Orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa. Gal. 4:30.
Tuhannet muuten melko valistuneet ihmiset eivät tiedä, että kristinuskossa on kaksi hengellistä valtakuntaa. Ensiksikin lainvaltakunta, jossa kaikki saadaan oman ansion mukaisesti, apostolin sanojen mukaan: »Töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Sen Kristus tahtoi osoittaa meille kun hän sanoo, että ne, jotka olivat tehneet työtä koko päivän ja kantaneet sen kuorman ja helteen viinitarhassa, eivät saaneet mitään armoa, vaan vain ansion mukaan, vain »päiväpalkan», koskapa »pitäytyivät töihin». Sellaisia ihmisiä sanotaan Raamatussa palvelijoiksi, orjiksi, ja orjattaren pojiksi, jotka saavat vain sen, minkä ovat ansainneet.
Toiseksi on olemassa armonvaltakunta, jossa ei koskaan menetellä ansion mukaan, vaan niillä, jotka siihen kuuluvat, on ainainen armo, hyvinä ja pahoina hetkinä sama armotila, siitä syystä näet, että heillä on takausmies, jonka toimesta heitä ei tuomita lain mukaan, eikä mitään syntiä heille lueta. Room. 4:nnessä luvussa luemme: »Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.»
Samoin Daavid ylistää autuaaksi sen ihmisen, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja - ja sen, »jolle Herra ei lue syntiä». Näitä nimitetään Raamatussa lapsiksi, pojiksi ja vapaan vaimon pojiksi, jotka »pysyvät talossa» ja saavat perinnön. Tällä kuvauksella, joka käsittelee talon palvelijoita ja lapsia, erittäinkin Aabrahamin tärkeän ja esikuvallisen huoneen, on Paavali viitannut hyvin opettavaan kohtaan, jota moni kuitenkaan ei ole huomannut, kuinka näet Jumala omissa perheissämme on antanut meille selvän kuvan armotöistänsä.
Eikö ole totta, että kodin rakkaat lapset ruumiillisessa suhteessa elävät sellaisessa armotilassa, etteivät he koskaan joudu velkaan, vaikka he kuluttaisivat päivässä kuinka paljon tahansa ja vaikka he tekisivät työtä kuinka vähän tahansa. He saavat kaikki, mitä he tarvitsevat, vapaasti ja ilmaiseksi. He saavat ruokansa ja juomansa, vaatteensa, hoitonsa, vuoteensa, kasvatuksensa. Ja vaikkeivät he ansaitse mitään, vaan ainoastaan kuluttavat, eivät he koskaan joudu velkaan, vaan lopulta, nautittuaan monta vuotta kaikkea hyvää, saavat he vielä perinnönkin.
Mutta talon palvelijoiden kanssa, jotka raskaalla ja uskollisella työllään hankkivat koko talon elatuksen, pidetään tiliä, niin että jos he vuoden kuluessa ottavat enemmän kuin sovitun paikan, ovat he lopulta velkaa. Eikä tule kysymykseenkään, että he perisivät talosta. Mutta lapset, sanottakoon se vielä kerran, eivät koskaan tule velkaan kaikesta, minkä ne mitään ansaitsematta kuluttavat.
Eikö se ole kummallista hallintoa? Ja mistä johtuu, etteivät lapset joudu velkaan? Se johtuu vain siitä, ettei heidän kanssaan koskaan pidetä tiliä. »Nehän ovat lapsia», sanotaan, »kuka pitää laskua siitä, mitä lapset saavat, niin kauan kuin ne syövät isän leipää tai ovat lapsina kotona?» Katso, siinä on Jumalan valtakunnan salaisuus! Lasten kanssa ei koskaan pidetä tiliä.
Meidän velkamme tai velattomuutemme riippuu siis vain siitä, olemmeko palvelijoita vai lapsia, orjattaren, poikia vai vapaan. Katso omassa perheessäsi armovaltakunnan oikeata kuvaa, kuvaa, jota Raamattu sangen usein käyttää. Aivan kuin on sinun lastesi laita on niitten asema, jotka ovat Kristuksessa ja elävät Jumalan lapsina. Ei heidän kanssaan pidetä tiliä. He ovat kansaa, jolle Jumala ei lue syntiä, he elävät armosta esikoisveljensä ansion tähden. Siksi he ovatkin pysyväisessä lapseuden armossa.
Oi, onko totta, onko mahdollista, että sellainen armonvaltakunta on olemassa maan päällä? Kyllä, totta se on! Raamattu pitää paikkansa, vaikka meidän horjuvat ja lain alla orjailevat sydämemme eivät voi säilyttää tätä autuasta lohdutusta. Mutta niin totta kuin Raamattu ei valehtele, on asianlaita sama kaikkiin uskoviin nähden, nim. että Jumala ei lue heille heidän rikkomuksiaan kadotukseksi, he ovat Jumalan rakkaita lapsia, samassa armossa pahana kuin hyvänäkin aikana, jolloin he iloitsevat saamastaan hyvän tekemisen voimasta tai surevat syntejään ja mielettömyyksiään, niin että he »parkuvat sydämensä tuskassa». Samassa armossa he ovat silloinkin, kun he, saavat maistaa ja nähdä, kuinka suloinen Herra on, ja silloin, kun heitä pitkällisen kuivuuden aikana ruokitaan koiruoholla ja sapella.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor10-21.html
Tuhannet muuten melko valistuneet ihmiset eivät tiedä, että kristinuskossa on kaksi hengellistä valtakuntaa. Ensiksikin lainvaltakunta, jossa kaikki saadaan oman ansion mukaisesti, apostolin sanojen mukaan: »Töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Sen Kristus tahtoi osoittaa meille kun hän sanoo, että ne, jotka olivat tehneet työtä koko päivän ja kantaneet sen kuorman ja helteen viinitarhassa, eivät saaneet mitään armoa, vaan vain ansion mukaan, vain »päiväpalkan», koskapa »pitäytyivät töihin». Sellaisia ihmisiä sanotaan Raamatussa palvelijoiksi, orjiksi, ja orjattaren pojiksi, jotka saavat vain sen, minkä ovat ansainneet.
Toiseksi on olemassa armonvaltakunta, jossa ei koskaan menetellä ansion mukaan, vaan niillä, jotka siihen kuuluvat, on ainainen armo, hyvinä ja pahoina hetkinä sama armotila, siitä syystä näet, että heillä on takausmies, jonka toimesta heitä ei tuomita lain mukaan, eikä mitään syntiä heille lueta. Room. 4:nnessä luvussa luemme: »Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.»
Samoin Daavid ylistää autuaaksi sen ihmisen, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja - ja sen, »jolle Herra ei lue syntiä». Näitä nimitetään Raamatussa lapsiksi, pojiksi ja vapaan vaimon pojiksi, jotka »pysyvät talossa» ja saavat perinnön. Tällä kuvauksella, joka käsittelee talon palvelijoita ja lapsia, erittäinkin Aabrahamin tärkeän ja esikuvallisen huoneen, on Paavali viitannut hyvin opettavaan kohtaan, jota moni kuitenkaan ei ole huomannut, kuinka näet Jumala omissa perheissämme on antanut meille selvän kuvan armotöistänsä.
Eikö ole totta, että kodin rakkaat lapset ruumiillisessa suhteessa elävät sellaisessa armotilassa, etteivät he koskaan joudu velkaan, vaikka he kuluttaisivat päivässä kuinka paljon tahansa ja vaikka he tekisivät työtä kuinka vähän tahansa. He saavat kaikki, mitä he tarvitsevat, vapaasti ja ilmaiseksi. He saavat ruokansa ja juomansa, vaatteensa, hoitonsa, vuoteensa, kasvatuksensa. Ja vaikkeivät he ansaitse mitään, vaan ainoastaan kuluttavat, eivät he koskaan joudu velkaan, vaan lopulta, nautittuaan monta vuotta kaikkea hyvää, saavat he vielä perinnönkin.
Mutta talon palvelijoiden kanssa, jotka raskaalla ja uskollisella työllään hankkivat koko talon elatuksen, pidetään tiliä, niin että jos he vuoden kuluessa ottavat enemmän kuin sovitun paikan, ovat he lopulta velkaa. Eikä tule kysymykseenkään, että he perisivät talosta. Mutta lapset, sanottakoon se vielä kerran, eivät koskaan tule velkaan kaikesta, minkä ne mitään ansaitsematta kuluttavat.
Eikö se ole kummallista hallintoa? Ja mistä johtuu, etteivät lapset joudu velkaan? Se johtuu vain siitä, ettei heidän kanssaan koskaan pidetä tiliä. »Nehän ovat lapsia», sanotaan, »kuka pitää laskua siitä, mitä lapset saavat, niin kauan kuin ne syövät isän leipää tai ovat lapsina kotona?» Katso, siinä on Jumalan valtakunnan salaisuus! Lasten kanssa ei koskaan pidetä tiliä.
Meidän velkamme tai velattomuutemme riippuu siis vain siitä, olemmeko palvelijoita vai lapsia, orjattaren, poikia vai vapaan. Katso omassa perheessäsi armovaltakunnan oikeata kuvaa, kuvaa, jota Raamattu sangen usein käyttää. Aivan kuin on sinun lastesi laita on niitten asema, jotka ovat Kristuksessa ja elävät Jumalan lapsina. Ei heidän kanssaan pidetä tiliä. He ovat kansaa, jolle Jumala ei lue syntiä, he elävät armosta esikoisveljensä ansion tähden. Siksi he ovatkin pysyväisessä lapseuden armossa.
Oi, onko totta, onko mahdollista, että sellainen armonvaltakunta on olemassa maan päällä? Kyllä, totta se on! Raamattu pitää paikkansa, vaikka meidän horjuvat ja lain alla orjailevat sydämemme eivät voi säilyttää tätä autuasta lohdutusta. Mutta niin totta kuin Raamattu ei valehtele, on asianlaita sama kaikkiin uskoviin nähden, nim. että Jumala ei lue heille heidän rikkomuksiaan kadotukseksi, he ovat Jumalan rakkaita lapsia, samassa armossa pahana kuin hyvänäkin aikana, jolloin he iloitsevat saamastaan hyvän tekemisen voimasta tai surevat syntejään ja mielettömyyksiään, niin että he »parkuvat sydämensä tuskassa». Samassa armossa he ovat silloinkin, kun he, saavat maistaa ja nähdä, kuinka suloinen Herra on, ja silloin, kun heitä pitkällisen kuivuuden aikana ruokitaan koiruoholla ja sapella.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor10-21.html
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sillä ellei näin olisi, vaan me olisimme Jumalalle otolliset vain niinä hetkinä, jolloin saamme armon olla tavallista hurskaammat ja pyhemmät, silloinhan vanhurskaus johtuisi töistämme ja Kristus olisi turhaan kuollut. Silloinhan olisimme töiden valtakunnassa, joka vallitsee armoa, emmekä armonvaltakunnassa, joka vallitsee töitä.
Emme kiellä, ettei tämä olisi järjellemme mitä suurin hulluus, koskapa kaikki, mikä meissä on, tunne, järki ja omatunto ovat niin lakimielen täyttämät, että me alinomaa vajoamme sen käsityksiin. Mutta onko meidän tosiaan uskottava se, minkä me luonnostamme tunnemme ja ajattelemme? Sehän olisi uskosta luopumista. Ei, armonvaltakunta, jossa syntiä ei lueta, on koko Kristuksen ansion ja raamatun todistusten summa. Kiitos olkoon Jumalalle, hänen sanomattomasta lahjastaan!
Ole kiitetty laupias Jumala, rakas taivaallinen Isä, että meillä Herramme Kristuksen armovaltakunnassa täällä on ainainen armo ja anteeksianto saatavana, että armolapsillesi ei lueta syntiä, vaan Kristuksen vanhurskaus luetaan heille vanhurskaudeksi. Opeta meitä tätä suurta etuamme oikein ja ahkerasti käyttämään, että myös elämässämme vanhurskauden hedelmiä kantaisi sinun kunniaksesi ja meidän parannukseksemme. Amen
amen.
543543
iuy
423