,mikä kuitenkin tapahtuu velaksi
- sisäisten etnisten konfliktien vaara lisääntyy
- järjestäytyneen ja jopa kansainvälisen rikollisuuden määrä saattaa lisääntyä
- kulttuuriset konfliktit esim. naisten aseman ymmärtäminen islamilaisista maista saapuneilla
- viranoamisten työtaakka lisääntyy, tämäkin toisaalta vähentää työttömyyttä ja lisää kasvua, mutta velaksi

Äänestä
  • Tulijoiden joukossa saattaa olla todellisiin sotatoimiin osallistuneita, joiden kokemusta puolustusvoimat voisivat hyödyntää.

    Äänestä

  • lisäksi.vielä kirjoitti:

    Tulijoiden joukossa saattaa olla todellisiin sotatoimiin osallistuneita, joiden kokemusta puolustusvoimat voisivat hyödyntää.

    kurkunleikkaajat inttiin kouluttajiksi(!)

    Nerokasta

    Äänestä

  • >>>>>>> sotaa pakenevat saavat suojaa

    Mitkä ja mitä sotaa? Meinaatko niitä irakilaisia sotilaskarkureita?
    .

    >>>>>>>>>>> kulttuurinen väri lisääntyy

    Mitä ###### tämäkin oikeesti edes tarkoittaa??

    .


    >>>>>>>>>>> injektoi rahaa yhteiskunnan investointeina luoden näin kasvua

    Mitä ihmettä mahtaa olla nämä yhteiskunnan investoinnit?
    SE raha on kuitenkin pois kaikesta muusta, ja lisäksi velkarahaa. Samalla rahalla voitaisiin tehdä jotain järkevääkin. huom. n. 1.5miljardia vuodessa (varovainen arvio).

    .


    >>>>>>>>>> pitkällä aikavälillä tuo meille kansainvälisyyttä lisää, ihmisiä, joilla on esim. natiivikielitaitoa hyvin monista kielistä ja omakohtaista tietoa hyvin useista kulttuureista>>>>>>


    Eivät osaa kuin arabiaa ja sitäkään monet eivät osaa kirjoittaa eivätkä ehkä lukeakaan. Englantia osaavat vain muutamia sanoja. Tietoa löytyy tasan yhdestä kulttuurista.

    Äänestä

  • old_profile_90709 kirjoitti:

    kurkunleikkaajat inttiin kouluttajiksi(!)

    Nerokasta

    Joitakin ehkä, oleellisempaa kaivaa heiltä tietoa aktuaalisista taistelutilanteista ja hyödyntää sitä.

    Sinulla ei taida olla tietoa, kuinka suuri merkitys esim. tällä miehellä oli Kollaan kestämiseen:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Aarne_Juutilainen

    Talvisodan alkuvaiheessa suomalaisten viivytystä suorittaneet joukot joutuivat useamman kerran paniikkiin, aluksi pelkästään vihollisen ylivoiman ja tulen vuoksi, myöhemmin panssarivaunujen takia. Henkilöt, jotka ovat olleet tulen alla taistelutoiminnassa ovat kullanarvoisia ensimmäisissä kosketuksissa viholliseen. Vastaavaa panikointia ei nimittäin jatkosodan alussa enää esiintynyt edes varusmiesjoukko-osastoissa, joissa oli luonnollisesti sodan käytännössä kokeneet upseerit. He pystyivät tukemaan kokematonta miehistöä.

    Nykyisin sotatoimet voivat olla niin paljon talvisodanaikaista nopeampia että kahden viikon viiva kuukauden totuttautumisaika voi olla kohtalokas.

    Äänestä

  • mh80000 kirjoitti:

    >>>>>>> sotaa pakenevat saavat suojaa

    Mitkä ja mitä sotaa? Meinaatko niitä irakilaisia sotilaskarkureita?
    .

    >>>>>>>>>>> kulttuurinen väri lisääntyy

    Mitä ###### tämäkin oikeesti edes tarkoittaa??

    .


    >>>>>>>>>>> injektoi rahaa yhteiskunnan investointeina luoden näin kasvua

    Mitä ihmettä mahtaa olla nämä yhteiskunnan investoinnit?
    SE raha on kuitenkin pois kaikesta muusta, ja lisäksi velkarahaa. Samalla rahalla voitaisiin tehdä jotain järkevääkin. huom. n. 1.5miljardia vuodessa (varovainen arvio).

    .


    >>>>>>>>>> pitkällä aikavälillä tuo meille kansainvälisyyttä lisää, ihmisiä, joilla on esim. natiivikielitaitoa hyvin monista kielistä ja omakohtaista tietoa hyvin useista kulttuureista>>>>>>


    Eivät osaa kuin arabiaa ja sitäkään monet eivät osaa kirjoittaa eivätkä ehkä lukeakaan. Englantia osaavat vain muutamia sanoja. Tietoa löytyy tasan yhdestä kulttuurista.

    "Mitkä ja mitä sotaa? Meinaatko niitä irakilaisia sotilaskarkureita?"

    Karkuri tai ei, omaa kokemusta taistelusta. Jos mamukriittisiä on uskominen, niin siellähän on koko joukko kovan luokan pyssymiehiä näissä. Vaiko ovatko levitetyt kuvat ja tiedot vääriä?

    "Mitä ###### tämäkin oikeesti edes tarkoittaa??"

    Samaa kuin tähänkin saakka: kebeb-kioskien lisäksi saadaan tänne vähän muutakin ja kenties toisennäköisiä kauppapaikkojakin. Erilaisia kansanjuhlia ja tapahtumia, joilla eri etniset ryhmät pitävät yllä sidettä juuriinsa.

    "Mitä ihmettä mahtaa olla nämä yhteiskunnan investoinnit?"

    Kun remonttireiskat käy laittamassa tyhjillään seisoneen varuskunnan tai koulun asumakuntoon, se on yhteiskunnan investointi jo sekin. Puhumattakaan kaikkien petivaatteiden ja hammasharjojen hankkimisesta, nekin on julkista kulutusta, joka pumppaa rahaa talouteen.

    "SE raha on kuitenkin pois kaikesta muusta, ja lisäksi velkarahaa"

    Luonnollisesti, niinhän minäkin sanoin sen olevan. Nykyisillä taloudellisilla rakenteilla lähes kaikki elvyttäminen tapahtuu velkaa kasvattamalla.

    "Eivät osaa kuin arabiaa ja sitäkään monet eivät osaa kirjoittaa eivätkä ehkä lukeakaan. Englantia osaavat vain muutamia sanoja. Tietoa löytyy tasan yhdestä kulttuurista."

    Kaikkihan eivät ole arabeja, vaan mukanahan on tullut mm. haitilaisia. Kukin tulija osaa omaa kieltään ja tuntee oman kulttuurinsa. Mitä laajempi on saapujien kirjo, sitä enemmän he tuovat tämänkaltaista tietämystä mukanaan maahan. Itse asiassa jo muutama koulutettu arabiaa osaava ihminen on meille hyvä lisä, olkoonkin enemmistö kouluttamattomia (jos ovat, itse en sitä tiedä, sinä taas et esittänyt mitään lähdettä väitteellesi)

    Äänestä

  • Haloo, jos irakilainen osaa lukea ja kirjoittaa, niin hän tekee sen arabialaisilla kirjaimilla. Meillä lukeminen ja kirjoittaminen tapahtuu latinalaisilla. Vaikka latinalaisten kirjainten oppiminen on jonkin verran irakilaiselle helponpaa, kuin suomalaisille arabian, tai Kiinan kirjaimet, niin kaikki alkaa kuitenkin nollapisteestä.

    Elokuun aikana Metro -lehti ilmoitteli lähes päivittäin, että Helsingin aikuisopisto järjestää aikuisille, suomea oppineille maahanmuuttajille valmistavia kursseja peruskoulun ensimmäistä luokkaa varten. Huh, huh. 30-40 -vuotiaat pakolaislapset istuvat peruskoulun ensimmäisellä luokalla opettelemassa lukemaan ja kirjoittamaan, tai miten päin kynää pidetään kädessä?
    Tästä voi päätellä, ettei aikuisena Suomeen tuleva pakolainen ole maisteri koskaan, mitä nykyisin lähes jokaiseen työtehtävään edellytetäään

    Äänestä

  • lisäksi.vielä kirjoitti:

    Tulijoiden joukossa saattaa olla todellisiin sotatoimiin osallistuneita, joiden kokemusta puolustusvoimat voisivat hyödyntää.

    Tarkoitatko, että toimisivat harjoitusmaaleina? Ei kai kovilla ammuttaessa kuitenkaan? Ai nimenomaan kovilla ..

    Äänestä

  • Nimimerkin "jotain.tuli.mieleen" kirjoitus on kyllä hyvä ja ajatuksella koottu. Esimerkillinen ja täyttä asiaa.

    Äänestä

  • jotain.tuli.mieleen kirjoitti:

    "Mitkä ja mitä sotaa? Meinaatko niitä irakilaisia sotilaskarkureita?"

    Karkuri tai ei, omaa kokemusta taistelusta. Jos mamukriittisiä on uskominen, niin siellähän on koko joukko kovan luokan pyssymiehiä näissä. Vaiko ovatko levitetyt kuvat ja tiedot vääriä?

    "Mitä ###### tämäkin oikeesti edes tarkoittaa??"

    Samaa kuin tähänkin saakka: kebeb-kioskien lisäksi saadaan tänne vähän muutakin ja kenties toisennäköisiä kauppapaikkojakin. Erilaisia kansanjuhlia ja tapahtumia, joilla eri etniset ryhmät pitävät yllä sidettä juuriinsa.

    "Mitä ihmettä mahtaa olla nämä yhteiskunnan investoinnit?"

    Kun remonttireiskat käy laittamassa tyhjillään seisoneen varuskunnan tai koulun asumakuntoon, se on yhteiskunnan investointi jo sekin. Puhumattakaan kaikkien petivaatteiden ja hammasharjojen hankkimisesta, nekin on julkista kulutusta, joka pumppaa rahaa talouteen.

    "SE raha on kuitenkin pois kaikesta muusta, ja lisäksi velkarahaa"

    Luonnollisesti, niinhän minäkin sanoin sen olevan. Nykyisillä taloudellisilla rakenteilla lähes kaikki elvyttäminen tapahtuu velkaa kasvattamalla.

    "Eivät osaa kuin arabiaa ja sitäkään monet eivät osaa kirjoittaa eivätkä ehkä lukeakaan. Englantia osaavat vain muutamia sanoja. Tietoa löytyy tasan yhdestä kulttuurista."

    Kaikkihan eivät ole arabeja, vaan mukanahan on tullut mm. haitilaisia. Kukin tulija osaa omaa kieltään ja tuntee oman kulttuurinsa. Mitä laajempi on saapujien kirjo, sitä enemmän he tuovat tämänkaltaista tietämystä mukanaan maahan. Itse asiassa jo muutama koulutettu arabiaa osaava ihminen on meille hyvä lisä, olkoonkin enemmistö kouluttamattomia (jos ovat, itse en sitä tiedä, sinä taas et esittänyt mitään lähdettä väitteellesi)

    Siis sinusta on hyvä asia että suomi majoittaa ja kestitsee irakilaisia sotilaskarkureita? En vaan pysty ymmärtämään.
    Ja sinusta on järkevää että valtion rahoilla korjataan yksityisten firmojen rakennuksia kuntoon? Ja että velkarahalla ostetaan hammasharjoja, se onkin järkevää, sillä se talous vielä nousee.
    .

    En löytänyt yhtään haitilaista, voihan sieltä joku olla tullutkin, mutta en silti näe haitin kielen osaamisella mitään ihmeellistä arvoa suomalaisille. Koulutuksesta voi olla montaa mieltä, voihan sitä sanoa olevansa vaikka lääkäri, ei se mitään merkitse. Vaikka olisikin lääkäri omassa maassaan niin ei se päde suomessa. Varsinkaan jollei edes osaa puhua/lukea/kirjoittaa suomea.


    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195001452280/artikkeli/naista maista he tulivat tutki visualisointia turvapaikanhakijoista.html
    .


    "ei osaa sanaakaan suomen kieltä, ei tunne kulttuuria, ei välttämättä osaa kirjoittaa tai lukea edes omalla äidinkielellään"
    http://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/277906-vastaanottokeskuksessa-nauru-korvaa-yhteisen-kielen

    .


    Kansanjuhla, tätäkö halutaan suomen kaduille:
    http://www.dailymail.co.uk/news/article-3248041/Muslims-world-gather-sacrifice-cattle-celebration-Eid-al-Adha-festival-families-look-on.html

    Äänestä

Miinusta..... korkeat kustannukset jo satoja miljoonia ja kasvaa vuosittain. Vero varoin kustannus ja maksajia kantasuomalaiset. Rikollisuus.... ennenkaikkea törkeät rikokset tilastojen valossa kasvaa .... sossu, poliisi, sairaanhoito joutuu koville nyt ainakin. Rikosen uhrit kärsii ja se maksaa kun ei voi töitä tehdä. Työttömyys lisääntyy kun ei töitä ja lisää ihmisiä lappaa.

Plussat. On ne ihmisiä, joista muutama voi saada joskus töitä ja sillai olla mukana veronmaksajien joukossa. Tulee nuorempi keski ikä suomeen.

Mitä muuta?

Äänestä
  • "Työttömyys lisääntyy kun ei töitä ja lisää ihmisiä lappaa."

    Tämä on kyllä suurin yhteiskuntaamme uhkaava vaara. Kun töitä ei ole omallekaan porukalle ja sitten tulee väkeä, jolla on hieman toinen tempperamentti, niin pian voi protestitkin olla jotain muuta kuin vain haistattelua netissä.

    Työllistämiseen on joko oikeasti panostettava reilusti tai sitten ylivoimaisesti suurin osa on lähetettävä takaisin. Työllistäminen tulee käytännössä tarkoittamaan setelirahoituksen hyväksymistä. Eli sitä tuskin tehdään, kun se nykyisen käsityksen mukaan on "syntiä" ja niinpä me tulemme uppoamaan ongelmiin tämän kanssa.

    Äänestä

Plussat:


Miinukset:
__________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Äänestä

Turvattomuutta, mellakoita mm. Puukotukset, ammuskelut , tappelut,kivittäminen( kuuluu muslimien tapoihin),varkaudet, raiskaukset lisääntyy, huumeaine rikokset ( aineiden levittäminen), veronkierto, . Ei osata tai ei välitetä yhteiskunnan säännöistä .Kaikissa asioissa yritetään huijata.
Vaalitaan itsepäisesti omaa kulttuuria eikä yritetä elää maassa maan tavalla ,niinkuin fiksut ihmiset tekee kun menee toiseen kulttuuriin.
Tulee maksamaan yhteiskunnalle / veronmaksajille kohtuuttoman paljon / kantaväestön köyhimmässä asemassa olevilta leikataan ,että ei jää elämiseen paljon mitään .
En hyväksy heikompi osaisten elin olojen kurjemmaksi tekoa , että mamut saa kaikki ilmaiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MielelläänFaktoja kirjoitti:

Listataan vähän sekä plussia, että miinuksia nykyisestä pakolais ryntäyksestä.
Kommentteihin mielelään lähde jotta saamme ketjuun myös faktoja, jotta jokaisen on helppo siitä sitten muodostaa mielipiteensä nykyisestä tilanteesta.
Toivon, että keskusteluun osallistuisivat niin "suvaitsevaiset" kuin "rasistitkin", joihin kansa tunnutaan jakavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu