Marskin sodanjohtoa jauhetaan palstalla innokkaasti. Yleisenä piirteenä on totutusti, että mitä heikommat tiedot, sen kovemmat tuomiot.
Marski olisi voitu siirtää iän ja terveyden takia sivuun esimerkiksi hänen lähtiessään Sveitsiin huhtikuussa -43. Sveitsiin vain ilmoitus, että hänet on vapautettu ylipäällikön tehtävästä ja nimetty kunniaylipäälliköksi ja myönnetty korkein mahdollinen kunniamerkki sekä hyvä eläke ynnä adjutantti, sihteeri ja virka-auto käyttöön. Menettely antaa ymmärtää, että Suomeen ei niin kauheasti odoteta.
Samalla Ryti ilmoittaa ryhtyvänsä ylipäälliköksi ja nimittävänsä kenraali Heinrichsin puolustusvoimien komentajaksi.
Mutta entä sitten?
Marski olisi voitu siirtää iän ja terveyden takia sivuun esimerkiksi hänen lähtiessään Sveitsiin huhtikuussa -43. Sveitsiin vain ilmoitus, että hänet on vapautettu ylipäällikön tehtävästä ja nimetty kunniaylipäälliköksi ja myönnetty korkein mahdollinen kunniamerkki sekä hyvä eläke ynnä adjutantti, sihteeri ja virka-auto käyttöön. Menettely antaa ymmärtää, että Suomeen ei niin kauheasti odoteta.
Samalla Ryti ilmoittaa ryhtyvänsä ylipäälliköksi ja nimittävänsä kenraali Heinrichsin puolustusvoimien komentajaksi.
Mutta entä sitten?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Marskin potkut järjesti hallituksen sisäpiiri Linkomiehen ja Tannerin johdolla. Puolustusministeri Waldenia ei kutsuttu mukaan. Ryti innostui silmin nähden ylipäällikön asemasta.
Ryti ilmoitti asiasta ällistyneelle Heinrichsille ( jatkossa Hcs) , joka piti kiireisen palaverin 18.4. Tuompon, Airon ja Paasosen kanssa. Heinrichs esitteli tiivistelmän ohjelmastaan presidentille:
1. Sotatoimien johdon uudelleen järjestely.
2. Kenttäarmeijan organisaation tarkistus.
3. Taktiikan uusiminen
4. Koulutuksen uusiminen.
5. Materiaalin uusiminen.
Isompaa keskustelua ei syntynyt, vain Airo teki muutaman sarkastisen huomautuksen.
Ennen lähtöään Helsinkiin Tuompon kanssa Hcs käski kutsua Mikkeliin 20.4. 43 kenraalit Oesch, Mäkinen, Tapola, Isakson ja J. Heiskanen.
Oli siis 18.4. 1943.
Hcs ilmoittautui uuteen tehtävään täydessä paraatiasussa. Keskustelussa hän esitti ohjelmansa, josta Ryti innostui: Perhana, se pitää panna heti käyntiin.
Monen tunnin keskustelun jälkeen Hcs sai Rytin tyytymään, että hän hoitaa tehtävää Helsingissä ja avuksi perustetaan sotilaskanslia päällikkönä kenraali Hägglund. Paikalla olivat myös Linkomies ja Tanner, jotka tuntuivat olevan yhtä mieltä monesta asiasta. Wallden tuli ja ilmoitti luopuvansa ministerin paikasta, jolle esitti kenraali Östermania. Linkomies ja Ryti vaativat paikalle poliitikkoa, mutta hyväksyivät Östermanin apulaisministeriksi.
Mikkeliin palattuaan Hcs piti kenraaleille tiukan puhuttelun. Nämä joutuivat heti tarkistamaan suhtautumistaan hieman pehmeänä ja hitaana pitämäänsä uuteen komentajaan.
Hcs määräsi Oeschin PE:n päälliköksi ja johtamaan työryhmää, joka tarkistaisi PE:n kokoonpanon. Lähtökohtana olisi jako alaesikuntiin, joissa olisi suuret valtuudet omaava päällikkö.
Jako oli seuraava. KntoE, Tuompo, OpE Mäkinen, HuoltoE Isakson ja HallintoE J. Heiskanen. Muu tarkistettaisiin myöhemmin.
Hcs määräsi myös Airon Aunuksen Ryhmän komentajaksi.
Oesch ehti vielä pitää onnittelupuheen ennen Hcs:n poistumista. Hänellä oli paljon tekemistä.
Tuompo merkitsi päiväkirjaansa: "Eric otti ohjat tiukasti käsiinsä".
Hcs keskusteli alustavasti organisaatiouudistuksesta Oeschin, Mäkisen ja päämajoitusmestariksi nimittämänsä luottomiehensä Tapolan kanssa. Lisäksi hän esitteli ajatuksiaan tykistön kenraaleille Nenonen ja Svanström. He oli ällistyksestä toivuttuaan myönteisiä, sillä uudistus oli tykistölle edullinen.
Hcs kutsui puheilleen järjestelyosaston päällikön eversti Tähtisen parin alaisensa kanssa ja antoi raamit.
Divisioonaporras lakkautetaan, muutamaa erikoistapausta lukuun ottamatta.
Divisioonat ja erilliset prikaatit muodostetaan armeijakunniksi, joissa on joustava kokoonpa. Entiset rykmentit muutetaan jalkaväkiprikaateiksi ja tykistörykmentit ja erilliset patteristot tykistöprikaateiksi.
Armeijakuntaan kuuluu 3-5 jv-prikaatia ja kevyt tykistöprikaati entisistä divisioonista ja prikaateista. Lisäksi pioneeri-, viesti- ja huoltopataljoonat ynnä erillispataljoonia ja ilmatorjuntaa.
Jv-prikaati muodostettaisiin vahventamalla esikuntaa ja jääkäri-, pioneeri- sekä viestijoukkueet komppanioiksi, samoin huolto. Henkilöstö otettaisiin lakkautettavista divisioonaportaista. Jv-prikaatin vahvuudeksi tulisi noin 4 000 miestä. AK:n vahvuus olisi 20-25 000.
Raskas tykistö muodostettaisiin ylijohdon tykistöprikaateiksi a 6 pstoa. Niitä tulisi 6-7.
Jälleen kerran höpinää avaus. Mannerheim lähti Sveitsiin vasta sotien jälkeen.
Marski lähti sairaslomalle Sveitsiin huhtikuussa 17. 43 ja palasi toukokuun alussa.
Hän oli lentokoneessa kuoleman kielissä. mutta tohtori Kalaja käynnisti vanhan koneen konjakilla.
Ryti ja Linkomies miettivät mm. keväällä -43 Marskin mahdollista kuolemaa. Ryti oli valmis ryhtymään ylipäälliköksi ja lähtemään Mikkeliin johtamaan sotaa.
Linkomiehen suosikki armeijanjohtoon oli Talvela, jonka hän tunsi hyvin kokoomuspoliitikkona.
Lähtö oli 17.4.43 ja paluu kolmen viikon kuluttua.
Marski oli huhtikuun alussa niin vaikeasti sairas, että uskoi kuolevansa ja tarkisti mm. testamenttinsa.
Huonosti olisi käynyt ilman Marskia koska kukaan nuorempi ei olisi kyennyt samaan. Seuraavassa sodassa meille käykin huonosti koska ei ole Marskia, on vain Marks. Suomi on jo menetetty koska Mannerheim on kuollut eikä uusia sodanjohtajia synny.
Tässä juuri osoitan, miten helppoa olisi ollut toimia Marskia taitavammin ihan puhtaan yleisesikunta-ajattelun pohjalla. Esityksiähän tehtiin ja lopuksi Marski joutui toimimaan juuri niiden mukaisesti.
Kenraaleissa oli paljon päteviä miehiä, kuten on nytkin.
Marskin asema vain oli Talvisodan jälkeen sellainen, että häntä pidettiin korvaamattomana.
-----häntä pidettiin korvaamattomana.-----
Halooo, siis kuka piti, ei varmaan kukaan täysijärkinen.
Marskia pidettiin korvaamattomana mm. kesällä -44 eduskunnassa ja hallituksella.
Vain hänellä katsottiin olevan mahdollisuus johtaa Suomi rauhaan ilman sisäisiä ristiriitoja.
Arvostus näkyy mm siinä, että hänen suurin strateginen virheensä eli hyökkäys Itä_karjalan hyväksyttiin vain hieman mutisten.
Kannattaisi sinunkin perehtyä historiaan.
Mennäänpä eteenpäin.
Huhtikuun lopussa ylipäällikkö Ryti tuli Mikkeliin mukanaan Linkomies, uusi puolustusministeri Arvi Oksala ja kenraali Österman. Päämajaan tutustumisen ohessa neuvoteltiin rintamatilanteesta. Yhteinen päätös oli, että Kannasta olisi vahvistettava, mutta vähin äänin, sillä Itä-Karjalasta ei voitaisi ainakaan taistelutta luopua.
Heinäkuun loppuun -43 mennessä siirrettiin Kannakselle seuraavat joukot:
- Ahvenanmaalta JP 6
- Kainuusta III AKE armeijakuntajoukkoineen ja 3. D pois lukien JR 11
- Maaselästä 3. pr ja kaksi raskasta patteristoa
- Aunuksesta VII AKE ak-joukkoineen sekä yksi järeä patteristo.
Päämajan reserviksi siirrettiin 4. D Laatokan pohjoispuolelle linnoitustöihin.
Kannakselle siirrettiin viisi linnoitusrakennuspataljoonaa ja erillisiä yksiköitä.
Kannaksen Ryhmän komentajana pysytettiin kenraali Öhqvist, vaikka muitakin ehdokkaita oli. Esikuntaan siirrettiin eversti Savonjousi esikuntapäälliköksi ja eversti Bror Kraemer tykistöpäälliköksi.
Kaikkiaan vahvennukset olivat lähes 25 000 miestä eli 9 pataljoonaa ja kahdeksan patteristoa. Viesti-, pioneeri- ja huoltovoima kasvoi merkittävästi.
Suur-Suomen kannattajat huomasivat kyllä toiminnan, mutta heidät saatiin pysymään melko hiljaisina.
Hcs ajoi organisaatiouudistuksen läpi toukokuun aikana Oeschin ja Nenosen tuella. Myös operaatiopuoli oli sen takana.
Rintamajoukoilta asia pidettiin salassa valmistelun aikana, mutta vuotihan tietoa ja äläkkää nousi.
Pääosa rintamakenraaleista oli vaarassa joutua ihan muihin töihin ja menettää asemansa oman yhtymänsä herrana.
Näin siinä kävi.
Laatikainen siirrettiin koulutuspäälliköksi ja hänelle muodostettiin PE:N ja kotijoukkojen koulutusosastoista pieni esikunta Hämeenlinnaan. Hänen alaisekseen tuli tarkastusosasto ylitarkastajana Siilasvuo ja apulaisena Pajari.
Paalu siirrettiin Sotakorkeakoulun johtajaksi ja Vihma Laatikaisen tilalle.
Aunuksesta siirrettiin Kääriäinen jalkaväentarkastajaksi ja K.A, Heiskanen panssarintorjunnan tarkastajaksi. Svensson siirtyi V AK:N komentajaksi ja Tapola päämajoitusmestariksi.
Kannaksella Sihvosta tuli III AK:n komentaja, Martolalle perustettiin uusi IV AK .
Hersalo siirrettiin ohjesääntökomitean pj:ksi ja eversti Nihtilä VII AK:n komentajaksi.
Aika rajua, mutta pakko oli.
Ylipäällikkö tarkasti heinäkuussa -43 Karjalan Kannaksen yhdessä Hcs:n kanssa.
Entinen Pääasema ristittiin nyt ETU-asemaksi.
Siinä oli oikealla IV AK ja vasemmalla VII AK. Suojaiseen maastoon rakennettiin uutta tukilinjaa 2-3 km entisen taakse.
Länsi- ja Itä Kannaksella olivat perusteilla uudet raskaat tykistöprikaatit.
Nyt Pääasemaksi määrätyssä entisessä VT-asemassa oli käynnissä kovat linnoitustyö. Joukkoina oli III AK, jossa oli kaikkiaan viisi jalkaväki- ja kaksi tykistöprikaatia, toinen raskas.
Mitä me Marskilla, onhan meillä Marx.
Hcs ja Oesch pitivät uudelle koulutusjohdolle tiukan käskynannon toukokuussa lopussa.
Hersalon tuli valmistella tiivistetyt väliaikaiset armeijakunnan ja prikaatin taisteluohjeet heinäkuun alkuun mennessä.
Paalun tuli valmistella lyhyet korkeimman johdon koulutustilaisuudet (4x3 pv) ja toimeenpanna ne kesäkuussa. Heinä- ja elokuussa olisi neljä kahden viikonkurssia majuri-eversti-tasolle. Talven aikana järjestetään kaksi tiivistettyä yleisesikuntakurssia Saksan malliin..
Laatikaisen ja Siilasvuon tuli huolehti uusi organisaatio ja taktiikka läpi kaikessa koulutuksessa ennen kaikkea upseereille.
K.A. Heiskanen määrättiin panssarijoukkojen ja panssarintorjunnan tarkastajana järjestämään vastuualueensa ajan tasalle.
Laatikaiselle oli muodostettu koulutusesikunta Päämajan ja Kotijoukkojen esikunnan koulutusosastoista. Siihen kuulu myös Siilasvuon johtama tarkastusosasto.
Uuden johdon mielestä asiat alkoivat rullata, vaikka kotirintamalle siirrettyjen kenraalien kiukku oli välillä käsin kosketeltavaa. Pahin oli Pajari.
Marraskuussa -43 pidettiin Sotakorkeakoulussa suuri sotapeli, jota johto seurasi presidenttiä myöten.
Lopputarkastelussa kenraali Öhqvist arveli toiveikkaasti, että Kannaksella voitaisiin nykyisillä joukoilla torjua hyökkäys Leningradin suunnasta, jos kaupunki vain pysyisi edes osittain saarroksissa.
Airo puolestaan arvioi, että Itä-Karjalassa voitaisiin torjua vain "kelirikkohyökkäys" eli hyvin rajoitetuin voimin tehty.
Kenraali Heiskanen totesi, että nykyisellä aseistuksella ei mitään panssarivoimien tukemaan hyökkäystä kyettäisi torjumaan. Tällöin sotataloustarkastaja kenraali Grandell saattoi ilmoittaa, että Saksasta saataisiin suuri määrä raskaita pst-tykkejä ja 30 rynnäkkötykkiä. Paraikaa selviteltiin uusimallisten lähitorjunta-aseiden tehoa.
Saksan sotilasasiamies eversti Kitschmann oli kohtelias, mutta totesi puna-armeijan suurhyökkäyksen menevän aina puolustuksesta läpi. Kyse olisi murron jälkeisistä toimista.
Pääasema ja etuasema olivat edelleen liian lähekkäin ja liian lähellä Leningradia. Hyökkäys olisi helppo salata.
Kenraali Nenonen vakuutti kenttätykistön uuden organisaation parantaneen johtamista ja tulen käytön keskittämistä painopistesuunnissa.
Presidentti piti loppupuheenvuoron, jossa totesi puolustusvalmiuden parantuneen. Suomen kohtalo ratkeaisi lopullisesti rauhanteossa. Rauhanehdot riippuisivat puolustuskyvystä. Siitä olisi kaikin keinoin pidettävä huolta.
Kylmä-Kalle oli peloton mies. Hän meni jääkäritoverina Grandellin luo ja vaati, että eversti Hirki ja evl Haataja voisivat lähetä hänen mukaansa Saksaan helmikuussa -44 ja hankkia kaiken saatavan tiedon uusista lähitorjunta-aseista.
Näin tehtiin. Herrat tutustuivat aseisiin, näkivät tehoesittelyn ja vakuuttuvat. Molemmat ampuivat itse uusilla seilla. Mukana tuotiin koulutusohjeet ja opaskirjat, jotka kiireesti suomennettiin. Aseita vain jouduttiin odottamaan 11. huhtikuuta asti, jolloin ne saatiin Suomeen.
Vielä huhtikuussa aloitettiin kouluttajakurssit Tuusulan Päällystökoululla.
Heiskanen ei hyväksynyt pelkkiä suunniteltuja upseerikursseja, vaan vaati käyttäjäkoulutuksen toimeenpanoa Kannaksen Ryhmän osalta Huuhanmäen panssarintorjuntakoulutuskeskuksessa ja Itä-Karjalan joukkojen osalta Petroskoissa.
Heiskanen viittasi kintaalla asepuolen salaamisvaatimuksille, eikä kalseasti tuijottavan kenraalin kanssa kukaan halunnut riidellä. Kylmä-Kallen maine tunnettiin. Lisäksi hän oli vastuullinen johtaja.
Oli saatu yksi divisioonan annos eli 1 700 nyrkkiä ja 300 panssarinkauhua a 10 ammusta, siis 4 700 laukausta. Sakujen mukaan niillä voitaisiin tuhota 1 000 panssaria. Oliko sellaisia määriä tulossa? Heiskanen äyskäisi Talvisodassa TUHOTUN yli 3 000 panssaria. Mutta liian vähänhän aseita oli. Se huomattiin, kun jakoa ruvettiin suunnittelemaan.
Mennäänpä ajassa hieman takaisin ja jatketaan jossittelua eli kontrafaktuaalista historiaa.
Hcs oli tuskin ehtinyt antaa uuden vuoden tervehdyksensä armeijalleen, kun taivas putosi niskaan. Puna-armeija heitti tammikuussa Saksan joukot Leningradin ympäriltä ja ajoi niitä kohti Viroa. Hcs:n pahin pelko toteutui.
Saksalaisten torjuntamenetelmät eivät tehonneetkaan. Niitä oli kuitenkin vaivalla opiskeltu ja sovellettu joukkojen koulutukseen sekä linnoittamisen ja tulenkäyttöön. Puhdetyöt ja muu viihde olivat vähentyneet myös keskenään kilpailevien divisioonankomentajien poistuttua kuvioista.
Parin viikon harkinnan jälkeen Hcs teki päätöksensä. Kannakselle siirretiin lisävoimaksi 4.D ja Panssaridivisioona. Linnoitustöitä tehostettiin.
Muodostettiin Itä-Kannakselle Pääasemaan uusi johtoporras, I AK komentajana kenraali Autti ja joukkoina 4, D. prikaatikokoonpanossa ynnä 3. Prikaati. Kannaksella oli näin neljä armeijakuntaa, mikä nosti arvostelua. Toisaalta ei ollut divisioonien esikuntia.
Airo oli raivona, kun 17. D siirrettiin Laatokan pohjoispuolelle. Hän sai 20. Prikaatin vielä pidettyä itsellään. Itä-Karjalan joukoille annettiin operaatiopäällikkö Mäkisen esityksestä viivytystehtävät, mutta ehdottoman salaisina.
AKS:n lähetystö kävi presidentin luona vaatimassa Itä-Karjalan puolustuksen pitämistä vahvana. Ryti puhui ympäripyöreitä alueesta panttina ja rauhansopimuksesta sen kohtalon ratkaisuna. Muuten hän vakuutti seisovansa sotilasjohdon kanssa samassa rintamassa.
Mennään suoraan tämän jossittelun loppuasetelmaan.
Majuri Ketosen vihollisarviosta 25.5. 44 syntyi kova kohu. Hänhän osoitti katsauksessaan suurhyökkäyksen olevan tulossa parin viikon sisällä.Sen oikeellisuutta pohdittiin Hcs:n johdolla. Oesch ja Paasonen olivat sen kannalla, operatiivinen johto ( Mäkinen, Tapola, Tähtinen) epäili. Se esiteltiin myös Rytille. Hän oli taipuvauinen uskoman siihen ja kehotti Hcsiä ryhtymään tarvittaviin toimiin.
Niin käskettiin 28.5. 17. D siirtymään Kannakselle ja 20. Prikaati perään. Ne tulivat perille kesäkuun alkupäivinä.
Panssarintorjunnan järjestelyä kiirehdittiin. Siviiliväestön evakuointia Viipurin eteläpuolelta valmisteltiin.
Mitään selkeää tietoa hyökkäysvalmisteluista ei saatu. Ilmakuvissa näkyi kyllä runsaasti tykistöä.
Kannaksen Ryhmä ilmoitti olevansa täysin taisteluvalmis, tuli mitä tahansa. Se oli Öhqvistiä se.
Lomia ei kuitenkaan peruttu, eikä suunniteltuja kotiuttamisia. Ettei kansa hermostu, sanoi Ryti.
Istuttiin siis aidalla tietämättä kummalle puolelle on syytä laskeutua.
Sitten tapahtui seuraavaa: Territetissä perustettiin pakolaishallitus. Kuusi miestä, tunnetuimmat heistä Voionmaa, Nevanlinna, Mannerheim... Se ei ollut samanlainen kuin esimerkiksi Terijoen hallitus, päinvastainen kyllä. Lähihistoriamme osalta kritiikki käytettyjä lähteitä kohtaan on vajavainen. Jos nyt kertoo, että Suomella oli suunnitelma B miehityksen varalta, sille löytyy arkistodokumentteja Genevestä. Tämä osuus Suomen lähihistoriasta on kirjoittamatta.
Tässä jossittelussa voidaan tietysti pakolaishallituskin perustaa.
Tosiasia on. että oikeassa historiassa joitain kaavailuja pakolaishallituksesta Tukholmaan tehtiin, mutta ne eivät edenneet edes suunnitelmiksi.
Miehitykseen varauduttiin asekätkennällä ja Stella Polariksella.
Kas, kun satut olemaan ainoa, joka tietää noista Geneven dokumenteista.
Oltaisiin ilman marskia hävitty jo 1918 kuten muutkin sodat. Hänhän oli yliluonnollisen taitava sodanjohtaja, kai se on kaikille jo moneen kertaan kerrottu. Eikö joku sitä vieläkään tiedä?