PAKOLAISKRIISI NOSTAA VALTIONVELAN KORKOJA

Ruotsin Valtiovarainministeriön tälle päivälle luvattu arvio valden velanottotarpeesta on siirretty viikolla, koska virkamiehet haluavat ensin kuulla Maahanmuuttoviraston arvion odotettavissa olevien tulijoiden määrästä. Markinnat reagoivat välittömästi ja korot ampaisivat nousuun.

Ruotsin Valtiovarainministeriön uusi ennuste oli tarkoitus esitellä keskiviikkona. Homma siirtyi viikolla, jotta ennusteessa pystyttäisiin huomioimaan huomenna julkaistava Maahanmuuttoviraston ennuste tulijoiden määrästä.

”Pyrimme niin tarkkaan arvioon kuin mahdollista ja meistä tuntui, ettemme olisi kyenneet antamaan riittävän tarkkaa tietoa. Tästä syystä katsoimme parhaaksi lykätä lainanottoarviotamme viikolla, jotta voimme huomioida tuoreimmat tiedot myös tulijoista aiheutuvien kustannusten osalta”, Thomas Olofsson Valtionvarainministeriöstä sanoo.

Ruotsin kymmenvuotisen valtionobligaation korko pomppasi saman tien 0,65%:sta 0,73%:iin. Muutos noteerattiin myös kansainvälisesti, sillä muun muassa uutistoimisto Reuters ja Financial Times uutisoivat asiasta.

”Nousu ei ollut jättimäinen, mutta se osoittaa lisääntynyttä epävarmuutta siitä, mihin suuntaan valtion budjetti on menossa”, ekonomisti Olle Holmgren SEB-pankista kommentoi koron nousua.

Valtionvarainministeriön edellisessä, heinäkuussa julkistetussa arviossa valden nettolainantarpeeksi arvioitiin 71 miljardia kruunua tälle vuodelle ja 25 miljardia kruunua vuodelle 2016. Thomas Olofsson ei halua spekuloida sillä, onko nyt olemassa riski arvioiden nostamisesta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä Ruotsissa ensin, niin Suomessakin. Kun pakolaiskriisin laskut vähänkin selviää, niin samaa on luvassa täälläkin. Todennäköisesti valtio ottaa vielä lisää velkaa. Vaikka ei olisi mikään talousihminen nero, niin voi jo nyt päätellä, miten tässä käy. Olen myös huolissani, käydäänkö käsiksi pankkien rahoihin. Näen valitettavasti suuren alamäen edessäpäin kuin muunkin ihmiselämän kurjistumisen, pitkään ei tarvitse odotella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KOROTYLÖS kirjoitti:

Ruotsin Valtiovarainministeriön tälle päivälle luvattu arvio valden velanottotarpeesta on siirretty viikolla, koska virkamiehet haluavat ensin kuulla Maahanmuuttoviraston arvion odotettavissa olevien tulijoiden määrästä. Markinnat reagoivat välittömästi ja korot ampaisivat nousuun.

Ruotsin Valtiovarainministeriön uusi ennuste oli tarkoitus esitellä keskiviikkona. Homma siirtyi viikolla, jotta ennusteessa pystyttäisiin huomioimaan huomenna julkaistava Maahanmuuttoviraston ennuste tulijoiden määrästä.

”Pyrimme niin tarkkaan arvioon kuin mahdollista ja meistä tuntui, ettemme olisi kyenneet antamaan riittävän tarkkaa tietoa. Tästä syystä katsoimme parhaaksi lykätä lainanottoarviotamme viikolla, jotta voimme huomioida tuoreimmat tiedot myös tulijoista aiheutuvien kustannusten osalta”, Thomas Olofsson Valtionvarainministeriöstä sanoo.

Ruotsin kymmenvuotisen valtionobligaation korko pomppasi saman tien 0,65%:sta 0,73%:iin. Muutos noteerattiin myös kansainvälisesti, sillä muun muassa uutistoimisto Reuters ja Financial Times uutisoivat asiasta.

”Nousu ei ollut jättimäinen, mutta se osoittaa lisääntynyttä epävarmuutta siitä, mihin suuntaan valtion budjetti on menossa”, ekonomisti Olle Holmgren SEB-pankista kommentoi koron nousua.

Valtionvarainministeriön edellisessä, heinäkuussa julkistetussa arviossa valden nettolainantarpeeksi arvioitiin 71 miljardia kruunua tälle vuodelle ja 25 miljardia kruunua vuodelle 2016. Thomas Olofsson ei halua spekuloida sillä, onko nyt olemassa riski arvioiden nostamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu