http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/valituntiriita-johti-pahoinpitelyyn-kesken-oppitunnin-kolme-aikuista-ryntasi-4-luokkalaisten-luokkaan/5507160
Välituntiriita johti pahoinpitelyyn kesken oppitunnin: "Kolme aikuista ryntäsi 4-luokkalaisten luokkaan"
Poliisi kertoo Turussa Samppalinnan koulussa tänään tapahtuneesta välikohtauksesta
Poliisin mukaan välikohtauksessa kolme aikuista oli tunkeutunut kesken oppitunnin 4-luokkalaisten luokkaan ja pahoinpidellyt opettajaa ja yhtä luokalla ollutta poikaa.
Tapahtumat saivat alkunsa koulun välitunnilta lasten välisestä riidasta. Toisena osapuolena ollut tyttö ilmoitti tapahtumasta äidilleen, joka kertoi, että lapsen isovanhemmat hakevat lapsen koulusta.
Isovanhempien tullessa kouluun tilanne kuitenkin riistäytyi käsistä ja lasta hakemaan tulleet tunkeutuivat luokkaan ja alkoivat pahoinpidellä luokan opettajaa ja riidassa toisena osapuolena ollutta poikaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä on vasta alkua, mikähän on vuoden päästä tilanne, kohta tämä roska-aines pilaa kaiken tässä maassa.
Helpostikin voi arvella kyseessä olleen suvakkien ja feministien hellimästä muslimikulttuurista. Opettajat ovat monin paikoin kovilla tämän roskaväen temppuilun tähden.
Poliisi ei uskalla kertoa pahoinpitelijöitten alkuperää. Mututuntumalla vaikuttaa mustalaisilta.
Paskasakki asialla