Lohela vaatii konservaatista pukeutumista

eduskunnassa ,Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontula voisi ottaa oppia pukeutumisessa ,vaatetus on kuin halvalla katuhuoralla ,tämä insestin puolustaja jonka moraaliset arvot vaatisivat päivitystä tähän tärkeään asiaan voisi Rouva puhemies puuttua .Täytyy sanoa että puhemiehen valinta meni nappiin on todella mukava katsoa tätä sivistynyttä naista jonka moraalinen arvomaailma on kuin itsellä .
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Konservaatista? Missä se on?

Äänestä

Jotenkin aina olen ihmetellyt Vasemmistonaiset pukeutumista ovatkuin suoraan pellolta tulleita varinsenpelätitimiä .

Äänestä

Ehdotan, että kaikki kansanedustajat pukeutuvat oman alueensa kansallispukuihin.

Äänestä

Samalla voisi tarkistaa myös näiden variksen pelottimien käytös- ja puhetyylinkin. Kaikkineen eduskunta on mennyt kehityksessä taaksepäin niin paljon, että voi sanoa, ettei tällaista ole oikeastaan aikaisemmin ollutkaan. Pohjanoteeraus joka suhteessa.

Äänestä
  • Puhetyyli on todellakin kammottavaa sen on olen itsekkin pannut merkille ,käytöstävavoista on edes turha puhua kun niitä ei edes ole .

    Äänestä

  • Persujen huutelu on aivan kamalaa. Oppositiossa tuli vaikka minkälaisia möläytyksiä varsinkin Soinin suusta. Ei rääsyporvareista saada salonkikelpoisia vaikka kuinka vaihtaisi vaatteet. Vai että oikein teititellään, Lohela on kuin toisesta maailmasta.

    Äänestä

Onkohan yhtään pahempisuista kuin mitä Lohela oli oppositioaikanaan ja mitä hän kirjoitti blogeissaan. Nyt ollaan niin pyhää, niin pyhää.
O sancta simplicitas!

Äänestä
  • Lohela voisi aloittaa Soinin pukeutumisella. Yhdysvaltojen ulkoministeri Kerry ja Soini tapasivat toisensa. Soinin paljaat sääret näkyivät, paidan hihat olivat liian suuret ja paidan ylänappi auki. Kun katsoi näitä kahta ulkoministeriä niin hävett todella Suomen puolesta. Tässä Lohelalla on työsarkaa aivan aluksi.

    Äänestä

Lohela on kova äärioikeistolainen.

Äänestä

Kohta tulee varmaan burkha-pakko ettei niiden perssujen suomeen rahtaamien mamujen mieli pahoittuisi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moraalinvartia1 kirjoitti:

eduskunnassa ,Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontula voisi ottaa oppia pukeutumisessa ,vaatetus on kuin halvalla katuhuoralla ,tämä insestin puolustaja jonka moraaliset arvot vaatisivat päivitystä tähän tärkeään asiaan voisi Rouva puhemies puuttua .Täytyy sanoa että puhemiehen valinta meni nappiin on todella mukava katsoa tätä sivistynyttä naista jonka moraalinen arvomaailma on kuin itsellä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu