Soini suuri narsisti voittajana !

Kapina kukistettu, mutta onko äänestäjät palanneet takaisin kannattamaan persuja .

Kysykää välillä myös minun mielipide , en ole palannut !
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Virsut pettuun!

Äänestä

Turvapaikanhakijoiden tulva näyttää olevan hieman asettumassa. Tämä on helpottava tieto erityisesti PS:lle. Nyt jos vielä työmarkkinaneuvotteluissa päästäisiin sopuun niin, että hallitus voisi vetää pakkolakiesityksensä pois eduskunnasta, niin se auttaisi kaikkia hallituspuolueita ja siten myös Perussuomalaisia.

SDP:n tilanne on monessakin suhteessa surkea, ja siksi luulenkin, että osa PS:sta SDP:hen siityneistä duunarimiehistä vaihtaa takaisin PS:iin, ainakin joksikin aikaa. Antti Rinne ei ole kovin uskottava pääministeriehdokas, ja eduskunnan keskusteluissa SDP:n linja on toistaiseksi ollut vastustaa käytännössä kaikki leikkauksia esittämättä omaa toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa tilalle. Sitäpaitsi kansa muistaa vielä hyvin SDP:n hallitustaipaleen kaoottiset viime kuukaudet. Nyt Sipilän hallituksella on ollut pitkälti oikeansuuntaista otetta, joskin tyylipisteet ovat jääneet vähiin.

Äänestä

Joo en äänestä kumpaistakaan.

Äänestä

Persut täysin tarpeeton puolue ,ei eroa kokoomuksesta ja kepusta .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siionomit kirjoitti:

Kapina kukistettu, mutta onko äänestäjät palanneet takaisin kannattamaan persuja .

Kysykää välillä myös minun mielipide , en ole palannut !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu