HS-analyysi -
Jopa hallituksessa hämmästellään "uutta" Sipilää – näin pääministeri on muuttunut vaalien jälkeen
Keskusta voitti Juha Sipilän johdolla eduskuntavaalit puoli vuotta sitten. Vasemmisto-opposition mielestä Sipilä käyttää nyt pääministerin valtaa sumeilematta. Kompuroinnit julkisuudessa ovat rasittaneet myös ..
(#Jos minulta kysytään minua ärsyttää jo miehen "kollikissan" naamakin!)
Kotimaa 18.10.2015 2:00 Päivitetty: 18.10.2015 16:34
Martta Nieminen Helsingin Sanomat
"No niin, me taidettiin voittaa vaalit", aloitti keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä huhtikuisena sunnuntai-iltana puoli vuotta sitten. Yleisö Apollonkadun puoluetoimistossa räjähti huutoon. Kohta kaikki hoilasivat täysin palkein keskustan vaalirenkutusta Suomi kuntoon.
Toukokuun lopussa keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus muodostivat "perusporvarihallituksen".
Vaalirenkutus on jo unohdettu, vaikka Suomi ei ole vielä kunnossa. Nyt Sipilän hallituksen politiikkaa – kovia leikkauksia ja pakkolakeja – luonnehditaan oppositiossa niin oikeistolaiseksi, että " Santeri Alkio kääntyy haudassaan".
Maalaisliiton perustajaa Alkiota pidetään edelleen keskustan henkisenä isänä.
Sipilä on nyt joka paikassa: uutisissa ja ihmisten puheissa, Ryhmäteatterin Eduskunta III -näytelmässäkin. Häntä kehutaan, haukutaan, ylistetään ja rienataan.
Ei ihme, sillä hallitus työntää nyt ulos valtavia päätöksiä nopeassa tahdissa. Mutta millainen on mies päätösten takana – kuka on Juha Sipilä?
Mukava mies, joka tuntuu tutulta, turvalliselta ja tavalliselta. Hän on kunnollinen diplomi-insinööri, jolle perhe on tärkeä. Hänellä on toki valtava omaisuus, mutta siitähän hän tuntuu jopa kärsivän. Nöyryys onkin hyvä piirre.
Juha Sipilästä on ollut aiemmin vaikea löytää piirteitä, jotka ärsyttäisivät. Nyt niitäkin löytyy.
Vielä hallitusneuvottelujen aikaan Sipilä vaikutti jämäkältä ja päämäärätietoiselta. Nyt huolestuneet signaalit eri puolilta kertovat, että pääministeri ei malta kuunnella asiantuntijoita ja virkamieskuntaa. Se ärsyttää.
Sipilää on pidetty asiajohtajana, mutta nyt epäillään, että hallitusta ei johdeta faktapohjalta.
Muutosta – tai sitä, että Sipilä ei paljastanut aikomuksiaan vaaleissa tai vaalien jälkeisissä keskusteluissa eri puolueiden kanssa – päivitellään ympäriinsä.
"Sipilästä on tullut entistä pragmaattisempi ja kyynisempi", kuvaa hallituspuolueen edustaja.
Pragmaattisella hän tarkoittaa sitä, että Sipilä tarkastelee asioita hyvin käytännönläheisesti – ei poliittisesti eikä tunteella.
Kyynisyys on tullut voimakkaasti esille neuvotteluissa työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Sipilä on yrittänyt rakentaa siltoja sinne tänne, mutta hänelle on tullut yllätyksenä, että työmarkkinapuolella ei ole aina tärkeää, viedäänkö asiaa eteenpäin, vaan miltä asia näyttää tukijoukoissa.
Siellä katsotaan asioita monelta kulmalta, ei pelkästään valtiontalouden kannalta.
"Sipilä tuskastuu tällaiseen eikä enää välitä, vaan sulkee korvansa."
Keskustassa vakuutellaan, että Sipilä on ihan entisensä, mutta myönnetään, että hänen sokea pisteensä on työmarkkinakenttä. Sipilä ei ole tottunut käymään keskusteluja työmarkkinaosapuolten kanssa eikä hän erään keskustalaisen mielestä jostain kumman syystä tiennyt, että työmarkkinoilla ollaan hidasliikkeisiä.
"Hänelle on ollut järkytys, ettei ay-liike ole voinut sopia asioista", puoluetoveri sanoo.
Kokenut keskustaedustaja muistuttaa, että Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) pitäisi myös tulla vastaan neuvotteluissa palkansaajajärjestöjen kanssa.
"EK on tehnyt hallituksesta käsikassaransa", hän väittää.
Samaa hokee vasemmisto-oppositio. Sipilä oli kuitenkin tiettävästi keväällä hyvin pettynyt siihen, että EK:n periksiantamattomuus neuvotteluissa vaikutti ensimmäisen yhteiskuntasopimuksen kaatumiseen. Hänen tiedetään jopa kovistelleen EK:ta.
Omassa puolueessakin Sipilää vaaditaan joustamaan vaatimuksistaan. "Hänen ei pitäisi pitää jääräpäisesti kiinni jostain viidestä prosentista. Voisi se olla neljäkin."
Sipilä kuvataan yllättävän kärsimättömäksi. Hänen tapaansa yrittää saada hankkeita eteenpäin kuvataan "puskemiseksi".
"Tällä tyylillä ollaan jumissa ja juntturassa", sanoo eräs perussuomalainen.
Sipilän hyvä piirre on se, että hän on valmis korjaamaan kurssia, jos on tarve tai pakko.
Nopea reagointi on kuitenkin välillä vaikuttanut tavallisten kansalaistenkin silmissä kummalliselta tempoilulta.
"Kurssin korjaamista ei voi tehdä monta kertaa. Se näyttää epäammattimaiselta", sanoo akatemiatutkija Hanna Wass Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta.
Wass pohtii, onko kansalaisten valmius tarttua asioihin tullut pääministerille yllätyksenä.
"Ei maata voi johtaa ihan kuin yritystä."
Jos äänestäjien tuntemuksia olisi kuulosteltu tarkemmin etukäteen esimerkiksi sosiaalisen median kautta, tiettyjen esitysten vaikutus ei ehkä olisi tullut niin suurena yllätyksenä. Näin kansalaisyhteiskunta olisi sitoutettu hankkeisiin jo esitysten valmisteluvaiheessa, Wass näkee.
HS

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jatkoa HS:n artikkeliin su 18.10.-15
"Ei maata voi johtaa ihan kuin yritystä."
Jos äänestäjien tuntemuksia olisi kuulosteltu tarkemmin etukäteen esimerkiksi sosiaalisen median kautta, tiettyjen esitysten vaikutus ei ehkä olisi tullut niin suurena yllätyksenä. Näin kansalaisyhteiskunta olisi sitoutettu hankkeisiin jo esitysten valmisteluvaiheessa, Wass näkee.
Läheltä seuraavat ihmettelevät, miksi Sipilä yrittää pitää kaikki narut käsissään.
Sipilä on viime aikoina itse ensimmäisenä halunnut kertoa viestimille ikävät asiat – viimeksi tällä viikolla ansiosidonnaisen työttömyysrahan leikkauksen.
Yritysjohtajan piirteisiin kuulunee se, että hän kokee moraaliseksi velvollisuudekseen itse kertoa ikävät asiat.
Keskustaedustaja muistuttaa, että lisää painetta tuo hallituksen tiukka aikataulu, jota Sipilä itse on ollut rakentamassa.
"Ehkä häntä on eniten muuttanut se, että vastuuta on nyt niin paljon. Se voi painaa illalla nukkumaan mennessä."
Poliitikkojen viestintää tutkinut puheviestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta on myös pannut merkille, että Sipilä on viime aikoina ottanut entistä vahvemman roolin hallituksen keulakuvana. Sipilän pitämä tv-puhe kansalle Ylen kautta oli Isotaluksen mielestä käännekohta.
"Vaalikamppailun aikana Sipilä puhui niin ympäripyöreästi ja oli niin varovainen, että hänestä jäi paljon aukkoja. Monelle tuli sitten järkytyksenä, mitä päätettiin hänen johdollaan", Isotalus sanoo.
Hallituspuolueissa tuskaillaan sitä, että Sipilä ei ole tajunnut kuinka kauaskantoinen merkitys hänen asemassaan olevan poliitikon lausunnoilla on.
Varsinkin perussuomalaiset pitävät ajattelemattomana Sipilän ilmoitusta avata Kempeleen-kotinsa ovet turvapaikanhakijoille. Hyvä teko, mutta Suomen vastaanottokyvystä ja -halusta saattoi levitä liian ruusuinen kuva maailmalle.
Kokoomuksessa ihmetellään sitä, kuinka taitamatonta Sipilän viestintä on.
"Äkkiä pitää saada tiedotustilaisuus pystyyn eikä mietitä asiaa valmiiksi."
Viestinnän epätasaisuus rasittaa perussuomalaisiakin.
"Välillä on hirveää varovaisuutta, mutta välillä on kauhea kiire esitellä puolivalmiita juttuja."
Kompuroinnit julkisuudessa ovat rasittaneet myös keskustan eduskuntaryhmää.
"Viestintäpuoli ei ole hallinnassa ollenkaan. Juhaa ei ole prepattu kunnolla etukäteen, kun hän tulee esittämään asioita kameroiden eteen", harmittelee keskustalainen konkari.
Pääministeri on uuden edessä selitellessään tämän tästä työmarkkina-asioita.
Sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkausten korvaaminen lomarahojen leikkauksella oli hallituksen viestinnässä musta hetki. Tiedotustilaisuudessa kerrottiin uutinen, mutta se aiheutti sotkun ja epätietoisuuden yrittäjien joukossa, jotka eivät ole tähän mennessä maksaneet lomarahoja työntekijöille.
Päätöstä seliteltiin monta päivää. Selvisi myös, että lomarahaleikkaus oli jo ollut hallituksen pöydällä, mutta leikkausmahdollisuudesta oli annettu Sipilälle väärää tietoa.
Ei silti pitäisi hätäillä.
Oppositiossa demarit ja vasemmistoliittolaiset valittavat Sipilän paljastuneen kovaksi oikeistopoliitikoksi.
Demaripoliitikko kertoo pitäneensä Sipilää reiluna miehenä, joka puhuu avoimesti niin kuin ajattelee. Pääministeriaikana leppoisuus ja joviaalisuus ovat hänen mukaansa väistyneet.
"Sipilä on tullut vallantäyteiseksi. Hän käyttää pääministerin valtaa sumeilematta."
Kun Sipilä nosti yritysmaailmassa niin ikään menestyneen Anne Bernerin (kesk) ministeriksi, vasemmistolle selvisi pian, että markkinaehtoisuus on Sipilänkin vahva agenda.
Vasemmistossa nähdään, että Sipilä ajaa koko Suomen julkisen sektorin markkinaehtoiseksi.
Kristillinen vakaumus nousee esille usein, kun Sipilästä puhutaan. Vanhoillislestadiolaisista haarautunut herätysliike Rauhan sana on hänelle läheinen.
"Olen myös luterilainen ja uskovainen. Sen sijaan en lokeroi itseäni lestadiolaiseksi", Sipilä on itse kertonut Risto Uimosen kirjassa.
Kristillisdemokraatit ihmettelevät, missä ovat Sipilän kristilliset arvot, kun hallitus leikkaa köyhiltä, vanhuksilta ja lapsiperheiltä. Keskustankin ryhmässä juuri nämä leikkaukset kirpaisevat. Sipilän kristillisyyttä ei kuitenkaan kukaan epäile.
"Juhalla on kristilliset arvot hyvin syvällä. Hänen toimintaansa ohjaa syvä uskonnollinen asenne, joka myös kantaa häntä", eräs keskustalainen kuvaa.
Keskustalaiset näkevät, että kovien päätösten taustalla on edelleen inhimillinen puoli.
"Hän ei ole muuten kova, mutta on kova silloin, kun tekee päätöksiä", kuuluu yksi luonnehdinta.
Sipilän pojan kuolema ennen eduskuntavaaleja oli niin kova paikka, ettei siitä olisi selvinnyt, ellei hänellä olisi suhdetta korkeimpaan, eduskuntaryhmässä nähdään.
"Hän jaksaa sen avulla", yksi kansanedustaja sanoo.
Lähipiiristä ja "kuiskuttelijoista" on viime aikoina ollut liikkeellä runsaasti arvioita.
Vasemmistopuolueissa levitellään edelleen "varmaa tietoa", että entinen keskustalainen pääministeri Esko Aho ohjailee Sipilää. Myös Jorma Ollilan vaikutusvallasta puhutaan. Hallituksen piirissä...
http://www.hs.fi/kotimaa/a1445050621434 _HS- 18.10.-15
Ehkä kohta on aika tehdä uusi puinen kakkara.
Tekstiä muokattu kello 16.30: Analyysissä kerrottiin ensin, että EK olisi kaatanut Sipilän ensimmäisen yrityksen yhteiskuntasopimuksesta. EK:n periksiantamattomuus neuvotteluissa oli kuitenkin vain yksi syy, miksi neuvottelut kariutuivat. EK:n vastineen mukaan neuvottelut kaatuivat SAK:n takia.
Sipilän kristillisyys on siinä, että vahvat pitävät huolen itsestään, ja Jumala huolehtii (huolehtikoon) niistä heikoista!