Suurin isku on eläkeläisten asumistuen leikkaaminen. Koko tukimuoto on tarkoitus yhdistää ensi vuonna yleiseen asumistukeen. Hallituksen esityksen mukaan
liki 100 000 eläkeläisen asumistuki pienenee 60 euroa kuukaudessa.
Hallituksen alkuperäisen esityksen mukaan asumistuki olisi pienentynyt yli sadalla eurolla kuukaudessa, mutta myöhemmin hallitus rajasi leikkauksen korkeintaan 60 euroon.
Lakiluonnosta arvostellaan yhä. Neuvotteleva virkamies Sanna Pekkarinen kertoi köyhyysryhmän tilaisuudessa, että suurin osa 20 lausunnonantajasta vastusti lakiesitystä.
Esimerkiksi Eläkeläisliittojen etujärjestö Eetu ry vaatii koko leikkauksen peruuttamista. Lausunnon allekirjoittajina ovat entiset politiikan raskassarjalaiset Eeva Kuuskoski (kesk), Tapani Mörttinen (kok), Ole Norrback (r) ja Martti Korhonen (vas).
Eetu paheksuu myös, että verottaja kohtelee eläkeläisiä tylymmin kuin palkansaajia. Palkansaajien työtulovähennystä korotetaan ensi vuodelle. Kun hinnat laskevat, eläkkeiden indeksikorotusten sijaan ensi vuonna eläkkeisiin tulee alennuksia. Yksin asuvan kansaneläke pienenee ensi vuoden alussa 2,33 euroa ja parisuhteessa asuvan 2,07 euroa kuukaudessa.
Eduskunta keskustelee keskiviikkona eläkeläisten ahdingosta. Oppositio tiukkaa välikysymyksessään, miten hallitus varmistaa, etteivät leikkausten yhteisvaikutukset muodostu kohtuuttomiksi eläkeläisille

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuskin. Jos työssä oleva tienaa 15 000 vuodessa ja saa asumistukea 300 kuukaudessa. Jos eläkeläinen joka saa eläkettä 15 000 ja saa asumistulkea 600 euroa, niin miten tuo eläkeläinen menee köyhyyden rajan alle samalla vuositulolla jos työssä oleva ei ole köyhyysrajan alapuolella ? Muutoksen jäkeen molemmilla 18600 euroa rahaa käytettävissään. Tarviiko eläkeläinen todella sen 22 200 euroa vuodessa rahaa jos työssä saa palkkatyössä 18 600? Eläkeläisellä ei ole työmatkakuluja jotka työssä oleva maksaa. Työssä olevalla menee vähintään 300 euroa kuukaudessa työmatkakuluihin.
Tuo eläkeläisen korkeampi asumistuki joku ihmeellinen jäänne ajalta kun lähes kaikki eläkeläiset oli pelkästään kansaneläkkeellä.
SSS-miesten kyyti on kylmää köyhille. Sipilä pitää huolen, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Mistähän Juha Sipilä leikkaa seuraavasti?
Sipilä on EK:n juoksupoika. Hänellä on kieli syvällä Jyri Häkämiehen persuksissa.
Voi sanoa, että tämä hallitus todella pitää köyhistä, sillä se tekee niitä lisää.
Tämä sss natsihallitus on kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Ei öiiruakaan tasapuolisuutta. Kyllä taas tämä eläkeläisten asumistuen leikkauskeskystekyu osiitti millaiset arvot ovat hallituksella. Maatalous ei ole osallistunut lainkaan on kepun erityissuojekuksessa. Sensijaan maatalouden roskakehityshankkeisiin työnnettiin lisää rahaa