Saako suomalaisella juopolla kuivata kadun ?

Oin työkeikalla Espoon Matinkylässä ja siinä on keskellä vanhaa Matinkylä on semmoinen epäsiisti, kuselle haiseva vanha ostoskeskus ja siinä otoskeskuksella muutama kapakka.
Siinä ostoskeskuksen käytävässä huutaa ja meluaa välillä semmoinen nuorisolauma ja heitä säestää muutama paikallinen juoppo.
Ja kapakoiden kulmilla harrastaa elämän filosofiaa osa Suomen ammattitaitoisimmista ja työteliäimmistä ihmisistä. No toistaiseksi joudumme vielä odottamaan milloin laittavat ammattitaidon käyttöön.
No siinä ostoskeskuksen lähellä on tiukkaa saada parkkipaikkaa ja joudun ison työauton jättämään jonkun matkan päähän Mirjankujalle ja kävelen siitä aina sitten ostarille työkalujen kanssa.
Nyt paluumatkalle sattui n. 50 vuoden ikäinen, siisti herrasmies. Horjui kyllä kulkiessaan ja päätti lasten leikkikentän kulmalla kusta keskelle kävelytietä.
Oli lähellä, että en kaverilla kuivannut sitä kusta siitä pois, mutta onneksi lapset ei sitä kusemista huomanneet.
Olen monta kertaa törmännyt samanmoisiin tapauksiin ja otetaan käytäntö, ttä kuivataan kännisellä se minkä sotkevat. Lähteekö oikeusministeri mukaa muuttamaan lakia.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luutikylän raittiusseura, koska ratkean, suosittelee kännisen käyttämistä siivousvälineenä.
Pilaavat olemuksellaan ympäristön, ilman ja karkottavat sivistyksen.
Eiku ukko kuslätäkköön persuksilleen ja kuivataan

Äänestä

Ensin tulee kuitenkin tarkastaa, että PS-jäsenkirja on taskussa.

Äänestä
  • Minun luvalla saa

    Äänestä

Kusijat kuivaamaan
roskien heittäjät keräämään
ja tapahtumasta suuri sakko
ja muuntorangaistus
ja vanha kunnon pakkotyö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työmatkallavain kirjoitti:

Oin työkeikalla Espoon Matinkylässä ja siinä on keskellä vanhaa Matinkylä on semmoinen epäsiisti, kuselle haiseva vanha ostoskeskus ja siinä otoskeskuksella muutama kapakka.
Siinä ostoskeskuksen käytävässä huutaa ja meluaa välillä semmoinen nuorisolauma ja heitä säestää muutama paikallinen juoppo.
Ja kapakoiden kulmilla harrastaa elämän filosofiaa osa Suomen ammattitaitoisimmista ja työteliäimmistä ihmisistä. No toistaiseksi joudumme vielä odottamaan milloin laittavat ammattitaidon käyttöön.
No siinä ostoskeskuksen lähellä on tiukkaa saada parkkipaikkaa ja joudun ison työauton jättämään jonkun matkan päähän Mirjankujalle ja kävelen siitä aina sitten ostarille työkalujen kanssa.
Nyt paluumatkalle sattui n. 50 vuoden ikäinen, siisti herrasmies. Horjui kyllä kulkiessaan ja päätti lasten leikkikentän kulmalla kusta keskelle kävelytietä.
Oli lähellä, että en kaverilla kuivannut sitä kusta siitä pois, mutta onneksi lapset ei sitä kusemista huomanneet.
Olen monta kertaa törmännyt samanmoisiin tapauksiin ja otetaan käytäntö, ttä kuivataan kännisellä se minkä sotkevat. Lähteekö oikeusministeri mukaa muuttamaan lakia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu